Häpeääkö kukaan muu vauvansa tai lapsensa ulkonäköä?

up

Siis juurihan nuo raot hampaiden välissä, hörökorvat jne. tekee ihmisestä mielenkiintoisen näköisen! Sellainen tusinanaama nyt oisi tylsintä ikinä. Toivottavasti omat lapseni perivät mieheltä jotain hauskoja piirteitä, minulta ei voi saada muuta tunnistettavaa kuin astetta leveämmän naaman :D

ihan turha hävetä. katso vaikka tuon uuden missin, bea toivosen lapsuuskuvia. ihan tylsän näköinen lapsi hiirenhäntä hiuksilla, mutta hänestä kasvoi kaunotar.

Ulkonäkö voi muuttua. itselläni on eräs tuttava joka koko lapsuutensa näytti aivan apinalta. isot hörökorvat, isot silmät, iso nenä, suuri ja leveä suu. siihen yhdistettynä hapsutukka ja omituiset vartalon mittasuhteet.. ei ollut kaunis lapsi ei. en tiedä mitä hänelle tapahtui aikuistuessaan, mutta nykyään hän on tyrmäävän kaunis. apinapiirteet on edelleen nähtävissä, mutta ei niin suurina kuin lapsena. nyt suuret silmät ja valloittava hymy ovat ne jotka huomataan. hän myös osaa pukeutua täydellisesti. voisi olla vaikka malli jos ei olisi lyhyt.. 

ulkonäkö ei kuitenkaan ole kaikki kaikessa. eräs tuttavani taas on rehellisesti aika ruma kasvoistaan,mutta hänellä on ihana persoonallinen tyyli ja ystävällinen ja pirtsakka olemus. hän kantaa itsensä juuri sellaisena kuin on, ja on siksi kaunis ihminen. 

Minä olen oikeasti aina luullu, että äidin silmissä omat lapset on ihania, kauniita ja suloisia!! Eikö näin olekaan??

Teidän äitien vika on jos lapsi on teidän mielestä ruma!!! Ite ootte pannu sitä lapsenne isää!!! Äly hoi älä jätä..!!!!

Edesmennyt mummini aina sanoi, että rumista lapsista tulee yleensä erityisen komeita ja kauniita aikuisina. Siis joku vanhankansan viisaus ja perimätieto siihen liittyi. Odottaakaa vain, kun lapselle ikää karttuu niin nykyiset persoonalliset piirteet näyttävät oikein hyvälle. Nukenkasvoiset, nykerönenäiset lapset eivät välttämättä ole aikuisena niitä kauneimpia ja komeimpia. Omalla pikkupojalle aika iso suora nenä. Luulen ja toivon, että aikuisen miehen kasvoihin iso ja suora nenä istuu komeasti...

En itse ollut vauvana ja lapsena mikään sievä ja nätti, mutta minusta tulikin kuitenkin jossakin vaiheessa puol'yllättäen kaunis aikuinen. Nyt vähitellen nelikymppisenä alan sen vasta itsekin sisäistää, vaikka olen koko aikuisen elåmäni varrella saanut ylenpalttisesti kehuja ulkonäöstäni :) Nyt olenkin oikeastaan hirveän tyytyväinen ulkonäkööni ja itseeni kokonaisuutena, vaikka jollakin tasolla ulkonäöllinen itsetuntoni perustuu yhä sille lapsuuden aikaiselle kuvalle itsestäni (kaikki kehuivat aina vain siskoani suloisuudesta ja kauniista silmistä ja vaivautuneina sopersivat jotakin minunkin kivan värisestä hiuspampulasta tai piirustuksesta, äitikin antoi ymmärtää että minun vahvuuteni ovat muualla kuin ulkonäössä, ystäväni "loistivat" vierelläni söpöinä ja viehättävämpinä). 

Tunnistan omissa lapsissani samoja piirteitä kuin itsessäni oli lapsuuskuvissa. He eivät ole pikkusieviä nukkemaisia söpöläisiä kuten monet muut ikäisensä lapset. Heitä ei kukaan juurikaan koskaan kehu kasvojen ulkonäöstä. Minulle he ovat täydellisiä juuri tuollaisina. Ja olen ihan varma, että he tulevat hurmaamaan ulkonäöllään. Minusta on jopa kiehtovampaa, että ulkoinen kauneus (tai sellaisena yleisesti pidetyt piirteet) vähän kuin salaa hiipii heidän ulkonäköönsä. Ettei se ole leimannut heitä koko heidän elämäänsä, vaan tulee vasta kirsikkana kakun päälle, kun muu persoonallisuus on ehtint kehittyä ensin valmiimmaksi. 

