Mitä näistä paheksuisit 17-19v siskontyttösi vieraillessa
olettaen, että hän vierailisi teillä 1-3 kertaa vuodessa 2-6 yötä kerrallaan (kuvittele tilanne). Entä mitkä näistä ovat aivan ilmanmuuta hyväksyttäviä asioita?
- ei laita lakanoita itselleen vaan odottaa, että ne laitetaan hänelle.
- sanoo suoraan, jos ei tykkää jostain suunnitellusta ruoasta, esim "lihapullat ja muusi on musta aika kauheaa", "no, kana on ihan ok mutta en syö sitä pelkkien kasvisten kanssa vaan pitää olla uncle bens-riisiä" jne, kuitenkaan ei pyydettäessä nimeä mitään lempiruokiaan
- jättää lähtiessään likaiset lakanat sänkyynsä ja kenties sängyn sijaamatta
- antaa odottaa itseään todella pitkään aina, kun lähdetään jonnekin
- ei osallistu mihinkään kotitöihin, esim. pöydän kattamiseen, aamupalan laittoon, astioiden laittamiseen tiskikoneeseen
- menee kylään tullessaan isäntäperheen tietokoneelle ja käynnistää sen lupaa kysymättä ja käyttää sitä koko veiarilun ajan kuin omaansa, lupaa kysymättä (omassa puhelimessaan on myös netti)
- nukkuu kymmeneen- yhteentoista. Isäntäperhe herää 5.30-7 välillä.
- valtaa ainoan vessan puoleksi tunniksi- kolmeksi vartiksi kerrallaan
- jää valvomaan isäntäperheen mennessä nukkumaan 23-24 aikaan
- istuu ensimmäkseen tietokoneella tai puhuu meikeistään ja vaatteistaan, ei kysele tai kuuntele muiden kuulumisia
- odottaa, että hänelle maksetaan matkat,. leffaliput, kahvilakäynnit joihin mennään kyläpaikassa ollessa
Kommentit (99)
onko hänellä ajatus, että olette niin tuttuja ja ihana olla jossain tädin luona passattavana? Oletko muuten isosisko, onko siis pikkusiskosi lapsi?
hyväksyttäviä asioita
- ei laita lakanoita itselleen vaan odottaa, että ne laitetaan hänelle.
- jättää lähtiessään likaiset lakanat sänkyynsä ja kenties sängyn sijaamatta
- antaa odottaa itseään todella pitkään aina, kun lähdetään jonnekin
- ei osallistu mihinkään kotitöihin, esim. pöydän kattamiseen, aamupalan laittoon, astioiden laittamiseen
- nukkuu kymmeneen- yhteentoista.
- valtaa ainoan vessan puoleksi tunniksi- kolmeksi vartiksi kerrallaan
- jää valvomaan isäntäperheen mennessä nukkumaan 23-24 aikaan
- istuu ensimmäkseen tietokoneella tai puhuu meikeistään ja vaatteistaan, ei kysele tai kuuntele muiden kuulumisia
Tietokone on nykymaailmassa niin henkilökohtainen asia, että siitä katson, et luvatta ei istuta ääreen. Tosin jos teini tietää, että teillä on aina ennenkin saanut konetta käyttää, niin eihän se enää lupaa kysele...
Voisitte luoda vierasprofiilin ja läpätä omalle profiilillenne salasanan.
Muita kohtia en paheksu, mutta siitä ainoasta vessasta pitää kyllä teinin tulla pois jos ovella on jonoa koputtelemassa.
Huh huh... Kun itse olin tuon ikäinen (vuosikymmen itse), niin asuin kesän tätini luona. Taisin olla aika passattava tapaus, mutta ei täti koskaan mitään sanonut. Hän onkin aivan mahtava tyyppi ja uskon, että olisi saanut suunsa auki ja kerrottua talon tavoista, jos olisi nyppinyt käytökseni liikaa. Olin ainoa lapsi ja kotona löysä kuri, joten mistäs olisin osannut silloin kakarana arvata muiden perheiden käytössäännöt...
etkö voi käyttää työpaikkais konetta? Vai eikö ole töitä?
voisivat vähän ihmetellä, jos veisin kotiasiat työpaikalle. Ei minulla oel työkoneella lasten valokuviakaan
olettaen, että hän vierailisi teillä 1-3 kertaa vuodessa 2-6 yötä kerrallaan (kuvittele tilanne). Entä mitkä näistä ovat aivan ilmanmuuta hyväksyttäviä asioita?
