Mä rauhoitun kun tajusin, että omakotitalossa asuminen on syvältä
Kun tajusin mikä työmäärä ja kuinka kamalan kallista se on ja kuinka vähän kuitenkin se antaa. Nyt asun oikein iloisena lämpimässä kerrostalossa enkä enää haikaile ok-taloon. Se ei selvästikään olisi sopinut mulle.
Kommentit (276)
Asuin ennen omakotitalossa, nyt kerrostalossa.
Tärkein huomio on ollut se, ettei elämä niin erilaista ole, asuu sitten kerrostalossa tai omakotitalossa. Nämä kehut omakotitalon ihanuudesta on aika pitkälle sellaista kateelliseksi tekemisen halua. Omakotitalosta on maksettu paljon, joten siitä täytyy saada elämään lisäarvoa.
Toki omakotitalossa on puolensa, kesällä kaipasin lähinnä grillausmahdollisuutta. Mutta niin on kerrostalossakin, itse nautin avarista näkymistä paljon enemmän kuin osasin arvatakaan.
On oma piha missä saa olla halutessa rauhassa. Lähellä on myös metsää, puistoja, uimaranta, koulut, kaupat jne.
On siis varaa mistä valita.
Pihaa ei tartte laittaa pahemmin kun sen on suunnitellut hyvin. Traktori käy auraamassa etupihan lumesta ja omakotitalkkari hoitaa haravoinnin jos itse en jaksa tai huvita.
Kotona ei mene rikki paikat yhtään sen useammain kuin kerrostalossa asuvillakaan, väitän että pidetään omasta jopa paremmin huolta kuin ne jotka asuu kerrostalossa.
Lämmin on ja mikä parasta saadaan itse määrätä kodin lämpötila, toisin kuin kerrostalossa asuvat.että ok-taloissa asuvat ovat herkkänahkaisia ihmisiä, joilla on kova pätemisen, näyttämisen ja todistelemisen tarve :D
Säkö olet sitä mieltä että omakotitalossa asuva ei saa kertoa omaa mielipidettä valinnastaan tai omista kokemuksista?
No, ihan sama tai kolahtaa kun noin sen otit?
ja mukavammin voin asua kerrostalossa. Enää en ole kateellinen enkä haikaile ok-taloa. Salaa itseasiassa säälin ok-talossa asuvia. Ne eivät tiedä kuinka paljon helpompaa, halvempaa ja hauskempaa elämä on kerrostalossa.
Asuin ennen omakotitalossa, nyt kerrostalossa.
Tärkein huomio on ollut se, ettei elämä niin erilaista ole, asuu sitten kerrostalossa tai omakotitalossa. Nämä kehut omakotitalon ihanuudesta on aika pitkälle sellaista kateelliseksi tekemisen halua. Omakotitalosta on maksettu paljon, joten siitä täytyy saada elämään lisäarvoa.
Toki omakotitalossa on puolensa, kesällä kaipasin lähinnä grillausmahdollisuutta. Mutta niin on kerrostalossakin, itse nautin avarista näkymistä paljon enemmän kuin osasin arvatakaan.
Asuin ennen omakotitalossa, nyt kerrostalossa.
Tärkein huomio on ollut se, ettei elämä niin erilaista ole, asuu sitten kerrostalossa tai omakotitalossa. Nämä kehut omakotitalon ihanuudesta on aika pitkälle sellaista kateelliseksi tekemisen halua. Omakotitalosta on maksettu paljon, joten siitä täytyy saada elämään lisäarvoa.
Toki omakotitalossa on puolensa, kesällä kaipasin lähinnä grillausmahdollisuutta. Mutta niin on kerrostalossakin, itse nautin avarista näkymistä paljon enemmän kuin osasin arvatakaan.
Mutta yleensä ne avarat näkymät on kerrostalojen sisäpihoja ja vastapäisten talojen seinät, ikkunat ja parvekkeet. Jos se on hienoa niin hyvä, mutta itse en niitä näkymiä kauheen hienoiksi lähtis kehumaan.
ole joutunut työleirille. En vaan ymmärrä moista väitettä, vaikka mulle nyt on aivan sama missä kukakin haluaa asua.
ja mukavammin voin asua kerrostalossa. Enää en ole kateellinen enkä haikaile ok-taloa. Salaa itseasiassa säälin ok-talossa asuvia. Ne eivät tiedä kuinka paljon helpompaa, halvempaa ja hauskempaa elämä on kerrostalossa.
Asuin ennen omakotitalossa, nyt kerrostalossa.
Tärkein huomio on ollut se, ettei elämä niin erilaista ole, asuu sitten kerrostalossa tai omakotitalossa. Nämä kehut omakotitalon ihanuudesta on aika pitkälle sellaista kateelliseksi tekemisen halua. Omakotitalosta on maksettu paljon, joten siitä täytyy saada elämään lisäarvoa.
Toki omakotitalossa on puolensa, kesällä kaipasin lähinnä grillausmahdollisuutta. Mutta niin on kerrostalossakin, itse nautin avarista näkymistä paljon enemmän kuin osasin arvatakaan.
Mä säälin ihmisiä, jotka ovat noin puupäitä...
[/quote]

Kuka sun mielestä on puupää?

