Onko vaimoni alkoholisti?

Tarkennankin siis, onko alkoholinkäytöstä automaattisesti ongelmaa jos se on hivenen "normaalia" runsaampaa? Itse olen varmaan kymmenen vuotta käyttänyt alkoholia muutamia kertoja viikossa, joskus pari viikkoa ilman, mutta yleensä kyllä esim. 4-5 kertaa viikossa 2-4 annosta. Ja vielä ei ole tullut vastaan ongelmia elämässä joka siitä aiheutuisi. Onko tilanne siis niin, että jos ylität standardoidun viikkorajan niin olet alkoholin suurkuluttaja. Jos kiellät, tai kerrot että elämässä ei ole ongelmia, niin olet paatunut valehteleva alkoholisti? ;)

Kuulostaa ihan vaimolta... ;-) Joka siis juo tällä hetkellä noin puoli litraa viiniä päivässä joka on siis kai kolmisenkymmentä annosta viikossa. Mutta ei aiheuta ongelmia... Ei siis mitään syytä tehdä mitään...

vaan siitä, että alkoholia on pakko saada säännöllisesti (vaikka vain pari olutta tai viinilasia) tai kun juomisen aloittaa niin ei voi lopettaa (jolloin tietenkin määrätkin ylittyvät).

Jokainen asiaa pohtiva voisi tehdä kohdallaan testin: vaikka 3 kuukautta tipattomana ja tunnustella omaa oloa. Jos tuntuu vaikealta vastustaa niin ongelmahan se on ilman muuta.

Harvoin aloitteleva alkkis myöntää että olisi mitään ongelmia.

Ulkoiset kulissit siis hienosti kasassa, akateeminen, hyvä työ, kohtuulliset tulot, kaunis koti, kunnollinen mies, kouluikäiset lapset, huoliteltu ja viimeistely olemus (=subjektiivinen arvio tietysti). Herään aamulla, laitan miehellekin kahvin tippumaan, laitan aamiaisen pöytään, herättelen lapset, varmistelen, että tarvittavat tavarat on mukana, laitan itseni työvaatteisiin ja –meikkiin, petailen pedit (koti jää siistiin kuntoon), ajan töihin, hoitelen vaativahkon työni huolellisesti, töiden jälkeen käyn kaupassa, laitan ruuan, tarkistelen lasten läksyt, kuskaan ehkä harrastuksiin, esitä ihastuttavaa vaimoa ja äitiä. Kaiken tämän ajan kuitenkin odotan, että velvollisuudet on hoidettu, että voin olla varma, että autoa ei enää tarvitse ajaa, niin että voin juoda. Vedän täsmäkännin, päivittäin, vähintään pullon viiniä, viikonloppuna enemmän. Toimitus tapahtuu klo 20-22.30 välillä, tämän myöhempään en uskalla juoda, että varmasti olen ajokunnossa aamulla kasilta.



Totta helvetissä tiedän, että tämä on ihan hullua. Hävettääkin oma juominen, salaan sen kaikin mahdollisin tavoin mieheltäni. Tosin se on aika paljon iltaisin pois joten se on helppoa. Olen juonut jo niin kauan tuon verran, että minkäänlaista krapulaa mulle ei enää tule, kirkkaisiin en koske, niistä menee pää sekaisin ja juotuja määriä on vaikeampi arvioida. En suoranaisesti usko, että mieheni käytöksestäni huomaa, juonko vai en, mutta haistaahan se tietysti voi.



Ei mulla ole mitään tekosyitä selittää toimintaani, rentouttaahan se toki, mutta enemmän kai pakenen ahdistustani, tunteista katoaa terävimmät huiput, kun juo kaksi lasia punkkua nopeasti. En tiedä, mikä on varsinaisesti syy ja mikä seuraus, mikä ongelmistani on ollut ensin ja mikä tullut kaiken loppusummana. Voi olla, että olen jo syntyjäni perso juopottelemaan ja olen tehnyt sitä liikaa niin, että aivokemia on sotkeutunut niin, että asiat ahdistaa vaiko toisinpäin, että elämässäni (parisuhteessani) asiat mättää niin, että asioiden kohtaamista ja selvittämistä helpompaa on paeta niitä turruttamalla ne viinipullollisella. Raukkamaista varmasti, ja todellakin tiedostan, että minulla on tässä käsissä iso ongelma, jonka voin hoitaa vain minä. Mua ei siis tarvitse herättää puolisoni toimesta huomaamaan suuria juomamääriäni ja sen epäterveellistä vaikutusta. Tiedän ja ymmärrän sen hyvin, en kai sitä salailisi tai muutoin piilottelisi, jos pitäisin sitä normaalina ja kevyenä elämäntapana.



