Mistä sen NÄKEE jos perheessä on väkivaltaa

musta ap:n teksti vaikuttaa siltä, että hän yrittää saada arvoisalta av:n raadilta apuja miten meitellä perheen sisällä oleva väkivalta.

Onko ap teille tulossa sosiaalityöntekijä kylään ja mietit nyt miten heitä voisi harhauttaa?

Turhaan yrität, eivät ne sossuntädit niit kikkojaan tule sulle tänne paljastamaan :)

Pitäisi ehkä rekisteröityä ja kirjotella tämmösetKIN asiat tuolla osastolla minne voi kirjoitella vain rekisteröityneet. Ehkä siellä saisi asiallisia vastauksia ihan itse kysymykseen.

Olen jo aloitusviestissä kertonut ja täsmentänyt täällä, että kyse ei ole omasta perheestäni, kyse ei ole minusta itsestäni eikä kenestäkään jonka tunnen.

Kysyn asiaa yleisellä tasolla mielenkiinnosta.

Että millä tavoin toimii lapsi, joka on ns. ikätasoinen ja ns. hyvin kohdeltu ja miten taas toimii lapsi, jota on löyty - usein, ja lujaa, tarkoittaen sitä, että lapseen on kohdennettu rajumpaa väkivaltaa kuin tukkapölly silloin tällöin - ja anteeksi sanavalintani, voin kääntää sen av-mammakielelle jos se on liian vaikeatajuista, minä todellakin käytän tällaista sanastoa oikeastikin, mutta varsinkin kirjoittaessa, koska työskentelen sanojen parissa.

Mutta kysyjän kommentti herätti uteliaisuuden: sossutädeillä on siis jotein "kikkoja" joilla he nyhtävät lapsesta totuuden irti? Vaiko sen totuuden, jonka haluavat kuulla? Vai oikean totuuden?

Mistä sossutäti tietää että lapsi puhuu totta eikä valehtele? Hehän eivät mitään mittavia lapsipsykiatrian opintoja ole kuitenkaan käyneet?

Ps. en yhtään ihmettele, että ristikuulustelussa ihminen tunnustaa sellaistakin mitä ei ole tehnyt ja mihin ei ole syyllistynyt. vastaamalla kuten kysyjät haluaa, vaikka se ei ole totta, saa sen jankuttamisen loppumaan. Nytkin tämä keskustelu on linjaa: sä itse, myönnä pois.. eli kysymykseen vastata, ennenkuin vastaan "oikein"?

Ehkä sitten olisi mennyt jos et kysyisi noin seikkaperäisesti ja et käyttäisi tuollaista kieltä (hakkaavat toisiaan ja lapsiaan usein ja lujaa).

-14-

Jos olisin esittänyt kysymykseni ympäripyöreesti, olisitte alkaneet vaatia yksityiskohtaisempaa. Tai sitten alkaneet olettaa, että väkivallan näkee siitä, että on viinapulloja nurkassa ja koti epäsiisti tms.

Sori. Yritin muovata kysymykseni uudelleen av-mammateinikielellä, vaan en osannut.

Ainoa mihin yllän on:

"jos jossai perhees niinku aattelee että, sielä niinku se miäs löis sitä vaimoo, ja niitä niitten lapsii, ni miten ne lapset sit on ku mä meen kylään sinne? tai jos se äiti on sellane että, se aina ku se suuttuu niin, se sit läpsii ja repii tukasta tai jotai semmosta niin mä vaan mietin että, millaisii ne lapset niinku sit oikeesti olis ja se nainen, ja mies, jos mä menisin sinne sit niinku kylään kahville, jos se olis vaikka mun uus naapuri ja se pyytäs kylään ? Jos se olisi niinku semmone siisti ja nätti hima eikä mikään sotkune tai semmone ?"

Onkx toi hywä?

'

t.. t.

