Lue keskustelun säännöt.
Millä luokalla rupeaa näkemään onko lapsella ns. lukupäätä
Kommentit (96)
Minä olin se luokan ADHD, pelle ja huonoin arvosanoissa. Tuntui etten opi mitään eikä mikään oikein kiinnosta. Työelämässä ole sensijaa aina pärjännyt ja edennyt vaikka hankinkin koulutuksen vasta kolmekymppisenä.
Yllättäin - nyt kun olen vuosien mittaan käynyt useammankin palikkatestin läpi saan niistä lähes maksimipisteet. En siis olekaan tyhmä vaan fiksu joka ei kaikesta jaksa innostua!!?? tulokset huitelee siellä 3-5% parhaimmiston joukossa (siis sekä miehistä että naisista) mutta minulta puuttuu kunnianhimoa testien mukaan. Soveltuisin parhaiten henkilöjohtajaksi mutta kun en halua vahtia muiden tekemisiä. Ja yksityisyrittäjyys ei taas Suomessa kannata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä muuten on tuo ns. lukupää? Uskoisin jokaisella olevan sitä.
Yksi tyyppi tuli lukiossa kysymään multa (oli luokan pinko) että kauanko luit historian kokeisiin ja vastasin totuudenmukaisesti. Kaveri oli tosi rasittunut kun kovasta lukemisesta huolimatta ei sannut hyviä numeroita. Ja sitten se jonkun ajan päästä lopetti lukion.
Mulle vastaavasti yks pinko kyseli matikan pistokokeista samaa. En ollu lukenu yhtään, täydet pisteet silti.
Keskinkertaisuudet pyörii täällä kehää, Kympintyttösyndroomat
lukupääksi todetut ovat tänä päivänä ja ovatko menestyneet?
Ovat kaikki A:n oppilaita erittäin kovatasoisessa koulussa. Kyllä sen jo todella pienestä huomasi, että älliä on päässä keskivertoa enemmän.
16v aloitti elokuussa IB:n ja monet vanhemmat sanoo kuinka raskasta se on. Meidän lapsi sanoo, et tosi helppoa.
että lapsen vahvuus on akateemiset taidot. Ja nuoremmissa sisaruksissa sen sitten äkkää jo paljon aiemmin. Vauvasta jo huomaa, että tuo on ihan saman tyyppinen kuin esikoinen eli virkeä ja tarkkaavainen esimerkiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen harmikseni todennut että meidän lapsista tuo nuorempi on kyllä selvästi fiksumpi kuin isosisarus. Nuorempi omaa sitkeyttä ja keskittymiskyvyn, jota vanhemmalla ei ole pätkääkään. Nuorempi myös oivaltaa asioita paljon paremmin kuin isoveljensä ja tämä taipumus on tullut ilmi jo siinä vaiheessa kun lapsoset olivat 2- ja 3-vuotiaita.
Muutenhan asiassa ei olisi mitään, ei minulle ole merkitystä tuleeko lapsista akateemisia, mutta pelkään että omalla asenteellani nostan toista eri asemaan ja huomaamattani kannustan häntä enemmän sitten kun lapset menevät kouluun.
on sillä, onko valmis tekemään TÖITÄ. Vaikka on älylläisesti taitava, mutta muuten laiska, eipä siitä juuri hyötyä tule olemaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
luokan huonoimmasta päästä, kolmannell aaloin saada hyviä todistuksia ja neljännellä olin jo luokan toiseksi paras.
älyllinen uteliaisuus (joka motivoi lukemista) paljastuu lapsessa jo ennen koulua. Suorittajat on erikseen.
En tiedä, mitä oikeastaan tarkoitetaan lukupäällä. Älykkyyttä (jota taas on hyvin monenlaista), uteliaisuutta, tunnollisuutta vai yksinkertaisesti hyviä istumalihaksia, millä ei ole mitään tekemistä oppimistuloksen kanssa?
