Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi äitini jaksaa edelleen puuttua syömisiini? Olen 23v. 166/88!
09.07.2011 |
Koko ikäni, oikeasti koko ikäni äitin huomautellut painostani "Älä syö noin paljon pullaa, älä laita sitä rasvaa leivän päälle noin paljon" Ensimmäinen kommentti mitä muistan kun oltiin mummilla kahvilla, olin 5-6 vuotias ja äiti kyttäsi vierestä etten ota toista pullaa, ja kun otin, katsoi äitini vihaisesti pöydän toiselta puolelta ja totes; Eiköhän toi Laura jo riitä. Samaan aikaan molemmat veljeni vieressä istuivat ja söivät kaksin käsin pullaa ja kakkua ja piparia.
Ja koko ikäni olen siis myös ollut, enemmän tai vähemmän, ylipainoinen.
7-vuotiaana selitin suu vaahdossa kouluterveydenhoitajalle kuinka en käytä leivän päällä yhtään rasvaa, pelkkää kurkkua vain! Terkkari toppuutteli että ei ton sun painon kanssa nyt niin kovaa hätää ole. Äitini mielestä oli.
Joskus 10-vuotiaana aloin ostamaan salaa karkkia, mehua, suklaata (enhän saanut syödä niitä hänen edessään edes luvallisesti, vain muutamia paloja, vaikka veljet veti karkkia napaan kaksin käsin), äiti löys lähes aina kaikki kätköt ja aina syttyi hirveä sota. Pisin tauko tuli karkin salaa syömiseen siinä vaiheessa kun n. 12-vuotiaana äitini aloitti MYKKÄKOULUN kun oli löytänyt taas jotain tyhjiä suklaarasioita kaapistani. EI puhunut minulle moneen viikkoon. Muistan kuinka kauheaa se oli :(
Viime vuonna painoa oli 108, nyt siis parikymmentä kiloa pudonnut, koska minulla todettiin sairaus joka aiheuttaa mm. jäätävää makeannälkää ja sain siihen lääkityksen. Tottakai jouduin remontoimaan myös muuta ruokavalioo, mutta ihanaa kun ei sokerihammasta kolota kokoajan! Mutta hidastiko tämä äitini kommentointia? Ehei.
Viimeksi eilen puhelimessa kerroin kun olin saanut lahjaksi laatikollisen donitseja ja muffineja (yht. n 9kpl) ja äitini kiiruhti heti oikomaan; ethän sä nyt niitä kaikkia yksin syö! "No eiköhän tuo Niko(miesystäväni) osansa syö!" Äitini: "Eiku oikeesti Laura et syö niitä, tuo vaikka mulle niitä..."
MILLÄKÖHÄN hiton tahdonvoimalla sain 20 kg pudotettua, jos en pysty laatikollista donitseja syömään kohtuudella = jakamaan myös muille? Mä ymmärrän et äitini ajattelee vaan mun parasta etten liho enää takaisin menetettyjä keiloja, mut hitto soikoon mitä enemmän se jauhaa siitä mitä mä en saa syödä ja mitä mä saan syödä (porkkanoita), sen enemmän mulle tulee paha olo siitä että vieläkään en siis kelpaa -> syön -> oksennan.
Mietin koko yön päässäni tätä ja hitto en vaan voi käsittää äitini ajatuksenjuoksua. Olenko ihan hemmetin kauhea jos sanon suorat sanat seuraavalla kerralla kun soittaa että helvetti mä saan syödä vaikka 250 donitsia päivässä jos musta tuntuu siltä!!!
Joskus mietin että minkäluonteinen ihminen olis sairastunut tapauksessani anoreksiaan, joku vahvempi ihminen? Ihminen joka olis halunnu näyttää äitillensä närhen munat, OKEI, kato mua ku en syö mitään. Kato kuinka laiha mä oon!
Olenko aivan kauhea tytär? (sikäli mikäli kukaan jaksoi tarinaani lukea?)
