Kuinka paljon synnyttäminen sattuu?

nämä kauheudet, joilla naiset pätee ovat urbaanilegendoja. Mä itse synnytin 34 tuntia, ja ilman muuta olisin ollut enemmin vaikka shoppailemassa. Mutta ei se ole ollut kuin 34 tuntia mun elämästä. Aika pientä. Ja hengissä selvittiin, kaikki.

kun oikeasti taistelet leikkaussalissa hengestäsi ja sen jälkeen teholla tietämättä edes onko vauvasi hengissä. Näin kävi meille, onneksi selvittiin.

Supistukset ilman mitään kivunlievitystä oli kuin mahataudissa olisi vatsaa vähän kipristellyt. =)

Mutta vähemmän sattui luomu kuin epiduraalillinen! Puudutus ei satu,mutta sen jälkeen ponnistaminen oli vaikeampaa kuin kakkosessa, joka oli nopea luomu.

mutta sen kaiken kyllä ajan kanssa unohtaa. Kun se hetki koittaa, että saat vastasyntyneen lapsesi paitasi alle tuhisemaan, niin usko pois, kivut eivät enää tunnu. Itsellä kolmannen lapsen synnytys lähestyy, edelliset eivät ole olleet helppoja, mutta jälleen kerran tässä tilanteessa ollaan..:)

enää koskaan silmien laserointiin- se toipuminen ja tuska on pahinta mitä olen ikinä kokenut, kesti 2,5päivää



t.3synnyttänyt

ja ponnistaminen sattuivat ihan mielettömästi, sairaasti, hirveästi. Epiduraalin laittaminen ei tuntunut ollenkaan. Suosittelen!



Kokemuksen unohtaa, nyt kun yritetään toista niin vaan "tiedän", että kipu on hirveä, en "tajua" sitä. Pelkään, että seuraavassa raskaudessa saan jonkun paniikkikohtauksen loppuvaiheessa.

synnyttäneet suostuvat moiseen uudelleen??

Ap

Mun eka synnytys oli 18 h ja 1,5h ponnistamista. Olin pitkään ihan poikki. Lääkkeet auttavat supistuskipuun mutta ponnistusvaiheessa kipu on erilaista (mielestäni paljon helpompaa kuin avautuminen) ja lääkkeet eivät aina ole tehokkaita tai edes tarpeen.

Toinen kesti noin 8h ja ponnistus 6 minuuttia. Ja istuin risti-istunnassa sängyllä synnytyksen jälkeen.

Epiduraali molemmissa.

Mutta sitten toinen oli käynnistetty yliaikainen. Kesti 25h kokonaisuudessaan, 2 h ponnistuvaihe ja 10 min revittiin imukupilla. ihan stanan tuskainen kokemus.



Ihan hirveää:)

Sinnittelin liian kauan pelkällä ilokaasulla ja sitten ei kunnolla ehditty pahimpia, viimeisiä avaavia supistuksia lääkitsemään ... kohdunkaulanpuudutteen laitto sattui aivan älyttömästi, kun sitä yritettiin sorkkia paikalleen kun tuskat oli jo tosi kovat ja ponnistusvaihe hyvin lähellä. Tämä kaava toistunut kahdessa viimeisimmässä synnytysreissussani.



Ekassa synnytyksessä sain epiduraalin, ja synnytys oli kyllä helppo ja melko kivuton sen jälkeen. Aikaa siinä meni huomattavasti enemmän verrattuna seuraaviin synnytyksiin, mutta mieluusti jatkossakin ottaisin pidemmän synnytyksen ilman sietämätöntä kipua kuin tosi nopean, rajun ja kivuliaan synnytyksen.



Syksyllä on taas edessä synnytys, viides. Pikkuisen hullu kai olen kun jälleen siihen rääkkiin suostun. Mutta nyt kyllä aion vaatia parempaa kivunlievitystä, ajoissa, ettei se synnytyksen loppuvaihe olisi niin tuskallinen. Aika tavallaan kultaa muistot ja sitä luulee unohtaneensa kipukokemukset, mutta näin omalla kohdallani: sitten kun se eka kova supistus tulee niin kaikki palautuu kirkkaana mieleen, että "juu, tätähän se synnyttäminen on".

ja se oli ehdottomasti pahin vaihe minulla. Supistukset kestin suhteellisen hyvin liikkumalla ja tanssimalla (heh) ja ilokaasua vetelemällä. Sitten kun en enää kestänyt, sain epiduraalin ja NUKUIN siinä vajaan tunnin. Eipä olisi tullut mieleen aikaisemmin, että kesken synnytyksen sitä tosiaan vetelee hirsiä siinä kesken kaiken ;) Minulla supistukset tuntuivat kuin jotain isoa ruuvia olisi kiristetty jossain nivusissa, reisissä ja selässä. Kipu ei ollut kuitenkaan sellaista terävää, mitä luulin sen olevan, vaan sellainen hitaasti alkava puristava tunne, joka kasvoi sellaiseksi ruuvipihdin puristukseksi ja aina helpotti sitten. Ei niin paha kuin luulin. Ikävä kyllä mun ponnistusvaihe oli sitten ihan karmeaa, eikä siihen mikään puudutus auttanut. Epiduraali ei auttanut siihen kipuun eikä mitään paikallispuudutteita voinut laittaa. Tuntui kuin olisin haljennut kahtia.



