Sotaveteraanimyytti - miten sota on vaikuttanut teidän suvussanne?

paljoa sodasta puhuttu.

Muutaman kymmentä ryssää sanoi ampuneensa.

isäni on mielessäni suuri mies, tosiaankin, jonka rinnalla kavereideni isät, huomattavasti nuoremmat siis iäkäs isä minulla kuin oli, ovat pelkkiä poikasia vaan. Tunnen siis tietynlaista paremmuuden tunnetta isästäni, joka tosin on jo edesmennyt. Isäni oli todella hyvä isä, sotamenneisyydestään huolimatta. Itse hän ei varmastikaan itsestään tuntenut mitään paremmuutta, ja ymmärsi että muut eivät voi olla samalla linjalla, kun eivät ole voineet sotaa käydäkään.

Itse muuten nain miehekseni miehen joka ei ole edes armeijaa käynyt. Ikinä en uskaltanut sitä yksityiskohtaa isälleni tunnustaa, mutta nyt jälkikäteen ajattelen että kyllä isäni taisi asianlaidan tietää, senkin.

Yllättävän vähän isäni käymä jatkosota on elämääni vaikuttanut. Siinä vaiheessa kun synnyin, 70-luvun lopulla, tapahtumista lienyt kulunut "tarpeeksi" aikaa. Kuolinvuoteellaan isäni kärsi; taisi elää sotatapahtumia läpi :/

Olin varmaan lukioilainen ennenkuin tajusin että ukkini on pakko olla ollut rintamalla; hän ei ikinä siitä puhunut.



Mummi jaksoi puhua Karjalasta loputtomasti ja "syytti" meitä siitä kuinka hyvin meillä oli asiat ja he joutuivat lähtemään evakkoon ja jättämään kotinsa. Kuitenkin oli jo muuttanut ihan muualle Suomeen ennen sotia; oman lapsuudenkotitalonsa menetti ryssälle, ei asuintaloaan.

Rintamakarkuruutta ei tunnettu sillä puolella, joka jo vuonna 1918 katsoi itsensä valkoisiksi.



Tosin sodan jälkeen sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä urheudesta sai maksaa vankilalla.

Sodan vuoksi isäni on orpo ja äitini puoliorpo (menetti isänsä). Elämä on ollut heille henkisesti ja fyysisesti kovaa lapsena ja nuorena. Isänpi pääsi perheeseen, jossa sodan käynyt isäpuoli oli väkivaltainen ja arvaamaton, suorastaan sadistinen, ja näki yökaudet painajaisia sodasta.



Minä voin melkein fyysisesti pahoin, kun näin mainoksen, jossa jääkiekkoa mainostettiin sotaan lähtemisellä. Käsittämättömän mauton mainos. Eihän urheilua (=leikkiä ja viihdettä) voi mitenkään verrata yhteen ihmiskunnan suurimmista inhimillistä kärsimyksistä.

mainoksen, jossa jääkiekkoa mainostettiin sotaan lähtemisellä. Käsittämättömän mauton mainos. Eihän urheilua (=leikkiä ja viihdettä) voi mitenkään verrata yhteen ihmiskunnan suurimmista inhimillistä kärsimyksistä.

Mummini oli myöskin veteraani, hän oli lottana. Sota ei vaikuttanut häneen mihinkään, koska ei ollut rintamalla.

Isoisäni oli äitini muistelmien mukaan sodassa (ja pakkohan hänen oli olla, kun oli kuitenkin n. 30 vuotias tuohon aikaan), hän ei koskaan sodista puhunut, mutta johtui ehkä siitä, että äitini suku on rajan tältä puolelta kotoisin ja isoisä ei ehkä ollut pahimmissa taisteluissa.

Mutta pappani sitten taas.. Isäni puolen suku on Karjalan kannakselta kotoisin ja pappa oli kolmen (tai oikeammin neljän, jos kansalaissota lasketaan mukaan) sodan veteraani ja hän ei kuulemma koskaan toipunut tuosta. Näki painajaisia ym. Ja lopulta hän sitten 70-luvun alussa ampui itsensä meidän ulkosaunaan. Ja hän ei kuulemma ikinä kertonut elämästä Karjalasta.

Mamma hoiti sen puolen (mutta hän ei ollut katkera asiasta, kertoi meille lapsille hyviä muistoja tuolta ja evakkomatkoista jne.).

