Mies lähti toissapäivänä

Ja itse asiassa hyvä, että käy. Ehkä hän on alkanut tajuta tai joku kaveri on saanut hänet tajuamaan, mikä vastuu on omassa lapsessa ja että oman lapsen suhteen ei voi ottaa pienintäkään riskiä, että tälle tekisi jotain humalapäissään. Vauvoillakin on tapana iskeä "vyön alle", huutavat, kun on krapulaa, itkua itkun perään jne. En halua olla sinulle, ap, ilkeä, mutta vaikka sinä aikuisena osaisit väistää nuo aggressiiviset tilanteet, niin pieni vauva ei. Yksikin kerta voi olla vauvalle kohtalokas.



MInä ennemminkin toivon, että miehesi on hakemassa itselleen apua ja selvittelee nyt itselleen, mihin hän pystyy ja mihin ei. Eikö ole pidemmällä tähtäimellä parempi, että mies lyö nyt hanskat tiskiin kuin vasta sitten, kun jotain peruuttamatonta on tapahtunut? Ihan selvästi mies miettii nyt tätä omaa aggressiivista käytöstään ja perhe-elämän yhteensovittamista, ja voit olla onnellinen, että kohdallesi on osunut mies, joka tajuaa omat heikkoutensa ja haluaa suojella läheisiään niiltä.



Suosittelen antamaan miehelle ennemminkin tukea. Miksi pakottaisit miehen itkullasi takaisin, jos mies nyt ihan oikeasti kokee olevansa kykenemätön turvalliseen perhe-elämään? Kyllä, tilanne on vaikea ja kyllä, tilanne voi olla jopa pysyvä. Mutta ehkä vähän ajan päästä mies on saanut itsensä kasaan ja pystyy olemaan entistä parempi aviomies ja isä. Eikö sitä kannata odottaa?

Muutenkin ihmeellistä, että teet lapsia eri miehille. Oliskohan vika ihan sussa?

vaikka olet niin tunteiden syövereissä ettet kykene ajattelemaan järkeävästi. Kun aikansa itkee, loppuu ne kyyneleetkin ajallaan ja pääset tästä asiasta yli. Tajuat että näin on parempi: yksin kuin huonon kaverin kanssa...

Sinulla on 2v. poika eri miehen kanssa ja nyt sanot että kaikki ystäväsi ovat yhteisiä miehen kanssa. Miten tämä on mahdollista? Olette tunteneet ilmeisesti vajaa 2 vuotta, eikä sinulla ole entisiä, vanhoja ystäviä? Mitä heille on tapahtunut?

Nöyrry vähän ja pyydä apua. Saat sitä kun pyydät.

Asumme pienellä paikkakunnalla, jossa "kaikki tuntee kaikki". Lapsen saatuani monet vanhat ystävyyssuhteet jäivät, heillä kun ei ole lapsia ja menojalka vipattaa. Ei oikein ollut enää mitään yhteisiä asioita jotka olisivat pitäneet porukkaa kasassa.

Mieheni löysin nimenomaan yhteisen kaveriporukan kautta. En halua että ystävät joutuvat kuuntelemaan itkuani tai setvimään asioita, kun jotuvat puun ja kuoren väliin.

En tiedä minkälaista apua minun tulisi pyytää ja keneltä. En halua lapsenhoitoapua, en kestä olla näkemättä pientä poikaani. Hän tuo edes jotain aurinkoa päiviini. Neuvola-aika minulla on maanantaina, jos tilanne ei edisty ennen sitä niin onhan siellä jotain puhuttava. Kyllä nämä itkun turvottamat kasvot ja mustat silmänaluset jo jotain kielii.

En olisi ikinä uskonut että jokin voisi saada minut näin pirstaleiksi. Kaikki tulevaisuudensuunnitelmat, kaikki. Romuna.

Tämänkin lapsen pidin pitkien keskustelujen jälkeen, kun mies vakuutti että hän on tähän valmis (tulin siis raskaaksi ehkäisystä huolimatta, ja munanjohtimeni ovat niin arpeutuneet että raskautuminen tulee vaikeutumaan vuosi vuodelta) ja puhui omasta kodista ja perheestä. Uskoin tähän ja panostin suhteeseemme kaiken. Ja nyt hän vain kävelee pois.

Tuollaiset itkevät ja ripustautuvat naiset ovat joka miehen kauhistus. Ja ei se sulle tällaista tekisi jo rakastaisi. Parempi kun lähtee nyt eikä sitten kun lapsi syntyy.

