Kysymys uskovaisille

historian ja ympäröivän yhteiskunnan. Miestenhän ei olisi tarvinnut kirjoittaa mitään naisille edullista, ja silti näihin kirjoituksiin on kirjoitettu montakin asiaa, jotka todistavat jumalsta muutakin.

nyt itsekin kirjoitat, että miehet ovat kirjoittaneet jumalan. Siis luoneet, keksineet hänet, vai?

ison ihmisjoukon äänekkäästä kiistelystä ja väittelystä, jossa kaikki haluavat puhua samaan aikaan ja toistensa yli ja päälle ja kaikki uskovat olevansa oikeassa.



Silloin minä mielellään jätän kiistelyn ja väittelyn ja rauhaa rakastavana hipsin huomaamatta taka-alalle. Istun rukouskammiooni tai menen hiljaa kirkon penkkiin istumaan. Kiitän Jumalaa hänen äärettömästä rakkaudestaan ja siitä armosta jonka hän on minulle osoittanut.

Kun ulkona puhaltaa myrskytuuli, on mukava tulla sisään, lämmittää takka ja hiljentyä hetki takan lämmössä. Näin kuvailisin sitä, miltä minusta tuntuu tämä keskustelu. Kuulen sen myrskyn (kiistelyn ja väittelyn) jota tässä ketjussa käydään, mutta haluan lämpimään. Haluan sisälle lämmittelemään, sillä tiedän että takka lämmittää ja takan ääressä lepään. Se, mistä minä saan levon ja rauhan elämässäni, on Jumalan Sana, Raamattu ja Jeesus Kristus, Isä, Kolmiyhteinen Jumala. Vaikka mitkä maailman tuulet puhaltaisivat ulkona, minä tiedän, että Jumalan sanassa ja uskovien yhteydessä saa levätä. Jumalan Sanasta ja seurakunnan yhteydestä saan ammentaa sellaista rakkautta, jonka kuvaileminen suomen kielen sanoin on mahdotonta.

En halua sanoa, että suhtautuisin ylimielisesti siihen myrskyyn eli siihen mitä ei-uskovat ihmiset kiistelevät Jeesuksesta, mutta minun sieluni kaipaa Jumalan luokse ja uskovien yhteyteen. Minulle Jumalan olemassaolo on niin äärimmäisen todellinen ja varma asia, että siitä varmuudesta käsin on vaikea lähteä väittelemään siitä että onko Jumalaa vai ei. Minulle se ei ole asia, joka voisi väittelemällä muuttua toiseksi. Olen itse kokenut sen, että Jumala on olemassa, niin monta kertaa ja niin monella ihmeellisellä tavalla, että en minä voi kuin polvistua Jumalan eteen. Jumala on niin suuri, että kun hän koskettaa, ihminen kyllä tajuaa, että Jumala todellakin on. Silloin epäilyksiä ei enää jää.

Rakastan teitä kaikkia, vaikka en teitä tunnekaan ja haluan teidän kokevan sen saman ihmeellisen rakkauden, jonka minä olen saanut kokea.

Jokainen ihminen on Jumalan silmissä yhtä arvokas. Jumala rakastaa jokaista ihmistä niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi. Jumalan rakkaus ja armo kuuluu ihan jokaiselle ihmiselle ja kaikki saavat sen vastaanottaa. Teoillaan ihminen ei voi pelastua, sillä täydellistä ihmistä ei ole.

Jokainen KRISTITTY on (uskonnon opetuksen mukaan) Jumalan silmissä yhtä arvokas. Ei siis jokainen ihminen. Uskonto opettaa, että Jumala rakastaa jokaista ihmistä, mutta ei silti hyväksy jokaista - loppujen lopuksi. Lopulta hän hyväksyy (pelastaa) vain ne, jotka uskovat häneen. Ihminen, joka käyttäytyy vastaavalla tavalla, mielletään melko itserakkaaksi. En ota kantaa siihen, kuka voi pelastua tai kuka ei, koska ajatus "pelastumisesta" on kristinuskon tematiikkaa, enkä katso maailmaa kristittynä. Mutta kristinuskon opettama ajatus, että epätäydellisistä ihmisistä pelastuvat vain uskovat, todellakin ON eettisesti hyvin arveluttava. Jumalan rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan kuvastaisi paremmin opetus, että jokainen pelastuu - koska Jumala rakastaa kaikkia ja haluaa siksi pelastaa kaikki - tai jopa, että ihminen, joka pyrkii elämässään tekemään hyvää (vaikka epäonnistuisikin välillä), pelastuisi. Mutta sen sijaan kristinusko opettaa, että vain uskovat pelastuvat. Tällöinhän jokainen EI ole Jumalan silmissä yhtä arvokas, koska hän ei katso kaikkien ansaitsevan pelastusta - mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.

Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä. Myös niitä, jotka eivät ota Jumalan rakkautta vastaan. Jumalan rakkaus heitä kohtaan on ääretön. Ihmisellä on vapaa valinta, ottaako hän Jumalan armon vastaan vai ei.

Mielestäni juuri kuitenkin silloin, jos Jumalaa pidetään isänä, äitinä tai vanhempana, on hänellä suuri todistusvastuu. Eihän minunkaan lapseni voi pitää minua hyvänä äitinä, jos en täytä hänen tarpeitaan jo edeltäkäsin.

Lisäksi jankkaat, ettei kristinuskon mukaan voi tai saa ajatella mitään itse. Oletko lukenut Raamattua? Siellähän monessa kohdassa neuvotaan punnitsemaan, harkitsemaan ja pitämään se mikä on hyvää?

Se, ettet feministinä pysy kutsumaan jotakuta isäksi, kertoo kyllä jostain ongelmista. Jos sinulla olisi ollut täysin rakastava suhde isääsi, niin kokisit isä-sanan myönteisenä samoin kuin äiti-sanan. vaikka kyullähän jotkut feministit kokevat sanan äitikin naista halveksivaksi.

Olen itse feministi. Kannatan sukupuolten välistä tasa-arvoa, olen pitänyt oman nimeni, olen toiminut perheen pääasiallisena elättäjänä, miehen ollessa hoitovapaalla. Lapsillamme on kaikenlaisia leluja, kasvatamme lapset sukupuolisensitiivisesti. Ennen uutta nimilakia päätin, etten mene naimisiin, jos laki ei muutu. 90-luvulla päätin, etten mene naimisiin, jos raiskausta ei kriminalisoida ym.

Kuitenkin huomaan feministipiireissä paljon sitä, että kun omaa sukupuolta ei ole arvostettu, ei voi neutraalisti suhtautua siihen toiseenkaan eli miesten sukupuoleen. Surullista, koska ainoastaan yhteistyöllä saamme yhteiskunnan tasa-arvoisemmaksi.

Alkaa kuulostaa siltä, että sinulla ei ole ollut omiin vanhempiisi hyvää suhdetta, jos koet vanhempi-lapsi -suhteen hankalana. Sitäpaitsi Jeesukseen uskovia kutsutaan raamatussa myös muilla nimillä kuin vain lapsina: ystävinä, työtovereina, ruumiinosana, palvelijana (ja vapaaehtoisena sellaisena). Jos sinulle on kuva isistä tai isästä vastenmielinen, niin voithan halutessasi kutsua Jumalaa hänen muilla nimillään.

En koe hankalana vanhempi-lapsi-suhdetta, vaan sen, että tämä otetaan metaforaksi uskontoon. Ja tämä siksi, että siihen liittyy se "lapsenusko", kyseenalaistamaton ja tietämätön ja sokea luottamus, jota tässäkin ketjussa on kuvailtu. Siinä asetelmassa jumalan ei tarvitse oikeastaan todistaa ihmiselle mitään.

Minulla ei ole henkilökohtaista tarvetta kutsua kristinuskon jumalaa millään mainituilla nimillä, koska en tunnusta kyseistä uskontoa. Ja kysymystä, uskonko jumalaan, en tulkitse kysymykseksi uskonko kristinuskon jumalaan - se ei siis ole minulle mikään synonyymi korkeammalle voimalle yleensä, enkä miellä sitä (siis kristinuskon jumalaa) ensisijaiseksi tai edes todennäköiseksi oikeaksi jumalaksi.

Ja itse asiassa tämä sinunkin kommenttisi kuvastaa jotenkin kristittyjen parissa usein olevaa ajattelutapaa: heti, jos kristinuskon sanastoa tai kuvastoa kritisoi, aletaan etsiä syitä jostain kieroutuneesta vanhempi-lapsi -suhteesta tai muista henkilökohtaisista ongelmista. Niin, kun ihminenhän ei kristinuskon mukaan saa (voi?) ajatella mitään itse!

