Lue keskustelun säännöt.
Siis mä taidan olla naimsissa vaan olosuhteiden / talouden (ja lasten) takia? Mitähän sitä tekis...
08.08.2011 |
Ollaan oltu jo 20 v. yhdessä ja melkein naimisissakin (nuorena mentiin).
JOtenkin tuo mies nyt ärsyttää, juo välillä liikaa. Ja hänen ei pitäisi juoda liikaa, koska hän ei kestä sitä, muuttuu äkkiä tosi oudoksi. (Joitain vuosia sitten todella joi pari vuotta AIVAN liikaa, mutta nyt ollut useampi vuosi parempaa.)
Lisäksi hän on usein kiukkuinen, kiroilee ja on agressiivisen oloinen, esim. pikkuremontteja/pihatöitä laittaessa. KUn yritän olla mukana ja auttamassa, hän ei kestä mitään viatonta kysymystä, hermostuu heti ja pitää minua tyhmänä tyhmine kysymyksineni.
(Mutta sitten kuitenkin hän tekee välillä jonkun jutun ihan eri tavoin kuin mitä siitä piti tulla, ja joutuu tekemään uusiksi.
Hällä ei jotenin pysy aina päässä, mitä piti tehdä ja miten. Jos en ole siitä muistuttamassa, hän suuttuu kun pitää yksin tehdä, jos taas olen, hän suuttuu mulle vaan kaikesta kun avaan suuni.)
Ja itse hän kuitenkin haluaa näitä projekteja aina aloittaa, vaikka sanon että ei tartte kaikkea tehdä yhtenä kesänä tms.
(Meillä siis vähän keskeneräinen piha)
Alkaa muutenkin tuntua että pikkuasiatkin hänessä ärsyttää.
Vk-loppuna hän taas joi IHAN liikaa (oli kavereiden kanssa viihteellä, normaalisti juo lähinnä kotona tissutellen), ja jatkoi sitä vähän kotonakin, ja oli sitten jo aika sekaisin (jopa ajoi krapulassa vaikkei taatusti ollut ajokuntoinen ja tiesi sen).
Ja kun oli mun vuoro käydä toisena iltana kaverin kanssa syömässä ja hänen piti katsoa lapsia, hän haki kaupasta kaljaa... tais olla lasten hoito niin ja näin (onneksi myös isompia lapsia jotka voi vähän auttaa).
Ei hänen kanssa voi mistään edes puhua, kun hän heti suuttuu, eli tällaiset vk-loput jää meillä aina selvittämättä.
Jos yritän sanoa miltä minusta tuntuu, hän heti vetää asian niin päin, että HÄNTÄ on jotenkin kohdeltu väärin (häntä ei esim. kiitetä mistään tai minä puhun rumasti tai jotain..
No, mietin eroa aina välillä, mutta sekin vaihtoehto tuntuu niin vaikealta.
Elintaso putoaisi niin kovasti. JOutuisin muuttamaan lasten kanssa johonkin pieneen huonoon asuntoon - en enää oikein kestä sellaista, tää omassa talossa asuminen on niin mukavaa.
Ja rahaa olisi vähemmän käytössä (kun itse olen se huonommin tienaava tietty). Tuskin niitä elareitakaan saa niin kauhean korkealle sovittua.
Ja lapsille ehkä kuitenkin kivempi, että on molemmat vanhemmat. En mä tiedä jaksaisinko sitten enää olla niin mukava äiti, jos olisin aina vain yksin vastuussa lapsista.
Oon myös miettinyt sitä että kun pari vanhinta aikuistuu ja ehkä varmaan muuttaa pois kotoa n. 5v:n sisään viimeistään, niin pitäiskö sitten lähteä nuorempien kanssa... jos jaksaa sinne asti.
Mutta nuo samat talousongelmat ne on edessä silti.
En jotenkin millään jaksaisi sellaista taloudellsita kitkuttamista.
Onko kukaan muu liitossaan etupäässä rahan ja lasten takia??
Kommentit (25)
suosittelen lämpimästi. Pariterapian perimmäinen tarkotus on kai selvittää että miksi ollaan yhdessä. Että jatketaanko yhdessä oloa vai lähdetäänkö eri teille. Saadaan kysymyksiä mietittäväksi, eikä niinhin tarvitse välttämättä vastata muille kuin itselleen. Jos päättää jatkaa kuitenkin yhdessä, saa sieltä hyvät eväät siihenkin hommaan, jos vaan haluaa. ei se ole helppoa kenellekään räyhäpäälle tunnustaa että saattaisi olla jotain ongelmia. Ei kai kukaan itsensä kanssa toimeen tuleva tolleen räyhää. Itse olen ollut niinkin ärsyttävä, että sanaakaan sanomatta kävelin pois kun toinen alotti räyhäämisen. En siis lähtenyt karkuun vaan tein selväksi että mun ei tarvitse tollasta kuunnella. nykyään ei onneks tarvitse, kun ei meillä kukaan räyhää.
sinne ei siis välttämättä edes pääse.
