synnytin eilen vauvan joka ei ole mieheni lapsi

Kuinka sairaalan hoitohenkilökunta ovat suhtautuneet asiaan? Hehän ovat varmasti ennenkin nähnyt vastaavaa.



Uskon että selviätte hienosti ja että olo alkaa kokoajan helpottamaan. Alat tuntea rakkautta pientä nyyttiä kohtaan. Alku on shokki, tottakai ja siihen vielä hormoonit päälle. Ei ole helppoa. Mutta uskon että takanasi on vahva tuki. Mitä äitisi on mieltä asiasta?



Voimia ja tsemppiä. Kaikki muuttuu vielä hyväksi! Muista pitää huolta itsestäsi, älä anna masennuksen vallata mieltäsi. :)

vuosi sitten jossa todettiin että n. 30% avioliitossa syntyneistä lapsista ei ole aviomiehen. Ihan peruskamaa siis.

heräsin kovaan painajaiseen että minut tapettiin.

Tiedän että avioliiton aikana syntynyt lapsi merkitään aviomiehen nimiin. Asia on kuitenkin kumottavissa.

Itselleni ei tulisi mielenkään olla kertomatta totuutta.

Asia on eri jos mieheni jostain käsittämättömästä syystä haluaisi olla lapselle isä. Silloin voisin asiaa harkita.

Olen pystynyt jo kertomaan siskolleni ja serkulleni asiasta äitini lisäksi.

Tuntuu että sukulaisilla aavistus että "jotain pielessä" koska vauvasta ei ole pahemmin hehkutettu.

Eilen illalla itkin kun katsoin yhteistä lastamme vauvan kanssa. Vauva ei näyttänyt siltä että kuului perheeseen.

Yritän kovasti tykätä vauvasta. Olen järkyttynyt siitä että miksi en voi tuntea enempää.

Te ketkä ehdotatte adoptiota, antaisitteko muka itse oman lapsenne pois? Tuskin.

En ole päihdeongelmainen. Olen ammattikorkeakoulun käynyt enkä mikään sossupummi.

ja hyvä että olet itsekin ajatellut vauvaa omana lapsenasi eikä vaan sen toisen miehen lapsena. Elät todella vaikeita aikoja mutta kyllä kaikki järjestyy. Ei ole mikään ihme ettet voi tuntea enempää, elät varmasti jonkinlaisessa shokkitilassa tällä hetkellä. Ota vastaan kaikki apu mitä saat ja jatka elämääsi. Et ole ainoa joka on tällaisessa tilanteessa joskus ollut. Elämässä sattuu ja tapahtuu ja nyt vaan rohkeasti eteenpäin. Ei kannata jäädä tuleen makaamaan.

Kyllä se rakkaus sieltä hiljalleen löytyy ja hyvä että sinulla on sukulaisia ympärillä. Kriiseistä syntyy aina jotakin uutta, niin tästäkin.

Tästähän on tehty joku tutkimus muutama vuosi sitten jossa todettiin että n. 30% avioliitossa syntyneistä lapsista ei ole aviomiehen. Ihan peruskamaa siis.

Höpsis. Tuollaiset luvut ovat ajalta ennen ehkäisyä. Tuskin silloinkaan ihan noin suuri prosentti lapsista oli äpäriä, mutta paljon useampi kuin nykyään.

Mennyttä ei voi muuttaa mutta nyt vaan eteenpäin. Pärjäät kyllä yksin yh:na ja varmaan äitisikin auttaa. Vauva (ja toinenkin lapsi) tarvitsee sinua. Elämässä tulee vastaan kriisejä mutta kyllä niistä yli pääsee. Et vielä tiedä mitä tulevaisuus tuo ja miten suuri ilo tuo vauva sinulle tulee olemaan.

Tästähän on tehty joku tutkimus muutama vuosi sitten jossa todettiin että n. 30% avioliitossa syntyneistä lapsista ei ole aviomiehen. Ihan peruskamaa siis.

Höpsis. Tuollaiset luvut ovat ajalta ennen ehkäisyä. Tuskin silloinkaan ihan noin suuri prosentti lapsista oli äpäriä, mutta paljon useampi kuin nykyään.

