Itsekästäkö pitää näin usein ns. vapaata lapsista?
Meillä on viisi lasta, iältään ovat nyt 9,5kk, 2,5v kaksoset, 6v ja 9v. Arki on välillä rankkaa ja välillä taas vähemmän rankkaa, viime aikoina on lapset sairastaneet paljon niin se on ollut aika raskasta, yks kun on parantunut niin on toinen tullut kipeäksi ja välillä muutamat yhtä aikaa jne.
Onneksemme meillä on melko hyvä tukiverkko ja molemmat isovanhemmat ovat sanoneet, että ottavat mielellään lapsenlapsia hoitoon ja välillä ovat sitten taas kummiensa luona. Noin 5-6viikon välein lapset ovat joko isovanhemmilla tai kummeillaan 1-2yötä ja me saamme silloin mieheni kanssa kahdenkeskistä aikaa. Joskus on niin, että toisena päivänä nähdään kavereitamme ja toisena ollaan kaksin, se on vähän miten millonkin.
Tuon lisäksi minulla ja miehelläni on molemmilla harrastus ja minä olen omassa harrastuksessani parina iltana viikossa kolmisen tuntia ja mies on omassa harrastuksessaan myös parina iltana viikossa. Nämä ovat eri iltoina eli se hoitaa lapset, jolla ei ole harrastusta toisen ollessa harrastuksessa.
Olemme saaneet kuulla aina välillä, että miten kauhean paljon lapsemme ovat poissa kotoa ja, ettei sitä tarvitse niin paljon sitä kahdenkeskistä aikaa ja kyllä ne omat harrastuksetkin vois unohtaa lasten ensimmäisiksi elinvuosiksi jne.
Minä en vaan ole sitä tyyppiä, joka jaksaisi olla lasten kanssa 24/7 ensimmäiset vuodet, yksinkertaisesti varmaankin sekoaisin. Minulle tuo harrastukseni on "henkireikä", koska siellä pääsee rentoutumaan ja jaksaakin sitten taas paremmin arkea kuin jaksaisi ilman harrastusta.
Ennen kun joku ehtii tulla sanomaan, ettei hän kyllä vastasyntynyttä laittais yökylään, niin meidän lapset on olleet vaihtelevasti 5-7kk ikäisenä ekan kerran yökylässä.
Mielenkiinnosta siis kyselen, että onko tämä oikeasti liikaa eroa lapsista?
Kommentit (110)
Me ei olla noin paljon lapsista erossa, mutta mitä sitten. Ei tuo minusta niin paha ole. Sinähän kai olet niiden kanssa kotona? Minusta teillä on asiat hyvin :)
Ei koskaan oltu yötä ilman lapsia.
Mutta kukin tyylillään. Jos kaikille osapuolille ok, niin mikäs siinä. Itse "jouduin" hoitamaan veljeni lapsia nuorena ja vaikka heistä pidin, inhosin sitä ikään kuin velvollisuutta hoitaan ilman mitään korvaus, en älynnyt edes pyytää mitään korvausta. nyt olen siitä jo päässyt yli, mutta ehkä se tehnyt sen, että mielellään en vaivaa ketään lapsillani, vaikka ei sen puoleen, eipä juuri ole ketä vaivata.
hoitoon, kun meitä katsotaan sitten kieroon kun emme ole heidän kanssaan koko ajan.
Jos ei matikkapääsi toimi, niin olemme kyllä suurimman osan ajasta itse lastemme kanssa, enkä itse siis ole nähnyt siinä mitään pahaa, että lapset ovat olleet tutuilla isovanhemmilla tai tutuilla kummeilla yhden tai kaks yötä n. 1,5kk välein.
Kaikki lapsemme ovat saaneet olla kotona 2,5-3v ikään ennen kun ovat hoitoon menneet, näin myös tämän nuorimman kanssa.
Kirjoitin kyllä, että välillä on raskasta ja välillä on, voisi sanoa jopa, että helppoa tai sellaista, että päivät sujuu ns. omalla painollaan.
ap
Miksi ihmeessä olette halunneet 5 lasta? Eikö vähempi olisi riittänyt ?