Minulla ei ollut mitään jälkisupistuksia, joten kun homma oli ohi, kipu loppui. Mulle yllätyksenä tosin tuli istukan synnyttäminen, sillä mulla se ei tullut itsellään ulos, vaan sitä piti kiskoa ja painella ja se sattui tosi paljon, kun juuri hetki sitten sieltä samasta paikasta oli vauva runnonut tiensä ulos.



Synnytyksen jälkeen alapää tuntui olevan ihan tohjona ja itkin sitä ettei tää räjähdysalue parane koskaan, mutta jo viikossa oli jo ihan ok. Ihmeesti sitä toipuu. Tekisin saman uudestaan ja teenkin ;) tosin ei voi tietää miten seuraava kerta menee, mutta toivon tosiaan, että ponnistus olisi lyhyempi!! Käynnistyksestä kieltäydyn jos se ei ole täysin välttämätöntä. Luonnolliset supparit ovat kuitenkin parempia, keho ehtii tottua ennen kuin on täysi rähinä päällä.

saisi varmaan 5 vuotta sairaslomaa kolminkertasella palkalla kun kävisi synnyttämässä...

mutta tekisi mieleni rohkaista ap:ta tai ketä vaan, joka lukee näitä juttuja.

Varmasti synnytyksiä on monenlaisia, ja jokainen kokee kivun omalla tavallaan. Itselläni on takana kaksi synnytystä, joista ensimmäisessä ponnistusvaihe kesti tunnin. Se oli rankka.

Avautumisvaiheet kivut olivat kovia, mutta oikeasti koin ne positiivisena kipuna, ne kun eivät ole merkki siitä, että jotain on rikki, vaan siitä, että keho tekee niin kuin sen kuuluukin.

Kannattaa tutustua erilaisiin rentoutustekniikoihin. Itselläni auttoi synnytyslaulu sekä lämmin vesi. Kuopus syntyikin veteen.

_Oman okemukseni perusteella_ voisin sanoa, ettei kivuttomuutta voi odottaa. Kovaa kipua, joka ei ole kuitenkaan paha, kun suhtautuu siihen synnytykseen kuuluvana asiana, eikä yritä hampaat irvessä kärvistellä.

Puudutuksista ei ole kokemusta.

siellä lilluin aika pitkään ja se tosiaan auttoi. Ei kannata sivuuttaa synnytyslaulua, tanssia, veden käyttöä yms. "puidenhalailua" kivunlievityksenä, koska ne tosiaan auttavat paljon. Epiduraalia ei kuitenkaan laiteta heti, vaan yleensä aika monta tuntia menee ennen ja epiduraalinkin kanssa pystyy yleensä liikkumaan.

t. alempi kirjoittaja

ja se oli ehdottomasti pahin vaihe minulla. Supistukset kestin suhteellisen hyvin liikkumalla ja tanssimalla (heh) ja ilokaasua vetelemällä. Sitten kun en enää kestänyt, sain epiduraalin ja NUKUIN siinä vajaan tunnin. Eipä olisi tullut mieleen aikaisemmin, että kesken synnytyksen sitä tosiaan vetelee hirsiä siinä kesken kaiken ;) Minulla supistukset tuntuivat kuin jotain isoa ruuvia olisi kiristetty jossain nivusissa, reisissä ja selässä. Kipu ei ollut kuitenkaan sellaista terävää, mitä luulin sen olevan, vaan sellainen hitaasti alkava puristava tunne, joka kasvoi sellaiseksi ruuvipihdin puristukseksi ja aina helpotti sitten. Ei niin paha kuin luulin. Ikävä kyllä mun ponnistusvaihe oli sitten ihan karmeaa, eikä siihen mikään puudutus auttanut. Epiduraali ei auttanut siihen kipuun eikä mitään paikallispuudutteita voinut laittaa. Tuntui kuin olisin haljennut kahtia.

Minulla ei ollut mitään jälkisupistuksia, joten kun homma oli ohi, kipu loppui. Mulle yllätyksenä tosin tuli istukan synnyttäminen, sillä mulla se ei tullut itsellään ulos, vaan sitä piti kiskoa ja painella ja se sattui tosi paljon, kun juuri hetki sitten sieltä samasta paikasta oli vauva runnonut tiensä ulos.

Synnytyksen jälkeen alapää tuntui olevan ihan tohjona ja itkin sitä ettei tää räjähdysalue parane koskaan, mutta jo viikossa oli jo ihan ok. Ihmeesti sitä toipuu. Tekisin saman uudestaan ja teenkin ;) tosin ei voi tietää miten seuraava kerta menee, mutta toivon tosiaan, että ponnistus olisi lyhyempi!! Käynnistyksestä kieltäydyn jos se ei ole täysin välttämätöntä. Luonnolliset supparit ovat kuitenkin parempia, keho ehtii tottua ennen kuin on täysi rähinä päällä.

