aion jättää mieheni. vituttaa ja surettaa (pitkä tilitys, sori)

Miksi teit alkoholistin kanssa lapsia? Luulitko, että mies lopettaa juomisen lasten synnyttyä?

Hyvä kysymys.

Olen miettinyt tuota monesti. Miksi en silloin ymmärtänyt asian todellista vakavuutta? Miksi uskoin silloin miehen lupauksiin vähentää lasten synnyttyä? Miksen lähtenyt aiemmin?

Rakastan miestäni, mutten halua elää alkoholistin kanssa. Ehkjä se rakkaus sokaisi minut niin pahasti, että uskoin kaikkiin lupauksiin. Oikeastaan sen työmatkalla kadulle-sammumisen jälkeen tajusin tilanteen todellisen vakavuuden.

Lupaukset on kuultu ja nähty, joten enää en usko niihin.

Mun on kyllä vaikea uskoa, että mies ottais mitään antabusta, nyt kun tarkemmin mietin.



Mies polttaa n. askin päivässä, eli on myös riippuvainen tupakasta. Joskus sanoi, ettei ymmärrä noita nikotiinipurkka-ihmisiä. Miksi pitää syödä kuukaustolkulla jotain nicorettea. Jos hän lopettais polttamisen, niin hän kyllä tekisi sen ilman purkkaa/laastareita.



Joo, mies oli muutaman päivän polttamatta (oli joku haaste töissä), ja oli ihan hirveä. Kiukutteli ja tiuski koko ajan kaikille, eikä ottanut purkkaa/laastareita vaikka ehdotin sitä. Eihän sitä montaa päivää kestänyt, kun mies taas poltti. Aluksi pari tupakkaa/pvä, sitten puoli askia, ja pian oli taas normiannoksessa aski/päivä.





Minä olen nyt ollut polttamatta 4 vuotta (aplodeja..) ja ei tee enää juurikaan mieli.Sitäpaitsi rööki on hirveän kallista, joten sille rahallekin on parempaa käyttöä.



ALkoholin kanssa ei ole koskaan ollut ongelmaa, en käytä juuri ollenkaan nykyään. Nuorempana joskus juhliessa kavereiden kanssa tuli ryypättyä, muttei se ole mun juttu enää. On parempaakin tekemistä myös kavereiden kanssa. Lasin tai pari voin ottaa, mutten pahoita mieltäni, jos jääkin välistä.



Kohta täytyy mennä nukkumaan, jotta jaksaa taas aamulla lasten kanssa.

pitäisi aina ymmärtää, mutta ei heidän perheitään, vaikka se alkoholisti on syyllinen perheen kärsimyksiin.



Jokainen känni on myrkytystila. Jos kolmekymppinen mies juo noin paljon ei hän pitkään elä. Pian ap on joka tapauksessa leski.



Vaikka naimisiin mennessä on luvattu rakastaa niin ylä kuin alamäessä ei alkoholilla itsensä pilannut enää ole se sama ihminen.



Tätä ei kirjoita absolutisti, mutta alkoholin liikakäyttäjiä en sääli. Hoitoa he kyllä tarvitsevat, jos ovat valmiita muuttumaan, mutta sääli ei heitä paranna.



Jos mieheni olisi parantumaton juoppo saisi mennä kotoa pois, joko hoitoon tai muualle juomaan. Alkoholistiksi kerran päätyneen ja siitä parantuneen pitää kiertää viinamarketit kaukaa. Tällaiset ovatkin ainoita, jotka ovat parantuneet taudistaan nimeltä: alkoholismi.



