Miehelle riitti mun läskit!
Oon päälle nelikymppinen, kahden lapsen äiti. Pikkuhiljaa kertynyttä ylipainoa mulla on n. 30 kg ja yhdessä miehen kanssa n. 22 vuotta. Olin normaalipainoinen kun tavattiin. Mies itse on normaalipainoinen, lenkkeilee ja liikkuu omaksi ilokseen, ei mitenkään tavoitteellisesti.
Tähän asti mies ei ole sanonut mulle mitään mun läskeistä, mutta käytös on pikkuhiljaa muuttunut. Seksi ei miestä enää kiinnosta ja muutenkin läheisyys on kadonnut. Olen pistänyt sen pitkän yhdessäolon piikkiin ja itsekin vain tottunut asiaan. Arki on ollut lastenhoitoa ja ruuanlaittoa. Eilen mies sitten avasi sanaisen arkkunsa, eikä se ollut miellyttävää kuultavaa.
Miestä kuulemma ällöttää mun läskit, sitä ällöttää mun ainaiset laihiksen aloittamiset kun tulosta ei kuitenkaan tule, sitä ällöttää mun kaksoisleuka jne. Seksi ei kiinnosta, kun joka paikassa on makkaraa makkaran päällä ja koko kroppa hyllyy. Sitä ällöttää mun sohvalla makaaminen ja se, etten huolehdi terveydestäni ja itsestäni.
Ensimmäinen reaktio oli tietenkin shokki ja itkukin tuli. Mä olin aina ajatellut, että mun ylipaino ei haittaa miestä, kun se on yleensä hyvin avarakatseinen ja "mukava" eikä se ole koskaan sanonut asiasta pahasti. Olen täällä itseasiassa muutaman kerran puolustellutkin, että kaikkien suhde ei perustu ulkonäköön jne. Mies on pidemmän aikaa jo ajatellut, että mä näytän kamalalta ja toivonut että tekisin asialle jotain. Hän ei kuulemma toivo mitään barbia, vaan ihan normaalia suomalaista naista, joka liikkuu ja mahtuu kaupan normiosasto vaatteisiin.
Pää on vieläkin ihan sekaisin. Toisaalta olen ihan helvetin vihainen, mutta toisaalta iha hitusen helpottunutkin. Syy miehen muuttuneeseen käytökseen tuli selväksi ja tottahan hänen puheensa oli. Motivaatio laihduttamiseen tuli selväksi.
Onko muita, jotka ovat joutuneet samanlaisen "kohtalon" uhreiksi? Että asiat parisuhteessa ei olekaan niin kuin niiden kuvittelee olevan?
Arvaan, että tästä tulee kiukkuista kommenttia, että meillä ei ainakaan ole noin ja että meidän parisuhte perustuu muille arvoille kuin ulkonäkö.
Kommentit (191)
tällä kertaa miehen arvostelun syynä oli kilot. Se voisi olla myös rinnat, takamus, hampaat, hiukset näitähän riittää!
Narsistille ei mikään riitä, ei koskaan! Ikinä narsistin vaimo ei tule miehellensä kelpaamaan täysin. Ja vaimo yrittää kaikin keinoin vuosia, siinä onnistumatta.
Narsistin mielestä toisessa on aina jokin vika. Jos ap onnistuu laihtumaan, hienoa. Mutta älä ap oleta että se on se syy mikä miestäsi riivaa. Parisuhteenne ei siitä parane vaikka laihdut. Vika kun on miehesi korvien välissä.
Narsisti ja melko varmaan kaappihomo.
vaikka narsismi onkin muotia niin ei kaikki ihmiset ole narsisteja. Mä en ole narsisti ja en tykkäisi, jos miehestä tulisi yhtäkkiä kaksi kertaa painavampi kuin nyt. 30 kiloa on ihan oikeasti paljon.
ja empatiakyvyttömyys. Siksipä ap:n miehelle ei tuottanut vaikeuksia töksäyttää todella pahasti ja saada vaimo itkemään.
Onko ihminen siis vain puhuva pää ? sielu ja henki ilman kroppaa ? ei mitään merkitystä itselle eikä toiselle, miltä näytttää ja miten itsestä huolehtii ?
En usko.
Olen itse ihan tarpeeksi paksu. Voin silti sanoa että jos ukko - joka on tosi hyvä ja ihana - vetäis 20 kg lisää painoo, mua harmittaisi. Rakastamani ihmisen ja itseni puolesta. Ei hän voisi hyvin.