Ap hermostuit nyt ihan suotta :) tottakai se on ihan looginen johtopäätös av-mammoilta että puhut omasta/tuttavanperheestä... Älä nyt turhaan hermostu :)

Itsekin itseasiassa mietin ko.asioita tässä taannoin kun tapasin 2v.tytön joka käyttäytyi todella agressiivisesti muita lapsiatyttöjä kohtaan (tyrkki ja kuristi). Mieleeni tuli että mistä ihmeestä tyttö semmoista mallia on saanut...

meidän lapsi on kova lyömään ja on aika agressiivinen koko ajan. ME vanhemmat olemme todella väkivallatttomia. Minä äiti en tekisi pahaa muurahaisellekaan. Ja lapsi on kyllä nähnyt meidän mallin, hänellä kumpuaa jostain syvältä sisältä tuo outo agressiivisuus.

mustelmat yleensä peitetään vaatteilla sopivasti. Kesäisin vaikka olisi kuuma, niin jos lapsi on mustelmainen, on vanhemmat pukeneet hänet pitkähihaiseen ja pitkiin housuihin. Toki muutkin voi näin tehdä. Lapsi jota hakataan on varuillaan. Eräs lapsi, jota äitinsä löi, niin säpsähti jopa sitä, jos äiti nosti kätensä ilmaan ihan muusta syystä. Pelokkaita ovat hakatut. On muitakin merkkejä.

Jos epäilet, että jotakuta hakataan, niin tee ilmoitus ja kerro epäileväsi sellaista. Jos et mitään sano tai tee, niin lapsi voi kärsiä todella paljon mahdollisesti. On itsekästä olla tekemättä ilmoitusta. Edes ystävyys ei saisi sitä estää.

tulipa tässä mieleeni muutama tutun tuttu, joille tulee herkästi mustelmia, koska heillä on sairaus, joka altistaa herkemmin verenvuodoille. Varmaan on heidänkin kohdalla sattunut monta väärinkäsitystä. Voin vain kuvitella miten vahva itsetunto pitää olla, että kestää muiden arvioivat katseet.

musta ap:n teksti vaikuttaa siltä, että hän yrittää saada arvoisalta av:n raadilta apuja miten meitellä perheen sisällä oleva väkivalta.

Onko ap teille tulossa sosiaalityöntekijä kylään ja mietit nyt miten heitä voisi harhauttaa?

Turhaan yrität, eivät ne sossuntädit niit kikkojaan tule sulle tänne paljastamaan :)

Pitäisi ehkä rekisteröityä ja kirjotella tämmösetKIN asiat tuolla osastolla minne voi kirjoitella vain rekisteröityneet. Ehkä siellä saisi asiallisia vastauksia ihan itse kysymykseen.

Olen jo aloitusviestissä kertonut ja täsmentänyt täällä, että kyse ei ole omasta perheestäni, kyse ei ole minusta itsestäni eikä kenestäkään jonka tunnen.

Kysyn asiaa yleisellä tasolla mielenkiinnosta.

Että millä tavoin toimii lapsi, joka on ns. ikätasoinen ja ns. hyvin kohdeltu ja miten taas toimii lapsi, jota on löyty - usein, ja lujaa, tarkoittaen sitä, että lapseen on kohdennettu rajumpaa väkivaltaa kuin tukkapölly silloin tällöin - ja anteeksi sanavalintani, voin kääntää sen av-mammakielelle jos se on liian vaikeatajuista, minä todellakin käytän tällaista sanastoa oikeastikin, mutta varsinkin kirjoittaessa, koska työskentelen sanojen parissa.

Mutta kysyjän kommentti herätti uteliaisuuden: sossutädeillä on siis jotein "kikkoja" joilla he nyhtävät lapsesta totuuden irti? Vaiko sen totuuden, jonka haluavat kuulla? Vai oikean totuuden?

Mistä sossutäti tietää että lapsi puhuu totta eikä valehtele? Hehän eivät mitään mittavia lapsipsykiatrian opintoja ole kuitenkaan käyneet?

Ps. en yhtään ihmettele, että ristikuulustelussa ihminen tunnustaa sellaistakin mitä ei ole tehnyt ja mihin ei ole syyllistynyt. vastaamalla kuten kysyjät haluaa, vaikka se ei ole totta, saa sen jankuttamisen loppumaan. Nytkin tämä keskustelu on linjaa: sä itse, myönnä pois.. eli kysymykseen vastata, ennenkuin vastaan "oikein"?

oikein ajatuksen kanssa. Mitä itse ajattelisit jos minä kirjoittaisin tänne. Miten käyttäyttyy vaimoaan pettävä mies? Halaako vaimoaan? Millaisia tyylejä on valehdella reissuistaan, vaikka on oikeasti ollut vieraissa? Olisiko kenelläkään vinkkiä mistä saisi kiinni pettävän miehen? Onko jotain kosteja, kuten puhelimen lukeminen tai muita? Mistä te olette saaneet miehenne kiinni?