Ap:lle rohkeutta ja voimia lasten kanssa

Tai pitäisi sanoa, että raitistuneen, alkholisti on alkohlisti, vaikka voissa paistaisi. Meillä on lapsia kaksi. He eivät ole koskaan nähneet isäänsä humalassa, sillä viimeiset kymmenen vuotta mieheni on viettänyt selvin päin. Aikanani annoin ehdot: joko juominen loppuu, tai nostan kytkintä. Miehelläni ei ollut yhtään rokulipäivää töistä, vaan ongelma oli käytössä: viinaa joi niin kauan kun sitä riitti, käyttäytyi typerästi ja teki itsestään ihan pellen. Hakeuduimme A-klinikalle lääkärin vastaanotolle. Eivät nauraneet meitä ulos, vaikka ei nyt ihan rappiolla ollutkaan. Hoidoksi aloitettiin Antabus. Alkuun mies otti niitä itse, mutta jossain vaiheessa keksi vaihtaa niitä kalkkipillereihin, jotta pääsi juomaan. Siinä kohtaa uusi pysäytys: ymmärrätkö, mitä menetät näin? Sen jälkeen minä jatkoin Antabusten annostelijana. Edelleen niitä käytetään - nykyään lähinnä ennen jotakin juhlamenoa tai lomaa yksi pilleri, jotta totuus ei unohtuisi. Mitä tästä seurasi? Meillä on hyvä, tasapaininen ja tasa-arvoinen suhde, johon olen uskaltanut tehdä kaksi lasta. Mitä menetin: emme järjestä juomajuhlia, emmekä niihin myöskään osallistu yhdessä. Lähes kaikki kaverit ovat nykyään lapsellisia, joten niitä kieltäytymisiä on vähän, yleensä lapset ovat mukana ja tehdään jotakin ihan muuta. En itsekään käytä kotona alkoholia, ei olisi mielstäni reilua. Jouluna/pääsiäisenä, tai muulloin, jolloin on vieraita ja syödään hyvin, tarjoamme ruoan kanssa viiniä - silloin itsekin otan lasillisen. Joskus käyn ystävieni tai työkavereideni kanssa ulkona - silloin käytän alkoholia. Totuuden nimessä on sanottava, että sellaisia kivoja kekkereitä kaipaan - örvelömiestä niihin en. Miinuspuolia on siis aika vähän. Jos haluat jatkaa, on miehen sitouduttava - mutta myös sinun itsesikin, mitä luultavimmin. Hän saattaa tarvita tällaista apua. Minä en olisi jatkanut ilman Antabusta - en olisi voinut luottaa häneen ilman. Vaatii mieheltä myös aika paljon sisua sanoa kavereille, ettei ota. oillekin se on kynnyskysymys.

Luulisi kymmeneen vuoteen jo mahtuvan häitä ym juomajuhlia. Itse olen naispuolinen alkoholisti, joka on nyt reilu 2kk käyttänyt antabusta. Olen koko ajan joutunut osallistumaan tilaisuuksiin, joissa on viinaa, eikä mullakaan ole enää viinanhimoa, miksi siis miehelläsi olisi 10 vuoden jälkeen?

Itselläni on hieman samantyyppinen tilanne, sillä äitini nykyinen aviomies on myös alkoholisti. Heillä yhteiseloa noin 13 vuotta takana ja tilanne paheni pikkuhiljaa. Nyt ollaan kuitenkin siinä pisteessä, että jos mies (reilu nelikymppinen) ei mene kunnolliseen hoitoon, kuun viimeisenä päivänä äitini vie eropaperit.



Mies on kokeillut antabusta, joka toimiikin kohtuuhyvin. Se ei vain hänen tapauksessaan riitä, sillä lääkkeenkin kanssa hän elättelee toiveita kohtuukäytöstä sitten joskus, kun on vaikkapa kolme kuukautta ollut ottamatta. On sanonut, ettei koskaan ryhdy absolutistiksi. Todellisia syitään juomiselle ei ole pystynyt käsittelemään ja vaikka olisikin raittiina jonkun aikaa, ei sille ole mitään kestävää pohjaa. Korkki voi aueta milloin vain ja sitä äitini ei enää kestä.



Tällä hetkellä vaihtoehtona on joko laitoshoito (johon paikkakin olisi jo järjestettynä) tai Myllyhoito. Mies tarvitsee enemmän tukea alkoholismista selviämiselle kuin antabus ja satunnaiset käynnit mielenterveystoimistossa, jossa voi valehdella silmät ja korvat täyteen terapeutilleen. Lisäksi kaipaa vertaistukea.