Mutta, kun sen tietää, että ei se lapsi tule sieltä ilman jonkinasteista kipua ja sen hyväksyy, niin ollaan jo voiton puolella.

Eri asia sitten on nämä, että jotain alkaa menemään jossian vaiheessa pahasti pieleen, enkä tähän asiaan nyt puutu ollenkaan.

Omat supistukset tuntuivat vain ja ainostaan alaselässä, loppuvaiheessa yritin estää supistuksia tulemasta, miten, en tiedä. Mutta en olisi enää yhtään niitä toivonut.

Ilokaasu ja ääni toimivat minulla kivunlievityksenä ja olisin halunut lapsen synnyttää kyljelläni, siinä ponnistuksen suuntakin oli oikea, mutta kun lapsi oli perätilassa, niin piti ruveta selälleen..

Jos vielä synnytän ja kaikki menee ok, niin luulen, että haluasin tuota kyljellään oloa kokeilla.

Mutta joo, se istukka...

Napanuora irtosi siitä ja kaksi kätilöä sitten sitä murjomaan ulos.

Ei tulosta. Epiduraalia/nukutusta ja kaavintaa jo vilauteltiin, mutta kun en epiduraalia ollut synnytykseenkään tarvinnut/uskaltanut ottaa, kysyin josko voisin itse painella mahaani ja kas saatiinhan sekin sieltä ulos.

Mutta jos siis synnytys sattuisi "liikaa", olisimme jo aika päivää kuolleet sukupuuttoon.

Tokihan se sattuu, sitä ei käy kieltäminen, mutta kaiken kaikkiaan helpompaa se oli kuin mihin olin varautunut, toisella kerralla se meni ihan ällistyttävän helposti ja nopeasti. Kivunlievitystä kannattaa pyytää heti kun alkaa tuntumaan kiperämmältä, sitä voi joutua tovin odottamaan. Itellä oli epiduraali ja ilokaasu, ja niillä olin pitkään täysin kivuton.



Eikä se imettäminenkään ole mitään kauheata. Alkuun saattaa rinnanpäät rikkoutua, siks kannattaa käyttää heti ekasta imetyksestä asti rasvaa. Niitä on erilaisia ja saa apteekista. Ja synnäriltäkin.

lantion jatkuva liikuttaminen auttavat suunnattomasti, ei missään nimessä kannata maata sängyssä kipuihin käpertyneenä!

enää koskaan silmien laserointiin- se toipuminen ja tuska on pahinta mitä olen ikinä kokenut, kesti 2,5päivää

t.3synnyttänyt

Minäkin olen synnyttänyt ja jos silmien laserointi käy kipeämpää, taidan perua leikkaukseen menon. Millä leikkausmenetelmällä sulle tehtiin ja etkö saanut kkunnon kipulääkereseptiä?

lantion jatkuva liikuttaminen auttavat suunnattomasti, ei missään nimessä kannata maata sängyssä kipuihin käpertyneenä!

Komppaan tätä... mulle auttoi myös kiikktuolissa oleminen, kun ei koko ajan jaksanut kävellä...

Sattui ihan helvetisti, ei mikään oo koskaan sattunut niin paljon. Esim. jalan murtuminen, ei mitään tähän verrattuna. Mulla tosin vaikuttaa, että laitettiin oksitosiinitippaa nopeuttamaan synnytystä. Se myös estää omaa elimistöä tuottamasta kipua estäviä hormoneita, tämän kuulin vasta jälkikäteen, en suosittele :( Ensi kerralla en anna oksitosiinia itselleni laittaa.

On ikävää, että mun synnytystä nopeutettiin vaan siksi, että henklilökunnalla olis helpompaa... olisin mieluummin synnyttänyt hitaammin kuin niin kivuliaasti.



Kaikenlaisia kivunlievityksiä oli lopulta käytössä, paitsi epiduraali. Ajattelin etten sitä tarvitse, kun on niin hyvä kipukynnys mulla...



Mut joistakin ihmisistä ne vauvat tulee helpommin ja melko kivuttomastikin. Joillekin synnytys on jopa positiivinen kokemus. Mulle positiivisinta oli se, kun se oli ohi...

Mulla eka ja toka oli ihan helvetillisiä, nopeita molemmat, mutta olin ihan varma, että kuolen. Kivultani ei kiinnostanut ponnistaminenkaan. Eka oli käynnistetty, toka ei, mutta niissä ei ollut mitään eroa. Supistuksissa ei ollut mitään taukoja, jolloin olisi voinut rentoutua.



Kolmas oli yhtä nopea, mutta sain spinaalin. Ihan iisi juttu, ei voi mitenkään verrata noihin kahteen ensimmäiseen.