Käyn asiaa itseni kanssa päivittäin läpi. Toivon, että mulla on jossain vaiheessa riittävästi selkärankaa ryhdistäytyä ja tehdä asioiden oikeille syille jotain. Näinhän ei voi jatkua ilman, että kohta mä tarvitsen viinin lisäksi myös konjakin ja ja pikku rommin ja sitten mullekin alkaa tulla niitä akuutteja ruokamyrkytyskohtauksia työaamuisin...



Riippuvuus vaimollasi on. Onko se sitten enemmän henkinen vai jo fyysinen riippuvuus ja mikä niiden ero lopulta on, sitä en osaa sanoa. Itse epäilen, että oma riippuvuuteni ei ole vielä varsinaisesti fyysistä, siis että saisin todella vieroitusoireita, mutta henkisesti siitä on tullut mulle jo niin vahva ongelmanratkaisukeino, etten mä mielelläni ilmankaan ole.

Ja uskokaa tai älkää, tällaisia naisia, vaimoja, äitejä ja työntekijöitä on yllättävän paljon...



Tunnistan itseni täysin ja et neljävitonen olisi voinut ajatuksiani paremmin sanoiksi pukea.



Selkärankaa...sitä vaaditaan. Ja sitä, että ilo kumpuaa aidosti jostain syvältä eikä jokaista kissanristiäistä tarvitse buustata alkoholilla.



Mutta mistä se voima? Ja mistä löytyy se kadotettu aito ilo ja rauha? Tuntuu, että vuodet vierivät ja pelkään, että kun havahdun lapset ovat isoja ja olen menettänyt osan tärkeästä ajasta...

Tässäpä oli hyvä kuvaus alkoholiongelmasta. Salailu ja sen kuvittelu, ettei esim. kumppani huomaa mitään. Raaka totuus on vaan se, että kaikki muut asian jo tietävät, vain alkoholisti itse luulee pitävänsä niitä kulisseja pystyssä. Ja onnistuukin siinä monesti pitkään.



Yksi asia pysyy: mikään ei voi elämässä olla niin huonosti ettei sitä juomisella voisi pahentaa.



Toipuneena alkoholistina tunnen myötätuntoa ja toivon sydämestäni, että saatte apua. Omasta ja varmaan monen muunkin puolesta voin sanoa, että juomisen lopettamista tuskin kukaan on katunut.

motivoisko muutokseen yhtään se, että viinankäyttö alkaa pian näkyä myös ulkonäössä?



http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/kansanterveyslehti/lehdet_1996…



http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=dlehtihaku_view_ar…



Toivoakin on:



http://www.myllyhoito.fi/riippuvuudesta-toipumiseen/vain-naisille

Aika eri asia kumminkin se, että vetääkö jokapäivä täsmäkännin 7-10 annosta vai sen lasin viiniä joka päivä. Molemmat ovat alkoholin koukussa, mutta onhan tuosta toisesta vaihtoehdosta hiukan enemmän jo ongelmaa.



Itse en siis vielä ole nostanut kissaa isommin pöydälle siitä, että otan 2-7 päivänä 1-5 annosta viikossa. Aika siinä normikulutuksen ylärajoilla mennään. Vaihtelevasti

niin yksityisellä, pähidelääketieteeseen erikoistuneella lääkärillä. Ei kannata jäädä itse miettimään ja pohtimaan, mitä voisi tehdä, kun nykyään saa jo helposti apua. Minä itse esim. aloitin nelisen vuotta sitten syömään naltrekson - nimistä lääkettä, jonka ansioista olen päässyt alkoholin himosta kokonaan eroon.



