Lue keskustelun säännöt.
Miksi niin harvat jakavat kuolinpesän kun jompikumpi vanhemmista kuolee`?
08.07.2011 |
Tätä en ole koskaan tajunnut. Eli ajatellaan, että vanhempi, ikäää vaikka 70 vuotta kuolee. Ei ole keskinäistä testamenttia tai muutakaan vaan lain mukaan leski saa puolet ja lapset puolet omaisuudesta. Lapset maksavat perintöveron ja .....eivät saa senttiäkään kuolleen omaisuudesta, sillä...."eihän nyt voi vaatia vanhempien kovalla työllä ansaitsemasta omaisuudesta mitään". Näin siis kuulee lasten usein selittävän. Eli leski istuu rahojaen päällä, ei halua antaa lapsilleen HEILLE KUULUVAA OSUUTTA! Luultavasti lainaa ei ole ollut vuosiin, kun taas lapset elää ruuhkavuosia asuntolainoineen, pienine lapsineen jne ja tosiaan tarvitsisivat heille kuuluvat rahat. Eikö lapset koskaan ajattele, kuinka isekästä on leskeltä evätä heille kuuluva perintö. Ja nyt puhun silkasta rahasta, asuntoonhan on leskellä oikeus jäädä asumaan. Ei tajuu ei!
Kommentit (157)
Me jaamme omaisuutta jo nyt eläessämme lapsille ja samoin vanhempani ovat jakaneet meille lapsilleen. Vastaavasti minä sisaruksineni emme ole olleet vaatimassa lakiosiamme isän kuoltua, vaan äiti saa siitä nauttia ja hyväkseen käyttää sen minkä tarpeelliseksi katsoo.
Näin tekee jokainen fiksu ihminen, jolla on jaettavaa omaisuutta enemmän kuin se normaali asunto/kesämökki ja pieni säästösumma. Toki omaisuuden lahjoittamista, ennakkoperintöjä ja muita järjestelyjä säädellään aika tarkasti, mutta niissä rajoissa kuin se on mahdollista.
Jos taas jonkun anoppi/appi/vanhempi on niin tökerö, että maksattaa perintöverot lapsillaan, vaikka omaisuutta ei siirry ja sitä kuolinpesästä voisi jakaa, osoittaa se yhtä huonoa tilannetajua kuin vaatia kuolinpesän jakamista tilanteessa, jossa siihen ei realistista mahdollisuutta ole, ellei halua leskeä "heivata katuojaan".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
/i]
Poika on osa kuolinpesää, ei se pelkkä appi ole määrääjä.Kun lasku tuli, eikä kuolinpesältä rahaa irronnut, oli vaihtoehdot vähissä...
Harmittaa, koska jos nyt eroaisin miehestäni, niin vuosia säästämäni rahat jäisivät "miehelleni".
Olimme kerenneet säästään noin 35 tonnia, kun vero tuli maksettavaksi, ja näistä rahoista n. puolet olivat minun säästöön laittamia, puolet mieheni.
Mutta koska en ole itsekäs niin halusin auttaa miestäni perintöveron maksussa. Meidän perheessä kun rahat ovat yhteisiä.
Joko tajuatte?
Avioliitto on yhteinen yritys, rakkauden OY :)t. avoliittolainen
Samoin isäni oli liian järkyttynyt ajatellakseen meitä lapsia (äitini siis kuoli melko nuorena ja yllättäen) - ei mitenkään pahantahtoisesti, mutta hänen surunsa oli sitä kokoluokkaa ettei hän pystynyt vähään aikaan ajattelemaan mitään muuta tai välittämään oikein kenestäkään.
Me allekirjoitimme jotain papereita joissa varmaan sanottiin ettei omaisuutta aleta jakaa (en tiedä tarkalleen, en lukenut niitä papereita). Emme joutuneet maksamaan mitään veroja, eikä meillä olisi yhtään rahaakaan ollut, tai mahdollisuutta saada lainaa kun ei ollut mitään vakuuksia. Myöskään mitään rahaa tai omaisuutta emme saaneet.