Ja sitten väittäisin tämän perään, että ei minun tuttavapiirissä ole mitään epäilyksiä pettämisestä, eikä omassa perheessä. Ihan yleisellä tasolla vaan kyselin.

Ja kukaan ei uskoisi oikeesti! Että kannattaa varmaan miettiä miten asiat kirjoittaa. Olen 99% varma että hait vain peittelyä omaan perheeseesi ja nyt paniikissa yrität paikkailla, ettei kukaan tee ilmoitusta.

asiasta, koska kirjoittaa kirjaa ja haluaisi tietää miten väkivalta ilmenee tämän päivän suomessa. Ehkä juoneen kuuluu joku perhe, jossa on väkivaltaa, mutta ap haluaisi kuvailla perheen elämää uskottavasti.

Ehkä sitten olisi mennyt jos et kysyisi noin seikkaperäisesti ja et käyttäisi tuollaista kieltä (hakkaavat toisiaan ja lapsiaan usein ja lujaa).

-14-

Jos olisin esittänyt kysymykseni ympäripyöreesti, olisitte alkaneet vaatia yksityiskohtaisempaa. Tai sitten alkaneet olettaa, että väkivallan näkee siitä, että on viinapulloja nurkassa ja koti epäsiisti tms.

Sori. Yritin muovata kysymykseni uudelleen av-mammateinikielellä, vaan en osannut.

Ainoa mihin yllän on:

"jos jossai perhees niinku aattelee että, sielä niinku se miäs löis sitä vaimoo, ja niitä niitten lapsii, ni miten ne lapset sit on ku mä meen kylään sinne? tai jos se äiti on sellane että, se aina ku se suuttuu niin, se sit läpsii ja repii tukasta tai jotai semmosta niin mä vaan mietin että, millaisii ne lapset niinku sit oikeesti olis ja se nainen, ja mies, jos mä menisin sinne sit niinku kylään kahville, jos se olis vaikka mun uus naapuri ja se pyytäs kylään ? Jos se olisi niinku semmone siisti ja nätti hima eikä mikään sotkune tai semmone ?"

Onkx toi hywä?

'

t.. t.

Ap hermostuit nyt ihan suotta :) tottakai se on ihan looginen johtopäätös av-mammoilta että puhut omasta/tuttavanperheestä... Älä nyt turhaan hermostu :)

Itsekin itseasiassa mietin ko.asioita tässä taannoin kun tapasin 2v.tytön joka käyttäytyi todella agressiivisesti muita lapsiatyttöjä kohtaan (tyrkki ja kuristi). Mieleeni tuli että mistä ihmeestä tyttö semmoista mallia on saanut...

meidän lapsi on kova lyömään ja on aika agressiivinen koko ajan. ME vanhemmat olemme todella väkivallatttomia. Minä äiti en tekisi pahaa muurahaisellekaan. Ja lapsi on kyllä nähnyt meidän mallin, hänellä kumpuaa jostain syvältä sisältä tuo outo agressiivisuus.

se että lapsi kuristi. Siis otti ihan kunnon kuristusotteita muista lapsista... Se oli minusta todella outoa. Tiedän kyllä että lapset mottailevat toisiaan mutta että kuristamalla kuristetaan.... Mutta eipä tuostakaan tietysti mitään johtopäätöksiä voi tehdä...

Ihmiset reagoivat väkivaltaankin eri tavoilla. Joku saattaa vetäytyä, toinen taas muuttuu ylisosiaaliseksi ja hakee turvaa tuntemattomistakin. Tietenkin jos lapsi käyttäytyy korostetun alistuvasti, se on merkki joko todella johdonmukaisesta tai sitten enemmän tai vähemmän väkivaltaisesta kasvattajasta. Vielä 70-luvulla se lasten alistuva käytös oli normi, eikä sitä varmasti saavutettu ilman väkivaltaa tai ainakin sen pelkoa. Nykyään lapset ovat tavallisesti aika riehakkaita eivätkä paljon ihmisiä kunnioita, siis niin kuin ennen vanhaan oli tapana.

