Lue keskustelun säännöt.
Miksi ihastunut käyttäytyy ihastustaan kohtaan joskus suorastaan tylysti?
03.03.2011 |
Tarkoittaen sitä, että ei ole huomaavinaan, välttelee katsekontaktia eikä tervehdi? Ja selkeästi tekee sen tietoisesti, ehkä jopa korostetusti.
Mutta sitten kuitenkin vilkuilee, ja tarkkailee, kun luulee, ettei ihastuksen kohde huomaa mitään.
Mikä pyrkimys?
Kommentit (221)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Yleisin syy on varmaan paniikkiin meneminen, pyrkimys hallita itseään, ettei tekisi mitään typerää tai näyttäisi typerältä. Lopputuloksena näyttää töykeältä ja välinpitämättömältä.
Tai sitten turhautuminen. On hirveästi panostanut siihen hetkeen, kun näkee ihastuksen kohteen, ja jos kohde ei heti huomaakaan, omasta innostuksesta lähtee puhti pois: "antaa olla sitten". Seurauksena näyttää välinpitämättömältä, kun ihastus lopulta huomaa.
Joitain ärsyttää se, että ihastus on tavallaan saanut pauloihinsa, pitää vallassaan. Joku mainitsi edellä, että ihastuminen on tunteiden vuoristorataa. Hetkittäin ärtymys siitä toisen vallasta omaan mieleen ja käyttäytymiseen näkyy eleissä.
Tämä on muuten totta. Ihastusta on niin vaikea kontrolloida, että joinain päivinä toisen läsnäolo ärsyttää ja se näkyy ulospäin (vaikka olisi odottanut toisen näkemistä) . Ärsyttää se millainen valta toisella on minuun.
Olisikohan kyseessä sitten jotain tällaista, vai kuvittelenkohan taas itse kaiken. Aiemmin eräs itseäni jossainmäärin kiinnostanut henkilö oli kauhean ystävällinen ja auttavainen minua kohtaan ja jotenkin tuntui kuin hän olisi itseään isoon ääneen mainostanut aina kuulteni miten hyvä hän on jossain asiassa. Joskus myös vuolaasti kehuskeli minua toisille kun olin kuuloetäisyydellä, se tosin tuntui minusta tällaisena heikkoitsetuntoisena vähintäänkin vaivannuttavalta. Koetti kauheasti tuijotella pitkään, mutten uskaltanut vastata katseeseen koska olen niin epävarma itsestäni. Aloin ajattelemaan, että kyse voisi olla kiinnostuksesta ja yritin sitten jutella enemmän yms. mutta tuon katsekontaktin kanssa teki edelleen hankalaa, itse asiassa tavallistakin vaikeampaa kun kiinnostava kyseessä. Siitä toinen nyt sitten taisi vetää johtopäätöksen, etten ole kiinnostunut, koska käytös on muuttunut totaalisesti aiemmasta vältteleväksi. Tai sitten alun alkaenkin kuvittelin vain kaiken ja otti oman muuttuneen käytökseni vuoksi etäisyyttä. Mistäpä näistä tietää.
Mulla samankaltaista.
Kerro lisää? Kaikenlaiset visiot ja kokemukset kiinnostaa!
Ai että jos oliskin se sun tapaus ja kiinnostuksen kohde kyseessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Yleisin syy on varmaan paniikkiin meneminen, pyrkimys hallita itseään, ettei tekisi mitään typerää tai näyttäisi typerältä. Lopputuloksena näyttää töykeältä ja välinpitämättömältä.
Tai sitten turhautuminen. On hirveästi panostanut siihen hetkeen, kun näkee ihastuksen kohteen, ja jos kohde ei heti huomaakaan, omasta innostuksesta lähtee puhti pois: "antaa olla sitten". Seurauksena näyttää välinpitämättömältä, kun ihastus lopulta huomaa.
Joitain ärsyttää se, että ihastus on tavallaan saanut pauloihinsa, pitää vallassaan. Joku mainitsi edellä, että ihastuminen on tunteiden vuoristorataa. Hetkittäin ärtymys siitä toisen vallasta omaan mieleen ja käyttäytymiseen näkyy eleissä.