Vasta monen vuoden jälkeen alkoi tuntua vähän erikoiselta että vaikka isän elintaso on niin paljon korkeampi kuin meidän (työssäkäyvien ja itsemme elättävien) lasten, tuntui olevan itsestään selvää ettei hän halunnut jakaa äidin perintöä meille miltään osin. Tai no, äidin vanhoja vaatteita minulle tarjottiin, mutten voinut ottaa niitä vastaan kun olen eri kokoa. Jopa äidin korut olivat ilmeisesti joko tunne- tai rahalliselta arvoltaan liian arvokkaita annettavaksi meille, joten nyt kun isäni on mennyt uusiin naimisiin, ne ovat hänen vaimollaan.
En silti tekisi mitään toisin jos nyt saisin valita, ei siinä tilanteessa olisi kukaan jaksanut ruveta puhumaan rahasta.
kuolinpesän jakoa. Turha sitä on nyt itkeä, kun itse on mokannut. Tai voittehan te vaatia sen jakamista vaikka nyt heti. Ei tarvitse odottaa apen kuolemaa.
se tolle mun nyhverömiehelle... rahaa se onneksi vaan on, vaikka se veetuttaakin välillä kun säästöt meni.
Kuten siis meillä.
Ajatellaan että mieheni kuolisi huomenna. Meillä on 24v ja 20v ikäiset lapset. Omaisuutta asunto (arvo 300.000e) ja jonkinverran rahaa säästössä(10.000e).
Meillä ei ole avioehtoa. Saisin siis ensin koko omaisuudestamme puolet avio-oikeuden perusteella. Tämä olisi 155.000e. Lapset saisivat toisen puolen eli 155.000e, jonka jakaisivat keskenään. Käytännössä he saisivat kumpainenkin 2.500e ja 25% omistusoikeuden tähän asuntoon. Eli minä omistaisin 50%, lapsi a 25% ja lapsi b 25%. Minä saisin 10.000e ja lapsi a 2.500e ja lapsi b 2.500e.
Tämä on toki minulle ihan ok mutta koska minulla on lesken oikeus asua tässä asunnossa kuolemaani asti niin lapsilla toki olisi iso omaisuus paperilla mutta ei käytännössä.
En usko että tilanteemme on kovinkaan harvinainen. Se omaisuus on asunnossa kiinni. Hyvällä tuurilla on käteistä säästössä jonkin verran. Auto on meillä miehen työsuhdeauto eli jos mies kuolee auto katoaa.
Toki jos meillä olisi satoja tuhansia pankkitilillä ja/tai vaikka osakkeissa niin maksaisin samantien lapsille osuutensa asunnosta niillä Pitäisin itse 100% omistusoikeuden asuntoon ja maksaisin näistä muista varoista lapsille heidän osuutensa. Mutta tällaisia varoja meillä ei ole. On vaan se asunto, velaton sellainen.
Toki olisi mahdollista muuttaa puolta pienempään (halvempaan) asuntoon. Se tarkoittaisi huonompaa aluetta ja yksiötä. Ei tilaa lapsille tulla yökylään (kuten mielellään puolisoineen välillä tulevat) eikä myös lapsenlapsille. Uskon että tämäkään ei olisi lapsilleni kovin mielekäs ajatus.
Mutta tottahan se on että lapsia (ainakin joitain) saattaa kismittää suuresti se että täytyy odottaa että se toinenkin vanhempi kuolee. Tosin olen kuullut monelta aikuisenakin vanhempansa menettäneeltä että se hetki kun se toinenkin vanhempi kuolee on henkisesti aika kauhea. Tunne on kuin orvoksi jäisi. Tuskin hauskaa sekään jos on ollut läheiset välit vanhempien kanssa.
Lapsillesi pesän jakaminen olisi epäedullista, sillä perintövero lankeaisi heidän maksettavakseen. Heille paljon parempi, että vero maksetaan kuolinpesästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
edes tyytyväisiä että teille keillä on vanhemmat ja heillä omaisuutta niin saate edes maksettua hautajaiset jne. jos mun vanhemmista jompi kumpi kuolisi, joutuisin itse vaan enemmän kuseen rahan kanssa. nytkin eletään velassa ja todella tiukas tilantees, ja nyt jos tähä pamahtais viel maksettavaks yksin hautajaiset niin siinä menis sit luottotiedot viimeistään kun muita laskua ei pystyttäs hoitaa. en tajua miksi ihmiset ei ota henkivakuutusta tms edes sen verran säästä rahaa jotta jos kuolee niin muiden ei tarvii maksaa kuluja.
mun kummallakaan vanhemmalla ei ole mitään omaisuutta, asuvat kumpikin vuokralla,ei siis mitään.uritin kerran äitilleni vähä vihjata et kiva jos joudun yksin maksaa sit kaikki niin ei meillä siihen rahaa ole.
niin ettei lapset enää automaattisesti saa sitä 50%:ia. hyvä sikäli, että lähtee toi ajattelu itselle "kuuluvista rahoista", kuten ap:lla.
miksi oikeastaan ihmisen pitäisi saada periä vanhempansa täysimääräisinä, koska on sattunut syntymään heille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun palstamamman vanhemmat kuolee, on hän oikeasti repimässä itselleen irti kaiken mitä saa, että saa maksettua liian ison asuntolainansa pois.
