Häpeääkö kukaan muu vauvansa tai lapsensa ulkonäköä?

Kyllähän se ulkonäkö muuttuu ihan hirmuisesti kun lapsi kasvaa. Harva vauva nyt mikään kaunotar on ;) Vaaleanpunaisia pallonaama possuja ainakin suomalaisten lapset :) (ja silti niin ihania :) <3

Kummallinen aihe! Itse huomioin jo lasteni isää valitessa ulkonäön siinä määrin, että lapsista tulisi kivan näköisiä. Ja tuli:) Elämä on valintoja...

Musta tää keskustelu on aivan uskomattoman kammottava! Eikö se nyt ole aivan sama minkä näköinen lapsi on? Olen ihan sanaton!

Poikani oli vauvana jo tosi suloinen ja on sitä edelleen. Hänestä kasvaa komea mies :)

Meidän poikavauvan ulkonäköä on kovasti kehuttu, nyt hirvittää, että hänestä tulee ruma aikuinen x(

Miehen ulkonäössä ei ole mitään vikaa, mutta omassani on. Olisinhan voinnut tehdä sen elämäni valinnan ja olla tekemättä lapsia lainkaan, jos ulkonäkö olisi ollut Se tekijä.

Ja niinhän siinä kävi, että lapset ovat perineet niitä ikäviä piirteitä minulta. Ei hävetä, mutta harmittaa.

Kyllä ulkonäöllä on merkitystä, elän sen tosiasian kanssa jatkuvasti. Olen sosiaalinen ja vilkas mutta joudun ikäänkuin todistelemaan uusille ihmisille, että en ole mikään aivoton, tylsä tahvo (vaikka näytänkin siltä). Joka kerta jos viitsin nähdä vaivaa kanssaihminen muuttuu seuralliseksi.

Kiitos ap:lle tällaisen ketjun avaamisesta! En ikimaailmassa kehtaisi puhua tällaista kellekään kasvotusten ja ajattelin olevani ainoa. On kauhea tunne kun tajuaa häpeävänsä jotain piirrettä lapsensa ulkonäössä. Ne piirteet mitä lapsi on perinyt minulta, mitä en ole oppinut hyväksymään itsessäni vielä näin aikuisikään mennessäkään. Voi kun lapsi olisi tullut enemmän isäänsä ulkonäöltä...

Itse ajattelin vauvan kasvaessa, että mitä tapahtuu, kun aluksi oli älyttömän kaunis vauva, ja sitten alkoi muuttumaan, eikä ollut mikään kaunein vauva (ja tässä kehitysvaiheessa ei hirveesti muutkaankehunut söpöyttä), mutta tytöstä on tullut erittäin kaunis koululainen, ja ihan luonnon kaunis. Itseäni ainakin ärsytti se, että tuli joku oma tai miehen sukulainen mieleen jostain ilmeestä tai tms.

Itse olen ollut epävarma ns. "kauneudestani", niin olen aina kehunut lapsiaini, heidän ulkonäköään ja taitojaan. En halua heille huonoa itsetuntoa pohjalle.

Mä olen monesti miettinyt tätä ja käynyt päässäni läpi erilaisia skenaarioita. Minulla ja miehelläni ei siis vielä ole lapsia, mutta tilanne voi olla toinen muutaman vuoden sisällä.

Olen miettinyt juurikin sitä vaihtoehtoa, että lapsi perisi kaikki huonoimmat piirteemme; miehen huonohkot hampaat ja pienet silmät, minun ylipitkän selkäni ja leveät hartiani (tytöllä) sekä tietysti kaikki ihanat perimätautini (reuman, psoriasis, iriitti).

Onneksi hyviä piirteitä löytyy mielestäni enemmän kuin huonoja, joten toivotaan että geenilotto osuu kohdilleen kun sen aika tulee (tai edes vaikka viisi oikein) :D

En ole koskaan hävennyt, mutta nyt kun tytär on teini-iässä ja itse kärsii ulkonäöstään, niin se tuottaa minullekin tuskaa. Tytär ei ole ollut koskaan sillä tavalla klassisesti kaunis tai söpö. Hänellä on vähän kellertävä maantienvaalea tukka, pienet harmaat silmät, pyöreä ja leveäleukainen naama, lyhyt kaula ja kaksoisleuka vaikka on hoikka. Lyhyt ja luustoltaan aika roteva. Luonnostaan hyvn keltaiset hampaat. Minun silmääni hän on kuitenkin näyttänyt aina sellaisella villillä, maanläheisellä tavalla kauniilta. Sellaiselta viikinkinaiselta. 

