Mieheni oli esitellyt tänään yh-naisystävänsä lapselleni

Tällaiset mammat eivät koskaan pysähdy miettimään, miksi miehellä oli suhteessa niin paha olla, että oli pakko lähteä. Tunnen monta eronnutta miestä (yhden kanssa naimisissa jo pitkälti toistakymmentä vuotta) ja sama sabloona näyttää noissa "jätetyissä marttyyrimammoissa" toistuvan. Ja joka kerta äiti katsoo olevansa se parempi ja oikeudekseen kieltää lapseltä isän. Vain siksi että isä ei halunnut enää jatkaa perhehelvettiä äidin kanssa. Äidille siis liian kova pala tulla hylätyksi vaikka lapset kelpaavat edelleen isälle.

Saisit hävetä, sinulle ei soisi lapsia koskaan. Ajattele jos siirrät tämän katkeruutesi seuraavalle sukupolvelle? Toivottavasti sinula ei ole lapsia.

Katkerien liskojen sihinää täällä vain on joka naamioidaan lasten hyvinvointiin. Kyllä täällä monella paistaa tekstistä katkeruus toisen onnea kohtaan. Viha ja raivo kohdistetaan mieheen vaikka itse oltiin epäonnistujana aikaisemmassa suhteessa ja fiksumpaa olisi vain peiliin kattominen.

En ole katkera, kun ei ole eroa, ei exiä eikä muitakaan elämän vaikeuttajia. Mutta tapaan päivittäin lapsia, joiden isät (ja äidit) ovat laittaneet itsensä ja oman onnensa ohi lastensa hyvinvoinnin ja joiden itsekeskeiset onnenonkijapuolisot eivät tajua, että LAPSET eivät ole syypäitä eroon eikä heidän tarpeitaan saisi unohtaa. Ero on AINA äärimmäisen stressaava ja vaikea tilanne lapsille, ja sitä vaikeuttaa moninkertaisesti välinpitämätön vanhempi uuden onnensa huumassa. Lapset - jopa aika pienetkin - miettivät, miksi isä (tai äiti) on valinnut uuden ihmisen heidän sijaansa ja viettää kaiken mahdollisen ajan tämän kanssa. He miettivät, mitä he ovat tehneet väärin ja yrittävät turhaan miellyttää itsekeskeistä vanhempaansa.

Kun tämänkin ketjun esimerkeissä mies on vaihtanut lennossa uuteen ja pettänyt vanhaa puolisoaan, en edes käsitä, miksi viha ja katkeruus ei saisi osua juuri mieheen. Eihän parisuhteessa voi olla epäonnistuja, jos mies ei ole edes yrittänyt korjata tilannetta vaan ensimmäisen vaikeuden tullen etsii uuden (ja taas uuden, vaikka onnenonkijat harvoin sitä tajuavat ennen kuin itse joutuvat samaan asemaan). En edelleenkään käsitä, mitä kaltaisesi ihmiset näkevät pettäjämiehessä, koska itse en koskaan voisi sellaiseen sotkeutua. Minusta miehellä pitää olla sen verran rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä jäljellä, että kykenee laittamaan pisteen yhdelle liitolle rehellisesti, ennen kuin aloittaa uuden lämmittelyn. Tunteiden viemät miehet ovat heikkoja ja itsekkäitä, eivätkä ansaitse lapsiaan eikä titteliä isä.

Parisuhteen epäonnistuja on aina se, joka luovuttaa, pettää, valehtelee eikä ajattele muiden kuin itsensä onnea. Jokaisen meistä on hyvä katsoa peiliin silloin tällöin, mutta vähiten se koskee näitä, joita on petetty ja jotka joutuvat kärsimään ex-miestensä heikkouksista. Heidän virheensä on tietysti se, että ovat valinneet aikanaan luuserimiehen, mutta sille ei tuossa tilanteessa voi tehdä enää mitään. Uusien hoitojen tiedossa ovat kaikki miehen luuserimerkit, joten heitä en sääli koskaan, vaikka usein samaan tilanteeseen joutuvatkin.

Oma exäni otti 13v liiton jälkeen uuden naisen (vanha tuttu tietenkin, kesken jäänyt nuoruudenihastus) ja tämä muutti lapsensa kanssa vanhaan kotiini vain kuukausi poismuuttoni jälkeen.



Lapset eivät saaneet totutella elämään isänsä kanssa talossa, josta oli jo lähtenyt äiti ja paljon tuttuja tavaroita. Ei se kuulemma enää tuntunutkaan kodilta kun sinne ilmestyi heti aivan vieraita verhoja, kelloja ja astioita.