Nykyään osataan onneksi arvostaa monenlaista kauneutta, ei pelkästään sitä perinteisellä tavalla kaunista ulkonäköä.

Mm. monet huippumallit ovat olleet jo lapsena persoonallisen näköisiä, kauniita ei-perinteisellä tavalla.

On todettu niin monta kertaa että ne rumat ankanpoikaset puhkeaa kukkaan aikuisuuden kynnyksellä!

Kyllä on sairaaksi mennyt tämä ulkonäkökeskeisyys! Että hävettää, kun 4kk vanhalla on kaksoisleuka!!!! Jessus sentään. Sanotte, että yhteiskunta vaan nyt on sellainen, kun te ITSE olette se yhteiskunta!! Lapset eivät nykyään ole enää lapsia, jotka kasvavat tullakseen omiksi itsekseen, oppiakseen olemaan terveellä tavalla tyytyväisiä itsestään, oppiakseen empatiaa niitä kohtaan, jolla on huonommin VAAN pokaaleita, mukana kuljetettavia elintason mittareita, joita täytyy pukea merkkivaatteisiin ja tuoda näytille kahviloihin, muiden samanlaisten arvioitaviksi! Ihmisen ainutlaatuisuus löytyy hänen sisältään. Ennen lapset olivat läsnä, mutta vapaita olemaan lapsia ja kasvamaan, leikkimään.. He eivät olleet keskipisteenä aikuisten maailmassa, teoissa ja puheissa. Lapsista huolehdittiin, mutta kulkivat ja olivat siinä sivussa. Annetaan lapsille kasvurauhaa tässä maailmassa, joka monille aikuisillekin on liian vaativa ja ahdistava vaatimuksineen. Ja ennen kaikkea ulkonäkö on ainut asia mikä loppujen lopuksi on nykyään tärkeä. Ei riitä, että on normaalin siisti ja hyväkäytöksinen, ja tekee asiat niin hyvin, kuin sen hetkisillä resursseilla on mahdollista. Lakatkaa miettimästä ja arvostelemasta toisianne koko ajan. Keskittykää omaan sisäiseen kasvuun tullaksenne onnellisiksi, itsetuntoisiksi ja toisia kohtaan empaattisiksi ihmisiksi. Ihmisen kehityksen taso näkyy siitä, miten hän kohtelee muita. Ei siitä mitä hänellä on päällään, mitä omistaa tai siitä kuinka mallikelpoisia ja kapoisia lapsia hänellä on.. Esim.kaksoisleuaton neljä kuukautinen!!

Kaverini oli ensin pettynyt lapsensa ulkonäköön, ja kieltämättä näytti oudolta kun kahdelle pitkälle hoikalle blondivanhemmalle syntyi eskimopeikko. Lapsi on nyt ihana ja valloittava koululainen, mutta hyvää valokuvaa hänestä ei edelleenkään saa. Onneksi ulkonäkö ei loppupeleissä ole tärkeä

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 12:28"]

Kaverini oli ensin pettynyt lapsensa ulkonäköön, ja kieltämättä näytti oudolta kun kahdelle pitkälle hoikalle blondivanhemmalle syntyi eskimopeikko. Lapsi on nyt ihana ja valloittava koululainen, mutta hyvää valokuvaa hänestä ei edelleenkään saa. Onneksi ulkonäkö ei loppupeleissä ole tärkeä

[/quote]

Mistä tietää, vaikka olisi vaihtunut synnytyslaitoksella...

Olisiko tässä kysymys jostain itsetunto-ongelmasta? Jos ei pidä itseään kauniina, niin sitten ei lastakaan, ainakaan jos tämä on perinyt juuri ne piirteet, joita itsessään inhoaa. Minä en tiedä, minkä näköinen olin lapsena (valokuvia on vasta n. 5-vuotiaasta lähtien), mutta muistan hyvin, miten teininä tuijotin itseäni peilistä ja inhosin joka ikistä yksityiskohtaa. Ja sitten kului muutama vuosi, ja yhtäkkiä sain kuulla alituiseen kehuja ulkonäöstäni - mikä tuntui todella oudolta ja jotenkin ristiriitaiselta, kun oikeastaan vihaan sitä, että ulkonäölle pannaan niin paljon painoa. En tiedä onko tämä kehuskelu jotenkin vaikuttanut asiaan, mutta omaa lastani pidän erittäin kauniina, olen aina pitänyt. Ja silti ajattelen, ettei ulkonäkö ole tärkeää eikä sitä pitäisi edes ajatella. Tämä on ollut minulle aina hyvin ristiriitainen asia.