- ei laita lakanoita itselleen vaan odottaa, että ne laitetaan hänelle.
en paheksu
- sanoo suoraan, jos ei tykkää jostain suunnitellusta ruoasta, esim "lihapullat ja muusi on musta aika kauheaa", "no, kana on ihan ok mutta en syö sitä pelkkien kasvisten kanssa vaan pitää olla uncle bens-riisiä" jne, kuitenkaan ei pyydettäessä nimeä mitään lempiruokiaan
tätä pidän huonona käytöksenä nuoremmiltakin. jos ei jostain pidä pitäisi syödä niitä mistä tykkää eikä tehdä numeroa että joku on pahaa.
- jättää lähtiessään likaiset lakanat sänkyynsä ja kenties sängyn sijaamatta
en paheksu
- antaa odottaa itseään todella pitkään aina, kun lähdetään jonnekin
tästä sanoisin ystävällisesti, että muut odottavat, eikä se välttämättä ole kivaa.
- ei osallistu mihinkään kotitöihin, esim. pöydän kattamiseen, aamupalan laittoon, astioiden laittamiseen tiskikoneeseen
jos elää kuin kotonaan, saisi myös osallistua..
- menee kylään tullessaan isäntäperheen tietokoneelle ja käynnistää sen lupaa kysymättä ja käyttää sitä koko veiarilun ajan kuin omaansa, lupaa kysymättä (omassa puhelimessaan on myös netti)
jos minua häiritsisi kyseinen asia sanoisin siitä
- nukkuu kymmeneen- yhteentoista. Isäntäperhe herää 5.30-7 välillä.
En paheksu ollenkaan. Normaalia.
- valtaa ainoan vessan puoleksi tunniksi- kolmeksi vartiksi kerrallaan
En paheksu
- jää valvomaan isäntäperheen mennessä nukkumaan 23-24 aikaan
En todellakaan paheksu, normaalia tämäkin. Itse sanon aina vieraille, että valvoa saa siihen asti kuin tahtoo.
- istuu ensimmäkseen tietokoneella tai puhuu meikeistään ja vaatteistaan, ei kysele tai kuuntele muiden kuulumisia
En paheksu, normaali teinitoimintaa.
- odottaa, että hänelle maksetaan matkat,. leffaliput, kahvilakäynnit joihin mennään kyläpaikassa ollessa
Vieraille maksetaan ilman muuta

Itselläni on teinisisaruksia ja välit ovat olleet niin hyvät, että olemme suoraan sopineet pelisäännöt millä toivomme vieraan (luen perheenjäseneksi) meillä olevan. Hyvin ovat hommat sujuneet, kun olemme sopineet asiat. Riippuu siis kuinka läheiset välit, että onko kyse vieraasta vai enemmän perheenjäsenestä..
niin tuota tietokoneen omatoimista käyttöä paheksuisin eniten.
Tosin tuon ikäiselle sanoisin selkeästi meidän perheen tavat mm. kotitöissä auttamisen ja yleisten käytöstapojen suhteen (saa auttaa, eikä kaikesta tarvitse narista; etenkään, jos ei itse omalla toiminnallaan saa senkään vertaa aikaiseksi tai edes osaa antaa/tehdä parempaa toteutuskelpoista ideaa käytössä olevan tilalle --> kuten esim. parempaa ruokaa (omasta mielestään parempaa, siis)...).
Kyllä se vaan on niin, että jos ihminen vuosi-pari ennen täysi-ikäisyyttään ei kykene ottamaan aiheellista kritiikkiä vastaan, niin ei tule menemään hyvin aikuisten maailmassa. Luonnollisesti kertoisin myös siskollenikin asiasta.
