Miltä tuntuu abortin jälkeen?

Päällisin puolin asiat on ihan hyvin. Mutta tiesin abortit tehdessäni miten tulen reagoimaan ja että tulen kantamaan tuskaa ja syyllisyyttä aina kuolemaani saakka.

Ei yhtään miltään. Ei ole koskaan tuntunut. Nyt abortista aikaa 13 vuotta, joten tuskin alan koskaan tuntemaan asiaa kohtaan mitään. Ainoastaan olen ollut äärimmäisen tyytyväinen ratkaisuuni (että tein abortin).

Päällisin puolin asiat on ihan hyvin. Mutta tiesin abortit tehdessäni miten tulen reagoimaan ja että tulen kantamaan tuskaa ja syyllisyyttä aina kuolemaani saakka.

elämässäsi. Jo se, ettet ota sitä ammattiapua vastaan. Jos minä sanon sinulle, että ne ratkaisut olivat ainoa oikea keino selvitä tai että miehesi kanssa sulla ei ole hyvä olla. Ei tässä elämässä mikään ole helppoa, mutta vaikeissa tilanteissa oikea ammattiapu avaa kanavia sekä auttaa ymmärtämään, miksi joku asia on niin.

Jos sinulla olisi ollut mahdollisuus erota miehestäsi ja pitää ne lapset, olisitko onnellisempi? Miten olisit jaksanut? Minkälainen talous ja turvaverkot? Entä lasten isättömyys. Minä en saarnaa ehkäisystä, koska ihmisiä olemme.

itseni kohdalla lääkäri sanoi että älä tee sitä jos vähäänkään epäröit. tein sen silti ja tuska oli hirveä. jotenki vasta sen jälkeen tajusin kuinka paljon sitä lasta olisin halunut.

Kyllähän minä sen itsekkin tiedän, että pitäisi mennä puhumaan jonnekkin, mutta en vain kykene. Puhun mielummin ystävilleni ja miehelle.



Tiedän, että abortit olivat ainoa oikea ratkaisu, se ei silti helpota oloani pätkääkään. Miehen kanssa on hyvä olla ja suhteemme on jopa vahvempi ja hän on osannut tukea minua vaikka hän niitä abortteja vaatikin.



Minulla oli se vaihtoehto (ottaa lapset ilman miestä), mutta en halunnut sitä. Olisin pärjännyt loistavasti lasten kanssa ilman miestäkin. Talous ja tukiverkot on kunnossa. Jos aiempia lapsia ei olisi niin en ikinä olisi tehnyt abortteja vaan olisin valinnut lapset.



Tähän liittyy niin paljon asioita liittyen aiempiin lapsiin, joita en voi tässä ruveta ruotimaan vaikka se selittäisi paljon ja ymmärtäisit ehkä paremmin. Ehkäisyä on käytetty molemmilla kerroilla. Ekalla kerralla petti pillerit ja toisella kerralla hormonikierukka.

Ensimmäinen tehtiin pillereillä ja toka nukutuksessa kaavinnalla, koska en olisi pillereitä pystynyt nielemään ja olisin seonnut täysin jos ensimmäinen kerta olisi toistunut (sikiö syntyi kotona omille käsille vessassa, kun lapset viereisessä huoneessa)



Tokalla kerralla toimenpiteen suorittava lääkäri keskusteli pitkään kanssani asiasta ja sanoi ettei suostuisi tekemään aborttia ellen olisi viikoilla 12 ja ellen olisi ottanut pillereitä. Sanoi, että kaikki minussa huutaa etten halua aborttia.

Kyllähän minä sen itsekkin tiedän, että pitäisi mennä puhumaan jonnekkin, mutta en vain kykene. Puhun mielummin ystävilleni ja miehelle. Tiedän, että abortit olivat ainoa oikea ratkaisu, se ei silti helpota oloani pätkääkään. Miehen kanssa on hyvä olla ja suhteemme on jopa vahvempi ja hän on osannut tukea minua vaikka hän niitä abortteja vaatikin. Minulla oli se vaihtoehto (ottaa lapset ilman miestä), mutta en halunnut sitä. Olisin pärjännyt loistavasti lasten kanssa ilman miestäkin. Talous ja tukiverkot on kunnossa. Jos aiempia lapsia ei olisi niin en ikinä olisi tehnyt abortteja vaan olisin valinnut lapset. Tähän liittyy niin paljon asioita liittyen aiempiin lapsiin, joita en voi tässä ruveta ruotimaan vaikka se selittäisi paljon ja ymmärtäisit ehkä paremmin. Ehkäisyä on käytetty molemmilla kerroilla. Ekalla kerralla petti pillerit ja toisella kerralla hormonikierukka.

Vaikka ei tunneta lainkaan toisiamme, mutta ei mulla ole mitään syyttävää sanaa sinusta, ja jos ymmärsit jotain väärin, olen pahoillani. Naisten elämäntilanteet ovat mitä ovat ja aborttiin ei kukaan mene huvikseen.

Koeta jaksaa etsiä se ammattiauttaja. Olet tärkeä ihminen ja erityisesti niille lapsillesi.