Varmana sanoisin asiasta. Miksi en sanoisi ? Olen luvannut rakastaa, en hyssytellä, myötä- ja vastoinkäymisissä.
Tsemppiä ap. Unohda tämän palstan korppikotkat. Mieti, onko jotain joka parantaisi elämäsi laatua. Enkä tarkota pelkästään laihdutusta.
Onhan sellainen tankkiläski aivan kauheaa, että ei vartalo enää ole normikuosissa lainkaan. Tällä tarkoita sitä että ei ole esim vyötäröä vaan siinä roikkuu heltta päällä.
Normaalin rajoissa pysyy melko helpolla ja syömisen kanssakin saa lipsua aikalailla. Liikunnassakaan ei tarvitse olla kovin tiukkapipo.
Eli kyllä ne valtaisat läskikerrostumat hankitaan ihan syömällä holtittomasti ja liikkumattomuudella. Siinä on turha ruikuttaa sisäisestä kauneudesta, mistä ihmeen kauneudesta ?
ylipainoa saman verran, jotain 30 kg, suurin osa siitä tullut parissa vuodessa. Raskaana en ole ollut, mielialalääkkeet lisänneet ruokahalua. Lisäksi se, ettei elämässä ole muita iloja kuin syöminen. Jos lopetan herkuttelun, menee ainut ilo elämästä.
mutta jos mun mies jota rakastan ihan älyttömästi lihois 30 kg niin kyllä se vaikuttais mun seksihaluihin, ja kyllä, pitäisin miehen ulkonäköä varmasti kohtuu kauheana. En mäkään mitään supertrimmattua ja rasvatonta kroppaa kaipaa, mutta kyllä isot määrät lyllyvää läskiä on minun silmissäni rumaa. Vaikka se olisi sillä rakkaalla ihmisellä.
tällä kertaa miehen arvostelun syynä oli kilot. Se voisi olla myös rinnat, takamus, hampaat, hiukset näitähän riittää!
Narsistille ei mikään riitä, ei koskaan! Ikinä narsistin vaimo ei tule miehellensä kelpaamaan täysin. Ja vaimo yrittää kaikin keinoin vuosia, siinä onnistumatta.
Narsistin mielestä toisessa on aina jokin vika. Jos ap onnistuu laihtumaan, hienoa. Mutta älä ap oleta että se on se syy mikä miestäsi riivaa. Parisuhteenne ei siitä parane vaikka laihdut. Vika kun on miehesi korvien välissä.
Narsisti ja melko varmaan kaappihomo.vaikka narsismi onkin muotia niin ei kaikki ihmiset ole narsisteja. Mä en ole narsisti ja en tykkäisi, jos miehestä tulisi yhtäkkiä kaksi kertaa painavampi kuin nyt. 30 kiloa on ihan oikeasti paljon.
sitä ihmistä jota eniten rakastaa? Asiat voi sanoa monella tavalla ja rakentavin tapa ei ole se että sanoo rakkaimpansa olevan ällöttävä läski. En hetkeäkään usko etteikö ap olisi asiaa tajunnut vaikka mies olisi asiansa sanonut haukkumatta. Toisen voi pysähdyttää muutenkin kuin pahoittamalla tämän mielen kertomalla näitä "totuuksia" päin naamaa.
Varmana sanoisin asiasta. Miksi en sanoisi ? Olen luvannut rakastaa, en hyssytellä, myötä- ja vastoinkäymisissä.
että miehesi hyllyvät läskit ja kaksoisleuka ällöttävät sinua? Näinkö sinä sanoisit rakastamallesi ihmiselle päin naamaa? Häh?
Jos toista rakastaa, ei todellakaan arvostele toisen henkisiä tai ruumiillisia ominaisuuksia RUMASTI HALVEKSUEN. Se kertoo siitä, ettei arvosta eikä kunnioita puolisoaan. Eikä tämä ole mitään av-mamman marinaa, vaan ihan psykiatrian ammattilaiset ja terapeutit ovat samaa mieltä. Toista ei haukuta rumasti, koska sillä ei saa mitään hyvää aikaan, ja jos toista haluaa loukata, ei ole tosissaan siinä suhteessa, vaan haluaa vain alistaa ja olla ilkeä.