Nykyään on niin paljon ylivelkaantuneita ihmisiä, että he kyllä nyhtävät jokaisen euron pois, mitä saavat.
niin ettei lapset enää automaattisesti saa sitä 50%:ia. hyvä sikäli, että lähtee toi ajattelu itselle "kuuluvista rahoista", kuten ap:lla. miksi oikeastaan ihmisen pitäisi saada periä vanhempansa täysimääräisinä, koska on sattunut syntymään heille?
lopusta on helppo tehdä testamentti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mua ei edes kiinnosta mikään perintä ja rahat niin että sillä hoitaisin velkani pois, tästä vielä noustaan ja siksi en kenenkään takia halua tai edes pysty ylivelkaantumaan lisää, en edes hautajaiskulujen takia.
89
Niin ei jää riideltävääkään. Ap on minustakin ahne haaskalintu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että leski ei halua muuttaa pois tai ostaa muilta takaisin osuutta, koska muut eivät sitä vaadi.
Jos itselleni olisi perintö tulossa, en vaatisi omaa osuuttani, koska ei ole tarvis, nytkin rahaa on tilillä, eikä mitään käyttöä niille.
Jos itse jäisin leskeksi ja olisi aikuiset lapset, käyttäytyisin samalla tavalla, jos perikunta vaatii, sitten vasta jaetaan. Voi olla, että jossain vaiheessa haluasin jakoa, vaikea sanoa, kun ei tiedä tilannetta.
Äiti tulee hyvin silti toimeen ja halusi, että pesä jaetaan. Ei halunnut asua isoa asuntoa vaan kotitalomme myytiin ja äiti muutti keskustaan kerrostaloon ja on tyytyväinen. Äidillä on omat säästöt ja omat tuottoa tuovat sijoituksensa ja eläke 1800 euroa kuussa nettona. Elää ihan hyvää elämää.
Samoin ajattelen itsekin. Olemme miettineet, teemmekö keskinäisen hallintaoikeustestamentin, mutta emme tee. Pesä saa mennä jakoon kun sen aika on. Kumpikin tulee kyllä omillaan toimeen.
Ehkä ajatusmaailmani johtuu siitä, että meillä on aina ajateltu myös lapsia ja haluan myös itse ajatella heitä ja heidän parastaan. Toki ymmärrän uusperhekuvioissa ja sellaisissa tapauksissa, että esim. mieheltä löytyy kuoltua ylläripyllärinä tunnustettu lapsi. Silloin ei haluta pesää jakaa, koska ei haluta miehen ex-liiton lapsien vievän pesästä rahaa vaan halutaan pikkuhiljaa siirtää omaisuus lesken lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta siis jos ei ole testamenttia, niin lapsethan perivät kokonaisuudessaan vainajan omaisuuden, ei leski peri siitä puolikasta ellei saa sitä tasinkona, eli ole käytännössä itse varaton, jolloin saa koko puolikkaan.
Jos perinnössä on vaan kiinteistöjä kuten leskelle asunnoksi jäävä koti, vapaa-ajan kiinteistö jota ei ole halua realisoida ja vaikka auto, ei varmaan ole tarvetta jakaa. Sinänsä tyhmää, että lapsethan perintöveron kuitenkin joutuvat maksamaan saamatta siitä itselleen mitään konkreettista.
Meillä isäni kuoltua kuolinpesä jätettiin jakamatta, koska vanhemmillani oli hallintaoikeustestamentti. Eli vaikka isäni koko omaisuus siirtyi meille perillisille, on äidilläni hallintaoikeus kaikkeen omaisuuteen. Rahaakin jäi useampi satatuhatta euroa, jotka on sijoitettu. Rahan kohdalla hallintaoikeus rajoittuu siihen, että äitini voisi käyttää rahastojen tuoton ja osingot itse, mutta ei saa koskea varsinaiseen pääomaan. Me käytämme nuo tuotot yhdessä sovitusti vapaa-ajan asunnon ylläpitoon.