Toivon ap sinulle ja perheellesi voimia ja parempaa tulevaisuutta.

että eroat miehestä määräajaksi, vaikka 6 kuukaudeksi. Sanot, että jos on sinä aikana raitistunut, voit harkita yhteen palaamista. Näin mies ymmärtää, että on tosi kyseessä. Pelkät sanalliset "uhkailut" eivät varmasti riitä. Näin sekä sinä että miehesi saisitte muutenkin aikaa rauhoittaa tilannetta ja pohtia elämiänne. Mutta kuten sanottu, tee rohkeasti jokin radikaali liike. Pelkkää puhe ei ikävä kyllä tuota muutosta. Sen verran vahva on alkoholistin viinanhimo, että jatkaa jos olosuhteet antavat ollenkaan myöten. Minulla on kokemusta asiasta. Paljon tsemppiä ja rohkeutta sinulle ap!

Tai pitäisi sanoa, että raitistuneen, alkholisti on alkohlisti, vaikka voissa paistaisi. Meillä on lapsia kaksi. He eivät ole koskaan nähneet isäänsä humalassa, sillä viimeiset kymmenen vuotta mieheni on viettänyt selvin päin. Aikanani annoin ehdot: joko juominen loppuu, tai nostan kytkintä. Miehelläni ei ollut yhtään rokulipäivää töistä, vaan ongelma oli käytössä: viinaa joi niin kauan kun sitä riitti, käyttäytyi typerästi ja teki itsestään ihan pellen. Hakeuduimme A-klinikalle lääkärin vastaanotolle. Eivät nauraneet meitä ulos, vaikka ei nyt ihan rappiolla ollutkaan. Hoidoksi aloitettiin Antabus. Alkuun mies otti niitä itse, mutta jossain vaiheessa keksi vaihtaa niitä kalkkipillereihin, jotta pääsi juomaan. Siinä kohtaa uusi pysäytys: ymmärrätkö, mitä menetät näin? Sen jälkeen minä jatkoin Antabusten annostelijana. Edelleen niitä käytetään - nykyään lähinnä ennen jotakin juhlamenoa tai lomaa yksi pilleri, jotta totuus ei unohtuisi. Mitä tästä seurasi? Meillä on hyvä, tasapaininen ja tasa-arvoinen suhde, johon olen uskaltanut tehdä kaksi lasta. Mitä menetin: emme järjestä juomajuhlia, emmekä niihin myöskään osallistu yhdessä. Lähes kaikki kaverit ovat nykyään lapsellisia, joten niitä kieltäytymisiä on vähän, yleensä lapset ovat mukana ja tehdään jotakin ihan muuta. En itsekään käytä kotona alkoholia, ei olisi mielstäni reilua. Jouluna/pääsiäisenä, tai muulloin, jolloin on vieraita ja syödään hyvin, tarjoamme ruoan kanssa viiniä - silloin itsekin otan lasillisen. Joskus käyn ystävieni tai työkavereideni kanssa ulkona - silloin käytän alkoholia. Totuuden nimessä on sanottava, että sellaisia kivoja kekkereitä kaipaan - örvelömiestä niihin en. Miinuspuolia on siis aika vähän. Jos haluat jatkaa, on miehen sitouduttava - mutta myös sinun itsesikin, mitä luultavimmin. Hän saattaa tarvita tällaista apua. Minä en olisi jatkanut ilman Antabusta - en olisi voinut luottaa häneen ilman. Vaatii mieheltä myös aika paljon sisua sanoa kavereille, ettei ota. oillekin se on kynnyskysymys.

Luulisi kymmeneen vuoteen jo mahtuvan häitä ym juomajuhlia. Itse olen naispuolinen alkoholisti, joka on nyt reilu 2kk käyttänyt antabusta. Olen koko ajan joutunut osallistumaan tilaisuuksiin, joissa on viinaa, eikä mullakaan ole enää viinanhimoa, miksi siis miehelläsi olisi 10 vuoden jälkeen?

ja vastaaviin, mies työpaikan rientoihin (työhön kuuluu myös edustamista).

Tarkoitin lähinnä tällaisia aikuisten kesken vietettäviä kosteita juhlia vaikkapa jossakin mökillä tai kavereilla, jossa kuuluisi yöpyä. Meillä raja on mennyt niissä.

Joku kommentoi, ettei lähtisi valvomaan miehensä Antabuksen ottoa. Minä en taas olisi luottanut siihen itse otettuun, juuri siksi, että niitä venkoilujahan voisi tulla.