Normaalipainoinen, mutta seurannut läheltä narsisti-miestä, joka nauraen arvostelee naistaan
ymmärrän miestäsi täysin. On totta, että suhteen pitää perustua muulleKIN kuin ulkonäölle. Mutta suhteessa erittäin todella tärkeä tekijä on myös vetovoima puolisoa kohtaan. Seksi on yksi ehdottomasti tärkeimmistä asioista suhteessa, ja jos se ei toimi siksi, kun toinen on antanut itsensä lihoa kauhean näköiseksi, niin selvähän se on, että koko suhde kärsii.
Suhde ei ole mitään hyväntekeväisyyttä, vaan osittain itsekästä eloa toisen ihmisen kanssa. Kun sitoutuu johonkuhun loppuelämäksi, niin silloin sitoutuu myös näkemään vaivaa itsensä eteen puolisonsa vuoksi loppuelämäkseen.
Ja tämä pätee yhtä lailla miehiin kuin naisiinkin.
Siinä on turha ruikuttaa sisäisestä kauneudesta, mistä ihmeen kauneudesta ?
Jos sä et todellakaan tiedä millaista on sisäinen kauneus... Onko sulla lapsia? Entä jos lapsesi olisi sairaalloisesti lihava, pitäisitkö häntä rumana ja ällöttävänä?
Varmana sanoisin asiasta. Miksi en sanoisi ? Olen luvannut rakastaa, en hyssytellä, myötä- ja vastoinkäymisissä.
että miehesi hyllyvät läskit ja kaksoisleuka ällöttävät sinua? Näinkö sinä sanoisit rakastamallesi ihmiselle päin naamaa? Häh?
...paitsi jos ei hienovaraisempi viestintä menisi jakeluun.
Lähden myös vierestä muualle nukkumaan jos on tullut joskus poikien kanssa juhlittua ja haisee tai kuorsaa. Jos alkaisi röökata, huomauttaisi n joka päivä
Eli synnytyksen jälkeen mies lopetti kokonaan koskemasta rintoihin, ei ottanut paitaa pois edes seksin aikana tms. Kysyin häneltä muutaman kerran suoraan, että mikä on, johon ei vastannut mitään. Sitten riitojen yhteydessä alkoi haukkua, että riippurinnat ovat kamalat ja hän ei voi koskea niihin.
Tämä tosin on asia , jolle ei mitään voi, ja muuten olen ihan normaalinkokoinen. Leikkaukseen en koe tarvetta mennä. Pisti miettimään koko suhdetta ja mihin se oli oikeastaan perustunut, ja nykyään mieskin on jo suunnilleen ex :)Mutta joo, ehkä Ap miehesi olisi voinut jättää jotakin sanomatta ja perustella asiaa toisin, ehkä terveytesi kannalta.
ymmärrän miestäsi täysin. On totta, että suhteen pitää perustua muulleKIN kuin ulkonäölle. Mutta suhteessa erittäin todella tärkeä tekijä on myös vetovoima puolisoa kohtaan. Seksi on yksi ehdottomasti tärkeimmistä asioista suhteessa, ja jos se ei toimi siksi, kun toinen on antanut itsensä lihoa kauhean näköiseksi, niin selvähän se on, että koko suhde kärsii.
Suhde ei ole mitään hyväntekeväisyyttä, vaan osittain itsekästä eloa toisen ihmisen kanssa. Kun sitoutuu johonkuhun loppuelämäksi, niin silloin sitoutuu myös näkemään vaivaa itsensä eteen puolisonsa vuoksi loppuelämäkseen.
Ja tämä pätee yhtä lailla miehiin kuin naisiinkin.
Kaunis ja hoikka. Lihosin PALJON. Koskaan ei mieheni sanonut rumasti kiloistani(aloimme seurustelemaan, kun olin 15 v. , mieheni samanikäinen) Ei koskaan. Kyllähän minä tiesin, että olen lihava, ei mieheni tarvinnut sitä minulle rumasti haukkumalla ilmoittaa! Se on henkistä väkivaltaa. Olen nyt 42 v. ja jälleen normaalipainossa. Laihdutin OMAN ITSENI vuoksi.