Itse olin koulussa tunnollinen puurtaja ja olin kaikin puolin kiltti, mutta huippuarvosanoja en juuri saanut. Silloin kiltteyden avulla saatuja ihan hyviä arvosanoja pidettiin riittävän hyvänä syynä hakeutua yliopistoon, ja vuosien jälkeen voin sanoa, etten ole se penaalin terävin kynä. Sain tehdä hikisesti töitä oppiakseni, ja vaikka asiat yliopistossa kiinnostivat, en oppinut niitä. Sen sijaan miehelleni oppiminen on aina ollut helppoa ja hän on myös hyvin laaja-alaisesti älykäs. Matkaillessamme hän pystyi kaivamaan muistilokeroistaan esiin kielitaidon, jonka oli opetellut yli kymmenen vuotta aiemmin lukiossa, vaikkei ollut lainkaan kerrannut. Eli hän oppii helposti ja muistaa hyvin.
Meillä on kaksi lasta ja esikoisesta näki jo ihan 1-vuotiaana, että ei ole ihan tavis. Nykyisin hän on tokaluokkalainen, eikä hän mikään nero ole, mutta hän on selvästi mieheni kaltainen - älykäs. Itse ajattelin ennen, että loppujen lopuksi kaikki voivat oppia kaikkea, eikä älykkyydessä juuri eroja ole, mutta nykyisin minusta tuntuu, että joillekin on vain annettu enemmän jo ihan geenejä jaettaessa. Tällä taas ei välttämättä ole tekemistä onnellisuuden eikä ehkä menestyksenkään kanssa, enkä itsekään aio hautautua tuhkaan, koska en mielestäni ole kovin älykäs. Joka tapauksessa toivon, että esimerkiksi koulu ei tasapäistäisi niin kauheasti. Lahjakkaidenkin kehitystä pitäisi tukea. Eikä tämän tietysti tulisi olla muilta pois.
Mutta esikoiseni ja miehenikin kohdalla tuntuu, että avainsana on se uteliaisuus. Poikamme oppi lukemaan varhain, koska asiat kiinnostivat häntä, ei siksi, että olisi sillä ilahduttanut äitiä. Siksi minusta tuntuu, että niillä ihan ekojen luokkien koetuloksillakaan ei välttämättä ole kamalasti tekemistä myöhemmän menestyksen kanssa. Poikamme ajattelee matemaattisesti hyvin, mutta silti hän tekee huolimattomuusvirheitä - eiväthän häntä pitkään aikaan kiinnostaneet ylipäänsä kokeiden arvosanatkaan. Tulevaa on tietysti vaikea ennustaa, mutta tuskin matemaattinen lahjakkuus katoaa kuin tuhka tuuleen. Motivaatio voi olla se isompi ongelma. Tai sanotaan näin, että jos jokin asia poikaa kiinnostaa (ja näitähän riittää...) hän pystyy opiskelemaan vaivatta isonkin määrän tietoa, mutta jos ei kiinnosta, ja myöhemmin täytyy koulussa jaksaa lukea ja kuunnella paremminkin, niin mitäs sitten? Ekoina kouluvuosina kun ei ole tullut rutiinia, että pitäisi istua montakaan minuuttia läksykirjojen äärellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kansakoulusta pyrittiin oppikouluun nelosen (joulu?)todistuksella. Lisäksi vaikutti opettajan rastittamat mielipiteet.
Ne, jotka eivät päässeet todistuksen keskiarvolla, osallistuivat pääsykokeeseen. Sillä sitten pääsi vielä osa.
Yllätyin kuinka moni tässä on yhdistänyt lukupään ja varhaisen lukemaan oppimisen toisiinsa. En väitä, etteikö noilla voisi ollakin yhteys.
Mutta mulla tuli aloituksesta ihan eri asiat mieleen, eikä lainkaan lukemisen tekninen osaaminen. Minä ymmärrän lukupääksi sen, että on kiinnostunut asioista, elämän ilmiöistä, on tiedonhaluinen ja hahmottaa suuria kokonaisuuksia ja tapahtumaketjuja. Tuollaiset ominaisuudet synnyttävät sellaisen tiedonjanon, jota saa helposti sammutettua lukemalla. Ja sitä sitten on se lukupään omaaminen. Asioiden ymmärtäminen ja mieleen painuminen hoituu ihan itsekseen sillä, kun kiinnostus on niin kova.
