Voi paska miten halpa lahja!

Ylioppilasjuhlissa häilähti mielessä ihmetyksen tunne. Olin kaupungin ainoa 6 ällän yo. Mutta tavallisesti duunariperheestä, ei mitään hienoa sukua.

Muut kyllä saivat rahaa älyttömiä määriä. Isoja lahjoja. Minä, no, en nyt kovin mitään.

Hupaisaa on, että perinteisesti kaupungin lehteen haastatellaan tuoreita yo:ita. Ja muistetaan ne hyvin pärjänneet. Kyllä ne pikkukihojen ja pamppujen mukulat pääsivät lehteen, minua ei kukaan muistanut.

Ihan samanlaista olen kokenut itse, pikkukaupungin ainoa 6 l:n ylioppilas sinä vuonna, mutta köyhästä perheestä. Opettajat vierailivat muiden ylioppilaiden luona, mutta ei minun juhlissani, kutsuttu oli.

Lisäksi lukiossani oli ollut tapana, että 6 l:n ylioppilas pitää puheen valmistumisjuhlassa. Minä sitä en saanut kuitenkaan pitää, sillä sinä vuonna sen piti paikallisen pikkupomon poika, josta piti tulla se 6 l:n ylioppilas, mutta eipä tullutkaan.

Sanomattakin selvää, että lahjoja ei juuri tullut, peräti 5 mk sain entiseltä opettajaltani :)

Saimme kerran joululahjaksi mieheni siskolta wokkipannun. Ihan kiva, tykkäämme laittaa ruokaa ja pannulle oli käyttöä. Hauskaa oli se, että olimme pari vuotta sitten antaneet juuri samaisen pannun lahjaksi miehen siskolle. En tiedä, oliko hän vain unohtanut, keneltä oli lahjan saanut ja sitten vahingossa kierrättänyt lahjan meille vai halusiko hän tarkoituksella "palauttaa" pannun. Ei hänellä sille ollut käyttöä ollut, olimme siis epäonnistuneet lahjan ostossa surkeasti.

setäni oli suuren yhtiön toimitusjohtaja ja sain hänen perheeltään ylioppilaslahjaksi metallisen rihkamasormuksen.

Tuon huomenlahjasta loukkaantuneen kannattaisi nyt tarkastella omaa asennettaan. Eivät kaikki opi tuntemaan puolisoidensa makua, vaikka olisivat ollet 20 vuotta yhdessä. Ja ihmisillä saattaa muutenkin olla niin erilainen maku, että lahjoista ei vain tule mieluista. Kamalaa ostaa rakastamalleen ihmiselle lahjaa, jos jo etukäteen tietää ettei toiselle kuitenkaan kelpaa. Minusta koru on romanttinen lahja, ikävää ettei lahjan saaja ollut samaa mieltä. Itse olisin kuollut myötähäpeästä jos olisin saanut miehestä otettuja sensuelleja kuvia, ja muutenkin minusta on mautonta antaa lahjaksi omia kuviaan. Mutta kuten sanottua, ihmiset tykkäävät eri asioista. Itse olen loukkaantunut lapsena eriarvoisesta kohtelusta; minua pidettiin huonompana kuin serkkuni ja se todella osoitettiin avoimesti. Samaan aikaan vietetyissä juhlissa serkkuni sai rahaa ja minä en saanut mitään. En ole mitenkään erityisen köyhästä perheestä enkä kipeästi kaivannut sitä rahaa mutta muistan olleeni todella pahoillani siitä ettei minusta pidetä. Aikuisena toki syykin sille selvisi, vaikka silti olen edelleen sitä mieltä että todella typerää käytöstä aikuiselta kostaa lapselle aikuisten välisiä erimielisyyksiä.