Tämä on muuten totta. Ihastusta on niin vaikea kontrolloida, että joinain päivinä toisen läsnäolo ärsyttää ja se näkyy ulospäin (vaikka olisi odottanut toisen näkemistä) . Ärsyttää se millainen valta toisella on minuun.
Olisikohan kyseessä sitten jotain tällaista, vai kuvittelenkohan taas itse kaiken. Aiemmin eräs itseäni jossainmäärin kiinnostanut henkilö oli kauhean ystävällinen ja auttavainen minua kohtaan ja jotenkin tuntui kuin hän olisi itseään isoon ääneen mainostanut aina kuulteni miten hyvä hän on jossain asiassa. Joskus myös vuolaasti kehuskeli minua toisille kun olin kuuloetäisyydellä, se tosin tuntui minusta tällaisena heikkoitsetuntoisena vähintäänkin vaivannuttavalta. Koetti kauheasti tuijotella pitkään, mutten uskaltanut vastata katseeseen koska olen niin epävarma itsestäni. Aloin ajattelemaan, että kyse voisi olla kiinnostuksesta ja yritin sitten jutella enemmän yms. mutta tuon katsekontaktin kanssa teki edelleen hankalaa, itse asiassa tavallistakin vaikeampaa kun kiinnostava kyseessä. Siitä toinen nyt sitten taisi vetää johtopäätöksen, etten ole kiinnostunut, koska käytös on muuttunut totaalisesti aiemmasta vältteleväksi. Tai sitten alun alkaenkin kuvittelin vain kaiken ja otti oman muuttuneen käytökseni vuoksi etäisyyttä. Mistäpä näistä tietää.
Mun ihastus katsoo silmiin ja voin kyllä kaukaa siis 2 m päästä katsoa myös. Mutta kun hän tulee lähelle, en uskalla katsoa etten paljastu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Yleisin syy on varmaan paniikkiin meneminen, pyrkimys hallita itseään, ettei tekisi mitään typerää tai näyttäisi typerältä. Lopputuloksena näyttää töykeältä ja välinpitämättömältä.
Tai sitten turhautuminen. On hirveästi panostanut siihen hetkeen, kun näkee ihastuksen kohteen, ja jos kohde ei heti huomaakaan, omasta innostuksesta lähtee puhti pois: "antaa olla sitten". Seurauksena näyttää välinpitämättömältä, kun ihastus lopulta huomaa.
Joitain ärsyttää se, että ihastus on tavallaan saanut pauloihinsa, pitää vallassaan. Joku mainitsi edellä, että ihastuminen on tunteiden vuoristorataa. Hetkittäin ärtymys siitä toisen vallasta omaan mieleen ja käyttäytymiseen näkyy eleissä.
Tämä on muuten totta. Ihastusta on niin vaikea kontrolloida, että joinain päivinä toisen läsnäolo ärsyttää ja se näkyy ulospäin (vaikka olisi odottanut toisen näkemistä) . Ärsyttää se millainen valta toisella on minuun.
Olisikohan kyseessä sitten jotain tällaista, vai kuvittelenkohan taas itse kaiken. Aiemmin eräs itseäni jossainmäärin kiinnostanut henkilö oli kauhean ystävällinen ja auttavainen minua kohtaan ja jotenkin tuntui kuin hän olisi itseään isoon ääneen mainostanut aina kuulteni miten hyvä hän on jossain asiassa. Joskus myös vuolaasti kehuskeli minua toisille kun olin kuuloetäisyydellä, se tosin tuntui minusta tällaisena heikkoitsetuntoisena vähintäänkin vaivannuttavalta. Koetti kauheasti tuijotella pitkään, mutten uskaltanut vastata katseeseen koska olen niin epävarma itsestäni. Aloin ajattelemaan, että kyse voisi olla kiinnostuksesta ja yritin sitten jutella enemmän yms. mutta tuon katsekontaktin kanssa teki edelleen hankalaa, itse asiassa tavallistakin vaikeampaa kun kiinnostava kyseessä. Siitä toinen nyt sitten taisi vetää johtopäätöksen, etten ole kiinnostunut, koska käytös on muuttunut totaalisesti aiemmasta vältteleväksi. Tai sitten alun alkaenkin kuvittelin vain kaiken ja otti oman muuttuneen käytökseni vuoksi etäisyyttä. Mistäpä näistä tietää.
