Oikeastiko vanhempainilloissa kulutetaan aikaa esittäytymisiin?

että haluan kotiin ajoissa ja ne jotka haluavat tutustua tehkööt sen tilaisuuden jälkeen. ap

johon opettaja totesi opettajamaisesti, että on yksi näitä peruskohteliaisuussääntöjä opetella sanomaan oma nimensä eli lienee hyvä tilaisuus nyt vanhempienkin kokeilla, onnistuuko se meiltä. Se "tämä on turhaa" -äiti olikin luokan häirikön äiti.

että jos käyttää puheenvuoron aloittaa sanomalla nimensä ja kenen äiti tai isä on. Ja sitten sanoo asiansa, ei mitään CV:tä.

Ennen ja jälkeen kokouksen voi käydä sanomassa käsipäivää niille, joita ei tunne, voi siis itse olla aloitteellinen. Kokouksessa käydään kouluasioita läpi.

Jos joku toivoo esittäytymiskierrosta, niin se on ihan kustakin kiinni mitä kertoo. Nimi ja lapsen nimi riittää mun mielestä. Siihen ei mene kohtuuttomasti aikaakaan. Mutta aina on tietty niitä jotka alkaa kertoa laajasti taustoistaan, perhetilanteestaan ja lapsensa luonteesta, ties mistä.

Todellakin toivon että pieni esittäytymiskierros on. Vai pitääkö mun ruveta huutelemaan: "anteeksi, onko täällä Annin ja Emmin vanhempia? Mun lapsi puhuu Annista ja Emmistä paljon ja haluaisi joskus kutsua heidät kotiimme"

Hohhoijaa, just tuollaiset ämmät mua ärsyttää siellä

Luuletko ihan oikeasti, että kukaan muistaa sen kierroksen jälkeen, kuka oli kenenkin äiti tai isä. Viimeisessä vanhempainillalla oli paikalla kolmisenkymmentä aikuista. Oli Ville isää ja äitia ja Sannin äitiä ja Tuomon isää jne..

Kun kierros oli ohi, en osannut yhdistää yhtään heistä kehenkään lapseen.

Meillä päin mennään lapsen nimilapulliseen pulpettiin istumaan.

Vierailija - 27.08.11 06:15 (ID 13293884)

ei siihen mene kuin 15 sekuntia/vanhempi "Olen Liisa Laurila, Annukan äiti". Opettajallekin on kiva tietää, ketkä ovat paikalla. Harva kun luokkaan tullessaan kättelee opettajan ja esittelee itsensä.

ja jos jostain perheestä on äiti ja isä, niin minne se toinen menee?

Käyn kuukaudessa kymmenissä erilaisissa tilaisuuksissa projektikokouksista vanhempainiltoihin ja aina on tapana esittäytyä, jos kyseessä ei ole luentotilaisuus.

No ehkä olen adhd, koska en voi muistaa outojen lasten nimiä ja muistaa heidän vanhempiaan.

Luokkaan tuli n.20 outoa lasta ja minun aivokapasiteetti ei nyt vain pystynyt oppimaan tämän 15 sekunnin aikana, että "kas luokassako on joku Tuomo Virtanen ja tämä on Antti Virtanen, Tuomo Virtasen isä" ja heti 19 muuta outoa nimeä perään.

Anteeksi huonomuistisuuteni. Mutta minusta se oli vain tyhkää sanahelinää ja penkit vain jyräsi kun vanhemmat vaivautuneina nousivat ylös penkeistään. Opettajaa selkeästi harmitti kun hänet keskeytettiin kun oli juuri selittämässä koulun sääntöjä. Sen esittelyn jälkeen ei sitten enää päästykään oikein kunnolla asiaan vaan oli jo kaikilla niin kiire, että halusivat pois.

Todellakin toivon että pieni esittäytymiskierros on. Vai pitääkö mun ruveta huutelemaan: "anteeksi, onko täällä Annin ja Emmin vanhempia? Mun lapsi puhuu Annista ja Emmistä paljon ja haluaisi joskus kutsua heidät kotiimme"

Luuletko ihan oikeasti, että kukaan muistaa sen kierroksen jälkeen, kuka oli kenenkin äiti tai isä. Viimeisessä vanhempainillalla oli paikalla kolmisenkymmentä aikuista. Oli Ville isää ja äitia ja Sannin äitiä ja Tuomon isää jne.. Kun kierros oli ohi, en osannut yhdistää yhtään heistä kehenkään lapseen.

Minä osasin välittömästi yhdistää sen aikuisen pissaliisan luokan pikkulumppuun, lihavan ja suttuisen äidin lihavaan ja suttuiseen kiusaajaan, urheilullisen isän (lenkkivaatteissa vanhempainiltaan, miten luovaa) jalkapalloa pelaavaan Anssiin jne.

ollut. Mutta luokassa ollaan aina menty lapsen paikalle, joten siitä helposti tietää kuka on kenenkin vanhempi. Kuin myös siitä, että ovat kuudetta vuotta samalla luokalla:)

ja minusta se on fiksua.



