Kuinka paljon synnyttäminen sattuu?

mutta en mielellään ole raskaana viimeistä kahta kuukautta. Kolme synnytystä olen saanut kokea. Ensimmäinen lähti käyntiin luonnostaan lapsiveden menolla ja kaksi viimeistä on "häädetty". Toinen kalvojen puhkaisulla ja toinen sillä "murusella". Eka synnytyksessä minut pakotettiin ottamaan epiduraali, toisessa sain kohdunkaulanpuudutteen ihan lopussa ja viimeinen meni ilokaasulla. Minä en halua puudutuksia kun silloin ei saa liikkua kun pitää olla niin monta seurantapiuhaa kiinni. Minä kävelen/kierrän kehää :) avautumisvaiheen ja "ulisen" aata. Miehen mielestä idioottimaisen näköistä ja kuuloista, mutta ei kuulemma haittaa jos helpottaa. Kaksi viimeistä synnytys on mennyt suhteellisen nopeasti, ekasta supistuksesta noin 2,5 tuntia niin lapsi on syntynyt. Ponnistukset on kestänyt 1. 6 min. 2. 1,5 min 3. en ponnistanut, tuli supistuksen mukana 4450g kaveri, yritin vaan olla rentona.

Synnytys käy kipeää, mutta et sinä siihen kipuun kuole. Muista olla rentona, muista myös hengittää. Älä pelkää, mene "uteliaalla" mielellä, kyllä sinä pärjäät, onhan naiset kestäneet synnytyksiä jo tuhansia vuosia.

Minä ainakin synnytän mielelläni. Raskaana olemisesta en niin välittäisi. Mieluummin synnyttäisin 9 kertaa kuin olisin 9 kuukautta raskaana. Vaan kun ei tällaista valinnan mahdollisuutta ole...

Ensin pelkäsin, että kuolen. Sitten pelkäsin, etten kuolekaan.



Kun lopulta sain tytön syliini, ensimmäiset sanani itkevälle vauvalle olivat: "Ei ollut helppoa minullakaan. Täältä ei nyt myötätuntoa heru."

Entä puudutteiden laitto?

yksi luomu takana kun ei ehtinyt mitään kivunlievitystä.

Luulin että kuolen kipuun.

Kyllä se on suurimmalle osalle pahin fyysinen tuska minkä elämässään kokee. Sen jälkeen ei ole koskaan ihan entisensä, se järkyttää niin paljon. Puudutteiden laittaminen ei tunnu juuri miltään.

Älä usko jos joku niin väittää. Ei sellaista järjetöntä tuskaa unohda koskaan.

Ensin pelkäsin, että kuolen. Sitten pelkäsin, etten kuolekaan. Kun lopulta sain tytön syliini, ensimmäiset sanani itkevälle vauvalle olivat: "Ei ollut helppoa minullakaan. Täältä ei nyt myötätuntoa heru."

mutta siis joo, sattuu ihan helvetisti. ihan käsittämätöntä kipua, johonka luulee halkeavansa, ja kätilöt käsittelee kuin vajaamielistä, eivät kuuntele puhetta, komentelevat ja vähättelevät. ja se kipu, se oli kohdallani sellaista, että vaati kaiken keskittymisen siitä selviäminen, ja siihen ei auta mitkään helkkarin lämpöpussit tai ilokaasut, kunnon puudutukset auttoivat vähän. tunnin ponnistus oli silkkaa kidutusta, no onneksi varmaan saan pelkosektion seuraavaksi, ensimmäinenkään ei lopulta edes tullut alakautta, joten kärsin nekin kivut aivan turhaan. seuraava tuleekin sitten kyllä sektiolla. älytöntä naisten kidutusta vielä nykypäivänä, synnyttäjän sanalla ei mitään painoarvoa ja sadistiset kätilöt on ihan mielivaltasia. että sellaiset mietteet jäi siitä kivusta.

Kauhea kokemus, yhtä hel...tiä. Ammattilaiset, kätilöt ym, vähättelevät asiaa.

Kuin hirveää kidutusta. Ei mitään muuta kipua voi verratakaan synnytyskipuun.

Eikä se niin kauheaa kipua ole ollut. Pahempi kipu oli silloin, kun slästä pullistuivat välilevyt! Mitään epiduraaleja en ole koskaan ottanut, ilokaasulla olen pärjännyt.



Mun synnytykset ovat olleet nopeita ja helppoja ja olen siitä ikikiitollinen. Mulla on kuulemma synnyttäjän lantio ja olen aika pitkä, millä voi olla merkitystä.