Pitkäaikaiskäyttö ei ole sen vaarallisempaa kuin viinanjuontikaan :) Antabus ei käy kaikille, ja siksi maksa-arvoja seurataan alkuun. Sen jälkeen harvemmin, vuosittain. Mieheni ottaa Antabusta tällä hetkellä ehkä 4 pilleriä kuukaudessa, se on lähinnä henkinen tuki siis. Hänellä maksa-arvot ovat olleet koko ajan normaalit, samoin GT ja MCV.

t. se jäänyt

AP:lle - älä jää, jos mies ei sitoudu. Minä en olisi ehkä uskaltanut jäädä, jos lapsia olisi ollut. Ja jos lapsesi jo pelkää juonutta isäänsä...

hänet voi sillä kyllä saada, mutta sitoutuminen on ihan toinen juttu.



Paraneminen lähtee itsestä ja omasta motivaatiosta.



Minnesota-hoito on yksi vaihtoehto.

Sanoin kyllä miehelle, että jos lopettaa juomisen ja hakee apua, niin voin vielä jäädä, mutten usko, että niin tulee koskaan tapahtumaan. Siitäkin ollaan keskusteltu aikasemmin, ja mies on vaan naurahtanut mun ehdotuksille.

Pakko tilittää täällä, kun ei ole tällä hetkellä ketään muutakaan.

Kiva jos jaksoit lukea.

Olen pahoillani.Sun pitäisi tehdä päätös ja nopeasti.Tiedän miltä susta tuntuu.Olin naimisissa miehen kanssa joka joi koko ajan ja löi ja petti..Lapsiakin läpsi.Sitten kyllästyin totaalisesti ja sanoin että joko lopetat juomisen ja menet a-kerhoon ja vihanhallintakurssille.Suostui pyyntöön.Ei kauaa kestänyt 8puoli vuotta,mutta pettäminen jatkui)kun taas alkoi juomaan ja kännissä lyömään,lapset jätti rauhaan.Kuulin olevani raskaana ja olimme onnellisia.Sitten hän teki niin pahan virheen jota en kykenyt millään antamaan anteeksi.Hän tuli kännissä kotiin kun olin 4 kuukaudella raskaana ja suuttui kun sanoin että taasko juot,sinähän lupasit.Miksi M--- MIKSI?Hän alkoi hakata mua raivon lailla ja yritin paeta,sain itseni jotenkin irti ja juoksin portaisiin ja yritin juosta alas,mutten pystynyt kun mies veti hiuksista ja lopulta työnsi mut alas ja jätti tajuttomana siihen ja meni baariin.

Heräsin verta valuvana ja mahaa särki niin että itku tuli.Olin jopa pissannut housuuni.Soitin naapurille ja pyysin hoitamaan lapset ja tilasin ambulanssin.Sairaalassa selvisi että olin murtanut 2 kylkiluuta,saanut pahan aivotärähdyksen ja naarmuja,mutta pahin uutinen sai mut niin tolalatani..menetin nimittäin lapsen.Joka olisi ollut poika.Meillä on äidin suvussa vähän poikia ja tämä poika olisi ollut unelmien täyttymys,koska meillä oli 3 tytärtä,ei poikaa.

Mies ei tullut edes sairaalaan.Kielsin naapuria päästämästä häntä lähellekkään lapsiamme jos hän ilmaantuisi "kotiinsa"

Hän yritti kyllä saada minua kovasti takaisin,mutten sietänyt koko paskapäätä edes silmissäni.Mies sai ehdollisen tuomion pahoinpitelystäni ja sakkoja.Hain avioeroa ja sain sen.Lapsia hän tapasi valvotusti.

Näistä tapahtumista on jo aikaa 6 vuotta ja olen naimisissa maailman ihanimman miehen kanssa ja meillä on 2 yhteistä lasta.

Kunpa voisin sanoa että eksäni muuttui kun meni naimisiin hoitonsa kanssa...mutta ei,juo edelleen,mutta hakkaa ei koska tietää että nykyinen lyö takaisin.Heiläkin on yksi yhteinen lapsi.