Hieman itsekunnioitusta tuon vollaamisen sijaan. Myötähäpeää tuo lähinnä herättää. Itken jonkun kusipään takia joka kuristanut sua? . Ei hyvää päivää.

NYYH.

Ja itse asiassa hyvä, että käy. Ehkä hän on alkanut tajuta tai joku kaveri on saanut hänet tajuamaan, mikä vastuu on omassa lapsessa ja että oman lapsen suhteen ei voi ottaa pienintäkään riskiä, että tälle tekisi jotain humalapäissään. Vauvoillakin on tapana iskeä "vyön alle", huutavat, kun on krapulaa, itkua itkun perään jne. En halua olla sinulle, ap, ilkeä, mutta vaikka sinä aikuisena osaisit väistää nuo aggressiiviset tilanteet, niin pieni vauva ei. Yksikin kerta voi olla vauvalle kohtalokas.

MInä ennemminkin toivon, että miehesi on hakemassa itselleen apua ja selvittelee nyt itselleen, mihin hän pystyy ja mihin ei. Eikö ole pidemmällä tähtäimellä parempi, että mies lyö nyt hanskat tiskiin kuin vasta sitten, kun jotain peruuttamatonta on tapahtunut? Ihan selvästi mies miettii nyt tätä omaa aggressiivista käytöstään ja perhe-elämän yhteensovittamista, ja voit olla onnellinen, että kohdallesi on osunut mies, joka tajuaa omat heikkoutensa ja haluaa suojella läheisiään niiltä.

Suosittelen antamaan miehelle ennemminkin tukea. Miksi pakottaisit miehen itkullasi takaisin, jos mies nyt ihan oikeasti kokee olevansa kykenemätön turvalliseen perhe-elämään? Kyllä, tilanne on vaikea ja kyllä, tilanne voi olla jopa pysyvä. Mutta ehkä vähän ajan päästä mies on saanut itsensä kasaan ja pystyy olemaan entistä parempi aviomies ja isä. Eikö sitä kannata odottaa?

Voi että. Sun ehdotus on täysin sama kuin minkä miehelle eilen puhelimessa esitin. Sanoin, että jos hän kokee nyt tilanteen ahdistavaksi ja haluaa pitää taukoa ja omistaa aikaa itselleen niin tekee niin. Minä odotan.

Mutta kun tuntuu että hän on aivan yhtäkkiä heittänyt pyyhkeen kehään eikä halua yrittää saada tätä perhettä toimimaan. Voiko hän oikeasti rakastaa? Sanoo rakastavansa poikaanikin kuin omaansa (olemme siis seurustelleen siitä asti kun poika oli ihan pikku vauva), mutta silti heittää nyt kirveen kaivoon eikä suostu edes yrittämään, vaikka miten yritän auttaa ja tulla vastaan.

En vain jaksa, tuntuu kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Hän on aivan ihan mies ja mahtava isähahmo pojalleni. Nyt kun raskauden aikana on mennyt huonosti, hän päättää ettei jaksa enää?

Korostan, hän ei ole aikaisemmin eikä tämän yhden kerran jälkeen koskaan käynyt käsiksi, uhkaillut tai mitään muutakaan. Alkoholia ei käytä liikaa, ei ole siis alkoholisti. Tulee vaan riitaa aina kun hän on ottanut. Tätäkään ei siis tapahtunut ennen raskauttani. Miksi nämä riidat, joita ei edes vähään aikaan ole ollut, kaatavat nyt koko perheemme?

En vain ymmärrä.

Ja itse asiassa hyvä, että käy. Ehkä hän on alkanut tajuta tai joku kaveri on saanut hänet tajuamaan, mikä vastuu on omassa lapsessa ja että oman lapsen suhteen ei voi ottaa pienintäkään riskiä, että tälle tekisi jotain humalapäissään. Vauvoillakin on tapana iskeä "vyön alle", huutavat, kun on krapulaa, itkua itkun perään jne. En halua olla sinulle, ap, ilkeä, mutta vaikka sinä aikuisena osaisit väistää nuo aggressiiviset tilanteet, niin pieni vauva ei. Yksikin kerta voi olla vauvalle kohtalokas. MInä ennemminkin toivon, että miehesi on hakemassa itselleen apua ja selvittelee nyt itselleen, mihin hän pystyy ja mihin ei. Eikö ole pidemmällä tähtäimellä parempi, että mies lyö nyt hanskat tiskiin kuin vasta sitten, kun jotain peruuttamatonta on tapahtunut? Ihan selvästi mies miettii nyt tätä omaa aggressiivista käytöstään ja perhe-elämän yhteensovittamista, ja voit olla onnellinen, että kohdallesi on osunut mies, joka tajuaa omat heikkoutensa ja haluaa suojella läheisiään niiltä. Suosittelen antamaan miehelle ennemminkin tukea. Miksi pakottaisit miehen itkullasi takaisin, jos mies nyt ihan oikeasti kokee olevansa kykenemätön turvalliseen perhe-elämään? Kyllä, tilanne on vaikea ja kyllä, tilanne voi olla jopa pysyvä. Mutta ehkä vähän ajan päästä mies on saanut itsensä kasaan ja pystyy olemaan entistä parempi aviomies ja isä. Eikö sitä kannata odottaa?