Mikäli olisin kristitty, kokisin tuon isä-termistön ongelmalliseksi siksi, että en feministinä haluaisi tunnustaa patriarkaalista uskontoa. Itse voisin toki kutsua jumalaa äidiksi (protestiksi) tai hengeksi tai miksi vaan, mutta ei se itse kristinuskon patriarkaalisuutta silti poistaisi.

Mitä se filosofinen kristinusko on? Et ole vastannut vielä näihin kysymyksiin? Samalla voisit muuten kertoa, että missä siellä Raamatussa Jumalaa sanotaan mieheksi? Se, että hänestä käytetään samaa hän-sanaa joissakin kielissä, kuin miehistä, ei tee hänestä miestä. Samoin kuin on kieliä, joissa Jumalaan viitataan naisiin, viittaavalla hän-sanalla, ei tee Jumalasta naista.

mikä filosofinen kristinusko, mihin viittaat? (Oletan, että kysymys on suunnattu minulle.) Jokaisella uskonnolla on oma filosofiansa, tosin joissain uskonnoissa se korostuu enemmän kuin toisissa. Kristinusko kuuluu niihin, joissa sen merkitys on vähäisempi kuin esim. Aasian uskonnoissa. Ja itselläni tökkii kristinusko myös tämän vuoksi. En siis tarkoita, että olisin kristitty, jos se olisi filosofisempi, mutta ehkä ajatukseni siitä voisi olla edes vähän positiivisempi.

En nyt lähde etsimään sinulle mitään Raamatun kohtia, mutta Raamatussa jumalasta puhutaan herrana ja isänä. Tällä lailla jumala kyllä kuvataan mieheksi.

Tietenkään minkään uskonnon tulkinta (esim. kristinuskon mies-tulkina) ei TEE mahdollisesta jumalaolennosta miestä tai naista tai mitään muutakaan. Mutta uskonnon tulkita ja käsitys jumalasta kertoo uskonnon arvoista ja myös siitä, milaisessa yhteiskunnassa kyseinen uskonto on syntynyt. Kristinusko on patriarkaalinen uskonto, sitä ei kyllä oikein voi kieltää.

Tämähän on uskonasia. Se, joka ei usko, on tätä mieltä. Uskovaiset taas uskovat siihen, että on kirjoitettu Jumalasta.

Asiaa voi varmaankin verrata siihen, että minä kirjoitan virtahevosta. Jonkun mielestä olisin saattanut keksiä tuon otuksen, jos hän ei olisi siitä kuullut, sitä nähnyt. Kun taas minä olisin virtahevon nähnyt, en voisi sitä keksiä. Ehkäpä samoin on Jumalan kanssa. Toiset ovat hänestä kuulleet tai häntä nähneet. Toisten sitten täytyy selvittää suhteensa kirjoituksiin Jumalasta.

historian ja ympäröivän yhteiskunnan. Miestenhän ei olisi tarvinnut kirjoittaa mitään naisille edullista, ja silti näihin kirjoituksiin on kirjoitettu montakin asiaa, jotka todistavat jumalsta muutakin.

nyt itsekin kirjoitat, että miehet ovat kirjoittaneet jumalan. Siis luoneet, keksineet hänet, vai?

mietyttää ap;n(?) tarve kysellä kristityiltä mitään uskontoon liittyvää,kun tuntuu että tarve on vain pilkata.(!?)

se on se ja sama,mitä sulle vastaa,mitä meidän uskonto kertoo,se ei kelpaa sinulle vastaukseksi.



ihmetyttää vaan mikä tarve sinulla on pilkallisesti kysellä,ei minua kiinnosta haastaa kysymyksilläni hinduja,islamin uskosia taikka vaikka ateisteja.

kyse on USKON asioista!

mutta sinua pitänee ymmärtää; et ole aivan vakuuttunut vakaamuksestasi.

tämä ei ollut kuin ohis.

Minäkin tiedän sen kirkkaan katseen, joka uskovaisilla on silmissään ja kasvoillaan - vähän samanlainen kuin ihmisellä, jonka älykkyysosamäärä on paljon normaalia matalampi, eikä oikein tajua maailmasta. Silloinkin sitä vain hymyilee ja halaa kaikkea ja on vaan niin onnellinen

voin ymmärtää pointtisi, mutta surullisen sävyistä silti. Uskon, että olet ihan vaan VILPITTÖMÄSTI ymmärtänyt väärin useita kohtia kristinuskosta - yleensä juuri silloin moni hieman pilkalliseen tyyliin sivaltaa kristinuskoa ja sen edustajia. Ei millään pysytä toista osapuolta yksinkertaisesti kunnioittavassa väittelyssä.