Olemme yhä yhdessä ja onnellisia. Paljon muuttunut on miehenikin, vaikkakaan ei ole lihonut. En ole huomautellut. Koska on yhä se sama rakas ihminen, johon rakastuin. Lihavina vuosinani meillä oli normaalisti seksiä jne. Suhde, mikä perustuu ulkonäköön, ei kestä. Ihminen on muutakin, kuin pelkkä ulkokuori. Moni teistä tulee eroamaan(ketkä suoraan päin naamaa sanotte haukkuen toisen ulkonäöstä JA SATUTATTE kumppanianne, oli sitten kyseessä mies tai nainen)
ymmärrän miestäsi täysin. On totta, että suhteen pitää perustua muulleKIN kuin ulkonäölle. Mutta suhteessa erittäin todella tärkeä tekijä on myös vetovoima puolisoa kohtaan. Seksi on yksi ehdottomasti tärkeimmistä asioista suhteessa, ja jos se ei toimi siksi, kun toinen on antanut itsensä lihoa kauhean näköiseksi, niin selvähän se on, että koko suhde kärsii.
Suhde ei ole mitään hyväntekeväisyyttä, vaan osittain itsekästä eloa toisen ihmisen kanssa. Kun sitoutuu johonkuhun loppuelämäksi, niin silloin sitoutuu myös näkemään vaivaa itsensä eteen puolisonsa vuoksi loppuelämäkseen.
Ja tämä pätee yhtä lailla miehiin kuin naisiinkin.
Kaunis ja hoikka. Lihosin PALJON. Koskaan ei mieheni sanonut rumasti kiloistani(aloimme seurustelemaan, kun olin 15 v. , mieheni samanikäinen) Ei koskaan. Kyllähän minä tiesin, että olen lihava, ei mieheni tarvinnut sitä minulle rumasti haukkumalla ilmoittaa! Se on henkistä väkivaltaa. Olen nyt 42 v. ja jälleen normaalipainossa. Laihdutin OMAN ITSENI vuoksi.
Olemme yhä yhdessä ja onnellisia. Paljon muuttunut on miehenikin, vaikkakaan ei ole lihonut. En ole huomautellut. Koska on yhä se sama rakas ihminen, johon rakastuin. Lihavina vuosinani meillä oli normaalisti seksiä jne. Suhde, mikä perustuu ulkonäköön, ei kestä. Ihminen on muutakin, kuin pelkkä ulkokuori. Moni teistä tulee eroamaan(ketkä suoraan päin naamaa sanotte haukkuen toisen ulkonäöstä JA SATUTATTE kumppanianne, oli sitten kyseessä mies tai nainen)
että on kiinnostunut omasta ja toisen ulkonäöstä, tarkoita että suhde perustuu ulkonäköön?
että on kiinnostunut omasta ja toisen ulkonäöstä, tarkoita että suhde perustuu ulkonäköön?
Onpas ollut hauskaa lukea analyysejä miehestäni. Narsisti, kaappihomo ja mitä vielä. Hauskaa! Kuitenkin vain minä tiedän, 22 vuoden kokemuksella että mikä hän on. Siksi rakastankin häntä.
Hän on vuosien varrella yrittänyt sanoa mun lihomisesta/laihtumisesta kauniisti, antanut tilaisuuksia liikkumiseen jne. Mua ei ole kiinnostanut. Nyt lapset ovat sen ikäisiä, että haluavat luistelemaan, laskettelemaan, hiihtämään. Mies on kiltisti kuskannut heitä ja mä olen jäänyt kotiin sohvan nurkkaan syömään. Olen itsekin tiedostanut tilanteeni ja kärsinyt siitä, mutta en vain ole saanut itseäni ruotuun. Välillä hävettää ihan kamalasti, kun jalat on huonossa kunnossa ja toisinaan en meinaa päästä kävelemään sohvalta pois kun jalkapohjat on kipeät.
Mulla on ollut tämä päivä aikaa miettiä miehen sanoja ja peilata niitä näihin hauskoihin kommentteihin tässä ketjussa. Ensin toki sanat loukkasivat, mutta olen tajunnut että ne loukkasivat siksi, että vihdoinkin joku sanoi ääneen sen mikä oli totta. Enää ei ollut paluuta mihinkään turvalliseen kuplaan sohvannurkassa. Minä olen läski ja näissä läskeissä ei ole mitään kaunista. Miehen mielestä olen yhä edelleen sama hyvä tyyppi, mutta hän ei kestä mun laiskuutta ja löhöämistä. Mä olen aina väsynyt ja pahalla tuulella, hengästyn pienestäkin ponnistuksesta ja hengitän nykyään suun kautta, kun se on helpompaa. Oikein tyypillinen liikalihava, keski-ikäinen nainen.
