Miksi isovanhemmat odottavat vauvaperheen raahautuvan HEILLE jouluna??
Taas yhtä tappelua joulusta! Ei kiinnosta pätkääkään lähteä pikkuvauvan kanssa anoppilaan/omille vanhemmille, vaikka kuinka olis MEEEEIDÄN EKA LAPSENLAPSI! Mitä sitten,se on meidän eka lapsi.
Ilmotin perheemme viettävän joulunsa tästä lähin kotonaan,ja sarvet otsassa ja syyllistäminen on melkoista.
Teillä sama laulu?
Kommentit (131)
Jos haluaa olla kotona niin silloin on turha kenenkään naputtaa leukojaan.
Me itse ollaan vietetty joulut aina mun vanhemmilla ja mieluusti ollaan sinne menty. Sinne tulee usein myös mun sisaruksia joilla ei vielä ole lapsia ja nekin toivoo kovasti että me myös mennään sinne, koska lapset tekee sen jouluntunnelman :)
Mun vanhemmat asuu aika lähellä jotan matka ei ole este, kotiin ollaan aina menty yöksi. Mä koen että olen päässyt aina aika helpolla kun ollaan siellä. Mitään ei tartte tehdä kenenkään yksin, ruuat tehdään yhdessä tai viedään sitä sinne, lapsia viihdytetään ja hoidetaan yhdessä, fiilis on leppoisa ja ihana jne.
Meille olis outoa olla vaan kotona joulu oman perheen kesken.
Minusta on naurettavaa kököttää joulu kotona vauvan kanssa vain siksi, että ei halua antaa isovanhemmille periksi ja vauva on TEIDÄN. Vauvan kanssa on sitä paitsi helppo matkustaa ja parhaimmillaan joulu isovanhempien luona voi tarkoittaa lepohetkiä myös vanhemmille. No, jokainen tavallaan mutta meillä vietetään aina joulua isovanhempien luona. Meidän lasten mummolat sijaitsevat reilun 2000km päässä toisistaan mutta joulunvietot ovat sujuneet jo 9v ilman ongelmia. Meillä on alusta asti ollut sellainen tapa, että joka toisen joulun vietämme minun vanhempieni luona ja joka toisen anoppilassa. Ja vastavuoroisesti uutta vuotta vietetään toisessa paikassa eli aina joulunpyhien/vuodenvaihteen aikaan käymme molemmissa paikoissa. Tämä järjestely on tasapuolinen eikä tarvitse tapella. Meille vanhemmille tämä järjestely tarkoittaa toki paljon työtä, kun pitää ensin pakata tavarat, lahjat ym. ja matkustaa joko 500km autolla tai 1800km lentokoneella - ja muutaman päivän päästä pakkailla taas tavarat kasaan ja siirtyä seuraavaan paikkaan. Lapsista tämä järjestely on todella kiva - tavallaan olisi mukava viettää joulua oman perheen kesken kotosalla mutta toisaalta lapset nauttivat suuresti isovanhempien, serkkujen ja muiden sukulaisten seurasta. Myös sisarukseni ovat mukana tässä "rytmissä" eli joka toinen joulu vietämme vanhempieni luona joulua isolla porukalla ja seuraavana kaikki ovat joulun puolisoidensa kotona (ja kaikki osapuolet ovat olleet tyytyväisiä). Ymmärrän toki, ettei kaikilla ole sellaista mummolaa, jonne haluaa mennä joulua viettämään mutta pitkälti on omasta halusta kiinni tapellaanko joka joulu vai ei. Itsekäs ei kuitenkaan kannata olla vaan ajatella asiaa lapsen ja isovanhempien kannalta - heidän ilonsa takia ainakin minä olen valmis joustamaan ja näkemään ylimääräistä vaivaa.
ei minkäänlainen väsymys paina kun jaksatte vapailla tuossa määrin reissata. Teillä näyttää lisäksi olevan joulusta uuteen vuoteen vapaata. Taidatte olla opettajia. Normaaleilla ihmisillä ei ole joulun aikaan yhtään ylimääräistä vapaapäivää, ellei sitä jollain konstilla saa itselleen tehtyä.