Minä olin jättänyt sinne kyllä astiat ym. mitä tarvitsivat.



2kk:n kuluttua oli vauva tulossa........



Ajatteliko mies itseään vai lapsiaan???

en tiedä, kenen käskit hävetä, mutta itse yritin useasti saada mieheni puhumaan ja lähtemään terapiaan. Kun lopulta sinne menimme, hän sieltä tultuaan ajoi suoraan tekemään avioerohakemuksen. Kysyin ehkä n. tsiljoona kertaa, mitä olen tehnyt väärin, miten voin muuttua jne jne. En ole vieläkään saanut selvää vastausta. Lopulta päätin, että olen tällainen kun olen, ota tai jätä, jos en kelpaa itsenäni, antaa olla.

Miehethän usein ajattelevat että jos ei itsellä ole juuri lapsen rutiini-ruoka-aikaan nälkä, niin ei ehkä lapsellakaan ja ei tarvitse kotiutua esim. puistosta juuri ruoka-ajaksi ja kun tulevat myöhässä on lapsi kiukkuinen nälästä ja mikään ei suju...



Sama tässä, kun perustetaan äkkiä uusi perhe, niin ei tarvitse käsitellä eroa, eli koettavat pompata sen vaiheen yli ja kieltää surun tunteet. Eivätkä pelkästään itseltään, vaan myös lapsiltaan. Kun exä sitten suree, niin sehän tekee juuri sitä mitä vastaan mies kaikin ovimin taistelee, joten onhan se nyt vähitnään hullu akka tms.



Eli kun mies ei kestä eron käsittelyä, ei sitä saisi käsitellä kukaan mukaan. Kun miehellä ei ole nälkä, ei ole kenelläkään muullakaan, kun miehellä on vessahätä, niin lapsia ei tarvitse sinä aikana katsoa, vaikka menisivät kuuman kattilan vetämään päälle, kas kun miehellähän on se vessahätä jne.



Onneksi kaikki miehet eivät ole tällaisia ainakaan kovin isossa määrin, mutta moni on.



Sitten vielä se että moni mies ei kestä hylätyksi tulemisen tunteita tai jos itse on jättäjä, niin siitä syntyvää syyllisyyttä, joten molemmat projisoidaan exään, ex on syyllinen kaikkeen. Ja vielä se että lohtua pitää hakea kuin äidin helmoista ikään, joten rimaa vaan niin alas että varmasti ei tarvitse pitkään yksi itkeä murheitaan vaan lohduttaja löytyy pian.



Onhan nämä asiat naisillekin vaikeita, mutta naiset ehkä yleisesti osaavat paremmin käsitellä tunnepuolen ongelmatilanteita (eivät kaikki, mutta monet) ja äidille on ehkä luontaisempaa ymmärtää oikeasti lapsen tarpeita ja mikä on lapsen etu ja asettaa se lapsen etu oman edun edelle.



Tsemppiä ap:lle. Mitä ilmeisemmin et tuossa miehessä ainakaan toisia kovin pitkälle huomioivaa miestä menettänyt, eikä ehkä kovin hyvin osaa tunteitaankaan käsitellä. Anna sinä ap tunteiden tulla ja työstä niitä sitä mukaa, niin pääset aidosti eron ylitse ja vahvempana eteenpäin kun aika on siihen valmis. Jos miehen tunne-elämä ei oikein pelitä, niin hän tulee palaamaan tämän saman ongelman äärelle vielä lukuisia kertoja... Hyvä jos lapset saavat surra edes äidin kotona, jos iskän kanssa pitä äiloita uudesta naisystävästä ja leikkiä "kaikki on ihan tavallisesti"-leikkiä. Älä kuitenkaan ap hirveän näkyvästi ainakana kvoin isoa osaa ajasta lasten läsnäollessa sure (ei sitä peitelläkään tarvitse), että jää tilaa lastenkin surulle. Ettei lapset koe että heidän tehtävä on piristää sinua ja kannatella ja yrittää vetää sinuakin "kaikki on hyvin"-leikkiin. Ja onhan teillä moni asia hyvinkin, vaikka perusraamit menivät ihan uusiksi. Eli koettakaa muistaa tehdä mukaviakin asioita ja nauttia toistenne seurasta, lapset ja sinä.

Muistakaa aina hyvät immeiset että täällä keskusteluista saa aina hyvin pintapuolisen kuvan tilanteesta jota usein värittävät aika voimakkaat tunteet. Ihmisillä ylipäätään on suhteissa hyvinkin paljon vaikeuksia kommunikoinnin kanssa kuten ap:n suhteessa mies ei edes osannut/viitsinyt käydä läpi tunteitaan. Olisi kiva nähdä livenä noita terapia sessioita mitä ihmiset käyvät. Lyön vetoa että moni ihminen on aivan erilainen noissa kuin ns. kotikeskusteluissa.



