Eskarilainen ja vauva, mitä sinä tekisit?
Kysyn mielipidettä seuraavassa tilanteessa: meille syntyy vauva alkutalvesta eli kun nykyinen kuopuksemme on n. puolivälissä eskaria. Kuinka silloin toimisitte:
a) ottaisitte eskarilaisen kokonaan pois varsinaisesta päivähoidosta kotiin vauvan ja äidin kanssa eli kävisi vain eskaritunneilla,
b) jatkaisitte kokopäivähoidossa (eskari+puolipäivähoito) vai
c) jotakin tältä väliltä ja miksi?
Kommentit (80)
Eiköhän 6-vuotias osaa jo itse sanoa, että haluaako siellä hoidossa olla vaiko ei. 6-vuotiaan "virikehoito" ei ole ihan sama asia kuin 2-vuotiaan. Paitsi tietty av:lla.
syntyy minä päivänä tahansa. On pidetty se paikka vaikka maksaakin, mutta poitsu itki katkerasti kun suunniteltiin kotiin jäämistä. Nyt sitten sovittu että poika pitää 5 vapaa-iltapäivää kuukaudessa, ja tekee toki lyhyttä päivää muutenkin, noin 9-15.30.
On toki sovittu, että saa muuttaa mieltään ja jäädä kotiin jos itse haluaa, mutta tämä on etukäteisplan.
koska kohta alkaa jo koulu sitten. Saa olla äidinkin kanssa vielä kotona.
Vaihtoehto B, eli eskari+puolipäivähoito (yht. 5-7 tuntia) sopi meille, koska se antoi joustovaraa vauvan/taaperon rytmiä ajatellen. Ei siis tarvitse lähteä hakemaan eskarilaista tasan klo 13 kesken kuopuksen päiväuniajan vaan hakemisen voi ajoittaa klo 13-16 välille.
Kaikenlisäksi meillä eskarilainen saattaa hermostua jos se hakee liian aikaisin, kesken jotain kivaa leikkiä. Hoitajatkin ovat sanoneet, että paras aika hakea on klo 15-16 välillä.
Näin siis meillä, toisilla voi toki olla eri tilanne.
ja veisin vaín eskariin. En koskaan pitäisi lapsia turhaan päivähoidossa.
koulun eskarissa vapaa leikkiaika jäi sinne ja porukkaan kuulumisen kannalta opettajakin sitä suositteli. Meillä se tuli tosi kalliksi kun en saanut enää hoitovapaan ajalta kuntalisää, koska eskari oli sen 2-3 h ip hoidossa. Mutta lapsen kannalta paras oli näin
...jos on vauva ja eskarilainen, joka pitää viedä eskariin yhdeksäksi ja sitten hakea neljän tunnin päästä pois!??? Mä en tajua aina teitä toisia äitejä...........
Meillä oli viime syksynä sama tilanne. Parin kuukauden ikäinen vauva ja eskarin aloittava esikoinen. Siinä välissä vielä keskimmäinen lapsi. Eskari alkoi klo 8. (Ajatelkaa te "kaikkionniinhelevetinvaikeaa"-mammat, kello kahdeksan!) Tosin aamupalalle eskariin ei tarvinnut mennä jos söi kotona, niin klo 8.30 riitti hoitajille mainiosti ja oli aika yleistä kotihoidetuilla lapsilla. Ja tunti eskarin alkamisen jälkeen alkoi keskimmäisen kerho.Ja niinpä vain aamulla kaikille päälle ja vanhin eskariin ja keskimmäinen kerhoon. Sitten kotiin, kauppaan, asioille..mihin vain eskarin ajaksi. Ja kerho loppui vähän ennen eskaria, ja kaikki sitten joukolla eskarilaista hakemaan. Ei tullut mieleenkään, että pitäisin lapsen tarhassa koko päivän vain sen takia, etten viitsi mennä sitä hakemaan, kun "se on vauvan kanssa niin hirveän vaikeaa". Miksi sitten lapsia pitää tehdä useita? Ja matkaa meillä eskariin kuitenkin pari kilometriä, että ei ole vieressä.
Neljä tuntia niiden kauheiden huutavien tarhalapsien kanssa riitti oikein mainiosti lapsen itsensäkin mielestä!
