Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Itsekästäkö pitää näin usein ns. vapaata lapsista?

Vierailija
01.10.2011 |

Meillä on viisi lasta, iältään ovat nyt 9,5kk, 2,5v kaksoset, 6v ja 9v. Arki on välillä rankkaa ja välillä taas vähemmän rankkaa, viime aikoina on lapset sairastaneet paljon niin se on ollut aika raskasta, yks kun on parantunut niin on toinen tullut kipeäksi ja välillä muutamat yhtä aikaa jne.

Onneksemme meillä on melko hyvä tukiverkko ja molemmat isovanhemmat ovat sanoneet, että ottavat mielellään lapsenlapsia hoitoon ja välillä ovat sitten taas kummiensa luona. Noin 5-6viikon välein lapset ovat joko isovanhemmilla tai kummeillaan 1-2yötä ja me saamme silloin mieheni kanssa kahdenkeskistä aikaa. Joskus on niin, että toisena päivänä nähdään kavereitamme ja toisena ollaan kaksin, se on vähän miten millonkin.

Tuon lisäksi minulla ja miehelläni on molemmilla harrastus ja minä olen omassa harrastuksessani parina iltana viikossa kolmisen tuntia ja mies on omassa harrastuksessaan myös parina iltana viikossa. Nämä ovat eri iltoina eli se hoitaa lapset, jolla ei ole harrastusta toisen ollessa harrastuksessa.

Olemme saaneet kuulla aina välillä, että miten kauhean paljon lapsemme ovat poissa kotoa ja, ettei sitä tarvitse niin paljon sitä kahdenkeskistä aikaa ja kyllä ne omat harrastuksetkin vois unohtaa lasten ensimmäisiksi elinvuosiksi jne.

Minä en vaan ole sitä tyyppiä, joka jaksaisi olla lasten kanssa 24/7 ensimmäiset vuodet, yksinkertaisesti varmaankin sekoaisin. Minulle tuo harrastukseni on "henkireikä", koska siellä pääsee rentoutumaan ja jaksaakin sitten taas paremmin arkea kuin jaksaisi ilman harrastusta.

Ennen kun joku ehtii tulla sanomaan, ettei hän kyllä vastasyntynyttä laittais yökylään, niin meidän lapset on olleet vaihtelevasti 5-7kk ikäisenä ekan kerran yökylässä.

Mielenkiinnosta siis kyselen, että onko tämä oikeasti liikaa eroa lapsista?

Kommentit (110)

Vierailija
101/110 |
01.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

lapset ovat max kerran kuussa yökylässä.Sehän on ihanteellista molemmille osapuolille. Ei liikaa todellakaan. Meidänkin 2 lasta ovat noin kerran kuussa,useamminkin, mummolassa yötä ja kyllä tykkäävät! Pienenä aloitettiin,mutta vierastusaikana meni vain isompi. Nyt toivoo 4 vuotiaskin että saisi olla mummolassa ainakin "kymmenentoista yötä". Älä nyt tällaisesta ala huonoa omaatuntoa potemaan!

Vierailija
102/110 |
01.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos lapset haluaa olla, ja menee mielellään mummuille/kummeille, ja he lapsia omasta halustaan ottavan, ei tuossa ole yhtään mitään ongelmaa! Sehän on ihana asia, jos lapsilla on muitakin tärkeitä ja läheisiä ihmisiä kuin vanhemmat!

Ja oikesti, kuka kehtaa sanoa, että äiti harrastaa liikaa, jos käy muutaman tunnin viikossa harrastuksessa, jos on kuitenkin kaikki päivät lasten kanssa kotona?? Isä on yhtälailla vanhempi, siinä missä äitikin.

Itse näen paljon pahempana asiana sen, että pienet lapset, esim. 1-vuotiaat, saattavat olla hoidossa 10 tunnin päiviä! Ei siitä monikaan tällaista haloota nosta, sehän on vaan työtä..Se on suurin osa lapsen valveilla olo ajasta! Kyllä esim. ap:n mainitsema yökyläily ei kuulosta lainkaan niin pahalle, kuin joka ikinen arkipäivä lähes koko valveilla oloajan hoidossa olo, sehän yleensä on vielä levottomassa ympäristössä päiväkodissa, ei läheisten ihmisten kotona!

Miettikääs nyt..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/110 |
01.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

lapset ovat max kerran kuussa yökylässä.Sehän on ihanteellista molemmille osapuolille. Ei liikaa todellakaan. Meidänkin 2 lasta ovat noin kerran kuussa,useamminkin, mummolassa yötä ja kyllä tykkäävät! Pienenä aloitettiin,mutta vierastusaikana meni vain isompi. Nyt toivoo 4 vuotiaskin että saisi olla mummolassa ainakin "kymmenentoista yötä". Älä nyt tällaisesta ala huonoa omaatuntoa potemaan!

on hyvä olla. Eli koska kotona äiti ei heistä välitä, niin mieluummin mentäisiin mummolaan turvaan.

Vierailija
104/110 |
01.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on kaikkien lasten kanssa hyvät välit ja tuossa äsken laskin, että lapset ovat minimissään 10 ja maksimissaan 20yötä vuodessa erossa meistä vanhemmista. Sillon kun olemme lasten kanssa, niin teemme heidän kanssaan monenlaista, eivätkä he todellakaan koe itseään hylätyiksi. Ja isommat lapset jopa odottavat, että millon pääsevät isovanhemmille tai kumminsa luo, vaikka viihtyvät hyvin kotonakin. ap

muutaman vuoden kuluttua. Minä-minä-minä -äiti aiheuttaa lapsilleen paljon vaurioita, joita ei voi heti nähdä. Hylätyt eli juuri kaltaistesi lapset ovat niitä, joita iltaisin näkee kaupungilla.