Kyyneleet valuivat kun luin nämä molemmat tarinat.Minulla oli vaikea lapsuus isäni vuoksi.Hän joi joka toinen päivä,petti äitiä ja hakkasi äidin monesti sairaalakuntoon,ja myös meitä lapsiakin hän kurnuutti.Isäni lopetti juomisen kun olin 12,mutta arvet jäi mulla,äidillä ja sisaruksilla ikuisiksi.Pelkäsin monesti ja se sisäinen tuska ei katoa.

Ajattelin aina että kun minä rakastun en ikinä huoli väkivaltaista tai alkoholistia.Ei käynyt niin...

Tapasin upean miehen joka näytti päällisinpuolin olevan oikea ihannemies.Menimme naimisiin ja esikoinen jota odotimme innolla syntyi,mutta ei elänyt kauaa.Hän kuoli kätkytkuolemaan 2 kuukautisena.Se oli kova pala meille molemmille ja mies alkoi juomaan tuskaansa.Ymmärsin että hän kärsi,mutta juominen...se sai mun kaikki lapsuuden padotut tuskat valloilleen ja en kertakaikkiaan kyennyt olla miehen kanssa.Erosimme väliaikaiseksi,mutta palasimme myöhemmin yhteen kun sain tietää odottavani taas lasta.Koko raskausaikana mies ei juonut tippaakaan.Lapsi (poika) syntyi ja kasvoi.

Kunpa voisin sanoa että miehen raittius kesti.Ei,se ei kestänyt.Mukaan tuli lyöminen.Silloin lähdin poikamme kanssa.Emme palanneet enään yhteen,sillä pelkäsin molempien (oman ja poikamme)hengen puolesta.

Tänä päivänä poikamme on 10 vuotias ja tapaa isäänsä säännöllisesti.Mies raitistui tavattuaan nykyisensä jonka kanssa olen hyvä ystävä.Mies on tullut uskoon ja katuaa tekojaan ja ne onkin unohdettu ja anteeksi annettu.Olen heidän lapsensakin kummi.

Itse olen avoliitossa miehen kanssa jonka tapasin 3 vuotta sitten.

Oma isäni on joskus kokeillut minnesota-hoitoa. Ei siitä tullut mitään, kun ei hän siihen kunnolla sitoutunut, eikä oikeastaan kukaan muukaan meidän perheestä. Jälkeenpäin vähän harmittaa ja kaduttaa, etten ollut itse aktiivisempi hoidon suhteen. Eli tässä kävi niin, että hoito jäi kesken, kun kukaan ei oikein ottanut tosissaan koko hoitoa. Me lapsetkin (kaikki aikuisia) hylkäsimme isämme. Pian hoidon jälkeen joi taas ja juo edelleen. Jos menisi uudestaan hoitoon ja pyytäisi tukea, ósallistuisin varmasti.



Jos mieheni sanoo, että haluaa raitistua ja pyytää tukeani, tottakai aion tukea häntä. Mutta mun on vaikea uskoa, että aikoisi hakea apua. Mies on sellainen ihminen, ettei juuri koskaan pyydä apua mihinkään, vaan yrittää selvitä kaikesta itse. Ei myöskään ota apua vastaan, vaikka sitä tarjoaisin. Joten en nyt aio tarjota mitään, vaan odotan miehen itse tekevän aloitteen, jos tekee.



Miehen pitäisi tänään tulla mökiltä kotiin. Saas nähdä, mitä hän on siellä miettinyt. Aikooko hakea apua juomiseen vai katsooko vain vierestä, kun minä pakkailen tavaroita (en nyt ihan vielä, kun ei ole kämppääkään vielä tiedossa).

Voit enää vain pitkittää lähtöä. Kuukaudella, vuodella, kahdella...



Sen haluaisin sanoa, että jos nyt uskot kaikki 10 hyvää ja 100 kaunista lupausta ja jäät, niin seuraavalla kerralla kun uhkaat lähteä, ei sanoillasi ole mitään merkitystä. Mies on jo todennut että uhkailet vain.



Etsi kämppä itsellesi ja lapsille ja aloita uusi elämä. Ota menneet vuodet oppina ja kokemuksena äläkä katkeroidu.



Tsemppiä!

mukava ja ikävä lukea muiden kokemuksia alkoholismin kanssa elämisestä (joko puoliso tai muu perheenjäsen). Tiedän, etten ole ainoa, ja tiedän, että teen oikean ratkaisun.