No joulusta uuteen vuoteen on about 4 työpäivää, joten eiköhän aika moni muukin kuin opettajat kerää siihen pitämättömiä vapaita. Reippaita olette! Meilläkin samanlaiset ajatukset, mut matkaa onneksi vain 450km ja 300km
Kyllä se kuule on kova homma kerätä ne neljä vapaapäivää
Ensin on kesällä pitänyt järjestää lomia / hoitaja jostakin koululaisen loman ajaksi, ja syyslomalla vielä viikko.
Kyllä siinä saa hiki hatussa painaa loppuvuoden töitä että saa korvattua kaikki tekemättömät tunnit, vaikka niitä miten paljon olisi alkuvuodesta kerännyt.
Sitten vielä pitäisi joulusta yksi päivä viettää autossa istuen että pääsee anoppilaan työleirille ja haukuttavaksi.
Ei olla opettajia mutta sellaisessa asemassa, että itse voi vaikuttaa miten vapaita pitää. Minä varsinkin voin tehdä töitä sisään tarpeen mukaan tai vaihtoehtoisesti pitää palkattomia vapaapäiviä. Mies jättää lomapäiviä pidettäväksi tarpeen mukaan tai käyttää muita vapaita (ylityövapaat, lomarahavapaat). Tänä vuonna olemme lomalla 22.12.11-8.1.12 - tämän verran lomaa on yleensä muinakin vuosina. Paitsi, että tänä vuonna lomapäiviä tarvitaan paljon, kun pyhät sattuu viikonlopuille... Rahallisesti tämä matkustaminen on vielä suurempi "ponnistus" kuin lomapäivien suhteen - lennoille tulee hintaa (2 aik+3lasta) eikä bensakaan ilmaista ole. Mutta toistaiseksi tähän on ollut varaa.
t. nro 106 tjtn.
että joidenkin on hankala liikkua ja olla pitkään kylässä pikkuvauvan kanssa, mutta mutta...äitini, isäni ja appivanhempani järjestävät aina ihanan joulun, heillä on suuret talot ja varaa ja aikaa ostaa ja leipoa jne. (toki vieraat tuovat jotain, mutta emännöinti on asia erikseen). Joten esim. jos mieheni veli vaimoineen tai oma siskoni saisi nyt vauvan eikä haluaisi lähteä kotoaan jouluksi, niin en mielelläni luopuisi noista mummolajouluista (missä myös lasten serkkuja, isomummo jne.) mennäkseni heille jouluaterialle.
Toisaalta voisi olla ihan kivaa vaihtelua, mutta kun heille ei mitenkään mahtuisi yhtä paljon sukua kuin mummoloihin, ja kokisin jotenkin kiusalliseksi mennä valmiiseen pöytään pikkuvauvaperheeseen.
mummolaan ja joulun jälkeen takaisin, eikä tuo mitenkään ylitsepääsemätöntä ole, koska se on tapahtunut ihan omasta halusta. Itse asiassa älyttömin asia näissä joulunvietoissa on se, että ihmiset viettävät joulun siten miten joku muu sen heille sanelee, ei siten miten itse haluaisi. Meitä ei onneksi kukaan koskaan vaadi mitään tekemään, eikä loukkaannu vaikka ollaan toisinaan kotonakin joulu, kuten tänä vuonna. Äitini kyllä taas lentää vuorostaan meille jouluksi, kivaa vaihtelua! Ja anoppi on tervetullut myöskin joulupöytään.
Jos haluaa olla kotona niin silloin on turha kenenkään naputtaa leukojaan.
Me itse ollaan vietetty joulut aina mun vanhemmilla ja mieluusti ollaan sinne menty. Sinne tulee usein myös mun sisaruksia joilla ei vielä ole lapsia ja nekin toivoo kovasti että me myös mennään sinne, koska lapset tekee sen jouluntunnelman :)
Mun vanhemmat asuu aika lähellä jotan matka ei ole este, kotiin ollaan aina menty yöksi. Mä koen että olen päässyt aina aika helpolla kun ollaan siellä. Mitään ei tartte tehdä kenenkään yksin, ruuat tehdään yhdessä tai viedään sitä sinne, lapsia viihdytetään ja hoidetaan yhdessä, fiilis on leppoisa ja ihana jne.