...jos on vauva ja eskarilainen, joka pitää viedä eskariin yhdeksäksi ja sitten hakea neljän tunnin päästä pois!??? Mä en tajua aina teitä toisia äitejä...........
Meillä oli viime syksynä sama tilanne. Parin kuukauden ikäinen vauva ja eskarin aloittava esikoinen. Siinä välissä vielä keskimmäinen lapsi. Eskari alkoi klo 8. (Ajatelkaa te "kaikkionniinhelevetinvaikeaa"-mammat, kello kahdeksan!) Tosin aamupalalle eskariin ei tarvinnut mennä jos söi kotona, niin klo 8.30 riitti hoitajille mainiosti ja oli aika yleistä kotihoidetuilla lapsilla. Ja tunti eskarin alkamisen jälkeen alkoi keskimmäisen kerho.Ja niinpä vain aamulla kaikille päälle ja vanhin eskariin ja keskimmäinen kerhoon. Sitten kotiin, kauppaan, asioille..mihin vain eskarin ajaksi. Ja kerho loppui vähän ennen eskaria, ja kaikki sitten joukolla eskarilaista hakemaan. Ei tullut mieleenkään, että pitäisin lapsen tarhassa koko päivän vain sen takia, etten viitsi mennä sitä hakemaan, kun "se on vauvan kanssa niin hirveän vaikeaa". Miksi sitten lapsia pitää tehdä useita? Ja matkaa meillä eskariin kuitenkin pari kilometriä, että ei ole vieressä.
Neljä tuntia niiden kauheiden huutavien tarhalapsien kanssa riitti oikein mainiosti lapsen itsensäkin mielestä!
Et sitten itse tainnut ymmärtää, että jotkut lapset HALUAVAT olla ip-hoidossa? Kaikilla ei ole niin kauhea päiväkoti kuin sinun lapsellasi, päiväkotejakin on erilaisia, yllätys-yllätys.
Parin kk:n ikäinen nyt kulkee miten vaan mukana, sillä kun ei välttämättä ole omaa rytmiä, mutta taaperoikäisen herättäminen päiväunilta ja pakkotahtinen välipalan syöttö ennen hakureissua VOI joskus tuntua vähän turhauttavalta, jos on jokin muu vaihtoehto käytettävissä. Jos ei, niin tokihan siihen sopeutuu itse kukin.
Jokainen kirjoittaja kertoo OMISTA kokemuksistaan, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle jne. Ja ap toivoi erilaisia näkemyksiä, vai mitä?
Saattaa haluta kavereiden kanssa leikkiäkin (eskarissa ei kerkiä). Varsinkin jos kodin lähellä ei oo kavereita.
Voithan hakea vaikka klo 15 - 16.
Nuorimmainen aloitti juuri eskarin, eli on sitten vielä eskaria vajaa puoli vuotta jäljellä kun uusi vauva syntyy.
Minä vien lapsen vain eskariin ja sitten saa poika olla minun ja vauvan kanssa kotona=)
sillä puolipäiväeskariin meno olisi tarkoittanut eroa kaikista entisistä kavereista + outoja hoitajia. Meillä siis on erikseen päiväkodin eskari ja koulun eskari. Ratkaisu toimi meillä erittäin hyvin, ja tyttö itse tätä halusi. Hoitopäivät toki olivat lyhyitä.
että joku lapsi olisi mieluummin siinä suuressa lapsilaumassa parin vieraan (joojoo, niihin on tutustunut, mutta vieraita ihmisiä ne kuitenkin on ja hoitavat lasta rahasta, ei rakkaudesta siihen lapseen) aikuisen kanssa kuin kotona äidin ja sisarusten. Juu, en ymmärtänyt. Enkä vieläkään ymmärrä. Jotain vikaa on kodissa, jos tarha on lapsesta kivempi kuin koti vaikka sen 8 tuntia päivässä, eli eskari ja siihen vielä puolet päälle.
Ja jos vauvamme oli parin kuukauden ikäinen kun eskari alkoi, niin pari kuukautta siitä eteenpäin oli jo selkeä päivärytmi, eli suurin osa eskarivuotta. Ja sen päivärytminhän voi rytmittää eskarilaisen kuljetuksiin sopivaksi, etkö sinä sitä ymmärrä? Ai niin, vai onko sekin liian vaikeaa tehdä?
ollut 8 h päiviä eskarissa+hoidossa, vaan päivät olivat max. 6 h yhteensä (ma-to) eskari + eskarilaisen osapäivähoito 9-15). Perjantait oli vain eskarin ajan.
