Mä rauhoitun kun tajusin, että omakotitalossa asuminen on syvältä
Kun tajusin mikä työmäärä ja kuinka kamalan kallista se on ja kuinka vähän kuitenkin se antaa. Nyt asun oikein iloisena lämpimässä kerrostalossa enkä enää haikaile ok-taloon. Se ei selvästikään olisi sopinut mulle.
Kommentit (276)
kerrostalosta. Yksi syy on se että kaupunkimme on täynnä ilmaisia hyvinhoidettuja alueita, missä ulkoilla ja tutkia ympäristöä lasten kanssa. Voi valita rauhaa tai seuraa. Monesti ollaan valtavalla alueella aivan keskenämme. Ei ketään kuulo etäisyydellä.
En todellakaan kestäisi könnätä siinä pikku ompparin pihalla naapurin silmien alla päivästä toiseen tekemällä pakollisia töitä ;) Toki jotkut kai tykkää ja jotkut asuu ihan omassa rauhassakin, mutta useimmat asuu todella ahtaasti rakennetulla alueella
myös ulkona pidettävästä metelistä.
Kokoajan saa komentaa poikia, että ovat hiljaa, kun leikkivät ulkona.
Muuten joku tulee ulko-ovelleen ja mulkkaa siihen malliin, että kuka täällä möykkää.
Lisäksi monet naapurit riitelevät keskenään, kun kesällä vituttaa olla niin lähellä toista naapuria.
Oi kun pääsisi omakotitaloon.
7v. poikani on varmistanut, että ok-talossa voi pitää vähän meteliäkin. Kovasti kysellyt asiaa niiltä, jotka asuvat ok-talossa.
hankitte vielä jonkun räksyttävän piskin? Yksi kiltti tyttö ja joku kaupunkilaiskoirarotu olis jees, eikä tarttis asuu erakkona böndellä.
itse en esim. kaipaa saunaa, saati hangessa kieriskelyä alasti.
hypätä talvella suoraan parvekkeen kaiteen yli piehtaroimaan lumihangessa saunoessa. Uskoakseni ei.
Talven riemukkaimpia hetkiä oli viime talvenakin kun lapset laskivat montako kertaa olivat saunoessa välillä juosseet taloa ympäri. Ja lähiöalueella asutaan.
omakotitaloon. En käsitä miksi, mut mulla oli sellainen mielikuva, että niin kuuluu haluta. :-)
Sitten perittiin kesämökki, ja jo ekan kesän jälkeen olin ikionnellinen kun sain tulla omaan rivariin, jossa ei ole kuin neliön verran nurmikkoa eikä mitään pihatöitä.
Meille ainoa realistinen tapa saada omakotitalo olisi ostaa pala peltoa ja rakentaa sinne oma tönö metrin päähän naapurista. Siinä oiskin sitten kaikkien asumismuotojen huonot puolet; paljon pihatöitä ja lumitöitä, palvelut kaukana, julkinen liikenne kulkee huonosti, naapurilta pitää kysyä lupa joka risaukseen, meluta ei saa jne. Jotkuhan varmasti tuostakin tykkää, ja onneksi saa asua just kuten haluaa.
Mun lompakko ei kuulu muille.
Taloyhtiötappelut ei kiinnosta pätkääkään. Haluan päättää itse, miten hoidan omaisuuttani, milloin teen remontteja, miten teen ja kenen toimesta. Ei myöskään kiinnosta maksaa 'huolettomien' asujien aiheuttamia kuluja.
just tuolla pesukone linkoaa täpöllä ja itse istun tässä takkatulen lämmössä - suihkussakin ajattelin vielä käydä.
sähkö maksaa sairaasti ja kaiken joutuu tekemään itse tai maksamaan että joku muu tekee. Ja naapurit kyttäävät aidan takana koko ajan ja hetkeäkään ei saa omaa rauhaa.