Avioliitossa syntynyt tai ei tai kenen siittämä sitten onkin niin lapset ovat tasa-arvoisia, yhtä arvokkaita. Asiat voisivat olla, ap, paljon huonomminkin. Sinulla on kuitenkin terve vauva ja ajan myötä hän tuntuu kuuluvan perheeseesi - lapsihan on aivan uusi tulokas, ei voi olettaakaan että näyttäisi siltä kuin hän olisi aina ollut perheessäsi! Keskity nyt hoivaamaan vauvaa ja anna kiintymykselle tilaa ja unohda muiden kommentit. Tämä on sinun elämäsi eikä kenenkään muun. Muista myös että esikoisellesi vauva tulee aina olemaan oma sisko/veli. Voimia!!!!

mietin keskeytystä tosissani. En kuitenkaan uskonut että lopputulos olisi tämä.

Juttelin psyk sh:lle ja olo hieman helpottunut. Käärö näyttää kuitenkin "väärältä" blondineen hiuksineen. Miehelläni musta tukka.

Mies soitti minulle uudestaan . Sanoin että olen tosi väsynyt. Intti kuitenkin että mikä minulla on? Lopulta hän kysyi onko lapsi jonkun muun?. Hiljentyminen oli myöntymisen merkki. Puhelu loppui melko nopeasti.

Mun mies olisi toisen synnytyksen jälkeen, miettinyt vastaavassa tilanteessa että:

a. synnytys oli rankka ja olen väsynyt

b. vauva on sairas

ei varmasti olisi alkanut ekana miettimään että lapsi toiselle miehelle.

niin sitten on pakko todeta että ap:lla on todellisuudessa isompia ongelmia kuin vieraan miehen lapsi. Ei tällaisella asialla provoilemalla terve ihminen kuluta aikaansa.

Isyystesti tehdään ainoastaan äidin pyynnöstä tai yli 15v lapsen pyynnöstä, mutta mies pakotetaan silti elättämään lapsi aikuiseksi, jos lapsi on siitetty avioliiton aikana. Isyystesti on kokonaan kielletty lapsen 3v - 15v välillä.

Isän vaatimuksesta isyystestiä ei tehdä, vaikka raskaus olisi saanut alkunsa pettämisellä ja mies joutuu elatusvelvolliseksi!

Suomen laisäädäntö on kaikessa todella mätä miehiä kohtaan ja on aiheuttanut sen, että on tuhansia naisia, jotka elättävät itsensä isyyslain epätasa-arvoisuuden avulla.

Siksi yllä kerrotussa tapauksessa pitää aviomiehelle ehdottomasti kertoa, sillä lain mukaan hän on elatusvelvollinen lapsen aikuisikään saakka, vaikkei olekaan oikea isä. Näin mätä paikka miehille on vain Suomi.

Mies ottaa nyt yhteyttä lastenvalvojaan ja kiistää isyytensä. Niin yksinkertaista se on, Miestä ei kukaan pakota kasvattamaan ja elättämään lasta omanaan, vaikka ovatkin naimisissa.

Sitten jos lapsi on jo useamman vuoden vanha ja vasta sitten mies kiistää isyytensä, tullaan lopputulokseen että lapsi on pitänyt miestä isänään jo niin kauan, ettei isyyttä kumota. Ja tämä on siis lapsen eduksi. Kokonaan toinen juttu on, kuinka usein "isä" ja lapsi tapaavat ja millaisia elareita "isä" maksaa, jos maksaa ollenkaan.

niin sitten on pakko todeta että ap:lla on todellisuudessa isompia ongelmia kuin vieraan miehen lapsi. Ei tällaisella asialla provoilemalla terve ihminen kuluta aikaansa.

on yhtä ihmeellisiä tarinoita pyörii...

Minäkään en pääse yli siitä että ensin mies oli tulossa onnellisena katsomaan vaimoaan ja vauvaa, ja sitten ap:n puhelinkäyttäytymisestä oli heti ymmärtänyt että vauva on toiselle miehelle. Myöhemmässä viestissä mies oli jo synnytyssalissa huomannut ettei vauva ole hänelle ja mennyt kotiin itkemään. Tuskinpa siinä tapauksessa olisi ollut tulossa katsomaan "rakkaitaan"....

Yritä ap, seuraavassa tarinassa pitää langat vähän paremmin käsissäsi...

tarkennan että mieheni oli siis mukana synnytyksessa.

Mieheni on arabi ja siksi tämä "blondi" vauva ei voinut näyttää hänen lapseltaan. Mies huomasi tämän heti mutta ei ollut pystynyt sanomaan sitä heti ääneen vaikka molemmat tajusimme asian heti.

Ei mies osannut heti reagoida asiaan, se tuli niin puun takaa.

Pääsimme eilen sairaalasta. Mies antoi luvan tulla kotiin.

