Lue keskustelun säännöt.
synnytin eilen vauvan joka ei ole mieheni lapsi
30.11.2011 |
synnytin eilen perheeseemme toisen lapsen. Tänään minulle varmistui että lapsi ei ole aviomieheni.
Meillä on avioliittomme aikana ollut hyvin vaikea. Suurimmat ongelmat ovat mieheni työttömyys ja alkon käyttö. Viime keväällä olin jo lähes päättänyt erota, niinpä baari-iltana päädyin sänkyyn toisen miehen kanssa kun seksielämäkin oli tosi onnetonta. Jonkun ajan kuluttua huomasin olevani raskaana. Raskauden alkamis ajankohta oli epäselvä. Kerroin miehelleni raskaudesta. Hän olikin yllätyksekseni onnellinen. Tiesin että on riski että lapsi olisi sen toisen, mutta halusin vielä uskoa avioliittooni. Raskauden aikana parisuhde parantui. Tiesin että on tuo pieni riski. Eilen vauva syntyi ja tajusin heti ettei se ole mieheni. Nyt on kamala olo. En tykkää vauvastani. Mieheni kohtaaminen pelottaa. Mitä teen?
Kommentit (204)
aika jännää. Aina kun ajattelen onkohan joku kirjoittanut tänne vielä löydän vielä tarinastani kiinnostuneita :)
Viime kerrasta onkin jo aikaa.
Vauva jo lähemmäs 2kk. Aika kuluu nopeasti. Voin paremmin. Tykkään vauvastani! :) käyn keskustelemassa säännöllisesti psyk. Sh:n kanssa.
tilanteemme kotona ei edelliskerrasta ole paljon muuttunut. Mies asuu edelleen täällä. Kämppä kovasti hakusessa. Huonosti asuntoja tarjolla. Yhdessä ollaan asuntoa haettu ja kerätty asuntoa varten tavaroita kasaan. Muuttaa kun asunnon saa. Yhteinen lapsi jää luokseni asumaan.
Ollaan siis sovussa kaiken aikaa. Tuntuu kuin mies yrittäisi kovasti päästä asian yli ja puhuukin ohimennen että haluaa miettiä asioita yksikseen ja tunnustella elämää ilman minua ja perhettä.
Itsellä selvää ristiriitaa tunteissa. 50% sanoo et kumpa ei lähtis, 50% sanoo, no menis sit. Ei tää onnistu enää.
Olet nostanut syytteen lapsen biologista isää vastaan. Vaikkei se kivaa kenenkään mielestä ole. Mutta haluan että lapsella on mahdollisuus tutustua isäänsä jos näin haluaa. Olen lähettänyt isälle multimedia kuvia vauvasta saamatta vastausta yhteenkään viestiin. Jotenkin tuntuu hassulta/oudolta et eikö sitä oikeesti yhtään kiinnosta. Vauva on ihan hänen näköinen.
Jännittää tulevaisuus, välillä masentaa. Mietityttää oma pärjääminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hienoa että olet sinut itsesi kanssa, ja olet hyväksynyt sen että huora olet etkä normaalia perhe-elämää tule koskaan viettämään. Miehesikin on päässyt asian ylitse harvinaisen hyvin, kai se osasi sinulta moista toimintaa vähän siis odottaakkin. Tsemppiä loppuelämään, toivottavasti pysyt sen tiukasti kotonasi etkä pääse enää kenenkään muun elämää pilaamaan.
sinä itse mitään syytettä ole nostanut. Sen tekee syyttäjä. Itse voit tehdä rikosilmoituksen, tätä kait tarkoitit? Tsemppiä!
Tähän ketjuun eivät miehet ole varmaan hirveästi kirjoitelleet, joten tässä omat kaksi senttiäni.
Sivuuta huorittelut ja varsinkin omat ajatukset vastaavasta. Virheitä me kaikki teemme ja sinulle siitä jäi hieman konkreettisempi, ihanampi muisto:) Mukava myös kuulla, että miehesi on suhtautunut järkevästi asiaan. Ero tulee tai ei, tärkeintä, että yhteisellä lapsella säilyy isä ja sinä rakastat vauvaasi.