Onhan tuo nähty, nytkin kaupungilla hilluu alaikäsiä humalassa. Juuri niitä, joiden vanhemmilla on omaa aikaa ja rauhaa olla yhdessä, ei siinä lapset mielessä käy. Kyllä joku 10v jo itse itsensä hoitaa, kun on aloissa aloitettu häätäminen kodista muiden luokse öiksi.

Vierailija
105/110 |
01.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

on niin kovin outoja naitten "miksi olette tehneet noin monta lasta?" kommenttien kans. Minun mielesta tuo oman ajan ottaminen on todella fiksua.

Vierailija
106/110 |
01.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

lapset ovat max kerran kuussa yökylässä.Sehän on ihanteellista molemmille osapuolille. Ei liikaa todellakaan. Meidänkin 2 lasta ovat noin kerran kuussa,useamminkin, mummolassa yötä ja kyllä tykkäävät! Pienenä aloitettiin,mutta vierastusaikana meni vain isompi. Nyt toivoo 4 vuotiaskin että saisi olla mummolassa ainakin "kymmenentoista yötä". Älä nyt tällaisesta ala huonoa omaatuntoa potemaan!

on hyvä olla. Eli koska kotona äiti ei heistä välitä, niin mieluummin mentäisiin mummolaan turvaan.

Jos lapset haluavat mennä mummolaan, niin se siis tarkoittaa sitä että äiti ei välitä?? Just joo. Itse kun veljeni kanssa oltiin lapsena mummolla, niin sinne oli aina kiva mennä mutta oli kiva tulla kotiinkin. Mummolla sai tehdä juttuja joita ei välttämättä kotona tehty. Ja ihan pelkkä mummon kanssa oleminen oli huippua! Nukuttiin mummon kainalossa ja isompana patjalla lattialla ja juteltiin myöhään yöhön. Ja oltiin mummolla usein viikonloppuisin. Viimeisen kerran olin mummolla yökylässä lukioikäisenä ja kotiolot on meillä aina olleet todella hyvät ja äiti ihana!

Ällöttävää lässytystä äidin välinpitämättömyydestä, jos lapset on joskus mummolla.

-14

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/110 |
01.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

heille tärkeiden ihmisten kanssa. Joku muukin jo kirjoitti, mutta olen itsekin sitä mieltä, että lapsille on rikkaus, että heillä on hyvät välit niin molempiin isovanhempiin kuin myös kummeihinsa. Meilläkin on aina välillä meidän kummilapsia yökylässä jne. ap

Jep, mutta perheen yhteinenkin aika on vieläkin tärkeämpää !

Miksi lapsia on tehty viisi, kun lapsista ei haluta ottaa itse vastuuta ?

Vierailija
108/110 |
01.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on kaikkien lasten kanssa hyvät välit ja tuossa äsken laskin, että lapset ovat minimissään 10 ja maksimissaan 20yötä vuodessa erossa meistä vanhemmista. Sillon kun olemme lasten kanssa, niin teemme heidän kanssaan monenlaista, eivätkä he todellakaan koe itseään hylätyiksi. Ja isommat lapset jopa odottavat, että millon pääsevät isovanhemmille tai kumminsa luo, vaikka viihtyvät hyvin kotonakin. ap

muutaman vuoden kuluttua. Minä-minä-minä -äiti aiheuttaa lapsilleen paljon vaurioita, joita ei voi heti nähdä. Hylätyt eli juuri kaltaistesi lapset ovat niitä, joita iltaisin näkee kaupungilla.

Onhan tuo nähty, nytkin kaupungilla hilluu alaikäsiä humalassa. Juuri niitä, joiden vanhemmilla on omaa aikaa ja rauhaa olla yhdessä, ei siinä lapset mielessä käy. Kyllä joku 10v jo itse itsensä hoitaa, kun on aloissa aloitettu häätäminen kodista muiden luokse öiksi.

...jos lapset on mummulla tai kummeilla, miten ne voi olla kaupungilla? Ettei nyt menis jauhot ja vellit sekä huolehtivat ja ei-huolehtivat vanhemmat sekaisin

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/110 |

110/110 |
01.10.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

2 kk:n välein. Mutta jos vanhemmat ovat töissä, niin todella paljon on se, että molemmat vanhemmat harrastaa 2-3/krt viikossa. Perheaika jää olemattomaksi. 25

2kk välein, luultavasti hieman harvemminkin.

Ainakin aiemmin lapset ovat olleet hoidossa n. 2kk välein tai vähän harvemmin kun olemme molemmat olleet työelämässä. Sillon kun ei ole niin paljon aikaa olla lasten kanssa, vaikka minä teenkin 6tuntista päivää ja työmatkaan menee yhteensä 30min ja mies tekee 4-6tuntisia päiviä eli kyllä meillä on paljon enemmän aikaa lapsille kuin monella muulla, vaikka olemme töissäkin. Tästä osaan myös olla kiitollinen, koska lähipiirissä on useampikin, jotka haluais tehdä esim. 6tuntista päivää, mutta heidän pomonsa ei siihen suostu.

ap

minusta ole paljon, kun ottaa huomioon, että ap on kotona lasten kanssa. Jos kävisi töissä niin pitäisin määrää todella paljona. Itse harrastan kotona ollessa paljon enemmän kuin töissä käydessä, koska muuten aikaa ei jää lapsille ja perhe-elämään.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kaksi kahdeksan