Sekä vanhempien välillä että lapsia kohtaan.



En varmasti muista millainen lapsena olin. Ainakin pelkäsin innostumista koska jos oli liian kovaääninen, saattoi tulla hyökkäys. Mielipiteitäni vähäteltiin joten en ilmaissut niitä kotona. Jostain syystä fyysisen väkivallan merkkejä en muista peitelleeni, ehkä meillä väkivalta oli enemmän henkistä ja sellaisia jännitteitä. Eniten lapsena näkyi, ja näkyy minussa edelleen, etten oikein koskaan ole vapautunut. Kiihdyn ja pelästyn jos joudun ristiriitatilanteisiin, itken helposti jos minua uhkaa jokin. Välttelen epämieluisia tilanteita ja konflikteja.



Seksissä ja läheisyydessä en uskalla olla rento, kumppanit ovat valittaneet että olen liian jäykkä ja varautunut ja suhteita on päättynyt siihen etten osaa kertoa mielipidettäni asioihin tarkasti.





Lapsenakin oli vaikeuksia luoda läheisiä suhteita, parasta kaveria minulla ei ole ikinä ollut vaan olen usein joutunut nk kolmanneksi pyöräksi. Lapsena hävetti kutsua kavereita kylään koska silloin vanhemmat olivat aina korostetun teennäisiä - toisaalta syntymäpäivieni jälkeen isä saattoi haukkua kavereitani jälkeenpäin ja siitä tuli paha mieli.

lapset, jotka haistelevat ilmapiiriä ja osaavat toimia sen mukaan pysyäkseen hengissä. Lapset, jotka kantavat vastuuta vanhempien hyvinvoinnista ja tasapainosta.

eikä meillä ole väkivaltaa... Oli tavallaan huolissaan jo ennen kuin osasi puhuakaan. Minulla on esim. migreeni, niin joskus kun sanoin, että koskee päätä, niin poika näytti sormella ja eleillä, että mene vaan yläkertaan nukkumaan, hän leikkii täällä... Nyt on pian kolme ja puhuu, ja joka kerta, kun sytytän takkaa tai laitan ruokaa, hän tulee kysymään, että eihän äiti polta itseään. Tai kun mainitsin, että käyn lääkärissä (reseptiä uusimassa) oli heti huolissaan, että mitä äidille on sattunut? Ja lukuisia muita esimerkkejä... aamuisin esim. kysyy aina, että onko äiti (tai isi) nukkunut hyvin.

Jotkut vaan ovat huolehtijoita, minäkin olen ollut lapsena (ja vieläkin). Lapsena juttelin aina esim. kerhossa ohjaajien kanssa, ja hakeuduin paljon aikuisten seuraan. Tuotahan pidetään merkkinä, että lapsi hakee turvaa aikuisesta, ja että se voi olla merkki jostain epävakaudesta kotioloissa. No, minua ei ole ikinä kuritettu, ja oli turvallinen koti. Olin vain aika pikkuvanha, ja tykkäsin jutella aikuisten kanssa.

Väittäisin, että selkeitä merkkejä ei ole... no, ehkä joku sellainen voisi olla, että kun vanhempi tekee äkkiliikkeen puolisoaan kohden tai lasta kohden, osapuoli hätkähtää selvästi...