Ehkä olisimme päätyneet pelkkään eskariinkin, jos se olisi ollut mahdollista suorittaa parhaiden kaverien ja tuttujen hoitajien kanssa. Täällä vain on erikseen ns. koulun eskari ja päiväkodin eskari ns. eskaripäiväkodissa (jossa ryhmässä vain eskarilaisia).
60
Meillä esikoinen jatkoi päivähoidossa, sillä puolipäiväeskariin meno olisi tarkoittanut eroa kaikista entisistä kavereista + outoja hoitajia. Meillä siis on erikseen päiväkodin eskari ja koulun eskari. Ratkaisu toimi meillä erittäin hyvin, ja tyttö itse tätä halusi. Hoitopäivät toki olivat lyhyitä.
lapsi viihtyy paremmin päiväkodissa kuin omassa kodissa?
haluaa olla hetkenkin kaverien luona/ harrastuksessa/ kerhossa/ päivähoidossa jossain muualla - hän viihtyy siellä paremmin kuin kotona? Pitääkö lapsi pitää 24/7 kotona, jos suinkin vain mahdollista?
Se, että kuusivuotias viihtyy muutaman ylimääräisen tunnin viikossa tutussa päiväkotiryhmässä kavereiden kanssa ei taatusti ole merkki yhtään mistään viasta.
lapsi viihtyy paremmin päiväkodissa kuin omassa kodissa?
on vielä pieni, eli itse tekisin niin, että pelkkä eskari, ja sit äitin ja vauvan luo kotiin. Eskari riittää hyvin virikkeeksi, ei sinun sen jälkeen tarvi askarrella hänen kanssaan. ja toisin kuin joku tietämättömänä väitti, eskari on 4 tuntia päivässä, oli ohjelma mitä hyvänsä. eikä ne iltapäivisin ne loput hoitolaiset siel mitään eskaritehtäviä tee, kun osa on lähtenyt. mielestäni tarjoaisit ihanan, rauhallisen alun lapsesi opintaipaleelle, että hän saisi tulla kotiin eskarin jälkeen.Ja tuon ikäisen lapsen tehtävä on leikkiä, ei tuijottaa videoita.. Olisi ihana, että hän saisi aikaa tutustua myös uuteen pikkusisarukseensa kunnolla.
Kun mulla on nyt pikku ekaluokkalainen. Viime vuonna siis eskarilainen ja meille tuli silloin vauva. Jaa ei tarvi eskari jälkeen mitään virikettä? Kun meillä tämä tarkoittaa sitä, että eskarilainen hokee non-stoppina: mul ei ole mitään tekemistä, mul ei ole ketään kaveria, mä en keksi mitään tekemistä... Jep tosi nautinnollista sekä äidille että sille eskarilaiselle (ja tämä lapsi kyllä viihtyy hyvin itsekseen ja keksii mitä ihmeellisimpiä leikkejä ihan itsekseen) Ja kotipäivinä niitä videoita tuijotetaan ihan hulluna. Ensin aamulastenohjelmat, sitten lepohetkivideo, sitten tuleekin jo iltalastenohjelmat. Ei vaan pysty järjestämään muuta siinä vauvanhoidon lomassa. Kotihoidetut lapset tuntuu katsovan ihan hulluna tv:tä (ihan vaan oma havainto puistotuttujen lapsista ja oman lapsen kotonaoloajalta havaittu asia)
Millaista se sinun vauvanhoitosi on, jos ei mitään muuta ehdi tekemään? Mulla oli kotona 2,5-v ja 5-v kun vauva syntyi, ja silti pystyttiin touhuamaan vaikka mitä.