Iselläni ei sinänsä kovin pahaa alkoholiongelmaa ollut, ainakaan muiden silmissä, koska join harvoin, ehkä kerran 1,5 kuukaudessa, mutta silloin aina liikaa eli enemmän kuin halusin, känniin saakka. Päätin aina, että nyt sai olla viiminen kerta, mutta parin viikon juomattomuuden jälkeen mieli alkoi vaeltaa taas siihen, milloin seuraavan kerran olisi hyvä syy juoda. Ja jos sellaista ei muutamassa viikossa tullut, keksin sellaisen, järjestin itse juhlat tms.



Eli vaikka en usein juonut, niin suuri osa elämää vain odotin, milloin pääsisin juomaan. Ja haavelin esim. kesästä, koska silloin voi istua terassilla auringossa ja nauttia, tai käydä saunassa ja istua sen jälkeen laiturilla, kylmä olut kädessä. Jne, kaikkeen kivaan liittyi se alkoholi, ja sen vuoksi elämä ilman sitä oli tylsää. Nyt, kun olen päässyt viinanhimosta enkä juo enää juuri ollenkaan, voin sanoa, että elämä on IHAN erilaista. Vasta kun siitä riippuvuudesta pääsee eroon huomaa, miten paljon se oikeasti vaikutti elämään. Nyt osaan nauttia arjesta ja juhlasta ihan eri tavalla kuin ennen, kun odotin vain sitä ekaa lasillista, vasta sitten oli mukava olo.



Suosittelen siis lääkärissä tai A-klinikalla käyntiä (itse kävin lääkärillä), sinullekin voi löytyä joku hyvä apu (naltrekson ei kaikilla tehoa, minulle sopi erittäin hyvin)

Enkä ole koskaan voinut näin hyvin. Olen ihan samanlainen tissuttelija kuin muutamat muut tässä ketjussa kirjoitelleet. Määrät pysyivät vuosia samana, puoli pulloa-pullo illassa, mutta hiljalleen ne alkoivat kasvaa. Lounaalla oli kiva ottaa pari lasillista ja illallakin lisätä "rentoutumista" terävällä paukulla tai kahdella. Kaikki piti suunnitella sitä silmällä pitäen, missä ja miten voi juoda.



Rakkaan mieheni avulla raitistuin. Tiesin pitkään jo että olen alkoholisti ja yritin lopettaa vaikka kuinka monta kertaa. En onnistunut, kuvittelin aina pystyväni kohtuukäyttöön. Mieheni auttoi minut hoitoon, pysyi rinnallani ja kannusti hoidon aikana, ja on entistä rakkaampi nyt raitistuttuani. En voi ymmärtää miten olen voinut loukata rakkaitani ja itseäni niin paljon, siitä huomaa kuin vahva viinan voima on.



Hakekaa ystävät apua, oikeasti. Vuodet vierivät ja teidän olo vain huononee. Ja aloittaja, sano vaimollesi suoraan että tiedät hänellä olevan ongelman, ja haluat hänen keskustelevan siitä rehellisesti ja hakevan apua. Kerro sukulaisille ja tutuille juomisesta, älä salaile. Sinulla on oikeus puhua ongelmastasi, vaikka vaimosi tulee siitä suuttumaan. Salailulla vain mahdollistat juomisen jatkumisen. Toivottavasti vaimosi pystyy kohtaamaan ongelmansa ja raitistumaan!