Oma kouluikäinen lapsi sanoo usein, että "Kunpa kaljaa ei olisi keksitty". Joskus toivon ihan samaa.

Löysin asunnon, mutta vasta ensi viikolla selviää, onko minulla mahdollisuuksia saada sitä. Aion ehdottomasti lähteä, sen olen päättänyt.

Mies ei ole vieläkään puhunut minulle. Ei taida oikein ymmärtää, että suhteemme on todellakin tiensä päässä. Pääsen aloittamaan tavaroiden pakkaamista jo viikonloppuna. En malttaisi odottaa.

Toivon, että mies pahoittelisi tapahtuneita ja sanoisi, että ymmärtää minua ja haluaa hakeutua hoitoon, tai vaikka juttelemaan A-klinikalle(kuten ehdotin jo pariin otteeseen viime vuonna). Toivon, että mies yrittäisi jotenkin estellä lähtöäni, pyytäisi jäämään. Mutta ei mitään, ei yhtään mitään ole sanonut.

Mies ei juuri muutenkaan keskustele, jos hänellä on murheita. Ei myöskään juuri pyytele anteeksi, jos on mokaillut etenkin kännissä. Ei ole aikaisemminkaan osoittanut minkäänlaista katumusta eikä ole ottanut vastuuta tilanteista, joissa on mokannut. Miksi tälläkään kertaa tekisi niin..? Turhauttavaa ja surullista.

Täytyisi kyllä mennä jonkun ammattiauttajan kanssa keskustelemaan.. tänään havaitsin jo itsessäni jonkinasteista masennusta. Vähän samalta tuntui viime syksynä sen jälkeen, kun mies oli kännissä riehunut ja olin soittanut poliisit. Jos jäisin, niin miten sairaaksi itse tulisin?

Itse olen aikanani tehnyt sen virheen että jäin juopun miehen joka oli myös välillä sadistinen ja väkivalatainen luo.

Meille syntyi 2 lasta jotka asuivat välillä äidilläni.En kyennyt vaan jättämään.Monet kehotti jatkamaan lasten vuoksi,minkä tein,mutta kaduttaa jälkikäteen.Mies oli kyllä selvinpäin mitä hurmaavin ja upein mies,mutta alkoholi sekoitti hänen päänsä totaalisesti ja silloin alkoi huuto ym. muu.

Ikkunat ym. on monesti hajonneet.Lapset kärsivät tästä niin pahoin...kun esikoinen oli teini iässä hän yritti tappaa itsensä.Se havahdutti mut ja sanoin miehelleni että lopeta juominen tai minä ja lapset lähdetään lopullisesti.Mies ei suostunut ehdotukseen.Lähdimme lasten kanssa.Asiat paranivat huomattavasti.Minä en ollut enään niin pelokas ja pelännyt jokaisen virheellisen sanan antavan pontta lyöntiin.Esikoinen parani ja ei ollut enään niin sulkeutunut.Terapiassa käytiin pitkään.

Mies jatkoi juomista ja häntä ei kiinnostanut lapset eikä hän heitä tavannutkaan.En tiedä mitä miehelle nykyään kuuluu,mutta sen olen kuullut että juomista on vähentänyt huomattavasti.

Tee ratkaisu ja ajattele myös itseäsi ja lapsia.

Onko sinulla omia sukulaisia tai ystäviä, jotka tukevat sinua? Sen verran varotan, että vaikka anoppi nyt ehkä on tukenut sinua ja torunut poikaansa, tulee täyskäännös kun haet eroa. Veri on vettä sakeampaa, ja jotenkin anoppi tulee mielessään kääntämään tilanteen niin, että kauhea ex-miniä olisi pitänyt kultapojua tossun alla eikä satunnaista saunakaljaa edes olisi sietänyt. Siihen ehkä liittyy syyllisyyden ja häpen tunteita?

Ystäväni erotessa alkoholistimiehestään, myöskin välit anoppiin meni. Anoppi ei millään voinut käsittää kuinka vakavasta ongelmasta on kyse ja ettei yksi aikuinen VOI sekä kasvattaa pieniä lapsia, että olla mukana alkoholismista kuntoutuvan (jatkuvasti retkahtelevan) aikuisen miehen elämässä. Se vain oli liian rankkaa.