Miks niitä lapsia piti tehdä noin monta jos ei ole valmis heidän kanssa olemaan ja on niin raskasta??? En nyt tarkoita etteikö ikinä saisi viedä lapsia hoitoon, oma lapsemme on ollut 3x1yö hoidossa, vaikka on vasta 8kk, mutta että veis joka 5-6vko välein niin ohoh..
ei kyllä ole loppujen lopuksi montaakaan kertaa! Ensinnäkin, jos sinun ja miehesi vanhemmille on ok ottaa kaikki lapset kerrallaan hoitoon niin ei toi kyllä ole usein. Itse olen ollut lapsena sisarukseni kanssa mummulla ihan omasta tahdostani lähes joka toinen viikonloppu yhden tai kaksi yötä. Se oli vaan kivaa...
Ihmettelen tuota rutinaa, että miksi pitää tehdä lapsia jos niitä ei jaksa... Kyllähän te nyt kuitenkin hoidatte lapsenne itse 99% ajasta ja jos kerran kummit ja mummit haluaa osallistua, niin miksi ei voisi antaa lasten mennä yökylään. Olisitteko sitten "parempia" vanhempia jos olisitkin tullut tänne itkemään, kuinka ikävä sun on lapsiasi kun kummit ja mummit haluavat ne hoitoon 5-6 viikon välein!! Sitten sulle olisi vastattu, että hohhoijaa, ei ole edes kovin usen, älä itke... Tulipa sekava viesti. Ottaa päähän ap:n puolesta noi vastaukset :)
2,5-3v. Mies on töissä, mutta koska hän on yrittäjä niin tekee mahdollisimman lyhyttä päivää, jotta ehtii olla lastenkin kanssa.
ap
Me ei olla noin paljon lapsista erossa, mutta mitä sitten. Ei tuo minusta niin paha ole. Sinähän kai olet niiden kanssa kotona? Minusta teillä on asiat hyvin :)
2,5-3v. Mies on töissä, mutta koska hän on yrittäjä niin tekee mahdollisimman lyhyttä päivää, jotta ehtii olla lastenkin kanssa.
ap
Me ei olla noin paljon lapsista erossa, mutta mitä sitten. Ei tuo minusta niin paha ole. Sinähän kai olet niiden kanssa kotona? Minusta teillä on asiat hyvin :)
että kateellisena luin teidän hoitosysteemiä! :) Nauttikaa miehen kanssa yhteisestä ajasta!!!!
-14 (väsynyt äiti, jonka lapsille ei ole yökylähoitopaikkaa)
kummit ja isovanhemmat haluaa lapsiamme hoitoon eivätkä ymmärrä, että minulla on ikävä heitä, niin varmasti olisin saanut vastauksia, että hei eihän se nyt ole paljon ja olisit onnellinen kun saatte miehesi kanssa kahdenkeskistä aikaa ja jotain muuta samantyylistä. Nyt kun kyselin toisinpäin niin vastauksista osa on tyyliä hui kamala, en minä ainakaan antais/laittais lasta noin usein hoitoon jne.
Olen tuon ilmiön jo osittain täällä huomannut, vaikken nyt kauhean kauaa ole täällä palstaillut.
ap
ei kyllä ole loppujen lopuksi montaakaan kertaa! Ensinnäkin, jos sinun ja miehesi vanhemmille on ok ottaa kaikki lapset kerrallaan hoitoon niin ei toi kyllä ole usein. Itse olen ollut lapsena sisarukseni kanssa mummulla ihan omasta tahdostani lähes joka toinen viikonloppu yhden tai kaksi yötä. Se oli vaan kivaa...