Kommentit (30)
Se, että äitisi on ylireagoinut lapsuuden lievään ylipainoosi hysteerisesti on tuhonnut itsetuntosi ja rakentanut sinulle läski-identiteetin. Näin on.
Eniten minua kiinnostaa mikä on äitisi suhde ruokaan? Onko hänellä terve suhde syömiseen vai ei? Minkä kokoinen itse on? Onko hänelle tärkeää, että nimenomaan naiset ovat hoikkia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eniten minua kiinnostaa mikä on äitisi suhde ruokaan? Onko hänellä terve suhde syömiseen vai ei? Minkä kokoinen itse on? Onko hänelle tärkeää, että nimenomaan naiset ovat hoikkia?
Äitini suhde ruokaan... Äitini on ihan normaalipainoinen (165/62, tais olla viimeksi ku sitä hehkutti), syö normaalisti. Muistan jo kun pienenä äitini näytti minulle miten reisien väliin ON JÄÄTÄVÄ rako tai muutoin on liian lihava(t reidet). Mulla sellaista rakoa ei ole ikinä ollut! ( Uskokaa vaan kuinka paljon ruoskin itseäni, ja kyselin miksi minulla ei sellaista ollut! 6-VUOTIAANA!! )
Äitini tekee päivittäin vatsalihaksia ja komentaa minuakin usein lattialle ähkimään. Ja kun kieltäydyn ähkimästä koko perheen nähden niin todetaan jotain että "saisit tuon mahan pois!"
Yritin tuossa mietiskella isäni puolelta jotain muistoa niin mieleen ei tullut kuin joskus 10-vuotiaana kun isäni kysyi, onhan sulla vielä viime vuotinen uimapuku? (joka vuosi minulle jouduttiin ostamaan uusi uimapuku kun vanha meni liian pieneksi) Isäni vei meidät siis vuosittain kylpylään, oli ainoaita oikeita tapaamisia hänen kanssaan.
Eniten minua kiinnostaa mikä on äitisi suhde ruokaan? Onko hänellä terve suhde syömiseen vai ei? Minkä kokoinen itse on? Onko hänelle tärkeää, että nimenomaan naiset ovat hoikkia?
Äitini suhde ruokaan... Äitini on ihan normaalipainoinen (165/62, tais olla viimeksi ku sitä hehkutti), syö normaalisti. Muistan jo kun pienenä äitini näytti minulle miten reisien väliin ON JÄÄTÄVÄ rako tai muutoin on liian lihava(t reidet). Mulla sellaista rakoa ei ole ikinä ollut! ( Uskokaa vaan kuinka paljon ruoskin itseäni, ja kyselin miksi minulla ei sellaista ollut! 6-VUOTIAANA!! )
Äitini tekee päivittäin vatsalihaksia ja komentaa minuakin usein lattialle ähkimään. Ja kun kieltäydyn ähkimästä koko perheen nähden niin todetaan jotain että "saisit tuon mahan pois!"
Yritin tuossa mietiskella isäni puolelta jotain muistoa niin mieleen ei tullut kuin joskus 10-vuotiaana kun isäni kysyi, onhan sulla vielä viime vuotinen uimapuku? (joka vuosi minulle jouduttiin ostamaan uusi uimapuku kun vanha meni liian pieneksi) Isäni vei meidät siis vuosittain kylpylään, oli ainoaita oikeita tapaamisia hänen kanssaan.
Ihmiset sitä paitsi ovat eri mallisia: mittani ovat 171/60, eikä reisieni väliin ole koskaan jäänyt mitään rakoa! =D Ja minulla on hyvinkin kauniit sääret...
Onnea 20kg:n pudotuksesta, hieno saavutus!