Ellei mikään auttaisi, siskontytön vierailut päätyisivät toistaiseksi määrittelemättömäksi ajaksi.
- sanoo suoraan, jos ei tykkää jostain suunnitellusta ruoasta, esim "lihapullat ja muusi on musta aika kauheaa", "no, kana on ihan ok mutta en syö sitä pelkkien kasvisten kanssa vaan pitää olla uncle bens-riisiä" jne, kuitenkaan ei pyydettäessä nimeä mitään lempiruokiaan
- antaa odottaa itseään todella pitkään aina, kun lähdetään jonnekin
- menee kylään tullessaan isäntäperheen tietokoneelle ja käynnistää sen lupaa kysymättä ja käyttää sitä koko veiarilun ajan kuin omaansa, lupaa kysymättä (omassa puhelimessaan on myös netti)
- valtaa ainoan vessan puoleksi tunniksi- kolmeksi vartiksi kerrallaan
- istuu ensimmäkseen tietokoneella
- ei laita lakanoita itselleen vaan odottaa, että ne laitetaan hänelle.
- jättää lähtiessään likaiset lakanat sänkyynsä ja kenties sängyn sijaamatta
- odottaa, että hänelle maksetaan matkat,. leffaliput, kahvilakäynnit joihin mennään kyläpaikassa ollessa
Tulipas lyhyt lista. Ja toi ekakin on sillä rajalla, mä siis menisin ja sanoisin, että "laitetaanpas sulle lakanat" ja laitettais ne tietty yhdessä, olis helpompaa.
- ei laita lakanoita itselleen vaan odottaa, että ne laitetaan hänelle.
Itse jättäisin lakanat pinoon vuoteelle tai antaisin nipun käteen. Jos teini sen jälkeen pyytäisi minua ne laittamaan tai nukkuisi ilman, pitäisin sitä huonona käytöksenä. Jos taas teini antaisi nipun olla nukkumaanmenoon saakka sanomatta mitään, mutta minä tomerana emäntänä menisin itse laittamaan lakanat, pitäisin itseäni typeränä ja epäselvänä sitä, olisiko teini kuitenkin sijannut oman vuoteensa itse viime tingassa.
- sanoo suoraan, jos ei tykkää jostain suunnitellusta ruoasta, esim "lihapullat ja muusi on musta aika kauheaa", "no, kana on ihan ok mutta en syö sitä pelkkien kasvisten kanssa vaan pitää olla uncle bens-riisiä" jne, kuitenkaan ei pyydettäessä nimeä mitään lempiruokiaan
Riippuu miten sanoo. Ihan hyvä, että sanoo, jos sanoo nätisti "lihapullat ja muusi ei oikein ole makuuni" tms, on okei, jos sanoo "paaa yök en syö", ei ole okei.
- jättää lähtiessään likaiset lakanat sänkyynsä ja kenties sängyn sijaamatta
Sänkyä ei ole ole järkeä sijata, kun lakanat pitää vaihtaa kuitenkin. Jos emäntä olisi ilman eri pyyntöä sijannut vuoteen valmiiksi, jättäisin sen itsekin silleen. Jos vuode on pitänyt sijata itse, ottaisin lakanat sängystä ja jättäisin pinossa sängylle tai veisin pyykkikoriin.
- antaa odottaa itseään todella pitkään aina, kun lähdetään jonnekin
Jos on etukäteen sanottu, että lähdetään kello xx, pitäisin yli 10 minuutin odotusta huonona käytöksenä. Jos taas sanotaan lennosta, että kohta/nyt/viiden minuutin päästä lähdetään, sanoisin, että teinitytön kyseessä ollessa moka menee omaan piikkiin.
- ei osallistu mihinkään kotitöihin, esim. pöydän kattamiseen, aamupalan laittoon, astioiden laittamiseen tiskikoneeseen
Voisi ainakin kysyä, kaivataanko apua.
- menee kylään tullessaan isäntäperheen tietokoneelle ja käynnistää sen lupaa kysymättä ja käyttää sitä koko veiarilun ajan kuin omaansa, lupaa kysymättä (omassa puhelimessaan on myös netti)
Tökeröä. Olisi pitänyt kysyä lupa.