Minä ymmärsin aloituksen siis niin, että ei haeta hyvää muistia, ei hyvää lukutaitoa, ei ahkeruutta, huolellisuutta, tunnollisutta, ei edes mitään tiettyä oppimistyyliä. Vaan että haetaan akateemisen lahjakkuuden tunnistamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun nuoruudessa oppikouluun menijät valittiin nelosella.
Opettaja laittoi rasteja kolmeen kysymykseen, joissa oli tarkasteltu tulevaa menestymistä oppikoulussa.
Lisäksi tietysti keskiarvo merkitsi.
Tähän todistukseen merkittiin myös, monenneksiko paras oppilas luokalla oli.
Lienee ollut joulutodistus. En varma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sitä kansakoulun ope päättänyt, vaan oli ihan kunnon pääsykokeet ja sen läpäisseiden nimet oli sitten kesällä siellä oppikoulun ovessa esillä.
t. 2, oppikoulun käynyt
että viimeistään tässä vaiheessa. Oli se vaihe sitten mikä tahansa. Ja kaikkien niiden, joilla on ongelmia tai joita ei kiinnosta, mielestä vasta vähän myöhemmin. Oli se nykyinen vaihe sitten mikä tahansa.
Suomalaisessa koulusysteemissähän on se hyvä puoli, että sen oman lukupäänsä voi huomata missä vaiheessa tahansa, ja käytyään peruskoulun kuutosilla ja sen jälkeen amiksen sitä voi mennä amkiin ja sitten yliopistoon - ja mä tunnen pari tämmöistä ihmistä (en ketään suoraan amiksesta yliopistoon tullutta, vaikka sekin teoriassa olisi mahdollista: käytännössä on kuitenkin mahdotonta nostaa itsenäisesti osaamisensa amistasolta yliopistotasolle. Se amk siinä välissä tekee terää.) Toisissa maissa, kuten vaikka Saksassa taas lapset erotellaan alle 10-vuotiaina lukupäisiin ja luusereihin, eikä jakoa sen jälkeen enää sekoiteta. Tästä on iis vallalla erilaisia teorioita, ja koska oma poikani näyttää huomaavan lukupäänsä vasta nyt ysillä, olen tyytyväinen siitä, että Suomi kuuluu tähän pitkän linjan mahdollisuuksien joukkoon.
Ei sitä kansakoulun ope päättänyt, vaan oli ihan kunnon pääsykokeet ja sen läpäisseiden nimet oli sitten kesällä siellä oppikoulun ovessa esillä.
t. 2, oppikoulun käynyt
Ja lukupäätä riittää siitä eteen päin KORKEALLE:)
Vaikea sanoa. Kun sitten se murrosikä voi totaalisesti kadottaa sen "lukupään", jota ehkä sitä ennen on ollut.
....pikemminkin akateemista mieltä ja lahjakkuutta tai nopeaoppisuutta ja uteliaisuutta (näitä tyyppejä joita kaikki kiinnostaa ja jotka kirjoittavat ala-asteella kolmisivuisia aineita vaikkapa Rooman keisareista), niin se näkyy jo toisella luokalla ala-asteella.
Mutta jos tarkoitat halukkuutta opiskella ja tehdä töitä koulun eteen, sen kanssa on niinkuin edellinen kirjoittaja sanoi: sen lukupään voi löytää milloin tahansa eikä koskaan ole liian myöhäistä. Eikä voi tietää onko sitä itsellä jos ei ole yrittänyt.
Jos taas tarkoitat sellaista lahjakkuutta, jolla saa lukiosta hyvät paperit ulos muttei kuitenkaan ole ilmiselvästi mikään lapsinero, niin sellaiset jyvät karsitaan akanoista yläasteen aikana. Ala-aste vielä menee helposti läksyjä tekemättä.
pitkällä juoksulla on anglismi. Se ei oikeastaan tarkoita mitään. Keksisitkö jotain järkevämpää sen tilalle että me suomalaiset ymmärrämme mitä tarkoitat sillä.