Kuten ap huomaat, kaikilla se ei ole niin kamalaa :)

Avuttomuuden tunne, hallitsematon tilanne, hirveät tuskat.



Puuduttamista ei siinä huomaakaan. Tuskin huomaisi vaikka joku repisi hiuksia päästä :D

Ketjuun on osunut nyt kyllä ihmeen monta, joiden synnytyskipu on ollut sietämätöntä. Itsellä on takana 2 alatiesynnytystä ja 1 sektioon päättynyt synnytys (yllätysperätilan vuoksi). Ekassa synnytyksessä pohdin, milloin alkaa sattua niin kovasti, että on pakko alkaa karjua eläimellisesti, kuten naapurihuoneen synnyttäjä. Ei tarvinnut siinä synnytyksessä eikä muissakaan. Kipu oli toki kovaa, mutta erilaista kuin mikään muu kipu. Itse pystyin vaikuttamaan siihen asennoilla ja omalla aktiivisuudella. En käyttänyt muuta lievitystä kuin ilokaasua.

ei olis ollut tilanne, jossa kukaan ei ympärilläni ollut paniikissa siitä, että kuolen - niin olisin LUULLUT, että kuolen.



Ekassa synnytyksessä sain epiduraalin - aivan liian myöhään - mutta se oli ihan taivaallista! Sen laittaminen oli inhottavaa, mutta siinä vaiheessa se oli jo ihan se ja sama; en jaksanut välittää - ja kun lääke alkoi vaikuttamaan, oli se jumalainen tunne eli se vei kyllä kaiken kivun mennessään...toisesta synnytyksestä en valitettavasti muista oikein mitään; puudutusta en saanut vaikka sitä rukoilin ja kivun vuoksi en muista koko hommasta oikein mitään - tai muistan: jotain huutoa ja mustaa, jotain mustaa ja kauheaa...ei sitä pysty oikein selittämään. On silti sanottava, että kokemani synnytyskivut ovat ollut mielenkiintoinen kokemus, enkä enää esimerkiks pelkäis mennä synnyttämään, vaikka tiedänkin, että se sattuu han sairaasti.



Synnyttäisin vaikka heti huomenna uudelleen, jos sillä pelkällä synnyttämisellä saisin vielä yhden lapsen, mutta sitä raskausaikaa - enkä imetysaikaa - enää ottaisi.

koska useimmilla synnytys on hirveän kivulias. On joitakin naisia joilla kivut eivät ole sietämättömiä, mutta heitä on vähän.

mutta en mielellään ole raskaana viimeistä kahta kuukautta. Kolme synnytystä olen saanut kokea. Ensimmäinen lähti käyntiin luonnostaan lapsiveden menolla ja kaksi viimeistä on "häädetty". Toinen kalvojen puhkaisulla ja toinen sillä "murusella". Eka synnytyksessä minut pakotettiin ottamaan epiduraali, toisessa sain kohdunkaulanpuudutteen ihan lopussa ja viimeinen meni ilokaasulla. Minä en halua puudutuksia kun silloin ei saa liikkua kun pitää olla niin monta seurantapiuhaa kiinni. Minä kävelen/kierrän kehää :) avautumisvaiheen ja "ulisen" aata. Miehen mielestä idioottimaisen näköistä ja kuuloista, mutta ei kuulemma haittaa jos helpottaa. Kaksi viimeistä synnytys on mennyt suhteellisen nopeasti, ekasta supistuksesta noin 2,5 tuntia niin lapsi on syntynyt. Ponnistukset on kestänyt 1. 6 min. 2. 1,5 min 3. en ponnistanut, tuli supistuksen mukana 4450g kaveri, yritin vaan olla rentona. Synnytys käy kipeää, mutta et sinä siihen kipuun kuole. Muista olla rentona, muista myös hengittää. Älä pelkää, mene "uteliaalla" mielellä, kyllä sinä pärjäät, onhan naiset kestäneet synnytyksiä jo tuhansia vuosia.

Minä ainakin synnytän mielelläni. Raskaana olemisesta en niin välittäisi. Mieluummin synnyttäisin 9 kertaa kuin olisin 9 kuukautta raskaana. Vaan kun ei tällaista valinnan mahdollisuutta ole...

Itse vertaan avautumisvaiheen kipua siihen, kun revittäis raajaa irti ilman puudutusta. Kun olin viimeksi synnyttämässä, niin kohdunkaulan puudutteen laitto tuntui yllättävän häijyltä, eikä puudute edes tehonnut mulla. Spinaali olikin pelastus ;).

