Ero ei ole koskaan hyvä ratkaisu lasten kannalta.

kummalle näyttää ensin lapsenlapsen`?

Ei kummallekaan. Mitään perhettä ei ole. Sillat on poltettu, kumpaakaan ei suosita ettei kummallakaan tule paha mieli. Parempi elää ilman vanhempia.



Siinäpä mammani valintansa teki, kun pappani jätti.

Eläkööt molemmat elämäänsä yksin. Minulla on perhe ja panostan perheeseeni.

Mitä siellä meuhkaat? Luepa aloituslause, joka sinisellä siellä hohkaa. Mitä siinä sanotaan? Ymmärrätkö? Jos nyt ihmiset kommentoivat tätä ekaa lausetta, syy ei ole vastaanottavassa vaan lähettävässä päässä. Vitun pälli.

turha on jossitella raha- tai rakkausasioissa. Kun jo neljä vuotta oli menty jyrkkää alamäkeä heidän parisuhteessaan; niin että se lapsikin lakkaa olemasta, niin siinä on ihan turha jossitella, eli kun he erosivat toisistaan he heräsivät vanhemmuuteen! Laitetaanko vielä rautalankaa?!?

Molemmat olivat huonoja ratkaisuja: erota tai jäädä ahdistavaan perhe-elämään sinnittelemään. Ero oli järkevää, koska se oli vähemmän huono ratkaisu kuin jääminen. Näin on, ja jos sinulla olisi yhtään järkeä, tajuaisit sen itsekin.

Mitä siellä meuhkaat? Luepa aloituslause, joka sinisellä siellä hohkaa. Mitä siinä sanotaan? Ymmärrätkö? Jos nyt ihmiset kommentoivat tätä ekaa lausetta, syy ei ole vastaanottavassa vaan lähettävässä päässä. Vitun pälli.

Onko sinulla aina tapana lukea pelkkä otsikko aloituksista ja kommentoida pelkästään sitä?

Aika huolestuttavaa. Ja lakkaa haukkumasta siellä.

ennemmin erosin miehestäni kuin otin turpaani. ei lasten takia olla huonossa suhteessa vaan juuri niiden takia erotaan siitä paskasta etteivät he näe pahaa. ja kyllä, mun vanhemmat erosi, kun olin 7v ja katkera en ole ollenkaan. isäni ei edelleenkään ole isä eikä edes kiinnosta nähdä häntä.

Kuulepa nyt. Kyllä ero voi hyvinkin olla myös lasten kannalta hyvä asia.



Sinun kannattasi lopettaa olemasta KATEKRA EXÄ, koska sekään ei tee varmasti lapsille hyvää, kun äitinsä on sellainen.

eronnut enkä eroa. Luepa kunnolla aloitukseni.



Ero ei ole lapselle hyvä asia. Se on kahdesta pahasta pienempi paha joskus.



ap

eronnut enkä eroa. Luepa kunnolla aloitukseni.

Ero ei ole lapselle hyvä asia. Se on kahdesta pahasta pienempi paha joskus.

ap

jos olet avioliitossa, niin kuinka voit sanoa, ettet koskaan eroa? Muistaakseni parisuhteessa on se toinen osapuoli, joten on mahdollista, että sun pitää joskus erota.

Ja edelleen, vaikka sun tapauksessa ei tietenkään näin ollut, mutta muuten ero voi olla lapselle HYVÄ asia.

Jos jompikumpi on väkivaltainen tai muuten arvaamaton. Vanhemmat riitelee jatkuvasti.



Minäkin olen eroperheestä ja olen ikuisesti kiitollinen siitä, että vanhempani erosivat, isäni on täys alkoholisti.



Että älä yleistä omia kokemuksias.

erikseen on tietysti vaimoaan/lapsia pahoinpitelevät, hyväksikäyttävät tai manipuloivat puolisot, mutta veikkaisin, että avioerotilastoissa nämä ovat marginaalissa.

Erolapset voivat ponnistaa erittäin hyvään elämään erosta huolimatta, mutta ei siitä erosta mitenkään lapsen kannalta positiivista juttua useimmissakaan tapauksissa saa. Ja mitä sitten vaikka ap:llekin tulisi ero? Tuli minullekin mieheni kanssa ja edelleen olen sitä mieltä, että se OLI lasten kannalta ikävä tragedia.

Lapsi ei kaipaa rakkaussuhdetta vanhempiensa välille. Hän kaipaa turvaa ja rakkautta.

se parempi.

itse en ole eronnut. Kaveriperheessä kävi niin, että mies sairastui niin pahoihin mielenterveysongelmiin että lasten takia nimenomaan heidän piti erota, jotta lapset saisivat turvallisen ympäristön. Kauhea tragedia kaikille osapuolille.



Kyllähän joillekin lapsille tuo kahden kodin asuminen on kuin suuri seikkailu. Mutta mistäs sen tietää miten he kokevat sen vaikka 10 vuoden kuluttua?