Ulkoiset kulissit siis hienosti kasassa, akateeminen, hyvä työ, kohtuulliset tulot, kaunis koti, kunnollinen mies, kouluikäiset lapset, huoliteltu ja viimeistely olemus (=subjektiivinen arvio tietysti). Herään aamulla, laitan miehellekin kahvin tippumaan, laitan aamiaisen pöytään, herättelen lapset, varmistelen, että tarvittavat tavarat on mukana, laitan itseni työvaatteisiin ja –meikkiin, petailen pedit (koti jää siistiin kuntoon), ajan töihin, hoitelen vaativahkon työni huolellisesti, töiden jälkeen käyn kaupassa, laitan ruuan, tarkistelen lasten läksyt, kuskaan ehkä harrastuksiin, esitä ihastuttavaa vaimoa ja äitiä. Kaiken tämän ajan kuitenkin odotan, että velvollisuudet on hoidettu, että voin olla varma, että autoa ei enää tarvitse ajaa, niin että voin juoda. Vedän täsmäkännin, päivittäin, vähintään pullon viiniä, viikonloppuna enemmän. Toimitus tapahtuu klo 20-22.30 välillä, tämän myöhempään en uskalla juoda, että varmasti olen ajokunnossa aamulla kasilta. Totta helvetissä tiedän, että tämä on ihan hullua. Hävettääkin oma juominen, salaan sen kaikin mahdollisin tavoin mieheltäni. Tosin se on aika paljon iltaisin pois joten se on helppoa. Olen juonut jo niin kauan tuon verran, että minkäänlaista krapulaa mulle ei enää tule, kirkkaisiin en koske, niistä menee pää sekaisin ja juotuja määriä on vaikeampi arvioida. En suoranaisesti usko, että mieheni käytöksestäni huomaa, juonko vai en, mutta haistaahan se tietysti voi. Ei mulla ole mitään tekosyitä selittää toimintaani, rentouttaahan se toki, mutta enemmän kai pakenen ahdistustani, tunteista katoaa terävimmät huiput, kun juo kaksi lasia punkkua nopeasti. En tiedä, mikä on varsinaisesti syy ja mikä seuraus, mikä ongelmistani on ollut ensin ja mikä tullut kaiken loppusummana. Voi olla, että olen jo syntyjäni perso juopottelemaan ja olen tehnyt sitä liikaa niin, että aivokemia on sotkeutunut niin, että asiat ahdistaa vaiko toisinpäin, että elämässäni (parisuhteessani) asiat mättää niin, että asioiden kohtaamista ja selvittämistä helpompaa on paeta niitä turruttamalla ne viinipullollisella. Raukkamaista varmasti, ja todellakin tiedostan, että minulla on tässä käsissä iso ongelma, jonka voin hoitaa vain minä. Mua ei siis tarvitse herättää puolisoni toimesta huomaamaan suuria juomamääriäni ja sen epäterveellistä vaikutusta. Tiedän ja ymmärrän sen hyvin, en kai sitä salailisi tai muutoin piilottelisi, jos pitäisin sitä normaalina ja kevyenä elämäntapana. Käyn asiaa itseni kanssa päivittäin läpi. Toivon, että mulla on jossain vaiheessa riittävästi selkärankaa ryhdistäytyä ja tehdä asioiden oikeille syille jotain. Näinhän ei voi jatkua ilman, että kohta mä tarvitsen viinin lisäksi myös konjakin ja ja pikku rommin ja sitten mullekin alkaa tulla niitä akuutteja ruokamyrkytyskohtauksia työaamuisin... Riippuvuus vaimollasi on. Onko se sitten enemmän henkinen vai jo fyysinen riippuvuus ja mikä niiden ero lopulta on, sitä en osaa sanoa. Itse epäilen, että oma riippuvuuteni ei ole vielä varsinaisesti fyysistä, siis että saisin todella vieroitusoireita, mutta henkisesti siitä on tullut mulle jo niin vahva ongelmanratkaisukeino, etten mä mielelläni ilmankaan ole.

Voi miten kuvaava kirjoitus! Tuo juominen on juuri sitä mistä ei puhuta. Alkoholiriippuvaisuudesta naisella tulee mielikuva keskivartalolihavasta pöhöttyneestä naisesta. Mutta niin ei aina ole. Ihan itketti tuo kirjoitus, kun menee niin lähellä itselläkin.

Tosin itse en juo viiniä, vaan juuri noita drinkkejä kuvitellen ettei kukaan huomaa kun baarikaapista vaan alentuu kirkkaiden pinta pullossa. Ajattelen että viinin huomaa hengityksestä, mutta kirkkaan ei. Käytös ei mulla muutu ja ulkomuodosta ei kukaan ikinä huomaa. Seurassa juon jopa vähemmän kuin mut, muta tuo iltainen toiminta on niin tuttua niin tuttua. Ihan järkyttävää.