Tuo tuska pitää vain saada ulos jotenkin.

Asiaa ei auttanut se, että kumppani oli etäisä. Hän tapasi lastaan todella harvoin, minä olisin mielelläni päästänyt useamminkin, mutta se älytön hehkutus kyllä vähän kirpaisi kun oli vasta itse abortin tehnyt. Ja kun muutenkin suhtautui täysin välinpitämättömästi siihen operaatioon. Enemmän oli huolissaan että milloin taas saa sekstailla.



Näin jälkikäteen ajattelen, että oli oikein tuplasti oikea päätös, etten mennyt lasta tekemään tuon miehen kanssa. Alkuperäinen päätös aborttiin tuli nuoresta iästä (17) ja siitä, että suhde oli uusi sekä olin käyttänyt aika runsaasti päihteitä.



Nyt on kaksi lasta eikä oikeastaan sureta tai kaduta. Kaikki asiat ennen lapsia on aika kaukaisia, saati sitten tuollainen yli kymmenen vuoden takainen juttu. Huonoa kohtelua sain tuolloin useamman terveydenhuoltohenkilön puolelta ja se välillä muistuu mieleen, kun jotkut muut puhuvat asiasta. Jotenkin yököttää se, miten ammattitaitoiset ihmiset voivat suhtautua niin paskasti panikoiviin teinityttöihin.

kiitos sanoistasi. Ehkäpä sitten jonain päivänä kun olen siihen valmis. Vielä en ole.

kiitos sanoistasi. Ehkäpä sitten jonain päivänä kun olen siihen valmis. Vielä en ole.

Koeta jaksaa, muuta en voi sanoa. Mulla muuten on kaikki päin helvettiä ja aborttia en itke. Koetan vain jaksaa ja se jo terapia, mitä minun olisi pitänyt saada jo nuorena, alkaa nyt.

Psykiatrisessa hoidossa olen ollut ja kaikki aivan kamalaa. Ja se raskaudenkeskeytys tässä elämässä oli oikein. Meidän lapset voivat huonosti, koska meillä on liian raskasta ja mies ei välitä mistään.

Enkeli olkapäällesi. Olet hyvä äiti :D

Ei pysty puhumaan missään, vaikka terapiassa käynyt jo vuosia. Kertoo siitä, miten se häpeä, ahdistus ja yksinäisyys asian kanssa on aivan kammottava.



Jos joku syyttää tai heittää kivellä, ei ole kummoinen itsekään. Jeesus ei olisi noin tehnyt koskaan.

En ajattele niitä, vaan nykyelämääni.

rankkaa tekstiä.. kylläpä tulikin paha olo. huh huh. en pystyis ikinä tekemään aborttia.. tai ehkä pystyisin jos olisi jostain syystä aivan pakko... mutta olisin niin hajalla, niin rikki sisältä että siitä ei hevillä toipuisi.

näissä tilanteissa kuitenkin ymmärrän abortin:

- huono parisuhde, väkivaltaa, alkoholisimia jne

- raiskaus

- vaikeasti vammainen/sairas sikiö

- mielenterveysongelmat

- liian nuori

ym...

mutta jos ei ehkäisystä ole huolehdittu eikä lasta haluta, niin huh huh että pitääkin mennä tekemään abortteja!

toivottavasti 6 aborttia tehnyt on provo.. tai omistaa helvetin hyvän syyn kuuteen aborttiin o.O

Asiaa ei auttanut se, että kumppani oli etäisä. Hän tapasi lastaan todella harvoin, minä olisin mielelläni päästänyt useamminkin, mutta se älytön hehkutus kyllä vähän kirpaisi kun oli vasta itse abortin tehnyt. Ja kun muutenkin suhtautui täysin välinpitämättömästi siihen operaatioon. Enemmän oli huolissaan että milloin taas saa sekstailla. Näin jälkikäteen ajattelen, että oli oikein tuplasti oikea päätös, etten mennyt lasta tekemään tuon miehen kanssa. Alkuperäinen päätös aborttiin tuli nuoresta iästä (17) ja siitä, että suhde oli uusi sekä olin käyttänyt aika runsaasti päihteitä. Nyt on kaksi lasta eikä oikeastaan sureta tai kaduta. Kaikki asiat ennen lapsia on aika kaukaisia, saati sitten tuollainen yli kymmenen vuoden takainen juttu. Huonoa kohtelua sain tuolloin useamman terveydenhuoltohenkilön puolelta ja se välillä muistuu mieleen, kun jotkut muut puhuvat asiasta. Jotenkin yököttää se, miten ammattitaitoiset ihmiset voivat suhtautua niin paskasti panikoiviin teinityttöihin.