Kerrostalossa ei kukaan kyttää toisiaan ollenkaan siinä mittakaavassa mitä tapahtuu omakotialueilla. Siellä kaikki tietävät heti jos teillä tapahtuu jotakin poikkeavaa ja kaikki liikkumisenne on aina muiden tiedossa.
Ja en ole ikinä halunnut hypellä hankeen ja taloyhtiön pihalla on kiva grillikatos jos on ihan pakko päästä syömään kärventyneitä ja syöpää aiheuttavia tuotteita.
Lapsillakin on kerrostalossa enemmän kavereita ja leikkimäänkin mahtuu paremmin kuin postimerkin kokoisella ok-tontilla.
Ja kerrostaloasuminen on ekologisempaa ja taloudellisempaa ja säästää luontoa.

joku tulee tekemään rempat ym. Kerrostaloissa olen asunut lapsena/nuorena ja kyllä sitä kyttäämistä oli sielläkin, jokainen meno tiedettiin tarkkaan.
Kavereita on tällä alueella paljon, ei ole pulaa leikkikavereista. eikä tonttikaan ole postimerkin kokoinen :) Itseäni helpottaa ajatus, että ei enää koskaan tarvitse muuttaa kerrostaloon. Rivitaloonkin ennemmin kuin kerrostaloon!
Kai se nyt normihomma on, että se, joka haluaa omakotitalon, ostaa sen. Ja jos tykkää kerrostalosta niin asuu siinä.
Itse asun omakotitalossa ja en aio enää kerrostaloon, enkä rivariin muuttaa. Ihana oma rauha, ei naapureita kyttäämässä, iso piha yms.
Ja tuostakin tappelitte, mitä tekee 10 kuukautta pihalla kun sitä voi käyttää vain 2 kuukautta. No, ensinnäkin meillä on jo huhtikuussa suht sula piha. Minä rakastan kukkapenkkien kuoputtelua ja istuttamista yms. Pihatöitä saan jatkaan aina marraskuun loppupuolelle. Talvella ei niin pihalla tule oltua. Mutta kyllä pihalla käyttöä on enemmän meillä ainakin kuin se 2 kuukautta.
Ja jos joku ei tykkää pihan kuopimisesta niin asuu kerrostalossa. Miksi siitäkin pitää hyökätä vastaan ja alkaa kamala riita.
Mikä hitto teitä naiset ahdistaa kun joka asiasta pitää tapella.
Ensinnäkin, omakotitaloja ja niiden sijainteja ja tontteja on ihan älyttömän monenlaisia. Samoin on asuntoja aina ydinkeskustan kerrostalosta omakotitaloalueen rivariin tai paritaloon.
Eli pahimmillaan okt tarkoittaa huonolla sijainnilla ja epäedukkailla rakenteellisilla ratkaisuilla yms. vain kustannusten ja vaivan lisääntymistä, eikä mitään etuja, jos vertaa esim. isopihaiseen rivariin pienessä sopiuissassa taloyhtiössä samalla alueella.
Parhaimmillaan okt-asuminen tarjoaa kaiken mitä asumiselta voi odottaa. Saman toki voi tehdä asuntokin, mutta silloin on enemmän asumismuodon asettamia rajoitteita (naapureiden huomiointi, pihan muutosten hyväksyttäminen hallituksella, remonttien hyväksyttäminen hallituksella jne. jne.)
Pointtihan on siinä että pitää tietää omat asumistarpeet ja mitä asumiselta odottaa ja löytää odotuksia vastaava asumismuoto, silloin homma toimii.
Joillakinhan on niinkin että muuttavat kaupungin liepeille kesäksi ok-taloon esim. järven rannalle, mutta asuvat lähellä palveluita vaikkapa lähellä keskustaa talvet, kenties käyvät vain ajoittain vkonloppuisin tai lomilla maaseutumaisen omakotitalon eduista nauttimassa. Mutta vaatii sekin paitsi rahaa, myös vaivaa pitää kahta paikkaa kunnossa ja pakkailla aina perheen kamppeita, eli sekin sisältää miinukset ja plussat.