Juuri sen ongelman kieltäminen osoittaa alkoholismin

Alkoholismi on itsensä kieltävä sairaus usein surulliseen loppuun asti. Minä tämän tiedän, koska itse olen ollut samalla tiellä, nyt toipunut alkoholisti.

Väitteet siitä, että ottaa rentoutuakseen tai hyvän ruuan kera, ovat vain tekosyitä saada päihtyä.

Entinen poikaystäväni (alkoholistiperheen lapsi) oli vakaasti sitä mieltä että olen (siis minä ap) alkoholisti. Rähjäsi alkoholista jatkuvasti, ei tykännyt yhtään jso otin alkoholia. Kielsin olevani alkoholisti. Hänen mukaansa sekin osoitti että olen. No, mun "alkoholismi" oli sitä että saatoin käydä kerran kahdessa kuussa tyttöjen kanssa baarissa, join 3 tai 4 siideriä koko illan aikana. Mun ei todellakaan ollut "pakko" lähteä, saattoipa mennä puolikin vuotta että kävin missään tai otin edes yhtä saunasiideriä.

Sillä ei ole merkitystä myöntääkö vai kieltääkö alkoholisti sairautensa, vaan määrillä ja sillä pystyykö olemaan ilman.

mun serkunkin alkoholistin ura. Iltaisin pari olutta tai viiniä "rankan päivän jälkeen". Siitä se lähti.

Sitten vuosien jälkeen meni duunipaikka, kun maanantait meni monesti kotona krapulaa potiessa. Ja töissä oli ärtsy kun ei ollut sitä kaljapulloa siinä käden ulottuvilla. Ja sitten lähti mies lasten kanssa. Olihan se sitä juomista jo 10 vuotta katsellutkin. Serkku ei ollut halukas menemään hoitoon ennenkuin meni vuokrakämppä alta ja oli pakko lähteä katkolle. Sillä tiellä on vieläkin, ei ole omaa asuntoa vielä saanut.

Mutta niin se on, että jos ihminen itse ei älyä hakeutua sinne hoitoon, niin ei sitä voi sinne

väkisin viedä. Tai voi ehkä viedäkin, mutta jos motivaatio dokaamisen lopettamiseen puuttuu niin eihän siitä lopettamisesta mitään tule.

Juuri sen ongelman kieltäminen osoittaa alkoholismin

Alkoholismi on itsensä kieltävä sairaus usein surulliseen loppuun asti. Minä tämän tiedän, koska itse olen ollut samalla tiellä, nyt toipunut alkoholisti.

Väitteet siitä, että ottaa rentoutuakseen tai hyvän ruuan kera, ovat vain tekosyitä saada päihtyä.

Entinen poikaystäväni (alkoholistiperheen lapsi) oli vakaasti sitä mieltä että olen (siis minä ap) alkoholisti. Rähjäsi alkoholista jatkuvasti, ei tykännyt yhtään jso otin alkoholia. Kielsin olevani alkoholisti. Hänen mukaansa sekin osoitti että olen. No, mun "alkoholismi" oli sitä että saatoin käydä kerran kahdessa kuussa tyttöjen kanssa baarissa, join 3 tai 4 siideriä koko illan aikana. Mun ei todellakaan ollut "pakko" lähteä, saattoipa mennä puolikin vuotta että kävin missään tai otin edes yhtä saunasiideriä.

Sillä ei ole merkitystä myöntääkö vai kieltääkö alkoholisti sairautensa, vaan määrillä ja sillä pystyykö olemaan ilman.

En siis ole ap. =) Vaan tarkoitin että ex-poikaystävä piti minua kirjoittajaa alkoholoistina.

Jokainen asiaa pohtiva voisi tehdä kohdallaan testin: vaikka 3 kuukautta tipattomana ja tunnustella omaa oloa. Jos tuntuu vaikealta vastustaa niin ongelmahan se on ilman muuta.

Niin siis kun ei pysty olemaan kolmea päivää... Sai taannoin lääkitystä jossa ehdoton edellytys oli että piti olla ilman alkoholia. Kesti tasan kaksi iltaa... Kolmantena iltana jo sujuvasti viinilasi kädessä. Tai mistä minä tiedän vaikka olisi kahtena edellisenäkin iltana juonut itsekseen? Ei vain näyttänyt sitä, testasi että tuleeko näkyvää takapakkia jos ottaa?