Tuttua.. Mun isovanhemmat lellivät lapsesta asti setääni ja lelliminen siirtyi luonnollisesti hänen lapsiinsa eli serkkuihini. Minä ja vuotta nuorempi serkkuni olemme syntyneet samana päivänä (tietty eri vuonna) joten pidimme kerran yhteissynttärit. Minä täytin 9 ja serkkuni 8. Minä en saanut isovanhemmilta lainkaan lahjaa, enkä edes onnitteluja, mutta serkkuni sai usemman sadan markan arvoisen lahjan. Silloin pääsi itku, ei siksi että en sanut mitään vaan siksi että tuntui ettei merkitse isovanhemmille mitään. Tuo sama hemmottelu meininki on jatkunut aikuisikään asti, serkkuni on saanut isovanhemmiltani kaiken mitä on keskinyt pyytää. Minä en ole saanut ylioppilasjuhlissani lahjaa, enkä silloinkaan onnitteluja.

Toisin sanoen ihan suoraan kertoa isovanhemmille, miten loukkaantunut olet heidän järkyttävän epäreilusta kohtelusta ja sen takia et enää heitä kutsu elämäsi tärkeimpiin tapahtumiin. Teet sen tietysti julkisesti niin, että koko suku on paikalla ja kerrot ihan suoraan ne esimerkit, jotka ovat sinua eniten satuttaneet. Toivotat sitten sen jälkeen serkullesi hauskaa aikaa isovanhempien hoivaamisessa ja suljet tuon luvun elämästäsi lopullisesti.

Tuollaiset epäreilut isovanhemmat/vanhemmat ovat järkyttävän noloja eikä heitä saa suojella eikä heidän suosiotaan kalastella. Kun tekee tiettäväksi, että pidät heitä ilkeinä, inhottavina ja epäreiluina ihmisinä, saat ainakin sen tyydytyksen, että olet sanonut ajatuksesi ääneen. Tuskin muuttavat käytöstään mutta saattaa laittaa muutaman ihmisen tajuamaan jotain.

Pieni kritiikki osuu kyllä myös vanhempiisi. Jos he tunsivat vanhempansa/appivanhempansa, niin miten ihmeessä altistivat sinut noin epäreilulle kohtelulle. Välit vaan poikki. Omia lapsiaan pitää suojella mielivaltaiselta kohtelulta.

Aaaargh.



Olemme kolmikymppisiä, omillaan tulevia aikuisia ihmisiä. Koskaan ei ole pyydetty anopilta taloudellista tukea, vaan kaikki on ostettu itse. Koska olemme keskituloisia, mutta toimeentulevia kuitenkin, panostamme laatuun, jotta ostamamme tuotteet kestävät pitkään.



Anoppi ei tätä ymmärrä tai suostu ymmärtämään. Kaikki, lähes KAIKKI hänen lahjansa ovat kirppiskamaa. Okei, silloin tällöin joukossa saattaa olla uutta tavaraa, kuten halpahallin meikkejä. Ei edes tarjous-Lumenea vaan niitä kamalia kiinalaisia kahden euron sini-vihreitä luomiväripaletteja. Yök.



Kertaakaan en ole saanut (kirppis)lahjaa, joka olisi edes ostettu minua ajatellen. Olen saanut mm. tekosilkkisiä mummopaitoja, muovihelmikoruja, muovisen "lompakon", käytetyn huulipunan, käytetyn rihkamakellon, kolme-neljä kokoa liian suuria vaatteita, käytetyn matkalaukun, matkamuistopehmolelun (esim. pehmokoalan, jonka mahassa lukee "Australia") jne. Siis silkkaa roinaa, joka päätyy roskiin. Olen sietänyt tätä jo monta vuotta, mutta nyt lapsen myötä raja tuli vastaan. En halua, että lapselleni tuodaan käytettyä p*skaa tai vaarallista rihkamaa. Miksi se on niin vaikeaa ostaa sillä kymmenellä eurolla sitten vaikka vaippoja, jos jotain on pakko ostaa. Tai kysyä mitä tarvitaa, jos haluaa ostaa jonkin vaatekappaleen, sillä Prismasta saa alle kympillä jo jonkin siitin, ehjän vaatteen?? Tai laittaisi sitten vaikka lapsen säästöpossuun kaksi euroa, jos jotain on pakko antaa.