- nukkuu kymmeneen- yhteentoista. Isäntäperhe herää 5.30-7 välillä.
Jos ei ole mitään ohjelmaa, syytä herätä tai ei ole erikseen ilmoitettu, että aikaan x syödään aamupalaa, tässä ei ole mitään vikaa.
- valtaa ainoan vessan puoleksi tunniksi- kolmeksi vartiksi kerrallaan
Tökeröä, jos on huomautettu. Ei välttämättä tajua tekevänsä tyhmästi, jos ei ole sanottu. Oma perhe voi olla pieni, monivessainen tai niin eri aikatauluissa, että vessan voi kotona vallata eikä vierasissa tule mieleen, että näin ei saa tehdä.
- jää valvomaan isäntäperheen mennessä nukkumaan 23-24 aikaan
Jos ei häiritse muita, mikäs siinä.
- istuu ensimmäkseen tietokoneella tai puhuu meikeistään ja vaatteistaan, ei kysele tai kuuntele muiden kuulumisia
Tietikoneella istuminen on tökeröä, kuten myös toisten huomioimatta jättäminen. Meikeistä ja vaatteista puhuminen on ihan okei.
- odottaa, että hänelle maksetaan matkat,. leffaliput, kahvilakäynnit joihin mennään kyläpaikassa ollessa
Joo ja ei. Jos tehdään kaikennäköistä "koko perheen puuhaa", johon teini ei normaalioloissa käyttäisi rahojaan, musta on kohteliasta, että isäntäperhe maksaa. Samoin jos aloite mennä paikkaan, jossa käytetään rahaa, on isäntien, isännät maksavat. Jos teini itse ehdottaa, pitäisi myös itse maksaa.
Ilmeisesti et kuitenkaan ole, kun siskoni kirjoittaisi käyttäen isoja kirjaimia.
Mutta vastaan kuitenkin tyttäreni puolesta, joka voisi olla samanlainen:
- ei laita lakanoita itselleen vaan odottaa, että ne laitetaan hänelle.
*meillä kotona on tottunut siihen, että äiti laittaa, myös sinulle, jos tulet kylään meille. Osaakohan se edes?
- sanoo suoraan, jos ei tykkää jostain suunnitellusta ruoasta, esim "lihapullat ja muusi on musta aika kauheaa", "no, kana on ihan ok mutta en syö sitä pelkkien kasvisten kanssa vaan pitää olla uncle bens-riisiä" jne, kuitenkaan ei pyydettäessä nimeä mitään lempiruokiaan
* Kotona saa sitten tehdä itse ruokaa, mielellään koko porukalle. Kysyitkö, haluaisiko hän tehdä ruokaa teille kaikille?
- jättää lähtiessään likaiset lakanat sänkyynsä ja kenties sängyn sijaamatta
* niinhän tuo tekee, vieraat meillä eivät yleensä jätä
- antaa odottaa itseään todella pitkään aina, kun lähdetään jonnekin
* joo, on aina viimeinen, joka tulee autoon
- ei osallistu mihinkään kotitöihin, esim. pöydän kattamiseen, aamupalan laittoon, astioiden laittamiseen tiskikoneeseen
* miksi osallistuisi, kun sinä osaat sen homman paljon paremmin?
- menee kylään tullessaan isäntäperheen tietokoneelle ja käynnistää sen lupaa kysymättä ja käyttää sitä koko veiarilun ajan kuin omaansa, lupaa kysymättä (omassa puhelimessaan on myös netti)
* ei onnistu edes kotona, kun ensin pitäisi kysyä käyttäjätunnus ja salasana, ja koneenkäyttö tyssäisi siihen.
- nukkuu kymmeneen- yhteentoista. Isäntäperhe herää 5.30-7 välillä.
* niin nukkuu, kun ei sen tarvitse aamulla lähteä mihinkään
- valtaa ainoan vessan puoleksi tunniksi- kolmeksi vartiksi kerrallaan
* ei valtaa, kun kotona asuu muitakin kaltaisiaan, jotka ottaisivat vaikka oven pois paikaltaan.
