Häpeääkö kukaan muu vauvansa tai lapsensa ulkonäköä?

Ainoa, mikä hävettäisi, olisi lapsen lihavuus. Kokisin, että olen epäonnistunut syöttämään lapsestani syöttöporsaan. En tosiaan ole langanlaiha itsekään ja hyväksyn eri painoiset aikuiset hyvin. Minusta vanhempien velvollisuus on edes lapselle tarjota hyvä alku tässä asiassa.

Katselen vierestä, kun ystävä syöttää 3-vuotiasta 2-3 tunnin välein ja järkyttäviä annoksia. Sitkeällä yrityksellä ja itkuilla on saanut lapsesta linnunpojan, jonka suu aina aukeaa, kun tuo lusikan lähelle. Toki lapsi syö itsekin, mutta äiti aina vauhdittaa sitten loppuja itse, että varmaan tulee jokainen suupala syötyä lautaselta. Esimerkiksi syö lounaalla kolme perunaa ja viisi lihapullaa. Heti päikkäreiden jälkeen ison sämpylän kummatkin puoliskot. Siitä tunnin tai kahden päästä kokonaisen lihapiirakan ja taas perunaruokaa kuuden-seitsemän aikaan. Tietysti päivä päätetään jättälautasella puuroa. Kauhea huoli, jos jää joku ruoka pienemmälle. Lapsi on 10cm pidempi kuin muut ikäiset (lihavat lapsethan on aina pitkiä) ja painoa lähes 20kg. Ihan selvästi liian pulska ja sen päälle syömätottumukset ihan kohtuuttomat. Liikuu kömpelösti ikäisekseen.

En häpeä, mutta pelkään että tyttövauvamme on perinyt isältään kaksoisleukataipumuksen. Isänsä oli ammattiurheilija ja hyvin lihaksikas, joten kaksoisleuka on tullut näkyviin nyt vasta lähempänä neljääkymmentä, mutta sukunsa naisilla kaksoisleuka on ollut aina hyvin hoikkanakin. Nyt kun siskonsa ja äitinsä ovat ylipainoisia leuat on massiiviset. Siskonsa teini-ikäisellä tytöllä on koko naama oudon turvonnut, vaikka ylimääräistä painoa ei juuri ole. Hulluna olen tutkinut vauvakuvia, josko piirre olisi jotenkin jo nähtävissä, mutta hyvin vaikea sanoa. Pojillamme tätä piirrettä ei vielä ainakaan ole nähtävissä, mutta ei miehellä ikään ollut ennen kuin nyt. Pelkään, että tytär perii minun epävarmuuteni ja huonon itsetunnon ja miehen kaksoisleuan.

Suomalaiset lapset on rumia

Up

Ex-mieheni ei ollut kedon komein kukka. Niin vähän hirvitti jossain vaiheessa. Mutta onneksi nallekarkit kallistui minun puolelle. 

Ikivanha aloitus. Vauvan ulkonäkö muuttuu lapsen kasvaessa, miksi hävetä.

Nyt kun olet jo neljäkymmentä, niin ilosi jää lyhytaikaiseksi. Pian alkaa ikääntyminen näkyä ja kauneus rapistua. 

Ei tulisi mieleenkään hävetä kenenkään muiden ulkonäköä , saati sitten lapseni . Omaa ulkonäköäni häpeän useinkin .

Minulla on kaksi sisarta, ja lapsena sain usein kuulla, että olen kaikista rumin. Tämä kerrottiin siihen aikaan suoraan, ja kertojina olivat muut aikuiset. Sain ruman lapsen imagon. Aika kuitenkin kului, ja ne piirteet, jotka lapsena olivat rumia muuttuivatkin aikuisena ihan siedettäviksi. Nyt kun olemme 40-50-vuotiaita olen meistä ehkä parhaimman näköinen. Olen vanhentunut aika kivalla tavalla. Minulla on aika jykevät kasvot, ne eivät sillä lailla valahda alas. Olen myös normaalipainossa tai oikeastaan hoikka. 

Oman kokemuksen perusteella sanoisin, että lapsia kannattaa kannustaa löytämään omat vahvuutensa. Tämä pätee myös ulkonäköön. Kukaan ei ole niin susiruma, että mitään kaunista ei löytyisi. Terveellinen ruoka kotona ehkäisee lihavuutta. Koko perhe voi liikkua yhdessä. Kiva kampaus, kivat vaatteet, huolehtiminen puhtaudesta, ihosta ja hampaista vie jo pitkälle. Tärkeää on hyväksyä itsensä.

Lapsen ulkonäköä ei pidä hävetä, käytöstä voi joskus olla aiheellistakin hävetä. Oma lapseni näytti vaikean synnytyksen jälkeen ensin hyvin erikoiselta, siitä huolimatta hän oli kaunis ja ihana mielestäni heti. Ja oma rakas lapsi.