Saat sanoa äidillesi rumasti, kun hän ei muuten tunnu ymmärtävän, että kommentointi sattuu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on vähän vastaavia kokemuksia, mutta päinvastoin. eräs ylipainoinen sukulainen yritti koko ajan lihottaa minua, kun olin alipainoinen. Lapsena se ei haitannut pahemmin, oli ihanaa kun sai mässätä loputtomasti, mutta teininä se homma alkoi tuntua todella nöyryyttävältä. Täti otti ranteesta kiinni ja kauhisteli että kuinka hirveän laiha olen kun yltää sormet ympäri! Aina piti ottaa lisää pullaa, viineriä, jäätelöä kaikilla herkuilla.. jos kieltäytyi niin alkoi hierveä saarna anoreksiasta. Se tunne, kun piti alistua hänen tahtoonsa ja syödä niin kuin hän haluaa.. todella ahdistavaa ja nöyryyttävää. Kyllä siinä iskee uhma, masennus ja itseinho.
Olen aika nuori, mutta kun tätä aloin lukea niin kaikki samat jutut tapahtunut minullekkin, nimikin on sama.
Muistan itsekkin kun veljeni (kolme isoveljeä) söivät juhlissa karkkia, leivonnaista ja kaikkea mahdollista, mutta kun minä olen ottamassa kolmatta keksiä niin äitini nolaa minut kaikkien edessä sanomalla ”eiköhän toi nyt jo Laura riitä”. Tietenkin pahalta se tuntui ja menin pois pöydästä istumaan sohvalle kun kaikki muut jatkoi syömistä. En koskaan ole ollut mikään pienikokoinen, mutta en mikään kovin isokaan ja sen takia minulle vieläkin huomautellaan syömisestäni (olen siis yläasteella). Pukeutumiseenikin puututaan vähänväliä. Nykyään minulle sanotaan aina jotain kun menen syömään. Äskön olin menossa pullan ottamaan, kun isäni tokaisee minulle, että ”etkös sä juuri syönyt, koko ajan sä siinä syöt, kahden tunnin välein niitä pullia siitä syöt”. Oli tullut töistä noin kaksi tuntia sitten tuostakin tapauksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä35816 kirjoitti:
Olen aika nuori, mutta kun tätä aloin lukea niin kaikki samat jutut tapahtunut minullekkin, nimikin on sama.
Muistan itsekkin kun veljeni (kolme isoveljeä) söivät juhlissa karkkia, leivonnaista ja kaikkea mahdollista, mutta kun minä olen ottamassa kolmatta keksiä niin äitini nolaa minut kaikkien edessä sanomalla ”eiköhän toi nyt jo Laura riitä”. Tietenkin pahalta se tuntui ja menin pois pöydästä istumaan sohvalle kun kaikki muut jatkoi syömistä. En koskaan ole ollut mikään pienikokoinen, mutta en mikään kovin isokaan ja sen takia minulle vieläkin huomautellaan syömisestäni (olen siis yläasteella). Pukeutumiseenikin puututaan vähänväliä. Nykyään minulle sanotaan aina jotain kun menen syömään. Äskön olin menossa pullan ottamaan, kun isäni tokaisee minulle, että ”etkös sä juuri syönyt, koko ajan sä siinä syöt, kahden tunnin välein niitä pullia siitä syöt”. Oli tullut töistä noin kaksi tuntia sitten tuostakin tapauksesta.
Huom! Ketju on vuodelta 2011.
Aiheutetaan syömishäiriötä??? Älkää ulkoistako vastuuta. Vai väitättekö te ihan tosissanne, että jos joku teille päivittäin sanoo, että älä ala veetää huumeita ni teistä tulee narkkareita? Tai jos joku päivittäin sanoo, että älä ala m u r h a t a porukkaa sokkona, niin alatte tekee just niin? Sillon teissä itsessänne on vikaa, ei muissa ihmisissä.
Ärsyttää ihan suunnattomasti toi jatkuva muitten syyttely ja vastuun pakoilu. Kaikissa muissa syytä, kaikki mahdolliset syyt käytössä miksi minä itse en missään nimessä ole vastuussa teoistani.
Alue: Aihe vapaa
Tiedän, että äitini ajattelee vaan mun parasta mutta jotenkin se silti kaihertaa, että olen periaatteessa ollut tietoinen siitä että olen epäkelpo, jostain nelivuotiaasta saakka.