Voi että. Sun ehdotus on täysin sama kuin minkä miehelle eilen puhelimessa esitin. Sanoin, että jos hän kokee nyt tilanteen ahdistavaksi ja haluaa pitää taukoa ja omistaa aikaa itselleen niin tekee niin. Minä odotan. Mutta kun tuntuu että hän on aivan yhtäkkiä heittänyt pyyhkeen kehään eikä halua yrittää saada tätä perhettä toimimaan. Voiko hän oikeasti rakastaa? Sanoo rakastavansa poikaanikin kuin omaansa (olemme siis seurustelleen siitä asti kun poika oli ihan pikku vauva), mutta silti heittää nyt kirveen kaivoon eikä suostu edes yrittämään, vaikka miten yritän auttaa ja tulla vastaan. En vain jaksa, tuntuu kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Hän on aivan ihan mies ja mahtava isähahmo pojalleni. Nyt kun raskauden aikana on mennyt huonosti, hän päättää ettei jaksa enää? Korostan, hän ei ole aikaisemmin eikä tämän yhden kerran jälkeen koskaan käynyt käsiksi, uhkaillut tai mitään muutakaan. Alkoholia ei käytä liikaa, ei ole siis alkoholisti. Tulee vaan riitaa aina kun hän on ottanut. Tätäkään ei siis tapahtunut ennen raskauttani. Miksi nämä riidat, joita ei edes vähään aikaan ole ollut, kaatavat nyt koko perheemme? En vain ymmärrä.

Ei se ukkos oo sotaan menossa vaan kunhan ei enää kestä sua ja kitinääs. Haluaa enemmän elää sinkkuna kun olla pallojalassa. Ja tuollaisen perään sä vielä ruikutat. Sä tunnut olevan tätä naiskastia, jotka kirjoittelee jopa murhasta tuomituille ja ovat niin ymmärrystä täynnä. Ei voi kun nauraa xD

Pahoittelen.

olet tainnut vastata useamminkin samaan tyyliin suhdettaan puiville sydänsuruissa oleville naisille?



Miksi olet tuollainen? Onko sinut jätetty pahasti joskus vai miksi naurat muiden ahdingolle?



Tietenkin voisi olla niin ylpeä ettei olkaansa loksauta miehille, mutta on olemassa kiintymystä, turvallisuutta ja rakkauta, jotka aiheuttavat sen että vaikeissa tilanteissa on todella mahdoton pitää itsensä koossa ja unohtaa saman tien ja jatkaa pää pystyssä eteenpäin.



Jokaisessa ihmisessä on syitä ettei pitäisi perään itkeä, mutta jokaisessa on varmasti myös syitä joiden vuoksi voi jäädä ikävä.



On täysin NORMAALIA olla surullinen jos joku jättää vaikka hän olisikin joskus toiminut väärin. Vain sydämetön pystyy muuhun.

Mies joka rakastaa ei hylkaa perhettaan koska nainen on motkottanut viinanjuonnista ( joka siis ON ongelma miehellesi). Sa teit yksinkertaisesti toisen taysin vaaran paatoksen kun raskauduit talle miehelle. Naiset vaan usein kantaa nama virheet yksin ja mies vaan rakastaa niin kovin omituisesti etta haluaa elaa ilman rakastamiaan ihmisia.

Pyyda miesta hakeutumaan AA- ja saamaan mielenterveystoimistosta apua jos han todella haluaa perheen parasta edes eta- isana.

Ei, en tosiaankaan ole "sitä naiskastia".

Olen hämmentynyt, surullinen, katkera, vihainen. Tunnen oloni petetyksi. En usko tapahunutta todeksi. Yöllä hoen että aamulla kaikki on taas ennallaan.