Ihmettelen tuota rutinaa, että miksi pitää tehdä lapsia jos niitä ei jaksa... Kyllähän te nyt kuitenkin hoidatte lapsenne itse 99% ajasta ja jos kerran kummit ja mummit haluaa osallistua, niin miksi ei voisi antaa lasten mennä yökylään. Olisitteko sitten "parempia" vanhempia jos olisitkin tullut tänne itkemään, kuinka ikävä sun on lapsiasi kun kummit ja mummit haluavat ne hoitoon 5-6 viikon välein!! Sitten sulle olisi vastattu, että hohhoijaa, ei ole edes kovin usen, älä itke... Tulipa sekava viesti. Ottaa päähän ap:n puolesta noi vastaukset :)
ei kyllä ole loppujen lopuksi montaakaan kertaa! Ensinnäkin, jos sinun ja miehesi vanhemmille on ok ottaa kaikki lapset kerrallaan hoitoon niin ei toi kyllä ole usein. Itse olen ollut lapsena sisarukseni kanssa mummulla ihan omasta tahdostani lähes joka toinen viikonloppu yhden tai kaksi yötä. Se oli vaan kivaa... Ihmettelen tuota rutinaa, että miksi pitää tehdä lapsia jos niitä ei jaksa... Kyllähän te nyt kuitenkin hoidatte lapsenne itse 99% ajasta ja jos kerran kummit ja mummit haluaa osallistua, niin miksi ei voisi antaa lasten mennä yökylään. Olisitteko sitten "parempia" vanhempia jos olisitkin tullut tänne itkemään, kuinka ikävä sun on lapsiasi kun kummit ja mummit haluavat ne hoitoon 5-6 viikon välein!! Sitten sulle olisi vastattu, että hohhoijaa, ei ole edes kovin usen, älä itke... Tulipa sekava viesti. Ottaa päähän ap:n puolesta noi vastaukset :)
Meillä ei ole mummoloita lähellä, mutta hoidamme siskomme kanssa välillä toistemme lapsia omien lisäksi, niin pääsee molemmat välillä miehen kanssa jonnekin kahdestaan. Meillä on neljä lasta, mikä ei mielestäni kuitenkaan velvoita olemaan lapsien kanssa aina, jos hyvä hoitaja on tarjolla.
läheiset suhtet molempiin isovanhempiinsa ja omiin kummeihinsa.
muutaman vuoden kuluttua. Minä-minä-minä -äiti aiheuttaa lapsilleen paljon vaurioita, joita ei voi heti nähdä. Hylätyt eli juuri kaltaistesi lapset ovat niitä, joita iltaisin näkee kaupungilla.
Me ei olla noin paljon lapsista erossa, mutta mitä sitten. Ei tuo minusta niin paha ole. Sinähän kai olet niiden kanssa kotona? Minusta teillä on asiat hyvin :)
Parempi noin päin kuin niin, että äiti on 24/7 lasten kanssa, ei pääse minnekään, ei tapaa ketään aikuista kun mieskin on päivät töissä ja illat mahd. harrastuksissa tai istuu mykkänä nenä kiinni telkkarissa tai tietokoneessa (nämähän ovat niitä tavallisia tarinoita täällä).
Lapset eivät merkitse kaiken muun elämän loppumista, vain sen muuttumista.
sietää ap:n kaltaisia loiseläjiä...Miksi niitä lapsia piti tehdä oikein VIISI kappaletta?!
minusta ole paljon, kun ottaa huomioon, että ap on kotona lasten kanssa. Jos kävisi töissä niin pitäisin määrää todella paljona. Itse harrastan kotona ollessa paljon enemmän kuin töissä käydessä, koska muuten aikaa ei jää lapsille ja perhe-elämään.
mutta yökyläilyä on mun mielestä liian usein. 10-20 yötä pois kotoa vuodessa on mun mielestä TOSI paljon. Mietin myös sitä, että montako kokonaista päivää lapset ovat pois kotoa? Siis jos lapset yökylässä 2 yötä niin ovatko esim. pe-illasta su-aamuun pois kotoa vai jopa pe-aamusta su-iltaan asti?
Munkin mielestä vanhemmat tarvitsevat kahdenkeskistä aikaa, mutta me ollaan yritetty käydä muutama tunti esim. lauantai-iltana. Yötä ei olla haluttu juurikaan olla pois kotoa (yhteensä 5 yötä vajaan viiden vuoden aikana eli yö per vuosi). Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat enemmän aikaa - ja varsinkin jos on kotona hoitamassa lapsia niin on ihan hyväkin saada enemmän sitä omaa aikaa - mutta kyllä tuo yökyläilymäärä mun mielestä on valtavan paljon (liian paljon mun mielestä).
Tuli vaan mieleen, että jos tuutte kumpikin isoista perheistä (sulla 8 sisarusta ja miehellä 5?), että isovanhemmilla on varmaan paljon lapsenlapsia. Hoitavatko paljon niitä muitakin? Olkaa onnellisia, että on jaksavat ja ehtivät ja lastenlapsista kiinnostuneet isovanhemmat? Ovatko eläkkeellä?
