Kuinka paljon synnyttäminen sattuu?

Minulla myös sektio ollut hyvä kokemus, Panadolilla selvisin.

Yhtä paljon kuin kakkaaminen, jopa enemmän

Mutta vain viimeiset 45 min ennen ponnistusta, joka ei ole 3:ssa synnytyksessa koskaan sattunut. Sattui siis vaikka oli epiduraali. Silti on jaanyt hyvat muistot. Synnyttaminen on oudon ristiriitaista, ja menisin uudestaan, koska kivun unohtaa.

aina siihen asti kunnes olet samassa tilanteessa uudestaan.. ;) Joka kerta siellä kirotaan, että ei enää ikinä ja kuitenkin jo kohta tekee mieli uutta vauvaa. =D

ja kyllä tiesin synnyttäneeni yli 4kg lapsi tuli.loput 3 lasta leikattiin,mutta voi jee se kun koitit kävellä viimesen leikkauksen jälkeen:( 2vkoa kesti kunnes tämä mamma pystyi kävelemään!

Eikä äitikään ole mitään megalomaanista kipua kokenut.



t. 51

verrattuna esim. migreeniin, jossa kipu on aivan helvetillinen. Synnytyskipu oli aivan pientä nippailua vaan siihen migreenipäänsärkyyn verrattuna. Ja minä kun olen ikäni pelännyt synnyttämistä...

synnyttäneet suostuvat moiseen uudelleen??

Ap

Panetti niin pirusti ja kumi lensi nurkkaan :D Kyllä sitä sitte kakkosta synnyttämään lähtiessä mietti, mihin hittoon sitä on ryhtynyt. Onneks kakkonen syntyi nopeammin, helpommin ja vähemmän kivuliaammin. Sillä kokemuksella voisi kolmannen tehdä, mutta lapsiluku on täynnä.

Kolme lasta olen synnyttänyt, kaksi alakautta ja yksi kiireellisellä sektiolla. Pudutuksista tuli huono olo, mutta viimeisellä kerralla taivas aukesi. Ei sattunut yhtään, mulla oli TENS. Menisin koska tahansa uudestaan synnyttämään sen laitteen avulla. Synnytys voi oikeasti siis olla todella voimaannuttava kokemus :)

niin paljon, että luulee tajun lähtevän. Itse sanoisin sattuu niin paljon, että toivoin tajun lähtevän.. Mutta, kun kivut kestää sylissä on vauva. T. kolme kertaa kokeillut

Älä usko niitä jotka väittävät, että synnytyskivun unohtaa. Pitäisi olla dementikko, että unohtaisi sen teurastuksen. Jotkut ihmiset vain yrittävät torjua asian mielestään, että uskaltaisivat tehdä lisää lapsia.

ne sattui hirveästi, ihan kuin olisi sisälmykset kouristelleet vatsanseudulla tai joku niitä väännellyt kovakouraisesti. Kierin lattialla tuskissani ja huusin tuskasta. Muu synnytyksessä ei sitten sattunutkaan, heti kun pääsin synnytyssaliin ja sain ilokaasua kivut lähtivät. Ja hetkeä myöhemmin sain epiduraalin. Ponnistusvaiheessa pyysin vielä kohdunkaulan puudutteen, eikä sattunut ponnistuskaan. Puudutteiden laittoa ei tosiaan edes huomaa siinä synnytystouhussa.

Älä usko niitä jotka väittävät, että synnytyskivun unohtaa. Pitäisi olla dementikko, että unohtaisi sen teurastuksen. Jotkut ihmiset vain yrittävät torjua asian mielestään, että uskaltaisivat tehdä lisää lapsia.

subjektiivinen kokemus. Et voi sanoa, että kaikkiin sattuu, jos sinuun sattuu. Mun synnytykset ei ole ollu "teurastusta", eikä ole sattunu paljonkaan.

Viimeksikin, kun synnytys käynnistettiin kalvojen puhkaisulla, luulin, ettei mulla tuu edes sellaisia supistuksia, että synnytys etenis, sit aloin seurata käyrää ja totesin miehelle, että tuon mukaan mun supistukset on aika voimakkaita, vaikkei ne siltä tunnukaan.. 5h kalvojen puhkaisusta siihen, kun tyttö oli maailmassa. Eikä ollu puudutusta, en halunnu. Enkä halua edelleenkään. Haluan tuntea sen kaiken. Jos se kipu olis sietämätöntä, tuskin haluaisin kokea sen uudelleen vähän reilun vuoden päästä edellisestä.