Tsemppiä elämään ja nauti lapsistasi. Niistä tulee veikeät sisarukset toisilleen.
paremmin kuin noilla huorittelijoilla:) vaikeassa tilanteessa jaksat hoitaa asioita ja pohtia niitä. Se on tosi hienoa! On ehkä ymmärrettävää et se lapset oikea isä on järkyttynyt... Mut jos sä katsot asioita 10v päästä- sulla on 2 iloista koululaista ja ties mitä muuta hyvää elämässäsi- kahdenkymmenen vuoden päästä olet kahden nuoren aikuisen äiti; tää hetki kaikkinensa on muisto- johon voi ehkä suhtautua ymmärryksellä ja lämmölläkin. Tuollainen "vahinko" ei oikeasti pilaa mitään, nuo on ihan sairaita ihmisiä jotka sut tuomitsee! Elämä meni vähän eri lailla kuin piti; ja nää kokemukset vahvistaa sua ja tuo varmasti muutakin hyvää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toivon sinulle kaikkea hyvää. Kuten jo itsekin tiedät, pärjäät kyllä. Nauti lapsistasi!
Ap kiinnostaisi tietää mitä kuuluu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 14:01"]
AP, mitä kuuluu? Sulla pitäisi laskujen mukaan olla jo 1,5-vuotias? Miten menee? Sinua muistellen!
[/quote]
Ehh, taitaa olla jo n. 2,5 vuotias lapsi. Laskehan uudelleen...
66 Ihana mies :) Toisen miehen lapsen voi hyvin kasvattaa omanaan, isänikin on näin toiminut ja veljeni, joka hänen biologinen lapsensa ei ole, kutsuu häntä iskäksi ihan niinkuin me muutkin lapset. Hyvä että miehesi nyt, ap, tietää totuuden niin ei tarvi elää valheessa, sillä se olisi tuskallista. Mies voi halutessaan olla lapselle hyvä isä. Niinkuin sanotaan, lapsen voi tehdä "kuka vaan" mutta isäksi ei kaikista ole. Rakasta lastasi, anna itsellesi siihen mahdollisuus. Onnea vauvasta, terve lapsi on suoranainen onni ja sinua on se onni kohdannut. Halaus.
Ja ot, itse vauvapalstailin synnäriltä kännykällä maaliskuussa. Siellä on siihen hyvää aikaa kun vauva tuhisee kainalossa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="21.06.2014 klo 19:30"]
66 Ihana mies :) Toisen miehen lapsen voi hyvin kasvattaa omanaan, isänikin on näin toiminut ja veljeni, joka hänen biologinen lapsensa ei ole, kutsuu häntä iskäksi ihan niinkuin me muutkin lapset. Hyvä että miehesi nyt, ap, tietää totuuden niin ei tarvi elää valheessa, sillä se olisi tuskallista. Mies voi halutessaan olla lapselle hyvä isä. Niinkuin sanotaan, lapsen voi tehdä "kuka vaan" mutta isäksi ei kaikista ole. Rakasta lastasi, anna itsellesi siihen mahdollisuus. Onnea vauvasta, terve lapsi on suoranainen onni ja sinua on se onni kohdannut. Halaus.
Ja ot, itse vauvapalstailin synnäriltä kännykällä maaliskuussa. Siellä on siihen hyvää aikaa kun vauva tuhisee kainalossa..
[/quote]
Tajuatko, että ketju aloitettu vuoden 2011 lopulla? Ei ole enää mitään vauvaa ja synnäriä. Kenties taapero ja koti, jos on kaikki hyvin mennyt.
Ap! Mitä teille nykyään kuuluu? Voisitko kirjoittaa vähän? Äiden kirjoitusten peristeellla kannatasi aloittaa nlogi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Petti miestään ja tuli raskaaksi. Lapsi selvästi erinäköinen kuin "isä" ja sisarukset. Aviomies kuitenkin hyväksyi tilanteen, kasvatti lapsen kuin omansa ja avioliittokin jatkui tämän jälkeen vielä reilun vuosikymmenen.
En tiedä perheen sisäisestä elämästä, mutta em. sukulaisnainen kertoi lapsen ja "isän" suhteen olleen välillä vaikea ja lapselle totuuden kuuleminen oli kuulemma helpotus, koska se selitti isä-lapsi-suhteen ristiriitoja ja vaikeutta. Silti lapsi pitää miestä isänään ja toisinpäin -ulkopuolisin silmin siinä on isä lapsensa kanssa.
Sukulaisnainen on aina tuntenut tapahtuneesta suurta häpeää ja minullekin kertoi asiasta itkien pää painuksissa, vaikka aikaa kulunut jo vuosikausia.
Ei ole ollut helppo taival.
Tällaisia naisia meidän suomalaismiesten sitten pitäisi arvostaa ja kunnioittaa! HYi h*****tti!