jos kerran mustelmat yms. on poisluettu. Se on toki aika tavallista, että lapsikin oppii pelkäämään satuttamista, ja väistää niitä merkkejä, kuten täälläkin mainittiin että lapsi hätkähtää kun äiti nostaa kätensä ylös. Tämäkään ei välttämättä kerro mitään - tunnen äidin, jolla on Afrikasta adoptoitu lapsi, joka painuu kyyryyn aina, kun äitinsä kohottaa kätensä, ja valittaa, että "älä äiti, sattuu!" Äiti ei lyö lasta, vaan afrotukan harjaaminen tekee kipeää, ja lapsi yhdistää kohotetun käden hiusten harjaamiseen. Joku myös mainitsi aistiyliherkkyyden - meilläkin on aistiyliherkkä lapsi, joka laittaa kätensä korville ja peruuttaa taaksepäin pyytäen, että "äiti, älä satuta" heti kun korotan ääntäni edes vähän - enkä todellakaan ole lasta lyönyt. Kaikkia tutkimuksia ei ole vielä tehty, joten ei ole tarkkaa tietoa siitä, miten laaja/vaikea tämä kuuloyliherkkyys on, mutta selkeästi sitä on olemassa.



Itse kasvoin väkivaltaisessa perheessä, mutta meidän perheemme erosi paljon ap:n kuvailemasta malliperheestä. Me olimme sellainen epätasainen perhe, jolla oli epäsiisti koti ja ailahteleva ilmapiiri. Oli päiviä, jolloin äiti sulatti mitä tahansa hymyillen, ja päiviä, jolloin pelkästään olemassa olostaan sai selkään (isää ei perheessä ollutkaan). Kyllä siinä oppi lukemaan merkkejä ja varomaan vähän kaikkea.

tuosta ujoudesta mistä joku puhui... Oma poikani on melko ujo ja kun neuvolassa tästä mainitsin niin th sanoi, että se on ihan hyvä merkki pienellä pojalla. Se on huolestuttavaa jos lapsi suinpäin hakeutuu vieraisiin syleihin.

vaikean lapsuuden vuoksi. Osaan "lukea" ihmisiä, aistia kireää ilmapiiriä jne. Ehkä tällainen näkyy myös perheen lapsista, heidän silmistään, jos osaa katsoa. Silmät valppaina, haistellen ilmapiiriä jne

kertoneen, että heillä isä hakkaa äitiä. Olin järkyttynyt, vaikka epäilin jotain olevan pielessä siinä perheessä. Miksi sitten epäilin?

Vaikea selittää, monen pienen asian summa. Ensinnäkin tyttö on meillä todella usein, eikä meinaa lähteä millään pois. Koskaan tytärtäni ei ole kutsuttu heille. Minä hoidan aina kuskaamisen, eikä vanhempia näy koskaan missään, vaikka hakisin tyttöä viikonloppureissuun. Perään ei koskaan soitella, mutta sitten saattaa tulla monta puhelua peräkkäin, että nyt kotiin. Eivät kuitenkaan itse voi tulla hakemaan.



Nyt sitten sain vahvistuksen epäilyilleni. Mitä teen? Pitääkö mun tehdä jokin ilmoitus ja minne? Perheessä on 4 lasta, joista tämä meillä ramppaava on vanhin, 11v.

Minulla on kova ja kantava ääni, määräilen välillä lapsiani, pukeudun peittävästi jne. Lapseni ovat vilkkaita ja aina en jaksa jatkuvaa varuillaan oloa ulkona, kun he ryntäilisivät vaaranpaikasta toiseen. Huudan silloin lapset kokoon ja yksinkertaisesti vain käsken, että nyt kävellään suorinta tietä kotiin.



Väkivaltainen? No en ole. Peittelenkö mustelmia? En, vaan sulokkaita muotojani, koska en halua niitä esitelläkään jokaiselle vastaantulijalle. Olen keskimääräistä siveellisemmin pukeutunut myös kesällä ja itsetuntoni ei pohjaudu miehiltä saamaani huomioon. Olen kaunis, mutta entäs sitten?

vauhdissa :D



Itse ollut kiltti ja hyväkäytöksinen lapsi, hieman ujokin, ja minulla loistava koti, ihanat vanhemmat.



Yleensä lapsi oirehtii aggressiivisesti ja väkivaltaisesti esim. koulussa ja päiväkodissa, jos kotona on väkivaltaa. Toki aggressiivinen ja väkivaltainen käytös voi johtua muustakin ongelmista. Hyvä ja rauhallinen käytös kertoo siitä, että lapsi on tasapainoinen ja asiat ovat hyvin kotona.



Esim. Ruotsissa tapahtunut surma, missä sisarus tappio pienen pojan, niin perheessä oli ollut väkivaltaa ja paljon.



