Lue keskustelun säännöt.
Lapsella äidin sukunimi, miehen suku raivostui
14.08.2011 |
Minulle on ollut aina selvää, että lapset tulevat minun nimelleni, ja mieheni sanoi, että minä saan nimen valita, koska lapset synnytänkin. Yhteinen päätös. ja mieheni nimi on suomen yleisimpiä.
Kaikki oli siihen asti hyvin, kunnes mieheni vanhemmat ja sisarukset raivostuivat ristiäisten jälkeen. Eivät halua nähdä lasta ja keksivät ihan käsittämättömiä juttuja.
Olen ihan puulla päähän lyöty, monethan tekevät näin? Onko muilla kokemuksia?
Kommentit (74)
Teitte sitten pikkuisesta äpärän kertaheitolla.
Ei noi vanhat tavat niin äkkiä poistu, siihen menee monta sukupolvea.
Minusta olisi selkeämpää, että kaikki noudattaisivat samaa käytäntöä, eli lapset joko isän tai äidin nimelle. Se olisi helpointa ja yksinkertaisinta.
Miks kaikkien pitäsi toimia samalla tavalla?
Perinteet nyt on ihan persiistä, niitäkö ei saisi edes kyseenalaistaa?
Just, takapajuista. Ei uskoisi enää nykyaikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teitte sitten pikkuisesta äpärän kertaheitolla.
Ei noi vanhat tavat niin äkkiä poistu, siihen menee monta sukupolvea.
Minusta olisi selkeämpää, että kaikki noudattaisivat samaa käytäntöä, eli lapset joko isän tai äidin nimelle. Se olisi helpointa ja yksinkertaisinta.
Helpointahan on kun ei tarvitse itse ajatella mitään.
Ihan ymmärrettävää että suuttuu, lapselle kuuluu miehen sukunimi ei äidin jos pitää niitä lehtolapsia värkätä vai äpäriäkö ne nyt on, susipari joka tapuksessa kun ei naimissa ole ja lapsia tekee, halveksun toimintaasi ja kiitä onneasi että et tule minua vastaan.
Luuletko tosiaan vielä nykyään, että jokainen pariskunta joilla on eri sukunimi ovat avopareja? Meilläkin voisi olla tuo tilanne, että lapsi olisi äidin sukunimellä, ja ihan aviopari ollaan. Oltiin naimississa vieläpä jo ennen lapsen syntymää. (Lapsi on kuitenkin miehen nimellä vaikka mies olisi voinut antaa lapselle myös minun sukunimeni)
Miksi ihmeessä teillä ei ole sama sukunimi, kun kerran naimisissa olette?
eli miksi ihmeessä pitäisi olla? En halunnut vaihtaa sukunimeäni, joten pidin omani.
Ihan ymmärrettävää että suuttuu, lapselle kuuluu miehen sukunimi ei äidin jos pitää niitä lehtolapsia värkätä vai äpäriäkö ne nyt on, susipari joka tapuksessa kun ei naimissa ole ja lapsia tekee, halveksun toimintaasi ja kiitä onneasi että et tule minua vastaan.
Miten niin lapselle kuuluu miehen sukunimi? Missään ei sanota niin. Laissa kyllä sanotaan, että jos vanhemmat eivät pääse sukunimestä yhteisymmärrykseen, lapsi saa äidin sukunimen.
Aloittaja ei sanonut, etteivätkö he olisi naimisissa. Mistä niin päättelit, etteivät olisi?
Sanat "susipari" ja "äpärä" eivät nykyään enää tarkoita mitään. 40 % lapsista syntyy avioliiton ulkopuolella, joten se on ihan normaalia.
että niistä lapsiraukoista pitää tehdä sen kummemmin äidin kuin isänkään projektia. Meillä lapsilla on äidin sukunimi, koska se on harvinaisempi ja kauniimpi sekä äidin että isän mielestä. Sanomattakin lienee selvää, että jos menemme naimisiin, minä en ota mieheni nimeä, mutta mieheni voisi aivan hyvin ottaa minun nimeni. Hui.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minun, äidin, sukunimi. Halusin sen ehdottomasti niin. Miehelläni on harvinainen, alle 30, sukunimi, ruotsinkielinen. Mieheni olisi halunnut lapsille oman nimensä, mutta onneksi laki on minun puolellani asiassa. Ei minun haluni ja tahtoni ole yhtään sen vähempi arvoisia kuin miehenikään. Haluan ehdottomasti, että lapseni ovat kanssani samannimisiä, koska yksinkertaisesti se on minulle tärkeää.
Perinteisiin ei kannata viitata, sillä vielä sata vuotta sitten suomalaisilla ei juurikaan edes ollut sukunimiä tai nimi tuli talon mukaan.
Miksi tehdä elämästä vaikeampaa, kun meitä viisaammat ihmiset ovat nämä jo miettineet ja päättäneet meidän puolesta. Elämä on paljon helpompaa kun ei vaivaa omaa päätään niin isoilla jutuilla!
Tämähän pätee ihan joka asiaan! Ajatellaan vaikka ammatinvalintaa, mitä sitä miettimään, lapsi voi ihan hyvin jatkaa vanhempien ammattia. Sen oppiikin parhaiten mestari-kisälli -menetelmällä, mitä sitä kallista koulua käymään.
Samoin puolison valinta, kyllä ne vanhemmat parhaiten tietää, kuka on paras lapsen puolisoksi. Nuorilla menee vain pää sekaisin, kun hormonit hyrrää ja valitsee väärin.