Mutta nykyisten kauneusihanteiden maailmassa tytär itse ei näe mitään hyvää ulkonäössään ja välillä valitttaa että haluaisi mieluummin kuolla kuin olla ruma :( Minun lohdutuksistani ei huoli, koska en tiedä asiasta mitään hänen mielestään koska olen kaunis. Asiaa ei auta, että veljensä on hyvin komea ja suosittu, ja jotkut on naureskellen hämmästelleet asiaa kun on käynyt ilmi että se vaatimaton tyttö on hänen sisko... Itse en ole koskaan pitänyt ulkonäköä tärkeänä, mutta ehkä se johtuu siitä ettei se asia ole minulle koskaan ollut ongelma. On ollut helppo keskittyä älyllisempiin asioihin kun kukaan ei ole jatkuvasti kuittaillut ja kiusannut ulkonäköpiirteistä.

no, mie häpeän pienemmän tytön tukkaa. on kuin sillan alta ryöminut pultsari! on jo 2v, mutta hiukset niin ohuet että päänahka näkyy & sellaiset "haperot". lisäksi kieputtaa niitä unta hakiessaan & saankin jatkuvasti poistaa saksilla vanuttuneita "rastamöykkyjä". muuten söpö tyttö, mutta tuo tukka.. jösses! hävettää, kun ihmisen varmaan luulevat etten osaa harjata lapseni hiuksia!

Jotain tiettyä kohtaa? vai onko se susta ruma? vai näyttääkö liikaa sulta? Tai kenties Näyttääkö liikaa isältänsä? En ole koskaan kuulu moisesta häpeästä...

Itse en ole mikään kaunotar todellakaan ja olen siitä kärsinyt.. Tuntuu, että lapsemme on perinyt mieheltäni ja minulta ne huonoimmat osaset. Kai se siitä johtuu.. En näytä häpeää tietenkään mitenkään lapselle (tai ainakin toivomme ettei huomaa.. on vasta ihan pieni tosin.)



ap

ei kannata hävetä että häpeää! varmasti moni muukin ajattelee noin, ja ei vaan sitä uskalla ääneen sanoa. kyllä hän varmasti siitä kaunistuu!

Mutta joskus nähdessäni jonkun erityisen hauskannäköisen lapsen saatan miettiä että ovatpa omani tosi tavallisia. :D Toisaalta se on siis hyvä asia enkä heitä haluaisi muuttaa. Silti, joskus käy sellainenkin mielessä. :D

Lisäksi kivoilla hiuksilla, puhtaudella ja vaatteilla saa ihmeitä aikaan.



Tunnen monta periaatteessa rumaa ihmistä mutta koska ovat mukavia ja pukeutuvat hyvin ovat varsin edustavan näköisiä.



Älä opeta lastasi häpeämään.

Kauneus on katsojen silmässä,klisee mutta totta...

ja pikkuisen korvat höröttävät ja etuhampaiden väliin jää rako. Silti maailman ihanin touhottaja! Perinyt isältään isot siniset silmät ja vaalean tukan, multa puolestaan kapeat huulet ja ne hörökorvat. Multa itseltäni on hörökorvat leikattu kun koulussa kiusattiin niiden takia.

Vaikka emme mieheni kanssa ole mitään "valioyksilöitä", on meissä molemmissa kivojakin piirteitä. Itselläni siro nenä, kiva kallonmuoto, paksu tukka ja miehellä isot silmät ja kaunis suu. No lapsemme on perinyt nämä juuri ristiin, eli minun sameat silmäni, miehen ison nenän ja korkean hiusrajan ja päänmuodon jne.



Eli siinä mielessä vähän huono tuurikin..



ap

Minkä ikäinen se lapsi on? Lasten ulkonäkö saattaa muuttua paljonkin. Yhdellä tutulla (kaunis nainen) on aika ruma mies. Saivat kaksostytöt, joista aika moni ajatteli vauvana kuulemma, että onkohan noi ihan terveitä. Olivat vähän downin näköisiä. Minä näin ne 1v:nä ja en voinut olla ajattelematta, että voi lapsi parkoja. Kun voisi saada nätit piirteet äidiltään, saa rumat isältään. No, meni muutama vuosi ja tytöt on tosi nättejä.