Mulla samankaltaista.
Kerro lisää? Kaikenlaiset visiot ja kokemukset kiinnostaa!
Ai että jos oliskin se sun tapaus ja kiinnostuksen kohde kyseessä?
No kyllä sellanen joka väittää ettei salaa toivoisi sen ihastuksensa lukevan näitä taitaa hiukkasen narrata...
Ihmettelin omaa tylyyttäni erästä henkilöä kohtaan, kunnes tajusin tykkääväni hänestä.
En oikein jaksa uskoa etteikö todella todella kiinnostunut mies edes katsoisi silmiin ja tervehtisi vastaantullessa. Varsinkin jos ihastuminen on kestänyt jo pidempään. Kai sitä silloin jo haluaisi katsoa miten toinen reagoi. Päästä asiassa edes hieman eteenpäin. Varsinkin jos aikuiset ihmiset kyseessä. Itse tulkitsen ettei mies ole kiinnostunut jos katselee muualle vastaantullessa ja minä yritän hakea kaysekontaktia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen normaalisti puhelias. Voin heittää läppää ja nauraa miesten, naisten ja lasten seurassa. Ihastuin, niin mulla iski panikki. Ja juoksin kirjaimellisesti karkuun sitä miestä 😁
Mistä se sitten kertoo, että mies on usein tyly nähdessämme porukassa alussa, mutta aina lämpenee, kun ollaan hetki oltu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä se sitten kertoo, että mies on usein tyly nähdessämme porukassa alussa, mutta aina lämpenee, kun ollaan hetki oltu?
Se kertoo että se olen minä. Mies joka ei riitä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä se sitten kertoo, että mies on usein tyly nähdessämme porukassa alussa, mutta aina lämpenee, kun ollaan hetki oltu?
Se kertoo että se olen minä. Mies joka ei riitä..
Mihin et riitä?
Kyllä uskon, että jokaista vähän jännittää olla ihastuksensa seurassa ja pitää vähän aikaa varmistella, että tykkääköhän se toinen nyt kuitenkaan.
Jotain näistä tai kaikkea: varattu, huono itsetunto, ajatus ettei riittäisi toiselle, ei tajua miksi toinen on kiinnostunut, ei osaa flirttailla, huonot kokemukset vastakkaisesta sukupuolesta, liian ihastunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse käyttäydyn ihastuneena täysin päinvastaisesti, niin hankala sanoa. Olenkin ihmetellyt, miksi naiset ovat lähes aina niin tylyjä minulle. Nyt sekin selvisi.
Vierailija kirjoitti:
Jotain näistä tai kaikkea: varattu, huono itsetunto, ajatus ettei riittäisi toiselle, ei tajua miksi toinen on kiinnostunut, ei osaa flirttailla, huonot kokemukset vastakkaisesta sukupuolesta, liian ihastunut.
En voi kuvitella, että mikään noista pätisi tuntemaani mieheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotain näistä tai kaikkea: varattu, huono itsetunto, ajatus ettei riittäisi toiselle, ei tajua miksi toinen on kiinnostunut, ei osaa flirttailla, huonot kokemukset vastakkaisesta sukupuolesta, liian ihastunut.
En voi kuvitella, että mikään noista pätisi tuntemaani mieheen.
Ehkä on ujo? Oletko se joka sanoi että mies lämpenee jonkin aikaa juteltuanne? Tai sitten ei vain ole kiinnostunut. Vastasin aiheeseen yleisesti, mitä syitä välttelyyn voi olla.