Mä oletan varovasti, että sinäkin voit alkaa etsimään ja vastaanottamaan Jumalan, Kristuksen armoa, läheisyyttä ja rakkautta sitten, kun väärinkäsityksesi Jumalasta ja kristityistä ovat hieman korjaantuneet; esim. se, että LAPSENMIELISYYS ei ole sama kuin LAPSELLISUUS, tai että kristinuskossa ei todellakaan ole kriittisyys ja ajattelu pannassa :)

Et ota huomioon, että miten esim Jeesuksen puheet naisille (naisillehan ei saanut ylipäätänsä puhua) vapauttivat naisen. Samoin paavali sanoi, ettei Jeesuksessa ole miestä, ei naista, ei orjaa, ei omistajaa jne.

Kristinuskon myötä monessa kulttuurissa on naisen asema parantunut: naisten jalkoja ei ole sidottu, heillä on perimisoikeus, tasa-arvoinen asema perheenjäsenenä, oikeus koulutukseen, terveydenhoitoon, ammattiin, omaan rahaan, yhtä suuri oikeus lapsiin avioeron sattuessa yms.

Kuten sanot, tulinta kertoo arvoista. Mitä kertoo sinun arvoistasi ja maailmankuvastasi se, että uskonto, jossa nainen voi toimia ihan kuten mieskin, on mielestäsi vain patriarkaalinen?

Mitä se filosofinen kristinusko on? Et ole vastannut vielä näihin kysymyksiin? Samalla voisit muuten kertoa, että missä siellä Raamatussa Jumalaa sanotaan mieheksi? Se, että hänestä käytetään samaa hän-sanaa joissakin kielissä, kuin miehistä, ei tee hänestä miestä. Samoin kuin on kieliä, joissa Jumalaan viitataan naisiin, viittaavalla hän-sanalla, ei tee Jumalasta naista.

mikä filosofinen kristinusko, mihin viittaat? (Oletan, että kysymys on suunnattu minulle.) Jokaisella uskonnolla on oma filosofiansa, tosin joissain uskonnoissa se korostuu enemmän kuin toisissa. Kristinusko kuuluu niihin, joissa sen merkitys on vähäisempi kuin esim. Aasian uskonnoissa. Ja itselläni tökkii kristinusko myös tämän vuoksi. En siis tarkoita, että olisin kristitty, jos se olisi filosofisempi, mutta ehkä ajatukseni siitä voisi olla edes vähän positiivisempi.

En nyt lähde etsimään sinulle mitään Raamatun kohtia, mutta Raamatussa jumalasta puhutaan herrana ja isänä. Tällä lailla jumala kyllä kuvataan mieheksi.

Tietenkään minkään uskonnon tulkinta (esim. kristinuskon mies-tulkina) ei TEE mahdollisesta jumalaolennosta miestä tai naista tai mitään muutakaan. Mutta uskonnon tulkita ja käsitys jumalasta kertoo uskonnon arvoista ja myös siitä, milaisessa yhteiskunnassa kyseinen uskonto on syntynyt. Kristinusko on patriarkaalinen uskonto, sitä ei kyllä oikein voi kieltää.

tasojen määrittelyjä.