Jotenkin mulla oli kauhean ruusuiset kuvat synnytyksestä, kun lähdin ensimmäistä synnyttämään. Olin kai lukenut liikaa puudutuksista ja kuvittelin, ettei synnytys tuntuisi juuri missään. Kipu olikin sitten aivan hirveää. En saanut mitään puudutustakaan, en ehtinyt.



Toista lähdin synnyttämään asenteella, että kuolema korjaa. Mutta toisen synnytys oli kuin lasten leikkiä. En taaskaan ehtinyt saamaan puudutuksia, mutta jotenkin koin kivun nyt eri lailla. Kyllähän se sattui, mutta ei nyt niin hirveästi kuitenkaan. Ihan hyvin selvisin. Toki jossain vaiheessa mietin, kuolenko tähän (heh) mutta sitten kun homma oli saatu päätökseen, mietin että tässäkö tämä nyt oli. Missä se hirveä kipu ja teurastuksen tunne, mitä oli ekalla kerralla. Toisesta synnytyksestä jäi tosi hyvät muistot.



Eli samalla ihmiselläkin synnytykset voi tuntua aivan erilaisilta. Kannattaa mennä synnytykseen sillä asenteella, että se on ihan hirveää, koska sitten jos se ei sitä olekaan, olet vain iloisesti yllättynyt :)

Ei puudutteet satu, vaan ne supistukset ja kuin naulana arkkuun tulee ponnistusvaiheen pään ja hartioiden synnytysvaihe. Se on kova kipu! Mutta kaikilla ei samanlainen varsinkaan jos saa epiduraalin.



Tämä on totuus. Mutta mutta älä pelkää tai säikähdä, nimittäin maailma on pullistumassa ihmisistä ja lähes kaikki syntyneet samalla kaavalla ja jos missä oloissa. Joten nyt olet saanut tiedon, ei muuta kuin sinne vain. Sieltä se vauva sitten luontevasti lopulta putkahtaa. Pidä ajatus vain siinä, että se on ohi lopulta, varmasti.



Kätilöiden ylimielisyys johtuu rutiinista ja siitä, että ne tietää koko kuvion.



Toivotan onnea ja menestystä!

Ei ole helppoa, mutta siitä selviää. Joillakin kestää muutaman tunnin, joillakin vuorokauden.



Itse ajattelin pahimmassa vaiheessa, että miljoonat naiset ennen minua ovat synnyttäneet, vieläpä ilman mitään kivunlievitystä. En halua olla avuton vikisijä!

omasta syntymästänne, onko yhtymäkohtia havaittavissa? Olen itse aikoinani syntynyt todella nopeasti, lapsiveden tulosta kesti vain 2,5 tuntia kun olin jo maailmassa. Äitini ei ehtinyt saada muuta puudutetta kuin ilokaasua. Minulla oli syntyessä leveät hartiat. Voinko odottaa jotain vastaavaa vai ovatko samankaltaisuudet vain sattumaa? Menkkakivut ovat itselläni järkyttävät, ilman kipulääkkeitä en pystyisi menemään töihin.



Ap

niin aika kultaa muistot. Ja sitten kun sinne menee uudestaan, niin vanha tuska palaa mieleen ja sitä vaan miettii, että miten hel...ssä mä olen täällä TAAS

vaan oksitosiini, hormonit jota luontaisesti tarvitaan synnytyksessä, mutta joka on se sama miksi äidin pää on vähän sumussa koko ajan - se myös hälventää muistoa kivusta.

mulla on neljä suht helppoa synnytystä takana, ilman puudutuksia oon synnyttäny. Jälkisupistukset ja raskausajan liitoskivut ollu tuskallisempia kuin synnytykset. Kukaan toinen ei voi sanoa sattuuko just sinuun ja kuinka paljon. Synnytys on tilanne, jossa voi kuunnella vain itseään ja omia tuntemuksiaan ja mennä niiden mukaan. Oma äitini on synnyttäny kaikki ilman mitään puudutteita, mutta ainakin kolme siskoa on tarvinnu puudutukset. Kipu ja sen kokeminen on aina yksilöllistä.



Itelle itse synnytyksessä pahimmat kivut oli avautumisvaiheen loppu, eli vajaa tunti-vajaa tunti-20min-40min, ku pääsin ponnistamaan, en enää muistanu kipua.. ja sit ku sain vauvan syliin, en kaivannu mitään muuta... Se mielihyvä jotenkin sumentaa pahimman kivun. Mutta toki nekin kokemukset on yksilöllisiä. Kokonaisuudessaan synnytys on jotain niin käsittämätöntä ja hämmentävää, että oon kokenu, että se on kaiken sen arvoista.. viides syntynee joulukuulla.. :)