Ja jotenkin, mä en vaan enää JAKSA, mua ei vaan kiinnosta.
Se on sitä samaa lässytystä - siis oikeesti - me ollaan käyty vaikka ja minkä pakeilla, ei niistä ole kuin ajanhukkaa.
Mäkin olen tehnyt nyt välillä ton, että jos se alottaa rumaan ääneen haukkumisen tai mulkkasee mua se lähes murhanhimonen / syyttävä katse naamalla, niin liukenen paikalta...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa nyt vähän siltä että elämässäsi taitaa olla jokin toinen mies ja etsit nyt hyväksyntää sille että elämäsi on tosi huonosti.. Mieti mitä vikaa sinussa on. Onko asiat oikeasti noin huonosti. Kyllä ne asiat selviää jos itse vain haluaa. Yllätä miehesi illalla sängyssä, ole oikea peto. Katso mikä on reaktio! Varmasti ilmapiiri muuttuu..
En välttämättä jaksaisi ajatella edes heti hommatakaan... jotenkin vaikeita ne on kaikki.
(Tää on sikäli erilainen tilanne, että kun joskus aiemmin n. 7 v. sitten mietin lähtöä kun mies TODELLA joi liikaa, oli yksi päälimmäisiä huolia että löydänkö enää uutta miestä, kelpaanko kellekään.
Nyt tuntuu, että no, ihan sama...)
Ja minussa on myös varmasti paljon vikaa myös, kuten kaikissa.
Esim. toisen juomisen "vahtiminen" ei ehkä ole kovin tervettä. Mutta en vaan osaa olla vahtimatta, kun näen miten toinen on siinä rajalla että onko enää hyväksi vai ei, ja muistaen mihin se voi mennä...
Hänellä ei selvästikään psyyke tai joku aivoissa kestä alkoholia liian isoja määriä, eli se käyttö pitäisi jäädä sinne kohtuutasolle.
Hänestä tulee ihan eri ihminen, jos on juonut liikaa kerralla, on vielä seuraavanakin päivänä outo.
Mutta hän ei sitä itse kertakaikkiaan myönnä / tajua!
ap
mutta kiinnostaisi, että onko kuitenkin vastaavassa tilanteessa kuin minä, joku päättänyt kuitenkin jäädä vielä ja yrittää vaan katsella sitä ukkoa hyvine ja huonoinen päivineen...
Jos ei tilanne nyt ihan mahdottomaksi riistäydy.
(Tänään mies jo soittanut töistä pari kertaa jotain asiaa, yrittää kuulostaa mahd. normaalilta itteltään taas... eli olla taas tavallinen, niinkun että asiat ois hyvin.)
ap
En jaksanut lukea vastausviestejä, halusin vaan kertoa, että olen aika lailla samassa tilanteessa kuin sinä. Meillä tosin kaksi lasta ja he ovat pieniä, eikä miehen juominen ole ongelma (toki juo välillä, mutta ihan hallinnassa se on). Olen avioliitossani vain taloudellisen tilanteen ja lasten takia, en halua, että heillä on kaksi kotia enkä myöskään halua, että isä ei saa nähdä lapsiaan joka päivä. Jos voittaisin lotossa, varmaan eroaisin. Tai sitten en. Tiedän, että olisin onnellisempi yh:na tai sitten jonkun uuden miehen kanssa, mutta en silti saa erottua, en millään! Ja toki ne talousongelmat olisivat edessä minullakin...
Mieheni on myös usein pahalla tuulella, kaikki on minun syytäni, saan jatkuvasti kuulla miten huonosti olen hoitanut asiat jne. Minun ratkaisuni on ollut toinen mies. :) En tiedä voiko tätä kellekään suositella, mutta minulle se toimii. Löysin netistä elämääni miehen, joka on myös huonossa avioliitossa, näemme harvoin mutta olemme yhteydessä melkein päivittäin ja hän tekee minut onnelliseksi (ja minä hänet). Hänen olemassaolonsa "avulla" jaksan mieheni vittuilua, on vaan niin mahtavaa tietää, että jossain on mies, joka ajattelee minusta kauniisti ja joka ikävöi minua kuten minäkin häntä.
No joo, nyt meni aiheen vierestä jo, mutta ap, ymmärrän sinua hyvin! Miehesi kuulostaa hyvin paljon samanlaiselta kuin minunkin mieheni!
sinne ei siis välttämättä edes pääse.
Ja jotenkin, mä en vaan enää JAKSA, mua ei vaan kiinnosta.
Se on sitä samaa lässytystä - siis oikeesti - me ollaan käyty vaikka ja minkä pakeilla, ei niistä ole kuin ajanhukkaa.
Mäkin olen tehnyt nyt välillä ton, että jos se alottaa rumaan ääneen haukkumisen tai mulkkasee mua se lähes murhanhimonen / syyttävä katse naamalla, niin liukenen paikalta...
ap