Kivun kokemiseen vaikuttaa tietenkin kipukynnys, samoin kudosten joustavuus, oma asenne...

tätä mieltä siis olen edelleen.

t.62

tarinoita loppujen lopuksi, kipua vähättelemättä. Entä jos saa vain kuolleen vauva syliin? Vammautuneen? Ja ei sen jälkeen voi enää uusia saada? Uskon, että synntys sattuu, sukuvika kai, kaikilla kestänyt yli 12h jokainen synnytys, joillain tai yhdellä 52h, 48h useammalla. Sen pahimman synnytyksen (52h)jälkeen, mies lähti melko pian vauvan synnyttyä, kun ei enää kestänyt katsoa sitä kärsimystä, mitä lasten teko joillekin on. Pelot taitaa myös aiheuttaa kipua, erilaista tosin. Jokaiselle mammalle mitali ja eläke synnyttämisestä. Sitä hyssytellään ja vähätellään, vaikka se voi "pilata" elämän, siskoni sai avannepussin 27v.

Minulla on kolmessa viimeisessä synnytyksessä sattunut vain 20-30min. Ihan rehellisesti näin. Toki pientä kipua on tuntunut sitäkin ennen, mutta vasta loppu on sattunut kunnolla, tuohon loppuaikaan on sisältynyt ponnistaminen. Kipulääkettä en ole ehtinyt saada noihin viimeisiin. Eka synnytys oli ihan erilainen. Harvalla kai kuitenkaan menee näin. Koskaan kätilöt eivät ole uskoneet että lapsi syntyy koska olen ollut ihan tyyni viimeisiin minuutteihin saakka -vaikka ovat paperista lukeneet aiempien synnytysten kulun.

mulla teki kipeää, mutta odotin todellakin paljon pahempaa.



Mulla on endometrioosi ja tämän kaverin kanssa kivut ovat toisinaan pahemmat kun oma synnytykseni oli.



Ihmettelinkin kätilöille miten supistuksista puutui ns. pahin kiputerä. Supistuksen eka kipuaalto tuntui kuin tosikova menkkakipu, mutta tosiaan jäi sellainen "ekstravääntö" siitä loppuharjasta pois mitä endon kanssa tulee.



Jotain "hyvää" tästäkin sairaudesta.



Positiivisuutta siis! Kipeetä oli, mutta no hätä.

Ellet satu kuulumaan niihin harvoihin onnekkaisiin, joilla kivut pysyvät siedettävinä. Suurimmalla osalla kivut ovat järkyttäviä, eivätkä ne synnytykseen lopu, jälkeenpäin repeämät ovat tosi kivulaita.



Puudutteiden laitto ei tunnu siinä touhussa mitenkään.

kipukynnyksellä ei välttämättä ole osuutta siinä, kuinka paljon sattuu. kipu on niin subjektiivinen asia, ja vaikka kivun kokee jokainen erilailla, se ei tarkoita että jos on kivulias synnytys on silloin sillä ihmisellä alhainen kipukynnys, ei todellakaan. ihmisellä jolla on korkea kipukynnys voi olla helvetillinen synnytys ja ihmisellä jolla alhainen kipukynnys saattaa olla helppo ja vähemmän kivulias synnytys, vaikka hän alemman kipukynnyksen ihmisenä ajattelisi että oli nyt melko kivulias. kipua ei voi verrata, ei voi sanoa että koska minulla nyt oli hyvä asenne kipuun, synnytys sattui vaan vähän. hei haloo.

Toivoo että taju lähtisi, karmea kokemus.

Itse en ole saanut kummallakaan kertaa kivunlievitystä ja aivan kamalaa vääntämistä se on. Ponnistaminen on pahinta, mutta senkin voi kokea ja tuntea niin erilailla. Ekassa jäi kuitenkin hyvä mieli, vaikka repesin pahasti ja mua tikkailtiin tunti (sekin sattui ihan helvetillisesti). Toisessa kaikki vain meni jotenkin väärin ja jäi inhottavat muistot, teki mieli kuolla.



Pahinta ehkä on se, että kun on synnyttänyt, ei sen jälkeenkään saa olla rauhassa. On tikkausta, joka mulla ainakin sattui ensimmäisellä kerralla oikeastaan kaikista eniten. Kätilöt tulee vähän väliä painelemaan mahaa, että joko se istukka sieltä tulee ja vuotaako vielä pahasti. Ja kun viimein pääset osastolle ja ajattelet, että nyt on pahin ohi, imetät siinä rauhassa, niin alkaa aivan järkyttävät jälkisupparit. Tekee mieli huutaa ja itkeä ja kuolla ja täytyy vain purra rystysiä ettet säikyttäisi vauvaa.



Seuraavat kaksi viikkoa synnytyksestä kävin vessassa itkun kanssa ja joka kerralla kun väänsin sitä suurempaa hätää, muistin miten kamala oli ponnistusvaihe.



Ja imettäminenkin sattuu ensimmäisen kuukauden niin, että itkien pitää välillä imettää.



Kohta on kolmas synnytys edessä. Odotan kyllä synntystä, mutta olen valmistautunut siihen, että sattuu kamalasti. Onneksi jokainen synnytys on erilainen eikä etukäteen tiedä mitä on edessä.