Ammatti-ihmisten pitäisi suhtautua jokaiseen asiakkaaseen kunnioittavasti. Menin itse aivan sekaisena terkkulaan. Olin nuori ja en tiennyt, mitä tehdä. Olin aikaa varatessani kertonut, että olin raskaana ja en jaksaisi... minua kuulusteli ja sätti pari pari hoitajaa, kyselivät vihamielisesti kysymyksiä ja tajusin, että täyttivät ab-papereita. Sitten mieslääkäri otti huoneeseensa ja kyseli elämästäni. Puhui ympäri minut ja näytti ultralla sen pienen alkion sieltä mahasta. Menin sekavin tuntein ulos terveyskeskuksesta ja oksensin puun juureen.

Mulla on aivan järkyttävä lapsuus takana ja kaikki yhtä sekamelskaa. Raskausuutisen kuultuani ryyppäsin seuraavat kaksi kuukautta ja sain keskenmenon.

tota mä en tajuu miks näytetään kuvia siitä sikiöstä varsinkin nuorelle ihmiselle joka on tulossa tekemään abortin.. kaverini teki 17-vuotiaana abortin, sille näytettiin kuva ja annettiin kuulla sydänäänetkin! vaikka ei ois halunnut. huoh.

tota mä en tajuu miks näytetään kuvia siitä sikiöstä varsinkin nuorelle ihmiselle joka on tulossa tekemään abortin.. kaverini teki 17-vuotiaana abortin, sille näytettiin kuva ja annettiin kuulla sydänäänetkin! vaikka ei ois halunnut. huoh.

Sikiön näkeminen ei tee ihmisestä valmiimpaa vanhemmaksi. Järkyttää vain mielenterveyttä enemmän. Mutta sitähän abortin vastustajat haluavat: kaikkien sikiöiden on synnyttävä ja kaikki oppivat rakastamaan lastaan. Happy end.

Olin juuri eronnut exästäni vaikean suhteen jälkeen. Hänellä oli vakava päihdeongelma ja olin täysin uupunut yrittäessäni pitää häntä tässä suhteessa pystyssä. Äitini on narsisti ja äitini ja isäni ovat minulle etäisiä, myös exäni oli narsisti.

Tapasin sitten ihanan miehen joka vei heti jalat alta, hän sanoi uskovansa että meillä on rakkaudellinen tulevaisuus yhdessä ja että haluaisi lapsen kanssani. Tulin nopeasti hänelle raskaaksi ja olin vielä tunnekuohussa eroni ja tämän nopean tapaamisen johdosta. Vaikka olin jo 28, en tiennyt mitä pitäisi tehdä, enhän tuntenut vielä tätä uutta miestä.

Kun hän sai kuulla raskaudesta, ääni kellossa muuttui, hän sanoi, ettei koe että hänellä on tähän lapseen mitään yhteyttä ja että missä "ne tekee niitä keskeytyksiä". Olin yksin, rahaton ja asunnoton koska exäni heitti minut kurkusta pihalle kun sanoin, että haluan mennä. Yksin ja raskaana. Päätös oli raskas, mutta ajattelin suojelevani kaikkia tekemällä abortin. Etenkin lasta. Silti itken ja mietin, olisinko ollut onnellinen, jos olisin pitänyt lapsen. Itselläni on väkivaltainen äiti ja vaikea lapsuus, joten ajattelin aina, etten halua lasta. Silti tämä asia tekee kipeää. Olen yhä tämän miehen kanssa, mutta abortin jälkeen suhde on ollut vaikea. Abortti ei varmasti ole kenellekkään helppo ratkaisu, muttei ole helppoa jäädä täysin yksin lapsen kanssakaan. Mutta raskas oli tämäkin kokemus kantaa kaiken jo koetun päälle

Lääkkeellisestä abortista on neljä päivää. Onneksi minulle oli itsestään selvää etten voi pitää lasta, olen alle 20. Ehkäisy petti, ensin kondomi, sitten jälkiehkäisy. Itkin ainoastaan nähdessäni ne kaksi punaista viivaa. Mutta tuntui kamalalta ne muutamat päivät jota piti odottaa että sen pääsi tekemään, sen jälkeen lähinnä tunsin helpotusta. Pelkäsin itse toimenpidettä ihan kamalasti ja se kyllä sattui aivan hirveästi, noin kahdeksan tuntia meni oksennellessa ja pyöriessä sängyssä tuskissa ympäri. Tiesin että tämä oli oikea ratkaisu jota en kadu, mutta väärältä se tuntuu. Väärältä minua itseäni ja kaikkia muitakin kohtaan... Mutta yritän vaan hyväksyä että tällaista elämä on, nyt sattui minulle ne huonot kortit vaikka huolehdin ehkäisystä jne. Onneksi en ole ollut yksin prosessin ajan, läheiset ystävät on olleet läsnä ja kumppani myös... Omille vanhemmilleni en varmaan ajatellut koskaan kertoa. Vaikka olin siinä suhteessa myös onnekas ettei kyse ollut valinnasta vaan tiesin heti etten voi pitää lasta, tuntuu tämä siltikin raskaalta. Yritän vaan nyt päästä eteenpäin ja olla normaalisti.

Helpottunut olo! Ei kaduta!

Nyt 4 toivottua ja haluttua lasta. Näitä ei varmaankaan olisi, jos olisin pilannut elämäni vahinkolasten kanssa!!