- jää valvomaan isäntäperheen mennessä nukkumaan 23-24 aikaan
* tietenkin
- istuu ensimmäkseen tietokoneella tai puhuu meikeistään ja vaatteistaan, ei kysele tai kuuntele muiden kuulumisia
* tietokoneella kyllä istuisi, mutta ei puhu vaatteistaan eikä meikeistään muuten kuin "äiti anna rahaa kun minun pitää ostaa..."
- odottaa, että hänelle maksetaan matkat,. leffaliput, kahvilakäynnit joihin mennään kyläpaikassa ollessa
* eihän sillä itsellään ole sellaiseen rahaa (jos olisi , ostaisi ehkä vaatteita ja meikkejä)
En sano, että hyväksyisin omalle lapselleni tai vieraalle, mutta tuollaisia melko monet 17-vuotiaat ovat, jos ei ole koskaan tarvinnut huolehtia itsestään, kodista eikä omista asioistaan.
itse kutsuu itsensä, ja haluaa esim. leffaan tai mäkkäriin?
ei-ap
Minä oletan, että jos minä kutsun vieraan, minä laitan lakanat ja pyykkään pyykit ja tarjoan ruoat ja sisäänpääsyt mihin nyt mennäänkin.
teinin kuluja, vaan olettavat sukulaisten näin tekevän. Eri asia, jos on sovittu, että kyläpaikka maksaa.
Ja toisaalta jos teini asuisi jo omillaan, silloin varmasti maksaisin, koska hän ei enää kuulu varsinaisesti vanhempiensa rahoitettavaksi, mutta omaakaan rahaa ei varmaan vielä juurikaan ole.
Ilmeisesti et kuitenkaan ole, kun siskoni kirjoittaisi käyttäen isoja kirjaimia.
Mutta vastaan kuitenkin tyttäreni puolesta, joka voisi olla samanlainen:
- ei laita lakanoita itselleen vaan odottaa, että ne laitetaan hänelle.
*meillä kotona on tottunut siihen, että äiti laittaa, myös sinulle, jos tulet kylään meille. Osaakohan se edes?
- sanoo suoraan, jos ei tykkää jostain suunnitellusta ruoasta, esim "lihapullat ja muusi on musta aika kauheaa", "no, kana on ihan ok mutta en syö sitä pelkkien kasvisten kanssa vaan pitää olla uncle bens-riisiä" jne, kuitenkaan ei pyydettäessä nimeä mitään lempiruokiaan
* Kotona saa sitten tehdä itse ruokaa, mielellään koko porukalle. Kysyitkö, haluaisiko hän tehdä ruokaa teille kaikille?
- jättää lähtiessään likaiset lakanat sänkyynsä ja kenties sängyn sijaamatta
* niinhän tuo tekee, vieraat meillä eivät yleensä jätä
- antaa odottaa itseään todella pitkään aina, kun lähdetään jonnekin
* joo, on aina viimeinen, joka tulee autoon
- ei osallistu mihinkään kotitöihin, esim. pöydän kattamiseen, aamupalan laittoon, astioiden laittamiseen tiskikoneeseen
* miksi osallistuisi, kun sinä osaat sen homman paljon paremmin?
- menee kylään tullessaan isäntäperheen tietokoneelle ja käynnistää sen lupaa kysymättä ja käyttää sitä koko veiarilun ajan kuin omaansa, lupaa kysymättä (omassa puhelimessaan on myös netti)
* ei onnistu edes kotona, kun ensin pitäisi kysyä käyttäjätunnus ja salasana, ja koneenkäyttö tyssäisi siihen.
- nukkuu kymmeneen- yhteentoista. Isäntäperhe herää 5.30-7 välillä.
* niin nukkuu, kun ei sen tarvitse aamulla lähteä mihinkään
- valtaa ainoan vessan puoleksi tunniksi- kolmeksi vartiksi kerrallaan
* ei valtaa, kun kotona asuu muitakin kaltaisiaan, jotka ottaisivat vaikka oven pois paikaltaan.