En ymmärrä myös noita mustavalkoisia rajojen asetteluita aikamääreille milloin voi tehdä mitäkin. Yksi ex vaimo tuossa jo kertoikin ettei exmiehen uusi nainen tule koskaan näkemään nuorinta lastaan. Katkeruus lähinnä paistaa läpi noista jutuista ja muistakaa että nuo negatiiviset tunteet vaikuttavat eniten teidän omaan elämään ja sen laatuun. Moni tuntuu vuosienkin jälkeen käyttävän uskomattoman paljon energiaa pelkästään tehdäkseen exän elämän hankalammaksi. Täysin tuhlausta!

avioliiton aikana, uusi oli katsottuna etukäteen ja lennosta vaihdettiin ja yhteenkin muuttivat kun erosta oli kulunut muutama kuukausi. Ja nyt parin vuoden jälkeen on jo uusi lapsi tulossa. Meni kyllä maku koko kaverista, vaikka olen aikaisemmin ihan fiksuna pitänyt.

eivät kykene asumaan yksin edes muutamaa vuotta. Itse en menisi yhteen miehen kanssa, joka on muuttanut suoraan kotoa jonkun kanssa yhteen ja erotessaan muuttaa heti seuraavan kanssa.

totta, eikös sitä oikein assiintuntijoiden avustuksella menneinä vuosina toitotettu et pitää toteuttaa itseään myös perheissä. Assiintuntijat ne unohti vetää rajoja näille ittesä toteuttajille mutta kannustus ja perustelut oli ponnekkaat. Velvollisuuksista perheissä ei puhuttu!



Muistan oikein hyvin nämä jutut kun niitä kauhistelin. Nämä koulutetut assiintuntijat pitäisi näistä vapaankasvatuksen, ittesätoteuttamisen ja kurinkieltämisen seurauksista laittaa vastuuseen.

asutaankin yhessä ja maataan sikinsokin. Oppiihan siinä lapsetkin et kaverit vaihtuu ja sikiää keskenään!

tosi mustasukkainen. Voisin repiä siltä akalta silmät päästä. Kuten myös mieheltäni. Kiitos sille joka lähetti voimia! Tuntuu ihan sairaan pahalta. Ero ei ole edes virallisesti vielä selvä ja uusi on jo katsottuna....miehet on vaan niin &%/&%¤n heikkoja...

Tapasin vuosia sitten miehen, joka oli muuttanut eri osoitteeseen exästään, ja vasta kun olimme jo tovin aikaa seurustelleet, minulle selvisi ettei hän ollut laittanut eroa vireille.

Exä sai tolkuttoman hepulin kun kuuli minun olemassaolosta, oli siis ilmeisen mustasukkainen vielä monta vuotta virallisenkin eron jälkeen.

Miehen exä selitti miehen ja hänen yhteisille pienille lapsille, että "minä ja te lapset olette isin todellinen perhe, uusi nainen (minä) ja yhteinen lapsi ovat korvikkeita koska hän halusi erota ja hän menetti oman perheensä"

Exällä on ollut siis valtavasti tunteita vielä miestä kohtaan eron jälkeenkin, monta vuotta. Nyt hän on päässyt irti ja hänellä on uusi suhde, ilmeisesti elämä menee hyvin ja hän on onnellinen.

Ilmeisesti todellakin olin korvike, samoin koko meidän perhe, yhteiset lapset. Ilmeisesti meille käy kuten hänen exä-liitossaankin, eli mies on naimisissa vielä mutta henkisesti eronnut ja ottaa kohta uuden vosun kylkeensä.

Olemme nyt muuttaneet eri osoitteisiin, mutta esim. tänään mies on minun asunnollani koska pienemmälle lapselle on merkitty vapaapäivä päiväkodista, se oli sovittu ennen erilleen muuttoa.

Mies on hyvin ristiriitainen ja ei tee mitään itse sen eteen, että olisimme edes kohtuudella kuten pariskunta. Ei hänen samassa sängyssä minun kanssa tarvitse nukkua, mutta kun ei voi edes samassa huoneessa nukkua!