Meiltä on jäänyt monta reissua esim. ystäväperheiden kanssa väliin koska en kehtaa lähteä mihinkään, missä pitää liikkua ja kesämökillä en tietenkään kehtaa uida tai saunoa muiden kanssa. Nämä läskit rajoittaa minua ja samalla myös miestäni.
Vaikka itse olen itse läski, en voisi olla läskin kanssa. Tiedän, kummallista ja kamalaa. Olisi ihan hirveä ajatus harrastaa seksiä jonkun 150 kg miehen kanssa. En siis voi millään muotoa velvoitaa miestä haluamaan itseäni, kun en sitä voisi itsekään tehdä.
Samalla olen kiitollinen siitä, että meillä ei kuitenkaan olla niin herkkänahkaisia kuin monet täällä tuntuvat olevan. Voin hyvin sanoa miehelleni kaikista asioista, mitkä minua ärsyttävät. Vielä ei miehessä ole ollut mitään niin perustavan ärsyttävää, että mun olisi pitänyt räjähtää samalla tavalla kuin hän räjähti mulle. Mutta ihan sydämestäni olen kiitollinen hänelle, että hän vihdoin herätti mut ja sai muutoksen mussa aikaan. Jos hän ei olisi sanonut asiaa näin rajusti, istuisin sohvannurkassa vielä varmaan 30 vuotta, lapset ei saisi yhtään muistoa aktiivisesta äidistä ja kuolisin sitten johonkin liikalihavuudesta johtuneeseen sairauteen.
Mulle on ihan sama, mitä analysoitte tai sanotte. Mies on ihan supertyyppi ja paras isä mitä voi kuvitella. Mulle ei jäänyt mitään traumoja siitä, että häntä ällöttää mun lihava kroppa. 22 vuotta hän on katsonut mun turpoamista aina vain suuremmaksi. Päinvastoin, sitten kun olen tavoitepainossani, aion kiittää häntä koko sydämestäni että hän herätti mut vihdoinkin.
Voisitteko vastata, että miten pitäisi ilmaista tyytymättömyys kumppanin lihavuuteen?
Olen tuhannesti koittanut kauniisti sanoa, että puolisoni tulisi tehdä jotain. On lihonut pikku hiljaa. Ahdistaa todella paljon, sillä haluaisin aktiivisempaa elämää yhdessä, en haluaisi kuitenkaan vaihtaa puolisoa.
Miehellä on vapaata aikaa harrastaa ja mennä ja vaimo on kotona + lihoo.
Meilläkin tilanne meni tuohon. Nyt olen hoikka ja tappelemme mieheni kanssa vapaasta ajasta. Kumpikaan ei haluaisi olla lapsenvahtina.
Arvaan että miestä harmittaa, kun edes möläytti ajatuksensa ääneen. Äidille on niin helpompi jäädä lasten kanssa kotiin. Moni mies lähtee pelaamaan sählyä ja on niin polleaa poikaa, kun ei ole läskiä.
Meilläkin herra käy monta kertaa viikossa liikuntaharrastuksessaan. No joo, mä olen käynyt yksin ulkona lenkillä ehkä noin viisi vuotta sitten. Kyllähän mä pääsisin lenkille illalla noin klo 22 aikaan kun lapset on nukutettu ja huusholli siivottu. Mutta siihen aikaan en enää todellakaan jaksa. Joskus ottaa kyllä päähän.
tällä kertaa miehen arvostelun syynä oli kilot. Se voisi olla myös rinnat, takamus, hampaat, hiukset näitähän riittää!
Narsistille ei mikään riitä, ei koskaan! Ikinä narsistin vaimo ei tule miehellensä kelpaamaan täysin. Ja vaimo yrittää kaikin keinoin vuosia, siinä onnistumatta.
Narsistin mielestä toisessa on aina jokin vika. Jos ap onnistuu laihtumaan, hienoa. Mutta älä ap oleta että se on se syy mikä miestäsi riivaa. Parisuhteenne ei siitä parane vaikka laihdut. Vika kun on miehesi korvien välissä.
Narsisti ja melko varmaan kaappihomo.