Mieheni on lukuisia kertoja pyytänyt lopettamaan roinan tuomisen, mutta ei! Kun "se on osoitus rakkaudesta" ja sitten lähes väännetään itkua, kun olemme niin julmia.



Ja kyllä. Viimeksi sain lahjaksi "aidon merkkihajuveden" kirpparilta. Oli aito juu, kiinalainen tärpätiltä haiseva "Kalvin Klain Parfume".

Uskoakseni olen antanut usein huonoja lahjoja, kuten lehtitilausten mukana tulleita kylkiäisiä...

Uskoakseni olen antanut usein huonoja lahjoja, kuten lehtitilausten mukana tulleita kylkiäisiä...

Olen minäkin antanut lehtien kylkiäislahjoja ystävilleni lahjaksi. Mielestäni Magisso kakkulapio on tyylikäs ja arvokaskin lahja.

Mun mies tiesi asiasta jo vuosi etukäteen, mutta päätti toimia vasta edellisenä iltana... x)

Terveisin, se toinen "katkera"

Mun mies tiesi asiasta myös etukäteen ja sama juttu, edellisenä iltana piti sitten mennä hankkimaan n. 10v. tytölle sopivat korvakorut, jotka eivät todellakaan ole minun tyyliäni. Olin tosi pettynyt mutten ole ikinä siitä sanonut miehelleni. Annan korut tytölleni kunhan hän vähän kasvaa :)

Uskoakseni olen antanut usein huonoja lahjoja, kuten lehtitilausten mukana tulleita kylkiäisiä...

Olen minäkin antanut lehtien kylkiäislahjoja ystävilleni lahjaksi. Mielestäni Magisso kakkulapio on tyylikäs ja arvokaskin lahja.

edullinen lahja, koska tiedettiin ettei liitto kestä. No kestihän se, kokonaisen vuoden kait...



Oli heilläkin lahjalistat ja toiveet, mutta pikkusen jotenki oli läpinäkyvää miksi häät vietettiin... halvalla juhlat, mahd. paljon ämpätty paikkaan vieraita ja kalliit lahjatoiveet.

isotätini antoi minulla yo-lahjaksi 5e. Ei siinä muuten mitään, mutta serkkuni oli saanut kaksi vuotta aikaisemmin omissa lakkiaisissa 5000e.

Serkkuni äiti oli isotätini edunvalvoja.

varmaan oli sitten lahjaverot maksettu ;)

että ei hän vaan ikuna koskaan arvostele saamiaan lahjoja.



Mussutimussutimussuti.



Ja aika alkuvaiheessa ketjuahan se jo tulikin.



Totta kai sitä hiljaa sisimmässään on JOTAIN MIELTÄ saamistaan lahjoista! Ihan jokainen! Muutenhan sitä ei myöskään ilahtuisi tai ylipäätään arvostaisi lahjoja, jos ne ovat kerran ihan evvk, mitä ovat.



Eli on täysin inhimillistä, että joskus tuntee myös negatiivisia tuntemuksia lahjojen suhteen. Ja se on IHAN ERI ASIA kuin että sen pettymyksen näyttäisi! Se kuuluu puolestaan hyviin käytöstapoihin, että vaikka joku lahja tuntuisikin tarpeettomalta, typerältä, huonosti mietityltä tai jopa halvalta - sitä tunnetta ei sovi näyttää, vaan lahjasta aina kiitetään.



Itse ajattelen, että juhliini saa vallan mainiosti tulla ilman lahjaa, jos juhlija on vähävarainen. Mutta kieltämättä hiukan hiljaa itsekseni ihmettelin, kun tarjosin mieheni 45-vuotissynttäreiden kunniaksi kälylle+langolle hemmetin kalliin illallisen ravintolassa juomineen, eikä hän edes korttia ollut viitsinyt tuoda miehelleni, vaikka hyvin tiesi, että siinä juhlittiin hänen veljensä synttäreitä.