Toinen kaveripariskunta vaikuttaa tyytyväiseltä eroon... mutta se lapsen levottomuus etäviikonlopun jälkeen! Ei mitään rutiineja, ei mitään sääntöjä... Aivan hukassa oleva lapsi tuodaan sunnuntaina takaisin ja maanantaina päiväkodissa ollaan taas helisemässä kun kierrokset on tapissaan. Kyllähän äiti helpolla pääsee kun on paljon omaa aikaa, mutta.

Se saattaa olla kahdesta pahasta se vähemmän paha, mutta paha se on, aina aikuisuuteen saakka.

Tulen eroperheestä, tiedän täysin mistä puhun. Jollain logiikalla voisi sanoa, että olipa hyvä että erosivat. Oli alkoholiongelmaa ja riitoja ja rakkaudettomuutta. Mutta se olisi vale, sillä ero oli silti huono meille lapsille. Hyvin monella eri tasolla ja vieläkin on sitä, vaikka olemme jo nelikymppisiä. Tulee hajanaisuuden tunnetta, rikkinäisyyden tunnetta, hylkäämisen tunnetta erityisesti juhlapyhinä.. tulee yksinäisyyttä, vaikeita valintoja, uusia kumppaneita ja heidän myötään omat juttunsa.

Älkää siis sanoko, että ero on hyvä ratkaisu. Se EI ole sitä, eikä kannata fuulata itseään väärillä ilmaisuilla.

Ap, nuo ovat SINUN kokemuksiasi ja tunteitasi. Älä nyt kuitenkaan ole niin hölmö, että luulet sen olevan kaikilla samanlaista.

t: onnellinen eroperheen lapsi

Kyllähän mäkin voisin helposti väittää, että joltain kannalta katsottuna ero oli "hyvä" ratkaisu. Johan mä valotin, että oli kaikenlaista traagista, alko-ongelmaa ja riitaisat välit jne.



Mutta se ei tee erosta hyvää asiaa minulle ja sisaruksilleni. Oikeastaan se on hirveää, vaikkakin ehkä helpompaa kuin jatkaminen riitaisassa liitossa.



KUinka moni teistä vänkääjistä tulee itse eroperheestä ja on kokenut vuosikymmenten ajan, mitä kaikkea ero tuo tullessaan? Arvelen, ettei kukaan.



ap

sekä lasten että aikuisten kannalta.

Monesti lapsille on parempi vaihtoehto erota kuin että vanhemmat pysyvät yhdessä vain lasten takia.



t. päivittäin näiden teemojen kanssa työskentelevä

ajatella noin. Sallittakoon se sinulle. Ehkä sisaruksesi ajattelevat asiasta kuitenkin realistisemmin.



Ero ei ole hyvä asia.

erikseen on tietysti vaimoaan/lapsia pahoinpitelevät, hyväksikäyttävät tai manipuloivat puolisot, mutta veikkaisin, että avioerotilastoissa nämä ovat marginaalissa. Erolapset voivat ponnistaa erittäin hyvään elämään erosta huolimatta, mutta ei siitä erosta mitenkään lapsen kannalta positiivista juttua useimmissakaan tapauksissa saa. Ja mitä sitten vaikka ap:llekin tulisi ero? Tuli minullekin mieheni kanssa ja edelleen olen sitä mieltä, että se OLI lasten kannalta ikävä tragedia. Lapsi ei kaipaa rakkaussuhdetta vanhempiensa välille. Hän kaipaa turvaa ja rakkautta.

lapsi vaistoaa ja aistii paljon enemmän kuin aikuiset tajuavat. Lapsi kärsii jos vanhempien suhde rakkaudeton. Lapsen koti on vanhempien parisuhde.

Olet kyllä ihan hukassa omien tunteidesi kanssa! Ehkä olet onnellinen erosta huolimatta, mutta kuule tuskinpa sentään sen TAKIA.

Ööö. Aikuisten ihmisten täytyy pystyä olemaan asiallisia toisilleen. Jos tähän pystyvät, se taatusti päihittää jonkun viikko-viikosysteemin, jossa lapsia pallotellaan kodista toiseen.

Olen itsekin eroperheestä, ja aina olin jotenkin puolikas. Äiti oli hyvä ja rakastava ja mulla rakkaat sisarukset, siis sikäli ihana perhe. Kotona oli turvallista yms. Isäkin näki meitä säännöllisesti ja äidin kanssa välinsä olivat asialliset. Kuitenkin oikeastaan läpi lapsuuden (nuoruuden) minussa eli toive, että palaisivatpa he yhteen. Se olisi ollut parasta, mitä olisin osannut kuvitella. Isä asuisi meillä, he rakastaisivat toisiaan ja perhe olisi ehjä taas. Kyllä se on jälkensä jättänyt. Isä jäi vieraaksi, vaikka onkin varsinkin aikuisiällä yrittänyt paikata välejä ja lähentyä, mutta ei se suhteen luominen enää samalla lailla onnisti, vaikka rakas hän toki on.



