Häpeääkö kukaan muu vauvansa tai lapsensa ulkonäköä?

31, entäpä, jos lapsen isä hakkasi lapsia ja niiden äitiä. Pitäisikö silti kirjoittaa tästä kuolleesta isästä kauniisti?

En ole hävennyt, mutta ei tyttäreni vauvana ollut erityisen kaunis vauva. Päinvastoin. Hänestä kuitenkin kasvoi kaunis nuori nainen, kuin malli. Tulee olemaan huumaavan kaunis nainen myös aikuisena. Lapsena ihastelimme hänessä muita piirteitä enemmän kuin "tyttömäisyyttä" ja söpöyttä. Ehkä siitä oli hyötyäkin, sillä nyt hän on paitsi kaunis myös huippufiksu, eteenpäinpyrkivä, rohkea, sanavalmis ja luova nuori nainen, joka on suosittu kaveri ja ystävä, mutta ei yritä väkisin miellyttää ketään. Kadehdittava ihminen, olisinpa itse ollut nuorena samanlainen.

Mun mummo sano mulle tossa pari vuotta sitten, että ollessani lapsi hän ajatteli nenäni olevan tosi ruma ja oli kuulemma helpottunut, kun se siitä ajan myötä muuttui kauniimmaksi :D En tiedä ovatko vanhempani ajatelleet samoin, mutta varmaan aika normaaleja ajatuksia ja joo, ulkonäkö voi muuttua ajan myötä.

[quote author="Vierailija" time="17.05.2011 klo 16:03"]varsinkin miehen suvun kaikki lapset on niin siroja vauvasta lähtien:(

Eikä tuo meidän vauva ole edes syöny vielä mitään, tissimaitoa vaan..

[/quote]

Pullea ja pehmoinen vauveli on ihana, joten lakkaa suremasta.

Oma poikani oli varsinainen pullero aina pari vuotiaaksi asti, mutta jo nelivuotiaana sopusuhtainen. Nyt 9v ja ollut jo vuosia hyvin hoikka.

Jokainen kasvaa tavallaan, eikä kaikkien tarvitsekaan olla samanlaisia.

Tää on niin tää nykyajan sairas trendi, et yksityiskohtaisesti ruoditaan jopa lasten ulkonäköä! Mm.kallonmuotoa! Enpä osaa sanoa, keltä meidän lapset on kallonmuotonsa perineet, kun kummallakin vanhemmalla on tukkaa sen verran päässä..

Kyllä mun mielestä siihen on syyt vähän syvemmällä, jos ihan oikeesti HÄPEÄÄ oman lapsensa ulkomuotoa!

Mietin, että miten sinä katsot lastasi. Onko sinulla kaikki hyvin? Siitä hetkestä lähtien, kun olen saanut omat lapseni syliini ovat he olleet minulle täydellisiä. Tosin moni muu vauva ja lapsi on sirompi, pienipäisempi, pitkäripsisempi, mutta ne omani ovat minulle ainutlaatuisia. Ikinä, en ole heitä kaatsoessa tuntenut huonommuutta ulkonäöstä johtuen , käytöksestä joskus olen:)

Mietin miten voit ajatella, jotakin tuollaista. Oman lapsen kun on kantanut, synnyttänyt ja kokenut elämän ihmeen, ei voi ajatella olevan ulkonäöllisesti epätäydellinen. Näin minä ajattelen

Rumat ihmiset, älkää pliis tehkö lapsia! 

Rumuutta aiheuttavat geeninne pilaavat lapsen elämän!

Kyllä mä ymmärrän ap:tä, ja eihän ajatuksilleen mitään voi.

En häpeä ja pidän lastani maailman kauneimpana mutta tiedostan että se ei ole sitä muiden mielestä. Kyllähän itsekin mietin että onpa jonkun lapsi ruma. Kamalaa että vanhempi ajattelee omasta lapsestaan että onpa tuo ruma!