Kotona tunnelma oli hiljainen ja surullinen. Itkin kovasti kotona. Emme puhuneet juuri mitään. Mies allekirjoitti avioeropaperin jonka olin jo tehnyt valmiiksi. Mies nukkui yläkerrassa.

Aamulla lähdin vauvan kanssa labraan taas. Pudotin eropaperin postiin ja nyt olen äidin luona. Ahdistaa kovasti. Ymmärrän kuitenkin miestäni. Ei tällaista voi antaa anteeksi.

Tänään

mies hommasi eropaperit...

tulee tästä koko jutusta. Onneksi äitisi on sentään lähellä ja apuna. Ehkäpä ahdistuksesikin vähitellen hellittää. Käy vielä juttelemassa psykologin kanssa, jos siltä tuntuu ja ota vastaan kaikki mahdollinen apu. Kovasti voimia sinulle!

Hirveästi voimia ap!



Parasta kai jos miehesi haluaisi ottaa lapsen omakseen ja sitten asiasta ei enää kerrottaisi muille. Lapsi saisi kasvaa täysivertaisena sisaruksena perheessä.

up

Onnittelut vaaleasta vauvasta. Sinulla on sitten toiveita löytää vielä suomalainen mies itsellesi. Älä jää suremaan ulkomaalaisen perään.

Sori vaan, mutta mieluummin ottaisin puolison jolla tumma lapsi kuin tuollaisen tyhjäpään...

just ajattelin katsoa onko joku viel kirjoittanut tänne viel jotain...

Vauva on nyt reilu parin viikon ikäinen ja voi hyvin. Pullistuu ihan silmissä. Arki on alkanut.

Mies on edelleen asunut saman katon alle kun ei ole asuntoa vielä saanut. Ollaan vierailtu tosi paljon äidillä. Kotona mies on jopa osallistunut vauvan hoitoon esim. pitämällä vauvaa kun olen käynyt suihkussa. Fiilikset vaihtelee. En ole oikein ymmärtänyt että mies lähtee kun hän konkreettisesti on ollut vielä täällä. En osaa oikein edes itkeä. Mutta kai se yksinäisyys tulee vastaan kun mies oikeasti lähtee. Vieläkin toivon että hän jäisi mutta se ei kuulema ole mahdollista. Mies ei pysty ajattelemaan minua enää "omanaan".

Ei oikein ole joulufiilistä. En ole joulukorttejakaan jaksanut kirjoittaa. Jouluksi menemme äidin luokse perinteisesti.

oikeesti paljon rakastatte!

Tsemppejä sinne ja oikein hyvää joulua!! Onneks asiat yleensä järjestyy parhain päin! ja tulossa uusi, toivottavasti parempi vuosi!



varmasti pää sekaisin.. mites isosisko/veli suhtautuu vauvaan?

Mieheni on muuttanut pois.

Asun lasteni kanssa nyt.

Aika on mennyt nopeasti.

Vauva on jo 4 kk. Ja hyvin kehittynyt ja naureskeleva.

Yksin on ollut raskasta kun ei ole toisia käsiä auttamassa. Käyn psykiatrisella sh:lla säännöllisesti. Viime viikko oli raskas. Tämä viikko mennyt paremmin. Ikävä miestäni. Mutta en hänen lähtöäkään voinut estää. Tulevaisuus masentaa. Tunnen olevani osittain masentunut. Lapset ovat kivoja mutta väsymyksessäni olen koko ajan kiukkuinen... ym.

Kärsin huonosta omasta tunnosta ja syyllisyydestä. Biologinen isä ei ole missään tekemissä edelleenkään. Käräjiltä odotan vastausta.

kyllä tämä on minun tekstiäni.

Raskas on ollut polku. Ja kiitos kaikille jotka olette kannustaneet. Varsinkin silloin alussa olin niin hukassa kun oma lapsi tuntui vieraalta.

Mies muutti pari viikkoa sitten omaan asuntoon ja se oli henkisesti raskasta. Ystäviä ollaan ja usein tässä nähtykkin. En oikein saa mieheni ajatuksista selvää mitä hän haluaa. Tällä hetkellä haluaa asua omassa kodissa, mutta sanoo rakastavansa minua vielä. mutta kokee jotenkin kulttuurinsa puolesta häpeää ja sanoo että hänen on pakko erota. Mutta sitten hän saattaa puhua siitä kuinka menemme uudestaan naimisiin vielä... sekavaa sekavaa... Haluaisin palata miehen kanssa yhteen jos hän vähentäisi juomistaan.

Että en kyllä tiedä vielä miten tarinani päättyy.