No, itsekin löysin miehen, rakastuin ja 3 vuotta myöhemmin olin raskaana. En tiedä mitä tapahtui, mutta miehestä tuli väkivaltainen (henk ja fyys), me lakkasimme kunnioittamasta toisiamme, rakkaudesta puhumattakaan. Yritin tätä 4 vuotta kestää sen ajatuksen voimin, että lapsellani täytyy olla ehjä perhe, kun itselläni ei ollut. Lasta kohtaan mies ei koskaan ollut väkivaltainen, mutta näkihän hän miehen räyhäämistä. Minun onneni (puute) oli siinä tilanteessa toissijainen, mutta kun tajusin, mitä se kaikki tekee myös lapsellemme, niin tein päätöksen rikkoa "ehjän" perheemme ja lähteä.



En ole katkera exä enkä mistään hinnasta ottaisi miestä takaisin ja tiedän, että päätös oli oikea. Siitä huolimatta tunnen katumusta erosta. Minäkään en vanhempieni tavoin onnistunut "pitämään perhettäni", minäkin olen aiheuttanut yhden erolapsen lisää (mies ei olisi halunnut erota). Olen surullinen hänen puolestaan ja toivon niin lujasti, että olisimme voineet olla onnellisia yhdessä. Kävimme terapiassa, yritimme niin ja näin emmekä tosiaan ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen antaneet periksi. Yritti siis mieskin, omalla tavallaan, en häntä sen puutteesta syytä. Me vain epäonnistuimme ja lapsi maksaa siitä loppuikänsä.



Lapsen tekemistä en kadu (tietenkään, elämäni rakkain!), mutta kadun sitä, että en tiennyt silloin, millaiseksi asiat muuttuvat. Olisin valinnut toisen miehen - mutta kuka voisi ikinä taata, mihin suuntaan asiat kehittyvät.



Tiedostan kyllä, että lapsi on onnellisempi nyt arjessa, kun kotona on turvallista eikä sitä kireää ilmapiiriä, ei tarvitse kuulostella millä tuulella iskä on ja molemmilla on hyvä olla. Ei se silti tule ikinä poistamaan sitä kaipuuta isäänsä kohtaan. Ja vaikka he tapaavatkin joka toinen viikonloppu (olen sanonut, että saa tavata lasta niin usein kuin haluaa, no eipä ole sen useammin halunnut), muistan kyllä omakohtaisesti, että ei sitä läheistä suhdetta siinä ajassa luoda. No, sentään sen ajan isä on hyvä isä.



Minuakin, "epäonnistuneena" (ehkä sen vuoksi?) harmittaa, kuinka helposti ihmiset eroavat. Mietin aikanaan, että jaksettiin sitä ennen vanhaankin, turpiin tuli silloin tällöin mutta ei siitä mihinkään lähdetty. Lapsilla oli "ehjä" perhe ja "onnelliset" vanhemmat, no ainakin kulisseissa. Mietin pitkään, kumpi on parempi vaihtoehto, mutta lapsen oireilu auttoi mua tekemään päätöksen.

sekä lasten että aikuisten kannalta.

Monesti lapsille on parempi vaihtoehto erota kuin että vanhemmat pysyvät yhdessä vain lasten takia.

t. päivittäin näiden teemojen kanssa työskentelevä

Jos omatkin vanhempani olisivat tajunneet erota aikaisemmin, olisin säästynyt paljolta. Ei, väkivaltaa ei ollut, joskin tavaroita saattoi välillä lentää.

Pahinta oli ne kerrat kun äitini ilmoitti lähtevänsä, löi rahaa pöytään ja lähti ovet paukkuen (yleensä vanhempani riitelivät aina sen jälkeen kun olimme menneet jo sänkyyn). Pian äiti tuleekin takaisin ja heittää isän pihalle vaatteiden kanssa.

Pahinta oli aina se menettämisen pelko. Koskaan ei voinut tietää, kumpi ihan oikeasti lähtee. Minä aloin oirehtia jo ihan fyysisesti, aloinsaada kramppeja joille ei löytynyt muta selitystä kuin stressi.

Kyllä me lapset vaistosimme ja tiesimme, etteivät vanhemmat halunneet olla saman katon alla mutta yrittivät sietää toisiaan meidän lasten takia.

Olen jutellut näistä asioista siskoni kanssa ja olemme molemmat sitä mieltä, ettei ollut helpottavampaa tietoa kuin se, kun vanhemmat ilmoittivat erosta.

Meidän perheen tapauksessa se ero tosiaan oli lasten kannalta se paras vaihtoehto vaikka kuvioissa ei ollutkaan väkivaltaa tai alkoholismia.