ison ihmisjoukon äänekkäästä kiistelystä ja väittelystä, jossa kaikki haluavat puhua samaan aikaan ja toistensa yli ja päälle ja kaikki uskovat olevansa oikeassa. Silloin minä mielellään jätän kiistelyn ja väittelyn ja rauhaa rakastavana hipsin huomaamatta taka-alalle. Istun rukouskammiooni tai menen hiljaa kirkon penkkiin istumaan. Kiitän Jumalaa hänen äärettömästä rakkaudestaan ja siitä armosta jonka hän on minulle osoittanut. Kun ulkona puhaltaa myrskytuuli, on mukava tulla sisään, lämmittää takka ja hiljentyä hetki takan lämmössä. Näin kuvailisin sitä, miltä minusta tuntuu tämä keskustelu. Kuulen sen myrskyn (kiistelyn ja väittelyn) jota tässä ketjussa käydään, mutta haluan lämpimään. Haluan sisälle lämmittelemään, sillä tiedän että takka lämmittää ja takan ääressä lepään. Se, mistä minä saan levon ja rauhan elämässäni, on Jumalan Sana, Raamattu ja Jeesus Kristus, Isä, Kolmiyhteinen Jumala. Vaikka mitkä maailman tuulet puhaltaisivat ulkona, minä tiedän, että Jumalan sanassa ja uskovien yhteydessä saa levätä. Jumalan Sanasta ja seurakunnan yhteydestä saan ammentaa sellaista rakkautta, jonka kuvaileminen suomen kielen sanoin on mahdotonta. En halua sanoa, että suhtautuisin ylimielisesti siihen myrskyyn eli siihen mitä ei-uskovat ihmiset kiistelevät Jeesuksesta, mutta minun sieluni kaipaa Jumalan luokse ja uskovien yhteyteen. Minulle Jumalan olemassaolo on niin äärimmäisen todellinen ja varma asia, että siitä varmuudesta käsin on vaikea lähteä väittelemään siitä että onko Jumalaa vai ei. Minulle se ei ole asia, joka voisi väittelemällä muuttua toiseksi. Olen itse kokenut sen, että Jumala on olemassa, niin monta kertaa ja niin monella ihmeellisellä tavalla, että en minä voi kuin polvistua Jumalan eteen. Jumala on niin suuri, että kun hän koskettaa, ihminen kyllä tajuaa, että Jumala todellakin on. Silloin epäilyksiä ei enää jää. Rakastan teitä kaikkia, vaikka en teitä tunnekaan ja haluan teidän kokevan sen saman ihmeellisen rakkauden, jonka minä olen saanut kokea.

Se, mistä minä saan levon ja rauhan elämässäni, on Jumalan Sana, Raamattu ja Jeesus Kristus, Isä, Kolmiyhteinen Jumala. Vaikka mitkä maailman tuulet puhaltaisivat ulkona, minä tiedän, että Jumalan sanassa ja uskovien yhteydessä saa levätä.

sitten olet oikeassa paikassa. Hyvä, että saat elämääsi sisältöä uskonnosta ja uskovaisten yhteisöstä. Olen ole itse kristitty, mutta ei minua tietenkään haittaa, jos joku henkilökohtaisesti uskoo kristinuskon opettamalla tavalla. Ajattelen, että uskonto täyttää tarkoituksensa silloin, kun ihminen saa siitä sisältöä ja merkitystä elämäänsä - oli se uskonto sitten "totuus" tai ei.

Minäkin tunnistan kuvaamasi tunteen, mutta itselleni se takka ei ole kristinuskon jumala.

Jumalan Sanasta ja seurakunnan yhteydestä saan ammentaa sellaista rakkautta, jonka kuvaileminen suomen kielen sanoin on mahdotonta.

Hienoa, että sinun kohdallasi on noin. Valitettavasti monella on myös päinvastaisia kokemuksia niin jumalan sanasta kuin seurakunnan/uskovien yhteydestä. Olet varmasti näitäkin tarinoita kuullut.

Rakkaus on aina hieno asia. Omassa elämässänikin se on suurimpia ja hienoimpia kokemuksia.

Minulle Jumalan olemassaolo on niin äärimmäisen todellinen ja varma asia, että siitä varmuudesta käsin on vaikea lähteä väittelemään siitä että onko Jumalaa vai ei. Minulle se ei ole asia, joka voisi väittelemällä muuttua toiseksi.

Ei tietenkään voi. Ihan samalla lailla ei väittelemällä ja paasaamalla saa sitä kristinuskon jumalaa todeksi sellaiselle, joka uskoo johonkin toiseen jumalaan tai ei usko mihinkään jumalaan tai on esimerkiksi agnostikko.

Tämän ketjun varsinainen aihe ei kuitenkaan ollutkaan se, onko jumala olemassa vai ei.

Rakastan teitä kaikkia, vaikka en teitä tunnekaan ja haluan teidän kokevan sen saman ihmeellisen rakkauden, jonka minä olen saanut kokea.

Kiitos, mutta ei kiitos. Olen ollut joskus kristitty, mutta totesin sen vääräksi. En halua palata siihen enää. Minulla on nyt eri ajatukset ja eri näkemykset, ja olen iloinen, että hylkäsin kristinuskon ja totesin sen vääräksi, valheelliseksi eikä riittävän hienoksi asiaksi. Näin minun kohdallani.