Mäkin olen asunut lapsuuteni ja osan aikuisiästä kerrostalossa, että en kai mä sit tiedä minkälaista on asua kerrostalossa?
Olen koko ikäni asunut omakotitalossa, enkä voisi ikimaailmassa muuttaa kerros-,rivi-,tai paritaloon, saatikka sitten taajamaan, missä ok-talot vierivieressä minipihoineen, jäks!
Pitää olla lääniä, missä lapset ja eläimet mahtuvat riehua ja tallustaa.

heh
Me ollaan myymässä vanhaa ok taloa ja aiotaan muuttaa rivariin. Ei kerrostalokaan olisi huono vaihtoehto. Ei kiinnosta mitkään hommat täällä. Ei remontoinnit eikä varsinkaan pihahommat! Halutaan vaan harrastaa kaikkea kivaa ja reissata :)
Eipä tarvi enää koskaan kadehtia ok talo asujia, kun tietää millaista se on. Nautitaan siis jatkossa elämästämme täysin siemauksin :))
Mutta yleensä ne avarat näkymät on kerrostalojen sisäpihoja ja vastapäisten talojen seinät, ikkunat ja parvekkeet. Jos se on hienoa niin hyvä, mutta itse en niitä näkymiä kauheen hienoiksi lähtis kehumaan.
noin metrin kaistaletta talojen välissä. Jos se on hienoa niin hyvä, mutta itse en niitä pihoja kauheen hienoiksi lähtis kehumaan.
Säkö olet sitä mieltä että omakotitalossa asuva ei saa kertoa omaa mielipidettä valinnastaan tai omista kokemuksista?
on pelkästään kerrostalojen haukkumista helvetin laiskojen ja typerien luuserien kennostoiksi, joissa kaikki sosiaaliset ongelmat kukkivat. Mun mielestä se ei ole mikään oma mielipide valinnasta tai omista kokemuksista vaan silkkaa pätemistä, niin kuin joku tuolla sanoi.
Mäkin olen asunut lapsuuteni ja osan aikuisiästä kerrostalossa, että en kai mä sit tiedä minkälaista on asua kerrostalossa?
ja osan aikuisikääni omakotitalossa, joten tiedän hyvin viihtyväni erinomaisesti nykyisessä kerrostaloasunnossani.
kun taas kerrostaloasujat eivät keksi pihalla muuta tekemistä kuin istumisen.. ;)
lumi- ja puutarhatyöt ulkopuolisilla?

mitä sinä teet siellä kerrostalon pihalla, kun siellä muut hoitavat nuo mainitsemasi hommat?
Mikään ei oo hyvä. Jos hoitaa itse pihansa, elää työleirillä, jos on hoitanut asiat niin että pihaa ei tarvitse pahemmin hoitaa itse, niin on laiska paska jolle piha on tarpeeton.
Yrittäkää nyt edes tsempata ton katellisuutenne kanssa!
Eikös ole itsestäänselvyys, että se ken ei häiriinny naapureista eikä tykkää puuhailusta, ei muuta omakotitaloon, vaan kerros/rivitaloon ja se kuka tykkää omakotitaloon liittyvästä puuhailusta, tykkää omassa pihassa olosta ja rauhasta, muuttaa ok-taloon?
Meillä omakotitalo, jossa lapset saa leikkiä myös talvella. Pihalle voi päästää milloin haluavat, leikkikalut pysyy pihalla eikä tarvitse niitä kannella edestakaisin, lapset myös sen ikäisiä, etten päästäisi yksin kerrostalon pihalle, mutta suojaisalle takapihalle voi päästää hyvinkin. Minusta on kiva, kun voi pestä pyykit milloin haluaa, neliöitä on enemmän (145m2), mitä en ole missään kerrostaloasunnossa nähnyt, lisäksi tykkään pihahommista. Jos niitä vihaisin, ei olisi mitään järkeä asua ok-talossa, koska niitähän riittää. Ehkä sitten, kun lapset muuttavat pois, voisin muuttaa rivitaloon, jossa pieni piha, sillä eihän aikuiset pihalla tosiaan talvella niin paljon ole.
kamalaa, jos en voisi grillata omalla pihalla. Me olemme ihan grilliperhe, melkein joka päivä kesäkaudella on grilli kuumana. Lapset tykkää remuta ja riehua pihassa, olisi kurhaa jos heidän pitäisi ulkoilla pelkällä parvekkeella. Meillä on ostettu lapsille kaikki keinut, liukumäet, trampoliinit, hiekkalaatikot ja leikkimökit, ja itse tykkään ottaa aurinkoa ja puutarhanhoito on minulle ihan harrastus. Mies rakastaa laittaa autoa etupihalla ja tykkää niistä korjaustöistä. Minusta olisi ihan kamalaa, kun joutuisi vaan sisällä istumaan eikä voisi mennä ulos kuin kauppaan. Siksi en ikinä voisi asua kerrostalossa, minä todella TARVIN ulkoilua, ja niin tarvii meidän lapsetkin!
Olen saanut melko vapaat kädet suunnitella kerrostalopihan ja takapihan. Pidän myös puutarhanhoidosta.
Ei se ole kiellettyä kerrostalossakaan. Viihtyisä piha on yhteinen tila kaikille. Lapset leikkivät ja perheet grillaavat kesäisin pihalla.
Teillä omakotitaloväellä taitaa olla väärät käsitykset kerrostalolaisista?
Lisäksi lasitettuparveke toimii hyvin kasvihuoneena, jos haluaa.
Kyllä tämä pelaa kaupungissakin, jos puutarhanhoidosta tykkää.