Mä uskon kyllä. Mun anoppi antaa juuri niin tolkuttomia lahjoja, että mikä tahansa noista karseimmista vois olla sen antamia. Kiikuttaa sellaista, jonka joku toinen on hylännyt tarpeettomana tai sitten just jotain ilmaiskrääsää ja kylkiäisiä. Viimeks toi meille kuluneen 80-luvun plyysimaton, jonka naapurinsa oli heittänyt muuton alla roskikseen.

Mä en ihan kaikkea usko mitä täällä kirjoitetaan. Keksittuja "lahjoja".

Entiset appivanhemmat dyykkas roskiksia ja ojanvarsia ja toi mitä ihmeellisimpiä rojuja meille. Osa oli kyllä ihan käyttökelpoisiakin. Mutta joo, en tiennyt mitenpäin olla, kun kieltäännyin 80-lukulaisesta pyöräilykypärästä (2004 vuonna) ja sain osakseni moitteita. Voi hyvää päivää.

Totta kai sitä hiljaa sisimmässään on JOTAIN MIELTÄ saamistaan lahjoista! Ihan jokainen! Muutenhan sitä ei myöskään ilahtuisi tai ylipäätään arvostaisi lahjoja, jos ne ovat kerran ihan evvk, mitä ovat.

Eli on täysin inhimillistä, että joskus tuntee myös negatiivisia tuntemuksia lahjojen suhteen. Ja se on IHAN ERI ASIA kuin että sen pettymyksen näyttäisi! Se kuuluu puolestaan hyviin käytöstapoihin, että vaikka joku lahja tuntuisikin tarpeettomalta, typerältä, huonosti mietityltä tai jopa halvalta - sitä tunnetta ei sovi näyttää, vaan lahjasta aina kiitetään.

munkin mielestä on tekopyhää väittää, ettei ikinä olisi ollut pettynyt saamaansa lahjaan. Mulla esim. on anoppi, joka kysyy säännön mukaisesti, mitä lapsemme tarvitsisi lahjaksi, mutta ei koskaan ole vielä toivetta noudattanut. Eikä kyse ole siitä että oltais toivottu jotain liian kallista, kun anoppi kumminkin ostaa saman hintaista mutta käyttökelvotonta.

peruskameran, jossa ei ollut edes zoomia (vuosi oli 1999) ja takuukuitissa hinta 120mk. Olin toivonut lahjaksi rahaa, että voisin ostaa KUNNON kameran, ja sainkin sitten kummeilta sun muilta, mutta en kehdannut sitten toista kameraa ostaa kun rakkaat vanhemmat ja sisarukset olivat näinkin anteliaan lahjan mulle antaneet... Lahjassa kuitenkin mukana useampi aikuinen sisarus sekä vanhemmat. Kaksi vuotta myöhemmin pikkuveljeni sai samalta porukalta rippilahjaksi uutuuskännykän, jonka hinta oli 700mk. Suoraan sanottuna kyllä tuntui pahalta.



Muutoin en kyllä muista pahastuneeni lahjoja. Tai no, joskus ärsyttää kun yksi lähisuvun mummo haalii kirppareilta aina ihan hirveitä rytkyjä ja likaisia pehmoleluja ja antaa niitä sitten siellä käydessä suoraan lapsille... Ei oikein voi sitten kieltäytyäkään. Meillä vaan pehmolelujakin on niin järjettömästi, ettei yhtään enempää tarvi ja nuo mummon ostamat ovat todella saastaisia, tuntuu että niissä varmaan on nimenomaan niitä kirppujakin. Ja vaatteet haalistuneita, venyneitä ja vanuneita.

nimenantojuhliin oli kutsuttu lähin suku (mummut, papat, tädit, enot ja sedät ja pari kaveria). Kaikki muut toivat jotain vaatetta tai juuri näitä kultasepän liikkeestä ostettuja eka hammas rasioita ja säästöpossuja. Ihania olivat ja tarpeeseen tuli, muistoksi lippaat lapselle. Mutta äitini kiikutti jätesäkissä (muut olivat paketoineet nätisti) minun ja sisarusteni vanhoja leluja lapsuudesta ja vauva-ajasta, lelut kiertäneet jokaisen meistä sisaruksista. Hieno ele, mutta leluja oli koko jätesäkki täynnä ja KAIKKI lelut joko ihan pilalle purtuja, rikkinäisiä ja tusseilla töhrittyjä...



