Lue keskustelun säännöt.
Ero ei ole koskaan hyvä ratkaisu lasten kannalta.
16.11.2011 |
Se saattaa olla kahdesta pahasta se vähemmän paha, mutta paha se on, aina aikuisuuteen saakka.
Tulen eroperheestä, tiedän täysin mistä puhun. Jollain logiikalla voisi sanoa, että olipa hyvä että erosivat. Oli alkoholiongelmaa ja riitoja ja rakkaudettomuutta. Mutta se olisi vale, sillä ero oli silti huono meille lapsille. Hyvin monella eri tasolla ja vieläkin on sitä, vaikka olemme jo nelikymppisiä. Tulee hajanaisuuden tunnetta, rikkinäisyyden tunnetta, hylkäämisen tunnetta erityisesti juhlapyhinä.. tulee yksinäisyyttä, vaikeita valintoja, uusia kumppaneita ja heidän myötään omat juttunsa.
Älkää siis sanoko, että ero on hyvä ratkaisu. Se EI ole sitä, eikä kannata fuulata itseään väärillä ilmaisuilla.
Kommentit (86)
ajatella noin. Sallittakoon se sinulle. Ehkä sisaruksesi ajattelevat asiasta kuitenkin realistisemmin.
Ero ei ole hyvä asia.
Mitä sä tiedät mun taustasta, tai siitä miksi vanhemmat erosi? Et yhtään mitään. Mä tiedän ihan varmasti psyykestäni enemmän kun sä. Niin monta tuntia mun psyykeäni on kaiveltu terapiassa. Ja se terapia olisi ollut ihan hemmetin paljon pidempi jos vanhemmat ei olisi eronnut.
Ero voi todellakin olla hyvä asia. Tajuatteko te yhtään, millaisia vanhempia maailmassa on? Miten sairaita? Käsitättekö te ollenkaan, että oma vanhempi voi tehdä lastensa elämästä helvetin?
8
ps. mulla ei ole sisaruksia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ööö. Aikuisten ihmisten täytyy pystyä olemaan asiallisia toisilleen. Jos tähän pystyvät, se taatusti päihittää jonkun viikko-viikosysteemin, jossa lapsia pallotellaan kodista toiseen.
useampi lastenpykologi ja -psykiatri tutkinut asiaa. Kyllä nimenomaan se vanhempien keskenäinen suhde vaikuttaa lapseen, ei niinkään osoite. "Ollaan yhdessä lasten takia" mentaliteetti kasvattaa lapsista epävarmoja, syyllisyyden tuntoisia ja parisuhteissaan epäonnistuvia aikuisia.
Ja ero oli hyvä asia.
Vuosia meni katsellessa sitä huonoa liittoa , sitten alkoi erolla uhkaaminen. Ensin isä oli hetken kiltimpi (siis äiti sai periksi) kunnes isä oli valmistautunut eroon ja allekirjoitti paperit.
Näin kaikkea vaikka olin alle 10- vuotias.
Ero oli tietenkin alussa ikävä asia ja äiti hoiti siitä selviytymisen jättämättä tukemisen ja haukkui isää.
Sitten tuli vieraita miehiä vuoroon ja muutin lopulta omaan kotiin kun täytin 18. Miltei 10 vuotta meni aikaa vanhempien erosta tähän omaan muuttamiseen.
Omillani olen ollut 13 vuotta joten jokunen vuosi tässä on eletty ja tilanne on ohi.
En osaa mitenkään nähdä että vanhempani palaisivat yhteen, saati että olisivat onnellisia keskenään.
Jos oma liitto joskus loppuu niin lapsien takia hoitaisin eron paremmin kuin mitä vanhempani.
Riitaisa liitto loppui riitaisesti mutta sitten ainakin päättyi ne jatkuvat riidat.
Niin se on varmasti parempi lapsille kuin viikko-viikko-systeemi. Ja kahden aikuisen pitäisi pystyä elämään suhteellisen hyvää elämää rakkauden loputtua. Ja miten se rakkaus ylipäätään loppuu? Ymmärrän sinänsä rakkauden hiipumisen, mutta kai kuitenkin jäljelle jää jonkinlainen ystävyys ja välittäminen.
Onneksi et voi puhua muiden puolesta. Et voi myöskään tietää muiden kokemuksista mitään.
Minun vanhempieni ero oli hyvä juttu, koska isä oli sairas narsisti ja väkivaltainen hullu.
Mustaa ja valkoista laiteetaa, kun käteni maalaa maisemaa.
Epäonnistumisista maksettu henkinen kärsimys on se hinta, jonka viisaudesta joutuu maksamaan.