Terveisin lasten ja nuorten parissa työskentelevä sosionomi

Jäin miettimään niitä tapaamiani lapsia, jotka ovat herättäneet itsessä ajatuksen, että ihan kaikki ei ole ok kotona.



- 5 v ja 8 v sisarukset viettivät meillä paljon aikaa. Tulivat aamulla ja lähtivät illalla kun sanoi että nyt menett kotiin. Päivällä äiti ei kysellyt perään, illalla klo 20 jälkeen saattoi laittaa tekstarin että laita lapset kotiin tai onko lapset teillä, jos on, laita kotiin. Ei tullut koskaan hakemaan, vaikka asui noin 200 m päässä. Lapset hakivat vahvasti aikuisen huomiota. Olivat nälkäisiä, etenkin pienempi söi hyvällä halulla kun eteen laittoi. Isompi ei. Isompi oli kova määräilemään, puhui epäystävällisesti meille aikuisille. Kun tarjosi voileipää, sanoi töykeästi: mä en pyytänyt juustoa!

Omani alkoivat sitten puhua minulle ja toisilleen samalla töykeällä, määräilevällä ja vähättelevällä äänensävyllä. Isompi piti kovasti huolta pienemmästä. Sisarukset eivät kinanneet keskenään koskaan. Äiti antoi lapsille luvan tulla meidän mukaan uimarannalle, vaikka ei ollut nähnyt meitä aikuisia lainkaan, ei tiennyt ollenkaan keitä ja mitä olimme!

-- jotenkin vaan tuli semmonen olo aina, että lapsilla ihan kaikki ei kunnossa ole, jotain on...



- Toinen tapaus: ns. hyvän perheen lapset kiusasivat muita lapsia, ihan fyysistä päällekäymistä. Terrorisoivat kavereittensa kanssa sitä kadun pätkää.

--- ns. hyvän perheen vanhemmat olivat eronneet. Isä ei siis ollut kuvioissa ja äiti jatkoi elämää kuten siihenkin asti, makaamalla aurinkotuolissa itseään ruskettamassa. Lapset olivat myös öitä yksin kotona.



- Olen tavannut kaverin perheen lapset usean kerran. Olen aina ihmetellyt. Ovat kyllä ihan niinkuin lapset ovat mutta... lapsia on paljon ja yksi niistä on selainen että kiusaa aina muita lapsia. On aina sellainen, ettei leikistä tule mitään, kun vie leluja käsistä, hakkaa, töniin, repii - aina näin, kun aikuisen silmä välttää ja kun aikuinen on paikalla on vähän paremmin. en ole koskaan nähnyt lasten hymyilevän. äiti antaa selkäsaunoja ja tukistuksia ja suun pesemistä saippualla, on itse kertonut ja toimii mielstään oikein.



t. ap

Jäin miettimään niitä tapaamiani lapsia, jotka ovat herättäneet itsessä ajatuksen, että ihan kaikki ei ole ok kotona.

- 5 v ja 8 v sisarukset viettivät meillä paljon aikaa. Tulivat aamulla ja lähtivät illalla kun sanoi että nyt menett kotiin. Päivällä äiti ei kysellyt perään, illalla klo 20 jälkeen saattoi laittaa tekstarin että laita lapset kotiin tai onko lapset teillä, jos on, laita kotiin. Ei tullut koskaan hakemaan, vaikka asui noin 200 m päässä. Lapset hakivat vahvasti aikuisen huomiota. Olivat nälkäisiä, etenkin pienempi söi hyvällä halulla kun eteen laittoi. Isompi ei. Isompi oli kova määräilemään, puhui epäystävällisesti meille aikuisille. Kun tarjosi voileipää, sanoi töykeästi: mä en pyytänyt juustoa!

Omani alkoivat sitten puhua minulle ja toisilleen samalla töykeällä, määräilevällä ja vähättelevällä äänensävyllä. Isompi piti kovasti huolta pienemmästä. Sisarukset eivät kinanneet keskenään koskaan. Äiti antoi lapsille luvan tulla meidän mukaan uimarannalle, vaikka ei ollut nähnyt meitä aikuisia lainkaan, ei tiennyt ollenkaan keitä ja mitä olimme!