Tiedän, ettei vanhemmillani rahaa hirveänä ole, mutta olisivat ennemmin ostaneet jotain järkevämpää ja siistimpää, ihan edullisesti kuin raahanneet ison kasan leluja, joita en uskalla lapselleni antaa.

anoppi on antanut useamman kerran lahjaksi työnantajansa (iso firma) mainoskamaa, t-paitoja, mukeja jne. Se on minusta vähän noloa. Ei niinkään rahasumma (en tiedä mitä ovat maksaneet, mutta varmaan niillä rahoilla olisi saanut esim. paketin hyvää teetä ja pienen suklaalevyn), mutta ne mainoskamat.

nimenantojuhliin oli kutsuttu lähin suku (mummut, papat, tädit, enot ja sedät ja pari kaveria). Kaikki muut toivat jotain vaatetta tai juuri näitä kultasepän liikkeestä ostettuja eka hammas rasioita ja säästöpossuja. Ihania olivat ja tarpeeseen tuli, muistoksi lippaat lapselle. Mutta äitini kiikutti jätesäkissä (muut olivat paketoineet nätisti) minun ja sisarusteni vanhoja leluja lapsuudesta ja vauva-ajasta, lelut kiertäneet jokaisen meistä sisaruksista. Hieno ele, mutta leluja oli koko jätesäkki täynnä ja KAIKKI lelut joko ihan pilalle purtuja, rikkinäisiä ja tusseilla töhrittyjä...

Tiedän, ettei vanhemmillani rahaa hirveänä ole, mutta olisivat ennemmin ostaneet jotain järkevämpää ja siistimpää, ihan edullisesti kuin raahanneet ison kasan leluja, joita en uskalla lapselleni antaa.

tuollaisten säilyttäminen on kumminkin vaivalloista ja vie tilaa. Äitisi oli niitä jemmannut sinua ja lastanne varten vuosikausia ja halusi sitten ne tuomalla muistuttaa sinua omasta lapsuudestasi.

Mulla taas äiti on erittäin tarkasti siivonnut pois kotoaan kaiken minusta muistuttavan. Ok, valokuvia on joitain, mutta ei mitään muuta. Esim. lapsena äidilleni kirjoittamat runot ja piirrokset hän toi minulle ikään kuin ei haluaisi niitä enää pitää. Minusta se tuntuu hiukan haljulta, mutten ole hänelle asiasta kehdannut sanoa.

Eli: ihmiset voivat toimia omasta mielestään jalosti ja hienosti, mutta toinen tulkitsee sen päinvastoin loukkaavaksi.

tuliko tänä jouluna näitä aatoksia?

täytti jokin aika sitten pyöreitä, eli 50 vee. Sai siskoltaan, hyvätuloiselta ja ihan sillä lailla tutulta ihmiseltä että jatkuvasti ovat tavanneet ja samassa kaupungissa asuvat, lahjaksi Veikkauksen arpapaketin ja kirkasvärisen t-paidan, jossa oli eräs piirroshahmo. Joo, mieheni on siis tatuoitu, parrakas motoristi, joka ei ainakaan 20 vuoteen ole käyttänyt muuta kuin mustia, omaan tyyliinsä sopivia paitoja. Samoihin aikoihin anoppi (eli näiden äiti) täytti ei-pyöreitä, ja tälle sisko osti sellaisen monen sadan euron kasvihuoneen pihalle.

Kyllä harmitti miehen puolesta melkoisesti.