Kaikki oli niin hyvin. Olimme selvittäneet nämä riidat, niitä ei ollut enää. Olimme puineet asiat niin että molemmilla on hyvä olla eikä mitään jää hampaankoloon. Olin onnellinen, rakastunut ja odotin innolla tulevaisuutta.



Nyt se kaikki ollaan viemässä minulta, enkä ymmärrä syytä. Itken kyllä (olen muutenkin herkkäitkuinen), koska olen ollut koko seurustelumme ajan onnellisempi kuin koskaan elämässäni. Kuin saimme riidat selvitettyä, olin varma että tässä on mies jonka kanssa istun kiikkustuolissa ja hoidan lapsenlapsia.



Tiedän että kuherrusaika päättyy kaikissa suhteissa ja sitten tulee riitaa. Mutta niistä päästään yli. Tiedän myös, että raskauteni osui ikävästi juuri siihen saumaan. Mutta sekin on pian ohi. Ei tämä asia itkemällä helpotu tai muutu, se vaan valitettavasti on näköjään minun tapani käsitellä tällainen asia.



Kuten jo sanoin, en ole koskaan itkeskellyt kenenkään perään näin. Elämäni ei ole aina ollut helppoa, mutta silti olen noussut ja jatkanut. En tiedä mitä nyt tapahtuu, en tiedä mitä pitäisi ajatella. Olen pahoillani jos joku pitää minua provona, keskenkasvuisena tai ärsyyntyy itkustani. Tämä on vain täyttä totta ja pakko oli johonkin purkaa kun tuntui että pää halkeaa.



Jos saisin edes miehen istumaan kanssani saman pöydän ääreen ja puhumaan asiat halki niin ettei jäisi mitään jossiteltavaa. Siihenhän energiani nyt meneekin. Miksittelyyn ja jossitteluun. Mies sanoo että tämä ei ole minun syyni, mutta koska en mitään selkeää syytä saa, syyllistän itseäni ja kelaan läpi elämääni tähän asti. Milloin hän teki tuon päätöksen? Olenko ollut huono kumppani? Eikö hän kestänytkään ajatusta perheestä? Johtuuko tämä siitä että vatsani on kasvanut raskauden aikana? Eikö hän enää halua minua? Olenko sanonut tai tehnyt jotain väärää?



Typeriä, suorastaan idioottimaisia kysymyksiä, inhoan itseäni kun käyttäydyn näin ja silti en muuta osaa.

ihan varma ettei mitenkään voi olla toista naista kyseessä? Tai että tuo miehen sanoma syy eroon on oikea? En mäkään ymmärrä, miksei mies sitten mieluummin jäisi luoksesi ja hankkisi aktiivisesti apua ongelmiinsa, jos kerran rakastaa. Tai miksei sanoisi, että hän hankkii apua ongelmiinsa ja palaa sitten luoksesi. Miksi pitää erota, jos kerran rakastaa? Eihän se loppuikäänsä tule ilman naisia olemaan, joten mieluumminko se sitten on jonkun ihan kivan kanssa kuin sen, jota rakastaa?

lapsettoman sellaisen. Mies ei halua perhettä eikä varsinkaan perhe-elämää.

Tuollaisen nopea mielenmuutos kielii nimenomaan uuden kullan löytymisestä. Mies tajuaa olevansa pahainen petturi ja siksi yrittää esittää kuin tuo eroaminen olisi sulle vain hyväksi.

ihan varma ettei mitenkään voi olla toista naista kyseessä? Tai että tuo miehen sanoma syy eroon on oikea? En mäkään ymmärrä, miksei mies sitten mieluummin jäisi luoksesi ja hankkisi aktiivisesti apua ongelmiinsa, jos kerran rakastaa. Tai miksei sanoisi, että hän hankkii apua ongelmiinsa ja palaa sitten luoksesi. Miksi pitää erota, jos kerran rakastaa? Eihän se loppuikäänsä tule ilman naisia olemaan, joten mieluumminko se sitten on jonkun ihan kivan kanssa kuin sen, jota rakastaa?

syy ei taatusti ole sinussa, jos mies ei esim. oikeasti haluakaan elää enää perhe-elämää niin eihän se sinun vikasi ole. Todella epäreilua mieheltä vaan häippäistä eikä edes keskustella asiasta, mä ainakin haluaisin kuulla ihan minkä tahansa (uskottavan) selityksen kuin arpoa itse..