Semmonen ero, että minä olen jo aikapäivää sitten sanonut miehelle, että minun lapsilla hän ei leiki mitään uusperheonnelaa. Toisen lapsista ei voi tykätä, eikä minun lapseni mene mihinkään viikonloppu-uusperhe-tapaamispaskaan. Joka toinen vkl on aivan liian pitkä aika olla erossa. Olemme olleet aiemminkin asumuserossa, ja nämä lapset ikävöivät ja itkevät isäänsä jo parin päivän jälkeen tapaamisesta. Tapaamisia on oltava tiuhempaan. Silloin kun olimme erossa, ei hän ennättänyt tavata, työt meni etusijalle. Niin tulee käymään nytkin, kun aikaa kuluu, ja kun aikaa menee hän jättää meidät entistä vähemmälle, etääntyy ja ottaa sitten jonkun kylkeensä...

ja olen vihainen ja mustasukkainen, minulla on tunteita vielä tuota miestä kohtaan enkä haluaisi erota, mutta en minä enää jaksa tehdä tämän korjaamiseksi mitään, kun toinen on täysin passiivinen eikä itse tee mitään.

koska ei tiedä todellista tilannetta.Ymmärrän ap:n surun ja katkeruuden,mutta siihen ei kannata jäädä vellomaan vaan otat itseäsi niskasta kiinni ja rupeat elämään OMAA elämääsi.VAikka sitten näyttääksesi ex:llesi että sinähän pärjäät.Ihminen on tasan niin onnellinen kuin haluaa olla,mietit mistä asioista tulet onnelliseksi ja iloiseksi ja teet niitä-olkoon se vaikka kävelylenkki lähimetsässä tai etelänmatka auringon alla.Ja olen myös itse kokenut saman ja tiedän että se sattuu,mä olin tosin se joka sanoi että ei meidän juttu enää toimi-elinkin melkein 8.v enemmän vähemmän sinkkuna.Nyt olen onnellisessa parisuhteessa

Oma isäni aikanaan teki niin, että kertoi uudesta naisystävästään meille lapsille ENNEN kuin meille lapsille oltiin kerrottu mistään erosta :O. Oltiin sitten siinä 11 ja 7 v ihan hoomoilasena, että mistähän mahtaa olla kysymys. Meni hieman (?) aikaa ennen kuin pystyin uuden naisen aikanaan hyväksymään. Tajusin myöhemmin myös, että isäni oli tutustuttanut meitä tuohon naiseen "puolivahingossa" jo aiemmin viemällä meidät naisen ja hänen lastensa kanssa sirkukseen jne. Ihkua.

surutyölle pitää antaa tilaa ja mahdollisuus. On voitava parkua ja itkeä ja surra menetettyä. Vasta sitten voi alkaa rakentamaan uutta.

en ole ollut kuvaamassasi tilanteessa, mutta osaan samaistua siihen hyvin. Miehesi on selvästikin itse jo "käsitellyt" asian mielessää, ja siirtynyt uuteen suhteeseen. Hän kokee olevansa onnellinen ja ei ajattele päällimmäisenä miltä sinusta tuntuu. Sinä olet mennyttä aikaa ja hänvarmaan toivoo, että sinäkin löytäisit uuden elämän ja "menisit eteenpäin." Mulla oli sama tilanne, mutta ilman lapsia. Teillä lapset vielä pahentavat asiaa.

Ymmärrän miten kauhea olo sulla on ja miten pahalta tuntuu, kun ihminen josta sinä vielä välität antaa kaiken huomionsa ja rakkautensa toiselle naiselle. On täysin luonnollista että vihasi kohdistuu myös tähän toiseen naiseen, vaikka järki sanoisikin ettei hän tee mitään loukatakseen juuri sinua.



Yhden neuvon voin antaa, en tiedä auttaako se mitään Olen itse avioerolapsi. Vaikka siitä on kauan, niin muistan seinän läpi kulkeutuneet riitaisiat puhelun joita äitini puhui isäni kanssa. Isä meni uudelleen naimisiin pian, ja taisi olla hieman päällekäinkin suhde se suhde. Muistan myös se että kun tapasin isän uudenvaimon, niin hän oli ihan mukava, mutta koska näin miten paha äidin oli olla, niin päätin etten pitäisi tästä uudesta naisesta, ihan lojaaliudesta äitiä kohtaan. Oli myös syyllinen olo jos olikin ihan mukavaa tämän uuden vaimon kanssa. Nyt ymmärrän että äitini olisi pitänyt minun edessäni pystyä osin peittämään tunteensa, sillä se ei ikinä saa olla lapsen syy että isän tai äidin uusi puoliso onkin ihan mukava ihminen.



Nyt sinun pitää vaan päästä itsesi kanssa tilanteen yli vaikka siinä voi mennä jopa vuosia ennen kuin tunteet lakkaavat miestäsi kohtaan, jos lakkaavat silloinkaan.