- jää valvomaan isäntäperheen mennessä nukkumaan 23-24 aikaan
* tietenkin
- istuu ensimmäkseen tietokoneella tai puhuu meikeistään ja vaatteistaan, ei kysele tai kuuntele muiden kuulumisia
* tietokoneella kyllä istuisi, mutta ei puhu vaatteistaan eikä meikeistään muuten kuin "äiti anna rahaa kun minun pitää ostaa..."
- odottaa, että hänelle maksetaan matkat,. leffaliput, kahvilakäynnit joihin mennään kyläpaikassa ollessa
* eihän sillä itsellään ole sellaiseen rahaa (jos olisi , ostaisi ehkä vaatteita ja meikkejä)En sano, että hyväksyisin omalle lapselleni tai vieraalle, mutta tuollaisia melko monet 17-vuotiaat ovat, jos ei ole koskaan tarvinnut huolehtia itsestään, kodista eikä omista asioistaan.
MIKSI tyttäresi ei ole koskaan tarvinnut huolehtia itsestään, kodista saati omista asioistaan?
MIKSI et ole sen vertaa käytöstapoja lapsellesi opettanut, että osaisi kyläpaikassa edes siedettävästi käyttäytyä, kuten
-siivota omat jälkensä
-kunnioittaa toisen kotia ja kysyä lupa eesim. tietokoneelle menemiseen
- AVUN TARJOAMINEN ei tarkoita sitä, että kaikki pitäisi osata tehdä kunnolla, mutta se on perus käytöstapoihin kuuluvaa kohteliaisuutta. Mun 8-v poikakin osaa jo sen.
- SAako tyttärellesi sitten myös sanoa, että hänen suunnittelemansa ruoka on " aika kaameaa", ja että sitä ei kyllä syö jos ei siihen saa mieluisiaan lisäkkeitä?
Ihan ihme jengiä te kyllä kasvatatte. Tuollaisilla sosiaalisilla taidoilla ei kannata ihmetellä, jos ei työpaikkoihinkaan ovet oikein aukene.
Ei tuohon voi muuta sanoa. Valitettavasti olen itsekin todennut jo aikaa sitten, että järkyttävän moni tuon sukupolven edustaja on toivottoman uusavuton ja itsekäs. Kannattaisiko sanoa suoraan, että meidän perheessä ei tämmöinen vetele ja jos meinaat meillä vierailla, opettelet käyttäytymään ainakin vierailujesi ajan. Itse en sietäisi mitään noista mainitsemistasi jutuista. Pahinta on juuri se, että hän ilmeisesti pitää niitä itsestäänselvyytenä.
Että 90% mammoistakin pitää itsestäänselvyytenä, että 17-v on vielä pikkuruinen piltti, jolta ei voi odottaa edes alkeellisia käytöstapoja, saati minkäänlaisia kodinhoidollisia valmiuksia.
lakanoihin liittyvät jutut, aamulla pitkään nukkuminen ja vessan valtaaminen ovat ymmärrettäviä ja ei mitenkään paheksuttavia. Ei välttämättä osaa/saa aikaiseksi ryhtyä vieraassa kodissa laittamaan liinavaatteita. Vessan valtaaminen ja pitkään nukkuminen ovat teinille normaaleja juttuja, eivät kerro huonosta kasvatuksesta.
Oletko pyytänyt osallistumaan kotitöihin esim. sanonut, että katapa sinä "Jessica" pöytä? jos et, niin ihan ymmärrettävää ettei tuon ikäinen ymmärrä tarjoutua auttamaan (jotkut toki ymmärtävät, mutta kaikki eivät ole varhaiskypsiä. Kyse voi olla myös eräänlaisesta ujoudesta, ei tiedä miten ehdottaisi auttavansa.
Ja jos olette aiemmin maksaneet hänen menojaan niin miten hän voisi ymmärtää, että se ei olekaan nyt ok? Tätäkään eivät nuoret välttämättä tajua.