Itsellänikin toisen miehen siittämä päihdeongelmaisen exvaimon lapsi, jonka yh-isä olen. Sosiaalikoneisto yrittää tehdä kaiken mahdollisen minun elämäni ja vanhemmuuteni pilaamiseksi ja hyyssää samalla petturipäihdeäitiä kaikin tavoin.
Nyt lapsi on aikuinen ja hänen sekä minun elämä on pilattu. Päihdeäiti senkun juo ja porskuttaa kukkahattutanttojen hyvässä ja rahakkaassa huomassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isyystesti tehdään ainoastaan äidin pyynnöstä tai yli 15v lapsen pyynnöstä, mutta mies pakotetaan silti elättämään lapsi aikuiseksi, jos lapsi on siitetty avioliiton aikana. Isyystesti on kokonaan kielletty lapsen 3v - 15v välillä.
Isän vaatimuksesta isyystestiä ei tehdä, vaikka raskaus olisi saanut alkunsa pettämisellä ja mies joutuu elatusvelvolliseksi!
Suomen laisäädäntö on kaikessa todella mätä miehiä kohtaan ja on aiheuttanut sen, että on tuhansia naisia, jotka elättävät itsensä isyyslain epätasa-arvoisuuden avulla.
Siksi yllä kerrotussa tapauksessa pitää aviomiehelle ehdottomasti kertoa, sillä lain mukaan hän on elatusvelvollinen lapsen aikuisikään saakka, vaikkei olekaan oikea isä. Näin mätä paikka miehille on vain Suomi.
.. lain mukaan lapsella on isä. Lapsi on siitetty avioliiton aikana, ja aviomies on silloin isyyslain mukaan elatusvelvollinen isä, vaikkei olisikaan biologinen isä. Äiti on keittänyt todellisen sopan, mikä toivottavasti on varoituksena kaikille tätä lukeville naisille, jotka meinaavat tehdä syrjähypyn.
Valitettavasti tässäkin asiassa taas sorretaan miehiä, sillä naisen aviorikoksen seurauksista joutuu oma aviomies vastuuseen lapsen aikuisuuteen asti, sillä miehen pitää elättää lapsen nimissä myös naista elatusapumaksuin seuraavat 18v. Miestä siis odottaa syyttömänä 18v tuomio. Sarjamurhaajakin pääsee vähemmällä. Ehkä alatte ymmärtää miesten naisvihaa, kun tällainen on laillista Suomessa.
joka paljastaa ap:n provoksi. Kuinka moni huomannut saman?
Tapahtumaketjuna kyllä ihan todennäköinen, ei siinä mitään.
vain Jeesus ottaisi tuon lapsen omakseen ja elätikseen.
Miehesi voi nyt vain jättää sinut. Jos miehesi ottaa sinut ja lapsen niin kiitä Jeesusta.
Kuulostaa nimittäin ihan paranormaalilta tilanteelta. Ei mieheltäsi voi vaatia ihmetekoja.
Jos olisin mies ja rakastaisin vaimoani niin anteeksi olisi vaan annettava. Ihmiset tekevät virheitä. "vain Jeesus ottaisi tuon lapsen elätikseen..." No minäkin voisin sen ottaa jos siihen olisi mahdollisuus, voisin vaikka adoptoida. Kyllä sellainen "elätti" tuo myös iloa elämään. Tokko meistä kukaan muuten niitä lapsia hankkisi. Sinä joka sitä Jeesusta tähän tuot niin mietipä vähän: oliko Jeesus tuomitsemassa ketään? Lue se Raamattusi uudelleen.
Ihan kuin lapsen antaminen pois olisi jotenkin helppo ratkaisu ap:n tilanteeseen. Ap pelkää ihmisen reaktioita, adoptio ei sitä ainakaan helpota. Sittenhän vasta ihmiset tuomitsevat kun huomaavat että lapsi on annettu pois. Olen sitä mieltä että adoptio on hyvä ratkaisu joissain ongelmaperheissä mutta nyt tähän ap:n tilanteeseen adoptio on musta liioiteltua. "Jos et tykkää lapsesta, anna se adoptioon." On hyvin tyypillistä äideille joiden elämässä on myllerrystä kun lapsi syntyy, että lasta kohtaan on vaikea tuntea rakkautta. Se on hyväksyttävää ja normaalia. Itselle pitää antaa aikaa ja mahdollisuus sekä kannattaa kertoa siitä hoitohenkilökunnalle että saa apua omien tunteiden selvittelyyn. Terveisin äiti joka ei tuntenut omaa lastaan omakseen synnärillä ja kärsi siitä, kunnes yksi viisas kätilö sanoi että nyt tutustutte lapsen kanssa toisiinne, olettehan tavallaan ventovieraita ja hissuksiin opettelette rakastamaan toisianne. Sain keskusteluapua ja kotiinkin olisin saanut apua, mutta sitä en tuntenut tarvitsevani. Minulla diagnosoitiin synnytyksen jälkeinen masennus. Olin eronnut miehestä, siis lapsen isästä vain muutamia viikkoja ennen synnytystä ja se toimi lisälaukaisimena masennukselle. Nyt lapsi on 2-vuotias ja minulle rakkainta maailmassa. Hän oli yli 3kk kun ensimmäisen kerran tunsin että vatsa teki pienen kuperkeikan kun katselin häntä ja tajusin että alan rakastua häneen. Voimia ap!