Vanhin setäni oli lapinsodan veteraani, lähti sotaan 19 vuotiaana. Ja eikä hänenkään sota vaikuttanut, mutta tuolloinhan kyllä ne pahimmat taistelut olivat ohi.

Ja isäni eno kuoli talvisodan aikana jouluaattona, vaimo oli suht viimeisillään raskaana ja isäni serkku syntyi sitten tammikuussa.

Ei puhunut pappa lapsilleen saati meille lapsenlapsille. Vasta kuolinilmoituksesta luin papan olleen rintamamies, lähti vapaaehtoisena alaikäisenä sotaan mun käsittääkseni.

Miesten puolella kaksi kuoli taistelussa ja kaksi selvisi takaisin elävänä rintamalta.



Kukapa sitä nyt haluaisi sotimaan lähteä (ei ainakaan kaikki) mutta kyllä isänmaata puolustettiin henkeen ja vereen kun oli pakko.

Toinen taas liian vanha. Hän tosin oli sisällissodan veteraani ja tarinoiden mukaan hyvin traumatisoitunut sellainen. Siitä sai perhe maksaa osansa.

Pahat kielet kuitenkin kertoivat, että vaari ampui itse itseään jotta pääsi rintamalta pois koska pelkäsi. Oli sitten loppusodan tän haavoittumisen takia kotirintaman hommissa.

Itse en asiasta juuri välitä, voin vain kuvitella että pelko sodassa voi olla sellainen että mieluummin jopa ampuu itse itseään päästäkseen pois. Vaatiihan se hermoja ja joillakin niitä ei vaan ole, silloin on parempi kuin ei siellä pahimmissa paikoissa ole. Vaarallinenhan sellainen on itselleen ja muille.

karkasi rintamalta veljensä kanssa. veli ammuttiin hänen silmiesn edessä rangaistukseksi. pappa joutui takaisin rintamalle ja haavoittui. lopun ikänsä söi lääkkeitä ja oli vihainen mies perheelleen.



sotasankaripuheet ahdistaa minua.

Pappa lopetti sodasta puhumisen kun lapsenlapset syntyivät, siitä ei saanut edes kysyä.

Sen tiedän, että papalle oli ollut (ja oli koko elämän) erittäin rankkaa elää sen kanssa, että oli tappanut ihmisiä-vaikkakin hyvän asian takia.

Ennen iloisesta ihmisestä sota teki vakavan.

Tietysti asiaan vaikutti kodin menetys...toinen veli kaatui rintamalla ja yksi veli ampui itsensä 17- vuotiaana kun tuli kutsu rintamalle...

Ei siinä paljoa ollut ylpeilyn aihetta.

Ikinä pappa ei käyttänyt saamiaan prinikoita, sotaveteraanin tilaisuksiin häntä ei saanut lähtemään.

Varmasti hän oli isänmaallinen kun meni tekemäään vastoin omaatuntoan, pakko kotia oli puolustaa.

Tuosta itsemurhan tehneestä veljestä ei koskaan puhuttu. Kaatuneen veljen kuva oli seinällä, mutta ei tämän pikkuveli-paran.

Mummini oli myöskin veteraani, hän oli lottana. Sota ei vaikuttanut häneen mihinkään, koska ei ollut rintamalla.

Sota vaikuttaa aina ja kaikkiin.

Mummini oli myöskin veteraani, hän oli lottana. Sota ei vaikuttanut häneen mihinkään, koska ei ollut rintamalla.

Sota vaikuttaa aina ja kaikkiin.

En sitten tiedä, että oliko hän tuolloin "puhelintyttönä", ainakin hän jossain vaiheessa oli keskuksessa töissä. Ja hänellä oli kuitenkin kotona jo 3 (vai oliko heitä jo neljä, en muista koska nuorin enoni on syntynyt, koska äitini on perheen kuopus ja hän on syntynyt vasta sotien jälkeen) pientä lasta. Eli senkään takia hän ei ollut rintamalla.

Mammani ei sen takia ollut lottana, koska hänellä oli 4 lasta, kun hän lähti evakkoon ja takaisin tullessa lapsia olikin jo 5 (isäni syntyi -41, kun mamma ja täti ja sedät olivat toisella puolella Suomea). Isäni oli 3,5 vuotias, kun tuli viimeinen lähtö.