Meille olis outoa olla vaan kotona joulu oman perheen kesken.
ja käly sai hepulin, että kuka heille nyt joulun tekee, hän ei ehdi ja jaksa, kun on kaksi pientä lasta. ne jää nyt ilman joulua, kun itsekäs mummi ajattelee vain itseään ja lähtee maalle.
kun ei sokerin välttäminen ole ollut ohjeena enää vuosikausiin?
sellaisinaan käy keliakiasta tai diabeteksesta kärsiville... Niissä kun on viljoja ja sokeria.
vauvan kanssa ei lähdetä jouluna kiertämään paikasta toiseen.
Sovittiinkin sitten että isovanhemmat tulivat meille jouluaattona syömään ja jakamaan lahjoja. Kinkku uuniin ja Saarioisten laatikot pöytään lisukkeineen. Ei ongelmaa.
Siitä sitten tulikin traditio että ollaan joulua vietetty meillä. Välillä on isovanhemmat syöneet jouluaterian meillä ja välillä tulleet vasta kahville ja lahjojen jakoon.
Ei kannata ainakaan ruokapuolesta ottaa stressiä. Tekee sen minkä jaksaa, ja vieraathan voivat tuoda jotain tullessaankin. Jos siis ruokavieraita tulossa.
ja käly sai hepulin, että kuka heille nyt joulun tekee, hän ei ehdi ja jaksa, kun on kaksi pientä lasta. ne jää nyt ilman joulua, kun itsekäs mummi ajattelee vain itseään ja lähtee maalle.
Jos haluaa olla kotona niin silloin on turha kenenkään naputtaa leukojaan.
Me itse ollaan vietetty joulut aina mun vanhemmilla ja mieluusti ollaan sinne menty. Sinne tulee usein myös mun sisaruksia joilla ei vielä ole lapsia ja nekin toivoo kovasti että me myös mennään sinne, koska lapset tekee sen jouluntunnelman :)
Mun vanhemmat asuu aika lähellä jotan matka ei ole este, kotiin ollaan aina menty yöksi. Mä koen että olen päässyt aina aika helpolla kun ollaan siellä. Mitään ei tartte tehdä kenenkään yksin, ruuat tehdään yhdessä tai viedään sitä sinne, lapsia viihdytetään ja hoidetaan yhdessä, fiilis on leppoisa ja ihana jne.
Meille olis outoa olla vaan kotona joulu oman perheen kesken.
Juu, ei voi, ellei sitten halua tehdä sitä hautuumaalla!
Pitäkää päänne ja pysykää omassa kodissanne. Muuten joudutte ikuiseen luuppiin, jossa sekä sinun että miehesi vanhemmat kilpasyyllistävät teitä siitä, että vietätte aaton "niiden toisten" luona.
Jos ei joulunvietto teillä kelpaa, olkoot ilman. Ja jos tulevat kylään, niin jaat ostos- ja tehtävälistan vieraille: joku tuokoon ja paistakoon kinkun, joku taas saa auttaa siivouksessa jne.
mitään raahautumista. Ollaan laitettu joulut kotona ja sukulaisia on ollut meillä sen mukaan, miten heitä on kunakin vuonna päässyt.
Eikö napanuora ole vielä teillä oikein poikki? Muista se, että sen lauluja laulat, kenen maksamaa leipää syöt. Eli jos olette niitä aikuisia lapsia, joille vanhemmat vielä maksaa ns. elatusrahaa ja maksaa laskuja ja ostaa vauvantarvikkeet niin heillä on periaatteessa oikeus vaatia teiltä myös aika paljon.
Helppohan se on mennä valmiiseen ruokapöytään ja auttavien käsien luo. Joka toinen joulu minun vanhemmillani ja joka toinen miehen vanhemmilla. Ei tarvitse koristella edes omaa kotia, jos ei jaksa.
on ihanaa kun pääsee valmiiseen pöytään ja sitten vielä yöksi omaan kotiin.
Tosin itse menisin ilomielin isovanhemmille valmiseen pöytään- pääsisi paljon helpommalla.
Joulua pidetään perhejuhlana ja isovanhempien halun viettää sitä teidän kanssanne ymmärrän.
Oletteko antaneet isovanhemmille sen mahdollisuuden että voisivat tulla teille jouluksi? Jos olette niin narina on turhaa. Mutta jos ette niin ymmärrän isovanhempia.