mutta tässä ei ole nyt kyse siitä mikä on äidille helppo ratkaisu vaan mikä on lapselle paras ratkaisu. Totta, vastasyntynyt on vieras, uusi ihminen, vaatii aikaa tutustua häneen, ei se rakkaus aina heti syty. Luulen että ap on nyt itse suurin este sen rakkauden tuntemiselle. Hän ajattelee enemmän sitä mitä muut hänestä ajattelevat kuin sitä mitä hän vauvaa kohtaan tuntee. Aikamoinen soppahan tämä on mutta elämä jatkuu. Jos suhde on ollut karilla jo ennenkin niin mielestäni ero on parempi. Mihin (kummalle) se toinen, yhteinen, lapsi sitten päätyy - asia koskee tietysti häntäkin. Jos olisin ap niin unohtaisin sen miehen nyt tästä kuvasta kokonaan ja kantaisin vastuun siitä lapsesta jonka olen maailmaan saattanut, ja ellei se onnistu niin adoptio on lapsen kannalta parempi vaihtoehto. Mitään hätiköityä tässä ei kannata nyt tehdä.
heräsin kovaan painajaiseen että minut tapettiin.
Tiedän että avioliiton aikana syntynyt lapsi merkitään aviomiehen nimiin. Asia on kuitenkin kumottavissa.
Itselleni ei tulisi mielenkään olla kertomatta totuutta.
Asia on eri jos mieheni jostain käsittämättömästä syystä haluaisi olla lapselle isä. Silloin voisin asiaa harkita.
Olen pystynyt jo kertomaan siskolleni ja serkulleni asiasta äitini lisäksi.
Tuntuu että sukulaisilla aavistus että "jotain pielessä" koska vauvasta ei ole pahemmin hehkutettu.
Eilen illalla itkin kun katsoin yhteistä lastamme vauvan kanssa. Vauva ei näyttänyt siltä että kuului perheeseen.
Yritän kovasti tykätä vauvasta. Olen järkyttynyt siitä että miksi en voi tuntea enempää.
Te ketkä ehdotatte adoptiota, antaisitteko muka itse oman lapsenne pois? Tuskin.
En ole päihdeongelmainen. Olen ammattikorkeakoulun käynyt enkä mikään sossupummi.
OIkeesti teillä molemmilla on mahdollisuus kasvuun, ei elämä aina mene oikein ja täydellisesti ja anteeksiantamisen taito on tärkeä ja opeteltavissa. Eikä se mieheskään ihan priimaa ole jos siellä alkoholia lipittelee ja suhde voi huonosti. Musta tuntuu et sulla on huono itsetunto, sinuna opettelisin arvostamaan itseäsi huomattavasti enenmmän ja samoin elämää-jota vauvakin edustaa. Hän on lahja, vaikka kaikki ei mennytkään suunnitelman mukaan. Voisi olla jotain oikeasti kamalaa; kuolemaa, sairautta yms, nyt on VAIN tarve kasvaa ihmisenä hyväksymään asioita joita ei olisi halunnut. Ihan eri juttu.
Ihmettelen kovasti mikä pakkomielle sulla on vauvan ulkonäköön; mulla on tosi tummia tuttuja joilla on aivan vaaleita lapsia ja toisekseen, hän olisi voinut olla myös vaikka kehitysvammainen tai muuten "väärän näköinen". Hän ansaitsee rakkautta; arvosta itseäsi ja elämää niin että moisesta asiasta tulee sivuseikka! Se kun ei oikeasti merkitse mitään! Asumme myös suomessa jossa on melko inhimilliset arvot jos vertaa arabimaihin- että älä ihmeessä polje itseäsi lokaan sen vuoksi jos miehesi vaatii kulttuurinsa mukaista alennustilaa sulle. Rinta rottingille vaan vauvasta! Mies tekee omat valintansa- sä pärjäät kyllä.