Itse en ole pappaa koskaan tavannut, mutta hänellä meni totaallisesti hermot. Hän ei kuulemma ennen sotiakaan mikään leppoisa ihminen vaan tempperamenttia löytyi, mutta..

Asiasta on puhuttu hyvin vähän. Ymmärsin että on ollut yhteensä jopa 5 vuotta rintamalla (?) ja palasi sotainvalidina.



Ilmeisesti vaari joi runsaasti sodan jälkeen, ja saattoi olla myös väkivaltainen. Perheeseen syntyi myös vauva joka kuoli pian, olisi ollut isäni veli. Jonkinlainen katkeruus sodasta selvästi jäi. Vaarini ei ollut yhtään isänmaallinen. Liittyi kommunisteihin 60-luvulla eikä puhunut sodasta ikinä.



Kai se jotenkin näkyy isästäni, ettei kovin idyllinen lapsuus ollut hänellä. Toisaalta kaikki ovat päällisin puolin eläneet ihan normaalisti, asioista ei vain puhuttu.

En pelkästään sotasankareita vaan yleistä henkeä. Ihmisillä oli vielä käytöstavat, eleganssia ja viattomuutta! Nyt kun katsoo ja kuulee tätä törkyä jokapuolella niin ...voi voi kun saisi vanhat ajat takaisin...(ilman sotaa)

Isä oli käynyt jo armeijan, joka silloin oli 440 päivää. Oli ylimääräisissä kertausharjoituksissa, ja sitten talvi- ja jatkosodassa. Ei isä kauheasti sodasta puhunut, selvisi uht selväpäisenä. Osin varmaan siksi, että oli jo 25 vuotias sodan syttyessä, ei enää mikään teini.

Isä ei koskaan ihannoinut sotaa, vain oli sitä mieltä ettei sodassa ole mitään sankarillista. Se oli asia joka piti tehdä, oli puolustauduttava. Isä ylini sodan aikana sotamiehestä ylikersantiksi, ja sai erilaisia mitaleja. Vasta josku 70-luvun lopussa rupesi niitä itsenäisyypäivänä käyttämään. Osallsitui kyllä veteraanien toimintaan, veljeä ei jätetty sodankaa jälkeen. Isän kaksi veljeä olivat sotainvalideja, ja nuorin veli katosi kaukopartiomatkalla vihollisen linjojen takana.

En pelkästään sotasankareita vaan yleistä henkeä. Ihmisillä oli vielä käytöstavat, eleganssia ja viattomuutta! Nyt kun katsoo ja kuulee tätä törkyä jokapuolella niin ...voi voi kun saisi vanhat ajat takaisin...(ilman sotaa)

Niin, kyllä niitä naisia ja lapsia suomessakin on raiskattu, niin omat kuin "vihollisetkin" siitä ei ole vain saanut puhua, kun siihen aikaan se oli raiskatun eli "huoran" oma vika.

Myöskään perheväkivaltaan ei puututtu, oli ihan jokaisen oma asia hakkaako vaimoa ja lapsia vai ei. Eikä sellaisesta sopinut valittaa, tietenkään, kun sehän oli vaimon ja lasten oma vika, kun turpiinsa kerjäsi.

En pelkästään sotasankareita vaan yleistä henkeä. Ihmisillä oli vielä käytöstavat, eleganssia ja viattomuutta! Nyt kun katsoo ja kuulee tätä törkyä jokapuolella niin ...voi voi kun saisi vanhat ajat takaisin...(ilman sotaa)

Niin, kyllä niitä naisia ja lapsia suomessakin on raiskattu, niin omat kuin "vihollisetkin" siitä ei ole vain saanut puhua, kun siihen aikaan se oli raiskatun eli "huoran" oma vika.

Myöskään perheväkivaltaan ei puututtu, oli ihan jokaisen oma asia hakkaako vaimoa ja lapsia vai ei. Eikä sellaisesta sopinut valittaa, tietenkään, kun sehän oli vaimon ja lasten oma vika, kun turpiinsa kerjäsi.

En väittänyt että se aika oli täydellistä...mutta kyllä yleiset käytöstavat olivat vielä olemassa! Ei ollut myöskään homoja ja lesboja Linnan Juhlissa ...ei ollut BB:tä jossa sikaillaan...kukaan ei kussut kadulle.. Yleinen rappio alkoi vasta 60-luvun jälkeen vasureitten toimesta.