Olisi kohteliasta, ettei yritä käännyttää muita ihmisiä. Kaikki "rukoilen että tekin löydätte jumalan" osoittaa aika suurta epäkunnioitusta toisen ihmisen maailmankatsomusta kohtaan. Voitte syvällä mielessänne toivoa ja rukoilla miten paljon vain muiden uskoontulon vuoksi, mutta osoittaisi hyvää käytöstä ja suvaitsevaisuutta olla kertomatta näistä rukouksista ihmiselle, joka ei oikeasti usko samalla tavoin eikä haluakaan uskoa.

Yhä muuten täällä odotellaan niitä filosofisten tasojen määrittelyjä.

ei minkäänlaisia tasoja.

-se joka lupasi vastata...

ihanne olisi uskoa kyseenalaistamatta? Jotkut muut uskonnot sentään korostavat oman ajattelun, henkisen kasvun, merkitystä, mutta kristinusko korostaa sitä, ettei saisi itse ajatella - ihanne on naiivi usko, kyselemättä, miettimättä...

Kristinuskon perusolemus on tutkia. Tutki Raamattua ja itseäsi, keskustele ja pitäkää se, mikä hyvää on. Useassa Raamatun kohdassa kehotetaan tutkimaan, "Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää". Luostarilaitos on syntynyt tutkimaan, eri luostareissa on paneuduttu eri asioihin, jotkut ovat kehittyneet hiljalleen korkeamman asteen opetukseksi.

Teologia on lähtenyt kristinuskosta. Teologia on jumalopin kriittistä tutkimista. Monessa uskonnossa kriittistä tutkimista ei kuulukaan tehdä, mutta Kristinuskossa siihen kehoitetaan. Eikä tutkijan tarvitse olla monennen asteen guru, vaan jokaisen kuuluu tutkia. Johtopäätöksiä varten on seurakunta, siellä saa keskustella yhdessä ja päättää miten toimitaan. Suomessa kirkolliskokous viime kädessä harjoittaa sitä yhteisten ratkaisujen tekoa. Pyhä yhteinen seurakunta on se, jossa saamme seurakuntayhteyden ja löydämme kanssaihmiset tutkimaan yhdessä. Mielipiteissä ei ole yhtä oikeaa, on monta tapaa ymmärtää opetus. Sitä varten meillä on uskontunnustukset tukemassa, että tiedämme, miten lukea oma käsitys, kun olemme itse vahvoja omassa mielipiteessä. Ne ovat turva harhaoppia vastaan.

mutta sinua pitänee ymmärtää; et ole aivan vakuuttunut vakaamuksestasi.

tämä ei ollut kuin ohis.

sieltä tuli taas tämä argumentti... hohhoijaa...

Pyydän: RUKOILE MINUN PUOLESTANI, ETTÄ SAISIN LÖYTÄÄ SELÄMÄNI KESKUKSEEN TUON MINKÄ SINÄKIN!

ison ihmisjoukon äänekkäästä kiistelystä ja väittelystä, jossa kaikki haluavat puhua samaan aikaan ja toistensa yli ja päälle ja kaikki uskovat olevansa oikeassa. Silloin minä mielellään jätän kiistelyn ja väittelyn ja rauhaa rakastavana hipsin huomaamatta taka-alalle. Istun rukouskammiooni tai menen hiljaa kirkon penkkiin istumaan. Kiitän Jumalaa hänen äärettömästä rakkaudestaan ja siitä armosta jonka hän on minulle osoittanut. Kun ulkona puhaltaa myrskytuuli, on mukava tulla sisään, lämmittää takka ja hiljentyä hetki takan lämmössä. Näin kuvailisin sitä, miltä minusta tuntuu tämä keskustelu. Kuulen sen myrskyn (kiistelyn ja väittelyn) jota tässä ketjussa käydään, mutta haluan lämpimään. Haluan sisälle lämmittelemään, sillä tiedän että takka lämmittää ja takan ääressä lepään. Se, mistä minä saan levon ja rauhan elämässäni, on Jumalan Sana, Raamattu ja Jeesus Kristus, Isä, Kolmiyhteinen Jumala. Vaikka mitkä maailman tuulet puhaltaisivat ulkona, minä tiedän, että Jumalan sanassa ja uskovien yhteydessä saa levätä. Jumalan Sanasta ja seurakunnan yhteydestä saan ammentaa sellaista rakkautta, jonka kuvaileminen suomen kielen sanoin on mahdotonta. En halua sanoa, että suhtautuisin ylimielisesti siihen myrskyyn eli siihen mitä ei-uskovat ihmiset kiistelevät Jeesuksesta, mutta minun sieluni kaipaa Jumalan luokse ja uskovien yhteyteen. Minulle Jumalan olemassaolo on niin äärimmäisen todellinen ja varma asia, että siitä varmuudesta käsin on vaikea lähteä väittelemään siitä että onko Jumalaa vai ei. Minulle se ei ole asia, joka voisi väittelemällä muuttua toiseksi. Olen itse kokenut sen, että Jumala on olemassa, niin monta kertaa ja niin monella ihmeellisellä tavalla, että en minä voi kuin polvistua Jumalan eteen. Jumala on niin suuri, että kun hän koskettaa, ihminen kyllä tajuaa, että Jumala todellakin on. Silloin epäilyksiä ei enää jää. Rakastan teitä kaikkia, vaikka en teitä tunnekaan ja haluan teidän kokevan sen saman ihmeellisen rakkauden, jonka minä olen saanut kokea.