Lapseni on ollut musiikkiluokalla ja sama luokka koossa 3-6 luokkien ajan joten monta kertaa vanhempia tuli tavattua.



LIsäksi luokalla paljon konsertteja ja tapahtumia joiden järjestämiseen on tarvittu vanhempienkin apua ja läsnäoloa.



Ei kenelläkään saa olla niin kiire että on yhdestä max 15 minuutista elämä kiinni.

Kasvot jää vielä vähemmän mieleen kuin nimet. Jos jonkun vanhempi tulee vaikka kadulla vastaan, en takuulla tunnista häntä, vaikka olisin hänet montakin kertaa nähnyt.

päästä esittelemään itseään. Anteeksi, että ihmettelen tätä. Mutta saako joku tosiaan siitä jotain kicsejä, että pääsee nousemaan ylös ja kertomaan, että on Nico-Petterin äiti ja pyörähtämään edestä ja takaa ja näyttämään, että tässä minä olen ja tällainen minä olen edestä ja takaa.



Ketä kiinnostaa....

Minäkin ihmettelen, miten jonkun mielestä voi mennä liikaa aikaan esittelykierrokseen. Eri asia on tietenkin monen luokan vanhempien luentotilaisuus, mutta jos siis puhutaan tavallisesta vanhempainillasta, niin tietenkin siihen kuuluu lyhyt, asiallinen esittely.



Minun muistikapasiteettini ei riitä muistamaan kaikkia luokan vanhempia, mutta jos lapsi on kotona kertonut, että Niko-Petteri on kiva, niin kyllä sitten tunnistan tämän äidin tai isän.



Vanhempainillan jälkeen kyllä ymmärsin, miksi opettajat pitävät omat puhelinnumeronsa privaattiasioina. Ja jos olisin ope, kirjoittaisin varmaan salaa sketsisarjaa siitä, miten aikuiset ihmiset käyttäytyvtä tai eivät käyttäydy vanhemille tarkoitetuissa tilaisuuksissa.

lasteni vanhempien kasvot. Nimiä en tietenkään muista. Lapseni luokkakaverien etunimet kyllä muistan, nyt jo, pari viikkoa koulun alun jälkeen.



Ihan samalla tavalla muistan isoäitini vanhainkodissa muiden vanhusten ja hoitajien nimet. He ovat ihmisiä, joiden kanssa minulle rakas ja tärkeä ihminen viettää aikansa, joten olen heistä kiinnostunut.

, muttta jos on kiire ja ei jaxa tai muuten vaan epäsosiaalinen ja ei kiinnosta tyyppi, niin eiköhän se olisi parempi pysyä ihan siellä kotona.

Se tilanne menee niin, että joku kiekaisee, että voisimmeko esitellä itsemme. Aloitetaan siitä edestä. Siellä hyvin hämemmentynyt äiti istuu vähän pöllähtäneenä, että mitä nyt. Hän jyrää pulpetin edestään ja tuoli raapii maata ja hätäisesti esittelee itsensä. Kun hän jyrää penkkiä takaisin, nousee toinen ja jyrinän takaa ei kukaan kuule nimeä. Kolmas supattaa niin hiljaa, että hänenkään nimeä ei kuule.



Siinä vaiheessa alkaa kahdeksas ja yhdeksäs ja kuudestoista miettimään, että kohta on mun vuoro ja miten osaisin nousta niin, että pulpetti ei pitäisi kamalaa meteliä ja tuoli ei raapisi maata. Siinä ei sitten ehdi kuunnella intensiivisesti kenen äiti tuo punatukkainen oli ja kenen tuo vaaleatukkainen ja oliko tuo mies ja nainen pari ja jonkun vanhemmat kun miettii vain, että kohta on mun vuoro ja miten saan noustua niin, etten näytä naurettavalta kun nousen tästä liian ahtaasta pulpetista ylös.





Oi kun ihana tilanne. Kaikki ovat nauttineet siitä suunnattomasti ja saaneet tutustua luokkakavereidensa vanhempiin.



Kun Jaanan äiti tulee sitten Pertin äitiä vastaan, he miettivät, että jotai tuttua oli tuossa ihmisessä, missähän olen hänet nähnyt joskus.

vaan siitä, että ovat sen verran kiinnostuneita lapsensa asioista, että haluavat tuntea (tai edes tietää nimeltä) lapsensa luokkakaverien vanhemmat. Minusta ihan normaalia.

päästä esittelemään itseään. Anteeksi, että ihmettelen tätä. Mutta saako joku tosiaan siitä jotain kicsejä, että pääsee nousemaan ylös ja kertomaan, että on Nico-Petterin äiti ja pyörähtämään edestä ja takaa ja näyttämään, että tässä minä olen ja tällainen minä olen edestä ja takaa.