Tunnen itseni niin hyvin, että tiedän kuinka hyvin jaksan tehdä puutarha- ja lumitöitä tai varsinkaan mitään remontteja. Tai asua keskustan ulkopuolelle.
Uusi, siisti, suuri kerrostaloasunto kunnon terassilla tai parvekkeella on mun juttu.
Kun tajusin mikä työmäärä ja kuinka kamalan kallista se on ja kuinka vähän kuitenkin se antaa. Nyt asun oikein iloisena lämpimässä kerrostalossa enkä enää haikaile ok-taloon. Se ei selvästikään olisi sopinut mulle.
isoon kerrostaloasuntoon muuttanut iloinen asuja :) Ei ikinä enää omakotitaloa.
Tää oli tosi huvittava ketju :) Että kaikesta voidaan tapella. Jos joku sanoo mielipiteensä, heti tulee kymmeniä puolustelijoita tai hyökkääjiä. Piristystä päivään :)
On oma piha missä saa olla halutessa rauhassa. Lähellä on myös metsää, puistoja, uimaranta, koulut, kaupat jne.
On siis varaa mistä valita.
Pihaa ei tartte laittaa pahemmin kun sen on suunnitellut hyvin. Traktori käy auraamassa etupihan lumesta ja omakotitalkkari hoitaa haravoinnin jos itse en jaksa tai huvita.
Kotona ei mene rikki paikat yhtään sen useammain kuin kerrostalossa asuvillakaan, väitän että pidetään omasta jopa paremmin huolta kuin ne jotka asuu kerrostalossa.
Lämmin on ja mikä parasta saadaan itse määrätä kodin lämpötila, toisin kuin kerrostalossa asuvat.

että ok-taloissa asuvat ovat herkkänahkaisia ihmisiä, joilla on kova pätemisen, näyttämisen ja todistelemisen tarve :D
On oma piha missä saa olla halutessa rauhassa. Lähellä on myös metsää, puistoja, uimaranta, koulut, kaupat jne.
On siis varaa mistä valita.
Pihaa ei tartte laittaa pahemmin kun sen on suunnitellut hyvin. Traktori käy auraamassa etupihan lumesta ja omakotitalkkari hoitaa haravoinnin jos itse en jaksa tai huvita.
Kotona ei mene rikki paikat yhtään sen useammain kuin kerrostalossa asuvillakaan, väitän että pidetään omasta jopa paremmin huolta kuin ne jotka asuu kerrostalossa.
Lämmin on ja mikä parasta saadaan itse määrätä kodin lämpötila, toisin kuin kerrostalossa asuvat.että ok-taloissa asuvat ovat herkkänahkaisia ihmisiä, joilla on kova pätemisen, näyttämisen ja todistelemisen tarve :D
kerrostaloissa asuu helvetin laiskaa ja tyhmää sakkia ;)
kerrostaloissa asuu helvetin laiskaa ja tyhmää sakkia ;)
Ja samalla ajatusnmallilla voi päätellä, että
kerrostaloissa asuu helvetin laiskaa ja tyhmää sakkia ;)
oman talon hoitamiseen. Hieman ristiriitaista haukkua kerrostaloasujia laiskoiksi, jos samalla itse kehutaan, miten omassa ok-talossa ulkopuoliset käyvät tekemässä lumityöt ja hoitamassa pihat ja miten siitä ei ylipäätään "ole yhtään sen enempää vaivaa kuin kerrostaloasumisestakaan".
ja joskus poiketa omakotitalon ohi kattelemassa pihoja ja puutarhaa. Joskus on ihan hienostikin laitettu pihat, mutta usein näkee ettei tontilla asu puutarhuria ja ne kiveyksetkin on pistetty perseelleen.
Vaan telttaa en ole vielä pystyttänyt kenenkään pihaan. Pitää sitäkin kokeilla provosaatio mielessä.