-- jotenkin vaan tuli semmonen olo aina, että lapsilla ihan kaikki ei kunnossa ole, jotain on...

- Toinen tapaus: ns. hyvän perheen lapset kiusasivat muita lapsia, ihan fyysistä päällekäymistä. Terrorisoivat kavereittensa kanssa sitä kadun pätkää.

--- ns. hyvän perheen vanhemmat olivat eronneet. Isä ei siis ollut kuvioissa ja äiti jatkoi elämää kuten siihenkin asti, makaamalla aurinkotuolissa itseään ruskettamassa. Lapset olivat myös öitä yksin kotona.

- Olen tavannut kaverin perheen lapset usean kerran. Olen aina ihmetellyt. Ovat kyllä ihan niinkuin lapset ovat mutta... lapsia on paljon ja yksi niistä on selainen että kiusaa aina muita lapsia. On aina sellainen, ettei leikistä tule mitään, kun vie leluja käsistä, hakkaa, töniin, repii - aina näin, kun aikuisen silmä välttää ja kun aikuinen on paikalla on vähän paremmin. en ole koskaan nähnyt lasten hymyilevän. äiti antaa selkäsaunoja ja tukistuksia ja suun pesemistä saippualla, on itse kertonut ja toimii mielstään oikein.

t. ap

kotona, on koulussa koulukiusaaja, ja kiusaa etenkin fyysisesti, esim. kuristaa, tönii, potkii ja lyö. Hän on oppinut mallin kotoa. Olen opettaja ja monen oppilaan kohdalla(fyysinen koulukiusaaja) taustalta on löytynyt perheväkivaltaa kotoa. Että oikeilla jäljillä olet, ap.

vauhdissa :D

Itse ollut kiltti ja hyväkäytöksinen lapsi, hieman ujokin, ja minulla loistava koti, ihanat vanhemmat.

Yleensä lapsi oirehtii aggressiivisesti ja väkivaltaisesti esim. koulussa ja päiväkodissa, jos kotona on väkivaltaa. Toki aggressiivinen ja väkivaltainen käytös voi johtua muustakin ongelmista. Hyvä ja rauhallinen käytös kertoo siitä, että lapsi on tasapainoinen ja asiat ovat hyvin kotona.

Esim. Ruotsissa tapahtunut surma, missä sisarus tappio pienen pojan, niin perheessä oli ollut väkivaltaa ja paljon.

Terveisin lasten ja nuorten parissa työskentelevä sosionomi

Jotain tämän tyyppisiä vastauksia minä odotin, siis että selkeästi kerrotaan MITEN se lapsi käyttäytyy JOS on väkivaltainen koti.

Mutta av-mammat alkaakin miettiä, että minä olen / kotimme on väkivaltainen ja yritän nyt epätoivoisesti peitellä sitä ja miettiä, paljastuuko tämä ..

MIetin vain, että mistä tietää, että lasten käytös on ns. ylikilttiä = varuillaan oloa, eikä vain hyvää käytöstä?

Tai että tasapainoinen ja rauhallinen , mutta entäs jos lapset tai lapsi on vauhdikas ja riehakas? mikä ero on väkivaltalapsen riehakkuudella ja vauhdilla verrattuna ns. tasapainoisen väkivallattomasti kasvaneen lapsen riehakkuuteen?

Minä kysyn nyt näitä, kun kokemusta ei ole kuin tavallisista perheistä, paitsi nuo mitä tuossa listasin, ne ovat ainoa mietintää herättänyt asia ja tuli mieleen vasta tätä ketjua lukiessa.

t. ap

Eli kun lapsi kokee kotonaan väkivaltaa, hän "kostaa" sen eteenpäin, eli toisille lapsille, ja on väkivaltainen ja vihamielinen päiväkodissa, koulussa jne.





Toinen ope

Eli kun lapsi kokee kotonaan väkivaltaa, hän "kostaa" sen eteenpäin, eli toisille lapsille, ja on väkivaltainen ja vihamielinen päiväkodissa, koulussa jne. Toinen ope

Hän on ihan kiltti tyttö.

54