Ketä kiinnostaa....

varsinkin silloin kun ollaan ensimmäistä kertaa koolla. Sehän on nimenomaan lasten etu, koska vanhempien olisi hyvä olla edes hieman kartalla lastensa luokkakavereista. Kokisin aika moukkamaisena tilanteen, jossa oltaisiin ensimmäistä kertaa luokan vanhempainillassa eikä mitään esittäytymistä tapahtuisi. Seuraavilla kerroilla se ei tietenkään ole enää tarpeen.



Ja esittäytymisellä tarkoitan lyhyttä "olen maija maijanen, matti maijasen äiti" - en mitään tutustumiseleikkiä tai tarkempaa selontekoa perheestä, ammatista jne.



Näitä ketjuja lukiessa todella miettii, miten vajaavaiset sosiaaliset taidot monilla vanhemmilla on. Eipä tarvitse miettiä, mistä monien lasten vajaavaiset sosiaaliset taidot lukevat :(

vielä niin minua ei todellakaan kiinnosta tietää, kuka on jonkun äiti kun en edes tiedä, kuka tämä joku on.

Minä osoitan kiinnostusta lapsiini ihan muilla keinoin kuin haluamalla typeriä outojen ihmisten esittelyjä joissain vanhempainilloissa.

Kun lapsi tutustuu kavereihinsa, samalla tutustutaan me vanhemmatkin sitten. Ja huomattavasti paremmin kuin jollain teennäisellä esittelyllä vanhempainillassa.

Mutta jos sinä saat jotain irti siitä, että saat kertoa oudoille ihmisille nimesi ja kertoa lapsestasi oudoille ihmisille, joita ei ´tippaakaan kiinnosta sinun nimesi niin sitten sinä saat siitä jotain. Joku muu ei ehkä saa siitä mitään, että sinä haluat nousta esille sieltä ja kiekua, kuka olet ja kuka on lapsesi. Ehkä et ole niin kiinnostava kuin luulet.

vaan siitä, että ovat sen verran kiinnostuneita lapsensa asioista, että haluavat tuntea (tai edes tietää nimeltä) lapsensa luokkakaverien vanhemmat. Minusta ihan normaalia.

päästä esittelemään itseään. Anteeksi, että ihmettelen tätä. Mutta saako joku tosiaan siitä jotain kicsejä, että pääsee nousemaan ylös ja kertomaan, että on Nico-Petterin äiti ja pyörähtämään edestä ja takaa ja näyttämään, että tässä minä olen ja tällainen minä olen edestä ja takaa.

Ketä kiinnostaa....

niin jääkää kotiin, kyllä ne teille "tärkeät" asiat voi saada tiedotteenakin kotiin tai sähköpostiin. siis joos lastenne asiat, kaverit ja vanhemmat ei pätkääkään teitä kiinnosta.

Vanhempianiltojen yksi tarkoitus on nimenomaan se, että tuntee edes jollakin tasolla muita vanhempia, voi puhua yhteisistä asioista ja saada hyvä henki luokkaan ja kouluun.

Ja toiseksi, kyllä se kuuluu ihan PERUSkäytöstapoihin esittäytyä (vaikka ei vähääkään kiinostaisi toiset läsnäolijat).

kenen kanssa kukakin päivänsä viettää... Kyllä minä olen heti ekaluokan aluksi kysellyt lapselta, keitä luokalla on (sekä tyttöjen että poikien nimet, riippumatta oman lapseni sukupuolesta). Viimeistään luokkakuvasta katsotaan yhdessä, kuka on kukakin, jos lapsi ei heti alkusyksystä vielä ole muistanut kaikkien nimiä. Ja kun lapsi haluaa mennä Matiaksen luokse leikkimään tai Aliisa haluaa tulla meille, on kiva kun tietää edes suunnilleen, minkänäköisen ihmisen kanssa tuosta vierailusta sovitaan tai minkänimiseen äitiin/isään otetaan yhteyttä.

Mutta ainahan noita outoja vanhempiakin joukkoon mahtuu, joita ei kiinnosta mitä ja kenen kanssa lapsi puuhaa. Kyllä se sinun lapsesi kuitenkin sen Maijunkin kanssa istuu samassa luokassa monta tuntia päivässä... Onneksi omien lasteni koulu- ja päiväkotikavereilla ei ole noin välinpitämättömiä vanhempia, vaan reippaasti tervehditään ja mutinoitta esittäydytään, kun se on tarpeen.

jos en tiedä kuka on Maiju hirveesti kiinostaa kuka on Maijun äiti

että haluan kotiin ajoissa ja ne jotka haluavat tutustua tehkööt sen tilaisuuden jälkeen. ap

johon opettaja totesi opettajamaisesti, että on yksi näitä peruskohteliaisuussääntöjä opetella sanomaan oma nimensä eli lienee hyvä tilaisuus nyt vanhempienkin kokeilla, onnistuuko se meiltä. Se "tämä on turhaa" -äiti olikin luokan häirikön äiti.

ja kuten esimerkki osoittaa, lapsellaan samanlaisia rajoitteita. Pisteet tuosta opelle, hoiti tilanteen hienosti!