[quote author="Vierailija" time="17.05.2011 klo 16:25"]häpeä lapseni piirteitä, mutta olen tosi pahoillani hänen puolestaan koska tiedän että elämässä voi kärsiä ulkonäöstä, ei se ole vain itsetunnosta kiinni. Mekin voisimme periaatteessa saada ihan kivannäköisiäkin lapsia, mut lapsiparka on saanut juuri ne silmiinpistävimmät piirteet, jotka eivät muutu iän kuluessa, kuten hörökorvat, raon hampaiden välissä, kuparinpunaisen, kiharan tukan sekä poikkeuksellisen pitkän selän muuhun kehoon verrattuna, mikä näyttää aika hassulta.

[/quote]

Tätä äitiä en ymmärrä...

Rako hampaiden välissä - Maitohampaissa ei merkkaa mitään ja myöhemmin voidaan hampaita oikoa, jos on pyrentavika tai myös vain kosmeettisesti häiritsee

Hörökorvat - voivat olla tosi söpöot ja persoonalliset. Jos ovat kuitenkin liian häiritsevät, niin näitä käsittääkseni leikataan lapsilta?

Pitkä selkä vaatii ainoastaan hieman huomioimista pukeutumisessa. Oikeasti aika harvalla on täydelliset mittasuhteet ja kaikki joudumme ottamaanomia erikoisuuksiamme huomioon. Oikealla pukeutumisella ja hyvällä ryhdillä saa ihmeitä aikaan!

Ja tuo tukka kuulostaa oikein kauniilta. Voittaa mennen tullen ohuen hiirenharmaan!

Kauhea keskustelu ja todella surullinen. Onko mikään ihme että nykyään törmätään todella paljon syömishäiriöihin ja masennukseen jo lapsilla, nuorista puhumattakaan

minua harmittaa, kun vauvani oranssi tukka muuttui hailakaruskeaksi & oheni niin, että päänahka näkyy. miehellä on tuuheat luonnonkiharat, mutta molemmat tytöt perivät minun hiirenhäntäni..! :O

lapseni eivät ole kauniita, mutta aivan mahdottoman suloisia ! esikoisella on iso suu, pieni söpö pottunokka & on hyvin pitkä sekä hoikka.  nuoremmalla taas on todella kirkkaanharmaat silmät, jotka aina huomataan .

joskus näkee aivan mahdottoman kauniita lapsia, kuin suoraan hollywood-leffasta ja silloin vähän harmittaa kun omat muksut "taviksia", mutta hetkessä se harmtusi menee ohi

rumastakin vauvasta voi kasvaa isompana kaunis, joten älä huoli :) tiedän montakin tälläistä tapausta

Rumista lapsista tulee kauniita aikuisia ja kauniista lapsista rumia aikuisia vai miten se meni ;)

Mulla on kaksospojat, jotka syntyivät keskosina. Toinen muistutti pikku simpanssia pari vuotiaaksi saakka ja toinen oli kaljupäinen ja nenä näytti suhteettoman isolta kasvoihin. En kyllä koskaan hävennyt lasten ulkonäköä, mietin että ovatpahan ainakin erottuvaisen näköisiä.

Nyt ikää on 12 ja pojat ovat komeita. Piirteet ovat pehmenneet ja kasvojen luusto on hyvä ja muutenkin tulee raamikkaita nuoria miehiä. Toinen ollut muutamassa ihan tunnetussa mainoksessakin. Olen kyllä pojistani tosi ylpeä :)

Ja kun vauvakuvia katsoo niin ei samoiksi ihmisiksi tunnista.

Mulle kävi just niin, että näytin ihan pojalta lapsena, mutta aikuistuessa jotenkin "puhkesin kukkaan" ja nyt en voi valittaa ulkonäöstäni kauheesti. Itse tulen ainakin rakastamaan tulevia lapsiani just sellaisina kun ovat!

[quote author="Vierailija" time="17.05.2011 klo 16:25"]

häpeä lapseni piirteitä, mutta olen tosi pahoillani hänen puolestaan koska tiedän että elämässä voi kärsiä ulkonäöstä, ei se ole vain itsetunnosta kiinni. Mekin voisimme periaatteessa saada ihan kivannäköisiäkin lapsia, mut lapsiparka on saanut juuri ne silmiinpistävimmät piirteet, jotka eivät muutu iän kuluessa, kuten hörökorvat, raon hampaiden välissä, kuparinpunaisen, kiharan tukan sekä poikkeuksellisen pitkän selän muuhun kehoon verrattuna, mikä näyttää aika hassulta.

[/quote]

Mun lapsellani on kuparinpunainen tukka, ja se on musta maailman kaunein! Sanon sen myös ääneen. Hän on itsekin ylpeä tukkansa väristä.