Samoin aina on ollut luontevaa, että vastavihitty miniä menee anoppilaan asumaan. Siellä vanha ja viisas anoppi osaa opastaa nuorta vaimoa, miten kotia hoidetaan ja vanhempia ihmisiä palvellaan. Eikä se nuori miniä osaa edes lapsia kasvattaa, siinäkin anoppi voi viisauttaan jakaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä lapset mun nimellä. Ittelle oli aika sama, ehdotin että arvotaan kumman nimelle tulee. mutta mies halusi heille mun nimeni. Kiva niin :)
Ei ole ainakaan meille asti valituksia kuulunut.
Pieni feministi sisälläni taas kuohahtaa kun lukee tälläsiä kirjotuksia.
Nainen pusertaa sen lapsen sieltä ulos, ensin on ollut hirveän raskaat 9 kuukautta, sitten äiti on kyllä yleensä se joka hoitaa sen vauvanki, ei miehet hirveesti kakkavaippoja vaihda, ja sitte sille pitäis muka laittaa vielä miehen sukunimi? hei haloo??
Minun mieheni hoitaa lapsiamme aivan kuin minäkin, vapaalla ollessaan, minun ei oikeastaan tartte evääni liikuttaa :)
9kk ja synnytys on lyhyt aika verrattuna loppuelämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä yleensä molemmat vanhemmat osallistuu hoitoon ja kakkavaippojen vaihtoon. Aika surkea tlanne jos mieheltä ei saa yhtään apua. Miestä ei kiinnosta lapsi? Surullista....
Ja mun mielestä aivan sama kumman sukunimen ottaa, kunhan siitä päästään yhteisymmärrykseen..
että ensin mennään naimisiin, otetaan yhteinen sukunimi ja sit vasta tehdään lapset. Ja näille luonnollisesti tulee sama sukunimi kuin vanhemmilla.
En ymmärrä, miksi pitää toimia väkisin toisin, tehdä lapsia avioliiton ulkopuolelle ja sit tapella nimestä. Eikö voisi tehdä kuten järkevää on, eli että koko perheellä on sama sukunimi?
miehet eivät välttämättä suostu menemään naimisiin? Eivätkä kaikki naisetkaan halua? Ja vaikka menisivätkin niin haluavat mahdollisesti säilyttää oman nimensä? Sitäpaitsi tuo laki että nainen ottaa miehen sukunimen tuli vasta 1944 joten eipä ole kovin vanha perinne, toki sitäkin ennen esdiintyi.
Meillä meni näin: Sain lapsen avoliitossa, kuten kaikki meidän tutut, naimisiinmeno ei kuulu tapoihin. Sanoin kuitenkin miehelle että jos hän suostuisi menemään kanssani edes kihloihin niin lapselle voisi laittaa hänen nimensä. Mies ei suostunut ja sanoi että hänelle on ihan sama kumpi sukunimi lapsella on joten laitoin sitten omani. Miehen äiti on kitissyt ja siskopuolet ihmettelivät, vaikka heidän äitinsä laittoi eron jälkeen heille oman nimensä, mutta mulle on ihan sama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai lapselle äidin sukunimi jos äidillä on vielä oma sukunimi. Minulla ei käynyt muu edes mielessä kun avomieheni kanssa saimme lapsen. Jos joskus eroaisimme, minä olen se joka tämän lapsen kasvattaa, ja haluan että hänellä on minun sukunimeni. Toinen syyni on se, että minä ja pikkusiskoni olemme ainoita suvun jatkajia, ja meillä on hyvin harvinainen sukunimi. Harmi vaan, että myös mieheni perheellä on hyvin harvinainen sukunimi, mutta hänellä on myös veli joka voi jatkaa nimeä. Pieni feministi sisälläni taas kuohahtaa kun lukee tälläsiä kirjotuksia. Nainen pusertaa sen lapsen sieltä ulos, ensin on ollut hirveän raskaat 9 kuukautta, sitten äiti on kyllä yleensä se joka hoitaa sen vauvanki, ei miehet hirveesti kakkavaippoja vaihda, ja sitte sille pitäis muka laittaa vielä miehen sukunimi? hei haloo??
ainoastaan äidin omaisuutta. Isä on vaan se tarinan sivuhenkilö, pakollinen paha. Minua jotenkin aina surettaa tällaiset kirjoitukset, lapsi on vain pelinappula jolla pönkitetään omaa egoa. Minä, minä, minä... Tuskin on mikään ihme ettei ne isät osallistu jos äidin asenne on se että minä kasvatan, minun lapsi, minun sukunimi.
jos lapsella isän nimi niin hän on isän omaisuutta, isä egon pönkittäjä ja äiti vain pakollinen sivuhenkilö, synnyttäjä? Näinhän se menisi, sinun logiikkasi mukaan.
Minua niin säälittää nämä ahdasmieliset ja suvaitsemattomat ihmiset, jotka siirtävät oman vinoutuneen arvomaailmansa myös lapsilleen.
Ei päättää jo ennen lapsen alullelaittamista että se on sitten minun lapseni, minä sen kasvatan ja minä päätän. Tuo ehdottomuus mua tässä eniten häiritseee, se ettei mitenkään voida kuunnella toista eikä joustaa omista mielipiteistä. Ja perusteluna on yleensä se että minä olen sen lapsen synnyttänyt niin minä saan päättää. Isää ei tarvitse kuunnella missään, koska lapsi on yksin äidin. Ei se oikeasti kovin suvaitsevaista ole, aika ahdasmieliseltä se kuulostaa. Mennään ääripäästä toiseen ja kuvitellaan että nyt ollaan tasa-arvoisia, suvaitsevaisia ym.
Teitte sitten pikkuisesta äpärän kertaheitolla.
Ei noi vanhat tavat niin äkkiä poistu, siihen menee monta sukupolvea.
Minusta olisi selkeämpää, että kaikki noudattaisivat samaa käytäntöä, eli lapset joko isän tai äidin nimelle. Se olisi helpointa ja yksinkertaisinta.