kaipaat filosofisempaa, akateemisempaa ja analyyttisempää pohdiskelua uskon kysymyksistä.

mutta sinua pitänee ymmärtää; et ole aivan vakuuttunut vakaamuksestasi.

tämä ei ollut kuin ohis.

sieltä tuli taas tämä argumentti... hohhoijaa...

no perustele halusi "kaataa" juuri Kristinusko kysymyksilläsi!

minäkin voi hohhoijatella! kuinkahan paljon on uskonsa vuoksi on kuolleita?

miksi ei voi sallia jonkun uskoa eri tavalla kuin sinä uskot?

Kristinuskossa on kyse mielenmuutoksesta. Kun kohtaa Jeesuksen opetukset/rakkauden/viisauden ym ssssse saattaa muuttaa ihmisen kokonaisvaltaisesti. Kykenee antamaan anteeksi ja vastaanottamaan anteeksiannon. Siksi juuri kristinusko on minusta se mielenkiintoisin uskonto, koska siinä on kyse siitä, mitä jumala tekee ihmisessä. Olen paljon tutkinut filosofioita, uskontoja ja uskonnollista kirjallisuutta, mutta mistään muista kirjoituksista en löydä niin suuria, ehkä jopa absurdeja, muutoksia, mitä pelkästään Jeesuksen kohtaaminen tekee. Jeesus on myös niin radikaali tekemisissään ja opetuksissaan, että samankaltaista en ole muissa teksteissä huomannut. Opetuslapset kuvataan enemmän tai vähemmän tyhminä ja ymmärtämöttöminä, jotka eivät edes aina tule keskenään toimeen. Ihmeellistä sinäsä, kun muiden uskontojen pyhissä kirjoituksissa korostetaan oppilaiden pyhyyttä ym. Luulisi, opetuslapsia olisi siloteltu vuosien mittaan, mutta ei.

Yhä muuten täällä odotellaan niitä filosofisten tasojen määrittelyjä.

ei minkäänlaisia tasoja.

-se joka lupasi vastata...

olisi mukava vaihtaa ajatuksia jotenkin.

Kristinuskossa on kyse mielenmuutoksesta. Kun kohtaa Jeesuksen opetukset/rakkauden/viisauden ym ssssse saattaa muuttaa ihmisen kokonaisvaltaisesti. Kykenee antamaan anteeksi ja vastaanottamaan anteeksiannon. Siksi juuri kristinusko on minusta se mielenkiintoisin uskonto, koska siinä on kyse siitä, mitä jumala tekee ihmisessä. Olen paljon tutkinut filosofioita, uskontoja ja uskonnollista kirjallisuutta, mutta mistään muista kirjoituksista en löydä niin suuria, ehkä jopa absurdeja, muutoksia, mitä pelkästään Jeesuksen kohtaaminen tekee. Jeesus on myös niin radikaali tekemisissään ja opetuksissaan, että samankaltaista en ole muissa teksteissä huomannut. Opetuslapset kuvataan enemmän tai vähemmän tyhminä ja ymmärtämöttöminä, jotka eivät edes aina tule keskenään toimeen. Ihmeellistä sinäsä, kun muiden uskontojen pyhissä kirjoituksissa korostetaan oppilaiden pyhyyttä ym. Luulisi, opetuslapsia olisi siloteltu vuosien mittaan, mutta ei.