Näyttäkää hyvät ihmiset se kiinnostus toista kohtaan. Kukaan ei ole ajatustenlukija. Olisimpa itsekin uskaltanut. Tosin ihastukseni on jotenkin niin ristiriitaisia signaaleja antanut etten uskaltanut silloin kun siihen olisi ollut mahdollisuus.
Vierailija kirjoitti:
Näyttäkää hyvät ihmiset se kiinnostus toista kohtaan. Kukaan ei ole ajatustenlukija. Olisimpa itsekin uskaltanut. Tosin ihastukseni on jotenkin niin ristiriitaisia signaaleja antanut etten uskaltanut silloin kun siihen olisi ollut mahdollisuus.
Munkin ihastus antaa niin ristiriitaisia signaaleja. Älyttömän vaikeata sanoa onko ihastunut vaiko eikö. Välillä tuntuu hakeutuvan seuraan, puhuvan erityisen lempeästi, katselevan, auttavan paljon. Välillä tuntuu että välttelee seuraa ja katsekontaktia. Huoh.
Vierailija kirjoitti:
Sitä saa, mitä tilaa. Minua kiusattiin koko peruskouluaika ja kiusaajien mielestä hauskinta oli väittää jonkun olevan minuun ihastunut, ja jos sen joskus uskoin, niin naurettiin räkäisesti päin naamaa. Tietenkin muistettiin vielä mainita, että olen vastenmielinen, outo, friikki, ruma ja mitähän niitä oli.. No, aikuisiällä kävi muutaman kerran niin, että normaali ystävällinen ja kohtelias käytökseni tulkittiin ihan muuksi, ja sitten alkoi "antoi ymmärtää, muttei ymmärtänyt antaa" - vänkytys. Eli niin tai näin, niin aina väärin päin. Lopulta sitä kyllästyi ja kyynistyi, ja oppi pitämään piikit pystyssä. Eli hyökkäys on paras puolustus. Kun tylyttää itse ensin, ei tule loukatuksi ja/tai satutetuksi. Että syyttäkää arvon herrat vaan itseänne, mitäs olette sellaisia paskiaisia.
Ikävä kuulla. Jaksamista sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Jotain näistä tai kaikkea: varattu, huono itsetunto, ajatus ettei riittäisi toiselle, ei tajua miksi toinen on kiinnostunut, ei osaa flirttailla, huonot kokemukset vastakkaisesta sukupuolesta, liian ihastunut.
Ensimmäinen pätee ihastuksenkohteeseeni, joten tavallaan häneen oli helppo ihastua kun tiesin, ettei hän kuitenkaan tee mitään suurempaa muutosta elämässään minun takiani. Loput pätee minuun, käyttäydyn oudosti ja välillä hävettää kun tajuan tylyyteni ja hymyttömyyteni. Olen kuin idiootti, joka välillä hymyilee lämpimästi, välillä vilkaisee kylmästi, välillä ei ole huomaavinaankaan. Olen läpeensä ihastunut, en voisi uskoa että minusta kiinnostuttaisiin. Toisaalta en osaa jutustella niitä näitä, olen tuppisuu. Koulukiusaamisen myötä itsetunto nollissa, ja luulen kaikkien työkavereiden näkevän ihastuksen ilmassa ja alkavan kuittailemaan. Tuo olisi painajainen. Siksi olen kuin en huomaisikaan. Alun silmäpeliä en ole uskaltanut pitää enää yllä.
Ja kuitenkin joskus on tilanteita, kun ollaan toistemme lähellä, kun henkilökohtaisen tilan rajat on jo rikkoutunut, käsivarret koskettaa toisia, eikä kumpikaan peräänny. Omasta puolesta ilmassa on jotain todella intensiivistä, mutta en uskalla nostaa katsetta tai jutella.
Nautin näistä pienistä hetkistä, voin iltaisin sängyssä kuvitella että joku edes vähän tykkäisi minusta ja etten ehkä ihan täysin vastenmielinen ole miesten mielestä. Säälittävää, mutta huonoitsetuntoisen naisen elämää.
Up