Ja se on kyllä kasvatuskysymyskin tuo " ei oo mitään tekemistä"... kyllä normaali lapsi pystyy sitä tekemistä kehittämään, varsinkin jos äiti vähän auttaa. Sen lisäksi tuo jtatkuva virikehimo on lähinnä päiväkotilasten ongelma, jotka on tottuneet siihen, että hetkeäkään ei saa olla tylsää tai edes rauhallista. Ja sitten on opettaja niiden kanssa koulussa kusessa, kun siellä pitäisikin osata vähän rauhoittua ja keskittyä.
i] Kun mulla on nyt pikku ekaluokkalainen. Viime vuonna siis eskarilainen ja meille tuli silloin vauva. Jaa ei tarvi eskari jälkeen mitään virikettä? Kun meillä tämä tarkoittaa sitä, että eskarilainen hokee non-stoppina: mul ei ole mitään tekemistä, mul ei ole ketään kaveria, mä en keksi mitään tekemistä... Jep tosi nautinnollista sekä äidille että sille eskarilaiselle (ja tämä lapsi kyllä viihtyy hyvin itsekseen ja keksii mitä ihmeellisimpiä leikkejä ihan itsekseen) Ja kotipäivinä niitä videoita tuijotetaan ihan hulluna. Ensin aamulastenohjelmat, sitten lepohetkivideo, sitten tuleekin jo iltalastenohjelmat. Ei vaan pysty järjestämään muuta siinä vauvanhoidon lomassa. Kotihoidetut lapset tuntuu katsovan ihan hulluna tv:tä (ihan vaan oma havainto puistotuttujen lapsista ja oman lapsen kotonaoloajalta havaittu asia)
[/quote]
[/quote]
Mitä päiväkoti tekee lapselle. Ei osata olla yhtään rauhassa, leikkiä itsekseen, olla hetkeä yksinään.
Kun on totuttu siihen, että joku on koko ajan ohjelmoimassa tekemistä.
Sillä, et voi väittää lapsen osaavan olla itsekseen ja keksivän tekemistä itse itselleen jos muka koko ajan on vinkumassa, ettei oo mitään tekemistä.
Mä olin vuosia kotiäitinä ja taas nyt ja meillä ei telkkari juuri aukaistu. Koskaan ei ole aamulla tv auennut, hulihetkellä luettiin, ei tuijotettu telkkaria. Imettäessä pystyy samalla lukemaan muille lapsille myös.
Kyllä se on omasta laiskuudesta kiinni viekö lapsen laitokseen kun toinen voisi nauttia viimeisistä hetkistä kotona ennen koulumaailman alkua.
tutustumaan pikkukoululaisiin, jotka ovat olleet päiväkodissa 2- ja 3-vuotiaista, mutta ovat mestareita keksimäään omaa puuhaa ja tekemistä, yksin ja yhdessä kavereiden kanssa (kirjoittavat sarjakuvia, piirtävät, askartelevat, rakentavat majoja). Päiväkodissakin kannustettiin lapsia omaehtoiseen leikkiin, ja sille nimenomaan jätettiin aikaa päivittäin.
Virikehoidosssa omat lapseni eivät ole olleet, mutta ärsyttää nämä ihmeelliset yleistykset hoidossa olleista vs. kotona hoidetuista lapsista.
keksii tekemistä myös kotona, mutta hän haluaa olla mielummin pari ylimääräistä tuntia kavereidensa kanssa pk:ssa kuin kotona. Kunnioitan lapseni toivetta, vaikka olenkin siis ilmeisesti paska mutsi.
kun ei kotona olo äidin ja uuden pikkusisaruksen kanssa kelpaa. Arvaa mitä, puheistasi paistaa niin läpi oma itsekkys ja oma laiskuutesi, yritätä vain kalastella niille kannatusta.
Mikset suoraan sano ettet jaksa ja haluat eroon isommasta lapsestasi? Jos sun lapsella on jo harrastuksia niin miksi ihmeessä vielä niiden lisäksi PIDAT TOISEN VÄKISIN POISSA KOTOA vaikkei ole tarvetta päivähoitoon?!?!
Erikoista äitiyttä tuollainen kun isommat lapset sysätään syrjään uuden tulokkaan tieltä? Tiedoksesi vain, ei sun kuusivee tyhmä ole. Minkä taaksesi jätät niin edestäsi löydät.
Kyllä esikoiseni on saanut paljon huomiota ja kotihoitoa tähänkin mennessä, sillä olin hänen kanssaan kotona vajaa 4-vuotiaaksi ja nyt onkin sitten erityisesti nauttinut pk-arjesta ja ennen kaikkea kavereistaan siellä :)
t.ap