Ihme nipotusta.

Ihme nipotusta.

Niin siis vähintään puoli litraa viiniä päivässä joka päivä 360 päivää vuodessa on pientä verryttelyä? Mitäs se tekee kossupulloiksi muutettuna? 140 pulloa (puoli litraa) kossua vuodessa? Puhdasta alkoholia noin 28 litraa?

Onko alkoholismi ja alkoholiongelma sama asia? Mitä sitten jos aikuinen ottaa 2 lasia viiniä joka ilta jos hänellä ei ole vastuuta velvoittavia asioita hoidettavana ja menee töihin aina jne? Itse periaatteessa myönnän, että alkoholi koukuttaa vahvasti ja vaikeakin sitä on lopettaa, mutta vielä koskaan siitä ei ole ollut "haittaa". Toki ei voi illalla lähteä auton rattiin ja hiukan siihen rahaa menee, mutta kysymys onko alkoholin suurehko kulutus heti alkoholiONGELMA?

koukuttaa vahvasti ja vaikea lopettaa - se on jo alkoholiongelman merkki. Moni alkoholisti hoitaa työnsä moitteetta, kun ei silloin juo. Mutta joillakin nuo määrät alkavat salakavalasti lisääntyä, tulee krapuloita, töistä poissaoloja jne. Sitten ollaankin jo tosi ongelmissa. Yleensä jo sen pohtiminen, juoko liikaa/liian usein, on alkoholiongelman merkki.

Tarkennankin siis, onko alkoholinkäytöstä automaattisesti ongelmaa jos se on hivenen "normaalia" runsaampaa? Itse olen varmaan kymmenen vuotta käyttänyt alkoholia muutamia kertoja viikossa, joskus pari viikkoa ilman, mutta yleensä kyllä esim. 4-5 kertaa viikossa 2-4 annosta. Ja vielä ei ole tullut vastaan ongelmia elämässä joka siitä aiheutuisi.

Onko tilanne siis niin, että jos ylität standardoidun viikkorajan niin olet alkoholin suurkuluttaja. Jos kiellät, tai kerrot että elämässä ei ole ongelmia, niin olet paatunut valehteleva alkoholisti? ;)

Kyllä meillä olisi iso ongelma, jos jompi kumpi vanhemmista olisi vain kahtena iltana viikossa ajokunnossa, ja 4-5 iltaa viikossa pöhnässä.

Ja jos ei ole edes pöhnässä ,tarkoittaa se sitä, että elimistö on jo aika tottunut ( tai alkoholin juoja itse ainakin) alkoholiin.

Ongelma on myös siinä, että tuollaisella kulutuksella on jo terveysongelmia. Ja muutenkin, onko mielestäsi huumeiden viihdekäyttö ongelmallista silloin kun siitä ei ole näkyviä ongelmia? Monen mielestä on , aina.

Siinä kun on pirun hienoinen raja, milloin ne ongelmat oikeasti alkaa, ja voiko niille sitten enää mitään. Lisäksi niitä on vaikeaa tunistaa, koska onko sillä nyt eroa, juoko joka ilta 4 vai 6 anosta alkoholia? Tai juoko vaan illalla, vai pitkin päivää jne.

Ihme nipotusta.

itse hankkiutuisin tuollaisesta tiukkapiposta pikaisesti eroon

Ihme nipotusta.

itse hankkiutuisin tuollaisesta tiukkapiposta pikaisesti eroon

Taitaa tämä tiukkapipo poistua takavasemmalle... Mutta sanoisin silti että puoli litraa viiniä päivässä on paljon. Äitinsä tosin joi sitä tahtia kuulemani mukaan noin parikmmentä vuotta. Ja hyvin meni. Mutta sitten kun elimistö kerta kaikkiaan romahti niin loppu tuli parissa viikossa eikä mitään ollut tehtävissä. No, jos vaimo kestää noin saman niin lapset ovat tuossa noin 10 vuoden päästä jo lähtemässä pesästä niin että eipä siinä sitten enää mitään...

Alkoholistilta vaimosi vaikuttaa. Oletteko harkinneet Minnesota-hoitoa?