Meillä poika perinyt kaikki kauniit piirteet,hän saa kehuja.tytöllä pienet silmät ja jättileveä nenä.tämä vain faktaa.tytär on maailman ihanin mutta pelkään että hän tulee asiasta teininä kärsimään.tyttö taas on musikaalinen mutta poika ei yhtään.geenilottoa

Rumista lapsista tulee kauniita aikuisia.

Mä kun luulin että jokaiselle se oma lapsi on kaunein :o

En varsinaisesti häpeä lapseni rumuuttua mutta häpeän hänen pyöreyttään. 3 isosisarusta ovat kaikki hoikkia, osa liiankin laihoja, mutta tämä kuopus on ihan toista maata. Hän nauttii kovasti ruoasta ja syömisestä ja syö toistenkin edestä. Tuntuu, että kaikkien kavereiden ja tuttavienkin lapset ovat hyvin hoikkia ja toiset äidit katselevat arvostellen lapseni vartaloa :(

No, tälle asialle onneksi voi tehdä jotain ja koitamme kovasti nyt saada häntä liikkumaan leikeissään enemmän ja syömään vähäkalorisemmin ja vähemmän. Lapsi on vasta 3. Ja ennen kaikkea pyrimme luomaan hänelle hyvän itsetunnon, paremman kuin äidillään!

Mun äitini häpesi mua, lähinnä rajua poikamaista käytöstä, ja kuulkaa kyllä sen huomasi! :( vieläkin on välillä huono itsetunto vaikka pitkälle olenkin jo päässyt.

Omalla tytölläni oli vauvana todella iso nenä mitä itse mielessäni välillä harmittelin. Noin nelivuotiaana kasvojen mittasuhteet tasoittuivat ja nyt 12-vuotiaana on todella sievä.

Työssäni tapaan paljon perheitä ja näen siis paljon vanhempia lapsineen. Joskus tulee vastaan tapauksia joissa täytyy myöntää että, onpa ruma...se vaan on näin, kaamea sanoa pienestä lapsesta että ei ole ulkonäköa siunaantunut, mutta ei sitä lastaan tarvitse hävetä, vai onko se todellista rakkautta lasta kohtaan ollenkaan?

Hyvä itsetunto, sydämen sivistys ja hyvä käytös tekee kenestä vain, jos ei kauniin, niin ainakin miellyttävän oloisen ja näköisen. Ulkonäköäkin voi kasvattaa.

Minulla  vähän sama huoli... Olen itse ollut vauvana todella suloinen ja yhä vain kauniimmaksi kasvoin (anteeksi, jos itsekehulta kuulostaa). Mieheni on taasen noh ei ruma, mutta ei komeakaan. Tämä ei toki itseäni haittaa, mutta nyt kun odotan esikoistamme, olen alkanut pelkäämään, että lapsesta (varsinkin, jos se on tyttö) tulee isänsä näköinen... Voinko rakastaa sitä silloin niin paljon, koska haaveilen sievästä pikkuisesta. Kamalan pinnallista, mutta en voi ajatuksilleni mitään! Paras olisi, jos tuleva lapsi saisi minun ulkonäköni ja isänsä luonteen.

Työkaverilla on kaksintyttöä ja äiti aina kehuu heidän kauneuttaan ja näyttelee kuvia. Toinen on kyllä kaunis, mutta toisella on silmät kilometrin päässä toisistaan, joka ei kaunista ketään. Lapsi näyttää vammaisilta, anteeksi vaan. Silmät ovat varmaan itsessään kauniit, kuten äiti toitottaa, mutta jos välissä on otsaluuta valtava paljon, se näyttää oudolta.

aMiksi lapsi ei voisi olla ruma?

Meillä kolme tyttöä, kaksi tosi kaunista, paksutukkaista, siroa, isosilmäisiä ja yksi pullukka, jolla hiirenhäntätukka, pienet tihrusilmät ja pyöreät posket. Rehellisesti sanoen harmittaa, kukaan ei usko tyttöjä sisaruksilsi. Ja tuo ruma ankanpoikanen tietää sen. :(

Tämä nyt vain on totuus, ei se kaunistelematta muutu.