...mahdollisesti kutsun porukkaa (vanhemmat,sisarukset) meidän kotiin,mutten ole päättänyt vielä sitäkään. Vituttaa niin,että oletetaan aikuisten ihmisten menevän sinne ja tänne jouluksi siksi,että niin on 31 vuotta tehty. Ja viitsitään vielä loukkaantua! Etenkin kun meillä nyt 2kk vauva ja he hyväkuntoisia,autollisia isovanhempia.
Kiitos vinkistä,jos kutsun porukkaa tänne,pyydän tuomaan osan ruokia mukanaan.
-ap
valmiiseen pöytään. Ei tarvitsisi siivota, laittaa pöytää koreaksi, jaksaa miljoonaa asiaa. Hän oli väärässä, veljen vaimon mielestä oli suorastaan helvetillinen vääryys olettaa, että he lähtisivät kotoaan jouluna minnekään.
Asia selvä, jokainen jouluilkoon niin kuin tahtoo. Ehkä ei sitten pidä itkeä jälkeenpäin sitä, että muu suku on aattona yhdessä ja pitää hauskaa samaan aikaan kun pikkuvauvaperhe väsää omaa jouluaan ja istuu yksin kotona.
...mahdollisesti kutsun porukkaa (vanhemmat,sisarukset) meidän kotiin,mutten ole päättänyt vielä sitäkään. Vituttaa niin,että oletetaan aikuisten ihmisten menevän sinne ja tänne jouluksi siksi,että niin on 31 vuotta tehty. Ja viitsitään vielä loukkaantua! Etenkin kun meillä nyt 2kk vauva ja he hyväkuntoisia,autollisia isovanhempia. Kiitos vinkistä,jos kutsun porukkaa tänne,pyydän tuomaan osan ruokia mukanaan. -ap
Ei meillä ainakaan kukaan tulisi luoksesi tekemään sinulle joulua, jos olisimme viimeiset 31 vuotta olleet vanhemmilla, jossa on se oikea joulu. Aika omituista itkeä sitä, että me emme mene jouluna minnekään, mutta kutsujana ei ota kutsuttuja huomioon lainkaan.
Mukana oli lista siitä, mitä kenenkin täytyy tuoda. Ilmoitimme veljelle, että kiitos ei, me muut teemme kuten aina ennenkin eli menemme jouluksi äidille ja isälle. Sinne ei tarvitse ottaa ruokia mukaansa vaan kutsuja eli äiti laittaa kaiken. Vieläpä mielellään ja suurella rakkaudella.
Veli ja vaimonsa viettivät joulunsa kahden, todennäköisesti ilman ruokaa, koska meiltä kutsutuilta oli pyydetty ihan kaikki laatikoista kinkkuun ja joulutortuista karpalojäädykkeeseen.
Me ollaan vietetty nyt kaksi joulua keskenämme kotona, ja ne on olleet ihania, rentouttavia hetkiä, vaikka jälkimmäisen aikana koko perhe oltiin enterorokossa (sen vuoksi ei mihinkään lähdettykään). Oli suorastaan häkellyttävää huomata, miten erilaista joulu on ilman hässäkkää ja muiden miellyttämistä.
Meillä isovanhemmat alkaa olla jo ikääntyneitä, eivät jaksa laittaa joulua. Silti mun vanhempien luokse pitäisi mennä tekemään se joulu heille. Eivät siis halua tulla meille 160 km päähän, vaikka kutsuttu on. Siellä on aina ihan jumalatonta työleiriä siivoamisesta ruoanlaittoon, ja puolisairaiden ihmisten passaamista. Sitähän ne odottaa, kun tytär tulee käymään, että nyt helpottaa kun ei itse tarvitse tehdä mitään. Kyllähän minä vanhempiani voin passata, kun he apua tarvitsevat, mutta ei siinä joulutunnelmaan pääse sitten millään, kun saa hoivata sekä lapset (ovat siinä iässä ettei isä kelpaa ollenkaan aina) että vanhukset, puunata paikat ja laittaa sapuskat jonkun muun mielen mukaan. Jos minä olen se, joka sen joulun tekee, niin teen sen mieluiten omassa kodissani, jonka olen järjestänyt järkevästi, organisoinut jouluvalmistelut mahdollisimman pitkälle etukäteen ettei tulisi stressiä, ja teen ruokia, joita itse haluan syödä, toki huomioiden muutkin pöydässäistujat.
Eli jos pääsette oikeasti valmiiseen pöytään, jossa on maistuvat ruoat ja hyvä henki, niin menkää ihmeessä.