Lapset auttavat myös tässä käsittelyssä varmasti. Ei kuuntelijana, mutta ihan vaan sillä että arki jatkuu normaalisti ja vähitellen elämä palaa taas raiteelleen.



Älä tuhlaa vihantunteitasi uuteen naiseen. Pakota itsesi sen tunteen yläpuolelle, etä annat hänen tehdä sinusta vihaisen ja kateellisen naisen.

ja esitellä kaksi rakkaimpaansa toisilleen? Olet kamalan mustasukkainen.

rakkain!?? ihmiset jotka eroaa15v liiton jälkeen, tuli ensin elää vähän yksin ja sulatella asioita. se ei tee lapsillekaan hyvää että tehdään noin. jotkut itsekkäät munhaukat täällä vain puolustelee tekoa.

Ihan kuin mun nykyisestä elämästä toi sinun teksti..., ainut että exäni on esitellyt n.20 työkaverinsa,johon hänellä on suhde... Itse tämä ex on n.40v... Mulla edelleen tunteita ja ikävää paljon häntä kohtaan, koska enhän ole itse voinut tietää että hän on jo "niin kaukana meistä", enkä halunnut koko eroa. Meillä on pieni vauvakin vielä, mikä on nyt sit täysin minun yksin hoidettavissa ja on myös kaksi isompaa lasta... On niin vaikeeta katsoa lasten surua siitä ettei isä enään asu kotonamme, niidenkin ikävää isää kohtaan. Mun mielestä itsekkäintä mitä ihminen voi tehdä lapsilleen! Eikä meillä ole ollut riitoja ennen kuin mies jäi kiinni tästä suhteestaan työkaveriin, ettei ainakaan voi sanoa että lapsille olisi parempi näin...Harkinta-aika meilläkin vielä joulukuuhun saakka, ja nyt jo esitellyt "laastarinsa"...Meikin oltiin reilu 14 vuotta yhdessä!

täällä on monta ihan älyttömän hyvää kirjoitusta joita luen uudelleen ja uudelleen. Kiitos teille! Yllättävän moni näyttää olevan tai olleen samassa tilanteessa.



Tyttäreni on niin kiinni minussa ja niin lojaali, että voisin hyvin kuvitella hänelle olevan todella kova paikka tajuta, että isillä on nyt uusi tyttöystävä. Eiliseen asti ei moinen ollut selvästikään tullut edes hänelle mieleen.



Nähtyään tyrmistykseni ja vaikka sitä kuinka yritin peitellä, tyttöni oli niin fiksu, että oli oma-aloitteisesti osannut kysyä isältään, oliko tapaaminen sovittu etukäteen. Isänsä oli kieltänyt.



Itkin koko illan, onneksi lapset olivat ulkona.



Olen itsekin avioerolapsi ja elänyt ihan hirveän isäpuolen kanssa, joten itselleni ei tulisi mieleenkään raahata heti jotain äijää asumaan meille.



Ehkä joskus tosiaan pääsen tästä kaikesta yli ja "yläpuolelle", mutta nyt on liian aikaista, haavat ovat vielä aivan vereslihalla.

se jäi vielä sanomatta, että tuleeko miehille joku kriisi 13-15 vuoden suhteen jälkeen? Ja siihen kun yhdistetään vielä 4-kympin kriisi, niin johan saa akka ja kakarat jäädä....



Omalla miehelläni on selvästi pitkään ollut paha olla itsensä kanssa, mutta hän ei osaa eikä halua eikä katso millään tavalla tarvitsevansa ulkopuolisen apua. Joten hän on kääntänyt sen kaiken vihan ja pettymyksen minuun.

tuskan täysin. Toisaalta en itse lähtisi juuri eronneen miehen kanssa kehittelemään mitään, mielestäni ihmisen pitää tuollaiset asiat pohtia tarkkaan ja käydä läpi, ennen kuin on valmis uuteen, pysyvään suhteeseen. Meillä miehen erosta oli kulunut 4,5v kun tavattiin ja mentiin yhteen.

mä ap oon sun kans niin samaa mieltä ton 40-kriisin ja sisäisen oman pahanolon kanssa.... ja sitä kun ei suostu itse mies käsitteleen, niin siitä saa kärsiä koko muu perhe, ja paraneeko se ex:n olo siitä että saa vielä rikottua perheensä samassa kriisissä...olispa kristallipallo jolla voisi katsoa aikaa vähän eteenpäin, onko mies silloin tyytyväinen päätöksiinsä ja onnellinen...