Miksi ihmeessä olette halunneet 5 lasta? Eikö vähempi olisi riittänyt ?
Miks niitä lapsia piti tehdä noin monta jos ei ole valmis heidän kanssa olemaan ja on niin raskasta??? En nyt tarkoita etteikö ikinä saisi viedä lapsia hoitoon, oma lapsemme on ollut 3x1yö hoidossa, vaikka on vasta 8kk, mutta että veis joka 5-6vko välein niin ohoh..
Itselläni VAIN YKSI lapsi, ja olen onnellinen kun hän on yö-/viikonloppukylässä ainakin 1x/kk. Juu, nautin kyllä lapseni seurasta, mutta nautin myös omista jutuista ilman lasta. Ja aivan sama, mitä muut tästä ajattelevat. Ja toisen lapsen ehkä tullessa en usko asian muuttuvan (kiitos nuorehkot, osallistuvat isovanhemmat).
hyvä olla kotona, mutta kaipaavat myös isovanhempien ja kummien seuraa, koska siellä tehdään osaksi eri asioita kuin kotona ja kaipaavat myös näitä ihmisiä enkä minä tai mieheni voida olla heille muita kuin äiti ja isä.
Lapset ovat meille tärkeimpiä, vaikka sitä et ainakaan sinä uskokaan. Onneksi sillä ei ole väliä, tiedän lastemme käytöksestä ja puheista, että olemme heille tärkeitä ja päinvastoin ja myös teot puhuvat puolestaan puolin ja toisin.
En edelleenkään osaa ajatella itseäni tai miestäni kamalana ja itsekkäänä vanhempana, jos haluamme välillä kahdenkeskistä aikaa ja isovanhemmat plus kummit haluaa lapsia heille hoitoon.
Mutta tämän av-logiikan ja osan omien tuttujemme mukaan olemme kamalia vanhempia, kun ei olla lasten kanssa 24/7.
ap
lapset ovat max kerran kuussa yökylässä.Sehän on ihanteellista molemmille osapuolille. Ei liikaa todellakaan. Meidänkin 2 lasta ovat noin kerran kuussa,useamminkin, mummolassa yötä ja kyllä tykkäävät! Pienenä aloitettiin,mutta vierastusaikana meni vain isompi. Nyt toivoo 4 vuotiaskin että saisi olla mummolassa ainakin "kymmenentoista yötä". Älä nyt tällaisesta ala huonoa omaatuntoa potemaan!
on hyvä olla. Eli koska kotona äiti ei heistä välitä, niin mieluummin mentäisiin mummolaan turvaan.
vietämme heidän kanssaan aikaa ja teemme yhdessä kaikenlaista.
Meillä ei ajatella niin, että 10v osaisi jo itsensä hoitaa ja pärjäisi yksin, koska näin ei todellakaan ole, mutta ei 10v ikäistä enää ihan vauvana voi kohdella.
ap
Meillä on kaikkien lasten kanssa hyvät välit ja tuossa äsken laskin, että lapset ovat minimissään 10 ja maksimissaan 20yötä vuodessa erossa meistä vanhemmista. Sillon kun olemme lasten kanssa, niin teemme heidän kanssaan monenlaista, eivätkä he todellakaan koe itseään hylätyiksi. Ja isommat lapset jopa odottavat, että millon pääsevät isovanhemmille tai kumminsa luo, vaikka viihtyvät hyvin kotonakin. ap
muutaman vuoden kuluttua. Minä-minä-minä -äiti aiheuttaa lapsilleen paljon vaurioita, joita ei voi heti nähdä. Hylätyt eli juuri kaltaistesi lapset ovat niitä, joita iltaisin näkee kaupungilla.
Onhan tuo nähty, nytkin kaupungilla hilluu alaikäsiä humalassa. Juuri niitä, joiden vanhemmilla on omaa aikaa ja rauhaa olla yhdessä, ei siinä lapset mielessä käy. Kyllä joku 10v jo itse itsensä hoitaa, kun on aloissa aloitettu häätäminen kodista muiden luokse öiksi.
lapset on tehty ja noin monta juurikin siksi, ku on katos niitä tukiverkkoja. itse en käsitä, että mitä ihmettä alle 4-vuotias tekee öisin muualla ku kotonaan. en siis kannata pienten lasten yökyläilyä lainkaan