Ainoa paheksuttava juttu on tuo ruoan kritisoiminen. Ja jos hän vaatii teiltä rahaa (ei "oleta" vaan suoraan pyytää/mankuu) niin se myös. Ja ehkä tuo tietokonejuttu, mutta eikö tietokonetta tarvitseva voi mennä pyytämään, että hän siirtyy?
Mutta, vaikka nuori ei mielestäni käyttäydy erityisen huonosti niin onhan tuollainen ei-omalta lapselta todella ärsyttävää. Eli jos miehesi kärsii vierailuista niin ehkä niitä pitäisi vähentää, onhan kotinne myös miehesi koti.
paheksuisin siskoani, en tytärtään. :)
Jos lapsi olisi minulle läheinen ja tavallaan olisin mukana hänen kasvatuksessaan, niin neuvoisin ja opastaisin nättin sävyyn muutamassa kohdassa tuosta listasta.
Satunnaisen vieraan ei meillä tarvitse osallistua kotitöihin, mutta jos yksi lapsi olisi "säännöllisenä vieraana", pyytäisin häntä osallistumaan kotitöihin siinä missä omianikin. Siis tyyliin katatko pöydän sillä välin kun minä keitän kahvin ja leikkaan pullan, niin päästään nopeammin pöytään. Tai laitatko ruuat takaisin jääkaappiin kun minä täytän tiskarin.
Samoin jos talon ainoa vessa olisi liian pitkään varattuna, niin menisin kyllä koputtamaan oveen ja kysyisin edelleen nätisti, että meneekö vielä kauan kun mulla olisi asiaa... Edelleen huomauttaisin nätisti siitä, että meidän täytyy lähteä klo x, huolehdithan itsesi varmasti siihen mennessä lähtökuntoon. En jaksaisi alkaa paheksua tai vetää muutakaan tunnetilaa keskenkasvuisen nuoren vuoksi, vaan omassa kodissani kyllä ohjaisin toivomaani suuntaan.
Nukkumisasiaa en osaa edes taivastella. Miksi ihmeessä teinin pitäisi lomallaan herätä puoli kuudelta ilman mitään erityistä syytä? Mahdollisesta yöaikaisesta metelistä sanoisin kyllä, sillä täytyyhän öisin olla nukkumisrauha. Sänkyä meillä ei edes sijata, ihan sama millä rutulla pussilakana päivänsä viettää... En olettaisi mitään käytöstä lakanoiden suhteen, halutessani voisin kyllä pyytää nuorta viemään lakanat pyykkikoriin tms. Teinille kaverit on tärkeitä, ja kyläillessä yhteyttä kavereihin pidetään netin avulla. Ymmärtäisin hyvin, että kyläillessäkin nuori haluaa viettää päivittäin reilusti aikaa netissä. Ja juu, nuorilla on paljon pinnallisia juttuja, kun eivät vielä ole ehtineet muodostaa mielipiteitään kotimaisen kirjallisuuden tendensseistä.
Ihmettelisin kyllä sitä, että siskoni ei olisi laittanut lapselleen "leffalippurahaa" mukaan. Mutta jos sitä ei olisi, niin ilman muuta maksaisin sen tytölle, ja mainitsisin asiasta siskollenikin.
ja nukkuu pitkään, kotonaan...
Jos kerta kylään pitää päästä, ni kyllä noin läheinen sukulaistyttö menee talon omien lapsien sääntöjen mukaan, tietysti jonkin verran ikää katsoen.
Huonoa käytöstä melkeimpä kaikki. Meillä kyllä lähtee nuoremmatkin sukulaislapset pöydästä hyvin äkkiä, jos ihan syötävästä perusruuasta ruvetaan nariseen. Erikseen sitte, jos todella outoa ruokaa tarjolla.
Muut on myös teinin opittava ottamaan huomioon,, hyvä sitten vaikka tädillä opetella, jos kotona ei tarvitse.
Kyllä minä olisin niin ilkeä täti, että näistä keskusteltaisiin kaikista ennen seuraavaa kylään tuloa.
Menot, joita tuolloin tehtäisiin maksaisin, mutta en nyt ymmärrä mitä matkoja pitää maksaa?
En nyt ainakaan matkoja meille ja takas maksais.