Anoppi oli sitten sitä mieltä ettei miniä tue hänen poikaansa vastamäissä. Todellisuus oli kuitenkin aivan kamala: kännissä mies löi, ryyppäsi kaikki rahat (ajeli taksilla, vietti aikaa baareissa), petti. Sitten makas sammuneena ojanpientareella niin, että lapset löys iskän sieltä koulumatkallaan (kuinka noloa, kun kaveritkin näki ja kaikki se kiusaaminen koulussa!) jne. Omasta mielestään mies vaan piti vähän hauskaa, mutta sille kai oli jäänyt vaan joku nuoruuden villitys päälle eikä tajunnu ettei enää ole kovin hienon näköstä, kun melkein nelikymppinen mies ryyppää ja rellestää oikein kybällä..

Selvinpäin mies oli aivan eri ihminen. Ja anoppi näki vaan ton selväpäisen miehen pojassaan.

mukava ja ikävä lukea muiden kokemuksia alkoholismin kanssa elämisestä (joko puoliso tai muu perheenjäsen). Tiedän, etten ole ainoa, ja tiedän, että teen oikean ratkaisun.



Oma kouluikäinen lapsi sanoo usein, että "Kunpa kaljaa ei olisi keksitty". Joskus toivon ihan samaa.



Löysin asunnon, mutta vasta ensi viikolla selviää, onko minulla mahdollisuuksia saada sitä. Aion ehdottomasti lähteä, sen olen päättänyt.



Mies ei ole vieläkään puhunut minulle. Ei taida oikein ymmärtää, että suhteemme on todellakin tiensä päässä. Pääsen aloittamaan tavaroiden pakkaamista jo viikonloppuna. En malttaisi odottaa.



Toivon, että mies pahoittelisi tapahtuneita ja sanoisi, että ymmärtää minua ja haluaa hakeutua hoitoon, tai vaikka juttelemaan A-klinikalle(kuten ehdotin jo pariin otteeseen viime vuonna). Toivon, että mies yrittäisi jotenkin estellä lähtöäni, pyytäisi jäämään. Mutta ei mitään, ei yhtään mitään ole sanonut.



Mies ei juuri muutenkaan keskustele, jos hänellä on murheita. Ei myöskään juuri pyytele anteeksi, jos on mokaillut etenkin kännissä. Ei ole aikaisemminkaan osoittanut minkäänlaista katumusta eikä ole ottanut vastuuta tilanteista, joissa on mokannut. Miksi tälläkään kertaa tekisi niin..? Turhauttavaa ja surullista.



Täytyisi kyllä mennä jonkun ammattiauttajan kanssa keskustelemaan.. tänään havaitsin jo itsessäni jonkinasteista masennusta. Vähän samalta tuntui viime syksynä sen jälkeen, kun mies oli kännissä riehunut ja olin soittanut poliisit. Jos jäisin, niin miten sairaaksi itse tulisin?

Antabusta saa myös ihon alle kapselin jonka kesto n.5v. Ei tarvi vahtia.

Jokainen känni on myrkytystila. Jos kolmekymppinen mies juo noin paljon ei hän pitkään elä. Pian ap on joka tapauksessa leski.









Omana kommenttina tähän että isäni on ollut alkoholisti nuoruudestaan vanhoille päiville, alkoholin käyttö oli siis sairaalloisen runsasta jo parikymppisenä, ja sitä menoa on jatkunut näihin päiviin, nyt isä on 61 ja "hyvissä" voimissa jatkaa juomistaan....valitettavasti.





Vanhempani erosivat alkoholin takia ollesani nelivuotias ja se oli oikein hyvä ratkaisu. Kävimme siskojen kanssa kyllä viikonloppuisin isän luona, mutta koska nuokin viikonloput olivat aina kosteita, toivoisin, ettei isälläni olisi ollut tapaamisoikeutta tai ainakaan mahdollisuutta olla humalassa seurassamme. uskon isäni alkoholismin ja humalaisen isän seuran vaikuttaneen kaikkien meidän kehitykseen negatiivisesti, vaikka olemmekin nyt suurinpiirtein täysjärkisiä aikuisia. Silti paremminkin olisi voinut olla, ja monelta pahalta olisi voinut säästyä, jos pienten lasten ei olisi tarvinnut nähdä humalaista aikuista......Mutta nyt on näin.

mies tuli mökiltä, mutta ei ole sanonut sanaakaan asiaan liittyvää.