Voisiko ap:n mies olla masentunut? Asiaa voi olla vaikea esittää, mutta kannattaisi ehkä harkita käyntiä vaikkapa kunnan mielenterveystoimistossa tai muualla, mistä voisi saada keskusteluapua. Vaikuttaa kovasti siltä että mies oireilee lapsen saantia. Tulevaisuuden lohduttomuus (hänen mielestään) voisi viitata masennukseen.



Vaikka hän isäpuolena on kokenut vanhempana, hänen näkökulmastaan oma biologinen lapsi voi kuitenkin tuntua suuremmalta jutulta.

Hän on sanonut monta kertaa, että ketään toista ei ole. En ole sellaisesta syytänytkään, mutta sanoi ettei koskaan ole tavannut sellaista kuin minä, eikä ole toisesta kyse.



Hän ei käy baareissa, viettää aikaa samassa kaveriporukassa kuin ennenkin (kaikki vanhoja kavereita, suurin osa pariskuntia), ei ole saanut outoja viestejä tai puheluita, ei chattaile koneella tai ole saanut yhtäkkiä jotain naispuoleisia uusia kavereita esim Facebookissa. Olenkin yrittänyt ajatella että hänellä olisi toinen, olisi helppo vihata ja syyttää. Mutta kun ei ole mitään mistä voisin epäillä.



Koitan vielä soittaa hänelle nyt kun poikani on päiväunilla. Pelkään vaan että romahdan jos hän ei suostu tulemaan kotiin edes juttelemaan. Olisi ehkä helpompaa hyväksyä lopullinenkin ratkaisu, kun saisi vain selityksen.

sun nyt tuossa tilanteessa ei tartte paljon jaksaakaan -älä edes yritä sitä. Ainoat asiat mihin voit panostaa on pikku poikasi ja tuleva vauvasi. Tiedätkö miten se tehdään???



Tässä vinkki J-todistajien kirjallisuudesta: Pidä huoli lastesi äidistä:))



Hyvä, että olet väsynyt itkemään, koska nyt se täytyy lopettaa ja tehdä salaa niin ettei poikasi kärsi.

Sun ei myöskään pidä ruveta ratkomaan tätä asiaa nyt ja tässä tilanteessa. Ole kaikessa rauhassa sillä tuskin on hyvä painostaakaan miestä millään tavoin ratkaisuun.

Keskity pikku perheeseesi ja odota mitä tuleman pitää. Se voi olla hyvääkin:))

Käykö mies töissä? Tollanen "kaveriporukoissa pyöriminen" ei kuulosta kovin aikuismaiselta.



Kiihkeästi nyt puolustat äijää, ettei alkoholi ole ongelma - miksi sitten se on pääasiallinen riitojen aihe?

olet tainnut vastata useamminkin samaan tyyliin suhdettaan puiville sydänsuruissa oleville naisille? Miksi olet tuollainen? Onko sinut jätetty pahasti joskus vai miksi naurat muiden ahdingolle? Tietenkin voisi olla niin ylpeä ettei olkaansa loksauta miehille, mutta on olemassa kiintymystä, turvallisuutta ja rakkauta, jotka aiheuttavat sen että vaikeissa tilanteissa on todella mahdoton pitää itsensä koossa ja unohtaa saman tien ja jatkaa pää pystyssä eteenpäin. Jokaisessa ihmisessä on syitä ettei pitäisi perään itkeä, mutta jokaisessa on varmasti myös syitä joiden vuoksi voi jäädä ikävä. On täysin NORMAALIA olla surullinen jos joku jättää vaikka hän olisikin joskus toiminut väärin. Vain sydämetön pystyy muuhun.

Uskomatonta shaipaa sun tekstisi... liirunlaarun ja seliseli.... mies lähti, koska ei väliltä se pillaaminen ei auta mitään.

sinulle katkeroitunut nainen :)

Ne itkut kannattaa itkeä, vaikka syy olisi kuinka typerä.. ettei päädy myötätunnottomaksi yksinäiseksi ja katkeraksi ihmiseksi. Itku auttaa jotta sitten hieman myöhemmin on olo parempi ja pystyy ajattelemaan enemmän järjellä kuin tunteella. Tekisi sinullekin hyvää.

Uskomatonta shaipaa sun tekstisi... liirunlaarun ja seliseli.... mies lähti, koska ei väliltä se pillaaminen ei auta mitään.

mutta typeräksi tämän jutun tekee se, että muija anelee tollasta nilviäistä takaisin eikä piittaa lapsistaan. Kukaan järjissään oleva äiti-ihminen ei rääy jonkun juipin perään puolta tuntia kauempaa.