Mitä tästä voi päätellä? Mies ilmeisesti odottaa ja katsoo, olenko tosissani.



Että ottaa päähän. Oikein odotin, että mies avaa suunsa ja kertoo omat ajatuksensa asiasta. Että aikoo mennä hoitoon tai sitten pahoittelee vaikka tapahtunutta. Mutta ei mitään. Yritti olla kyllä ystävällisempi kuin pitkiin aikoihin, joten jonkinlaista katumusta on havaittavissa.



Ärsyttää. En haluaisi mennä kysymään, että miltä nyt tuntuu, kun sanoin lähteväni. Toivoisin, että hän oma-aloitteisesti juttelisi asiasta.



Tyypillinen suomalainen mies, ei puhu eikä pussaa. Niin ja tietysti juo.

mikäli miehesi ei tajua, että hän on alkoholisti, niin syyttää sinua erosta. Todennäköisesti saa uutta pontta juomiseen, sillä sinähän hajotit hänen rakkaan perheensä. Miehesi nikotiini-purkka kommentit ovat juuri tasoa : Kyllä minä pystyisin jos haluaisin, vaan kun en halua-tasoa. Kaikki lähtee nyt miehestäsi. Hänen on itse tajuttava riippuvutensa. Siihen ei auta ero, mutta ei myöskään jääminen avioliittoon. Mutta ellet eroa, tuhoaa miehesi myös sinun ja lastesi elämän.

Älä ala puhua miehellesi hoidoista tms. Hänen itsensä on tehtävä kaikki aloitteet jos haluaa säilyttää perheensä. Mutta näytä, että sinä pystyt päätöksiin ja hae eroa.

suosittelen sulle niitä. Siellä on keskusteluosiossa esim. Kotikanava, josta voit lukea vertaistarinoita, millaista on elää alkoholistin kanssa, millaista on erota alkoholistista jne. Sieltä saat varmaan myös neuvoja jos haluat. Saat hyvän läpileikkauksen alkoholismin etenemisestä ja mahdollisesta toipumisprosessista.



Sun miehesi ei selvästikään ole vielä tavoittanut omaa pohjaansa eli ei ole valmis lopettamaan. Ja sitten kun on, toipumiseen kuuluu myös ne "retkahdukset", eli silloin moni vilpittömästi luulee pystyvänsä kohtuukäyttöön, ja hämmästys on suuri, kun kohtuu meneekin överiksi.



Kyse on nyt sitten siitä, että jäätkö sä katsomaan miehesi pyristelyä vai et. Itse hänen on raitistumista haluttava, muuten kyse on vain väkisin kuivilla pysymisestä.



Mä olen onnellinen, että sain normaaliolotilani takaisin antabuksen tuella. Aikaa ja energiaa riittää nyt muuhunkin kuin juomisen salailuun ja kulissien ylläpitämiseen.



Käy lueskelemassa Päihdelinkkiä ja puhu sitten uudelleen miehellesi. Pidä meidät ajan tasalla.



Tsemppiä!

Halua miestäsi kännissä pahemmin enää katsella, mutta tuli mieleen että jos olette paljonkin kuvailleet videokameralla, niin voisitko kuvata hänen känniörvellystään ja näyttää hänelle jälkikäteen kun on selvinpäin? Onhan se helppo kieltää koko ongelma, kun ei muista mitään... Alkoholiriippuvuus varmaankin kytee takaraivossa selvinkinpäin sen verran voimakkaana, ettei alkoholisti halua kuunnella, ei halua edes ajatella elämää ilman viinaa. Läheisten syyttelyt saavat helposti puolustuskannalle, joten voisin kuvitella että joku ulkopuolinen vois olla parempi takomaan järkeä miehellesi.. Aika vakavia juttuja onkin jo tapahtunut kännäämisen takia, joten kyllä tuo kaikki alkoholismin merkit täyttää. Hemmetti kun ärsyttää että ihmiset heittää elämänsä hukkaan alkoholin takia, niin typerää kuin olla voi!!!!!

Voimahali sinulle, minkä päätöksen sitten teetkin.