Milloin miehesi rahoista on tullut sinun rahojasi? Taidat olla todellinen avmammuli. Minun rahat on minun rahoja ja miehen rahat on minun rahoja.
Kerropa keino, miten voit käyttää aikuisen lapsesi rahat tuosta noin vain ja panna lapsesi maksamaan perintöverot. Se ei ole siitä kiinni, haluatko antaa lapselle hänelle kuuluvan perinnön vai et. Se nyt vain sattuu kuulumaan sille aikuiselle lapselle.
Ja oletetaan, että sinulla on 1 18v ja 1 pv ikäinen lapsi. Oletko valmis antamaan hänelle puolet siitä, mitä miehesi kanssa omistatte? Eli puolet säästöistäsi jne.
Mutta sinua ei yhtää kirpaise se, että lapsi saa pesästä rahat (eli sinun säästösi), vie auton (jota pidit omanasi, koska se oli yhteinen) ja ottaa kesämökinkin. Miten se omaisuus, joka ennen puolison kuolemaa oli yhteistä, muuttuu tunnetasolla samantien yhdentekeväksi?Sinulle jää velkainen asunto ja tyhjä pankkitili.
Fanaattiset kotiäidit taisi säikähtää kun tajusi, ettei elämä olekaan niin turvattua. Ovat raukat luulleet, että mies elättää ensin heidät ja kun mies kuolee, he perivät miehen ja saavat elää leskenä leveästi ja lapset ei saa euroakaan kun heidät on heitetty pesästä. Eihän niitä lapsia ole väännetty minkään muun takia kuin että mamman ei tarvi mennä töihin.
Nytkö vasta totuus valkeni, että itsekin pitäisi elantonsa eteen tehdä jotain ja vaikka mennä töihin. Ai ei vai ole ennen auennut tällainen totuus. No ei tietenkään kun on totuttu elämään miehen rahapussilla.
Kyllä nyt av.mamman persettä kylmää tulevaisuus. Joutuuko tässä tosiaan menemään töihin joskus ja itse vastaamaan elannostaan.
Minun vanhemmillani oli keskinäinen omistusoikeuden siirtävä testamentti. Kun isä kuoli, äiti siis peri kaiken. Hän kuitenkin kehtasi ehdottaa meille lapsille, että maksaisimme hänen perintöveronsa, koska "tehän sen sitten loppujen lopuksi saatte". Toki saammekin, ne loput mitä jäljellä on sen jälkeen kun äidistä aika jättää (ja niitä varmaan on silloin reippaasti enemmänkin kuin isän kuollessa, koska äiti on hyvin nuuka elämisessään eikä törsää mihinkään - sota-ajan lapsi kun on). Ja me lapset maksamme siitä sitten perintöverot vuorollamme. Kun äiti ymmärsi, mitä omistusoikeuden siirtävä testamentti oikeasti tarkoitti - eli että isän osuudesta menee tuplat verot - hän kauhistui, että hyvänen aika, tulipa tehtyä tyhmästi.
Ja niinhän se onkin, käytännössä mikä muu vaihtoehto tahansa tulisi taloudellisesti järkevämmäksi.
Me lapset emme tuossa tilanteessa vaatineet lakiosia. Meillä on taloudet hyvässä kunnossa ja asunnot maksettu. Niin että sori, kuningasajatuksesi siivellä elävistä palsta mutseista meni kyllä ohi.
Meillä vaan on se periaate, että leskeä ei lyödä rahankiristämisellä. Äiti on yhdessä isän kanssa omaisuuden kerännyt ja meidän mielestämme on oikein ja kohtuullista pitää pesä kasassa niin kauan kuin äidissä henki pihisee ja järki juoksee. Mielestäni lapsi, joka tuollaisessa tilanteessa vaatii päästä osille, on hyeena. Jos se sinusta tuntuu väärältä, niin aivan sama.
Se mitä jokaisen vanhemman kyllä pitäisi tehdä, on laittaa testamenttiin pykälä, joka kieltää lasten puolisoiden oikeuden perintöön.
Minä taas ihmettelen ahneita leskiä, jotka käyttävät itseensä lapsille kuuluvan lakiosan kun eivät ole siihen mennessä saaneet talouttaan siihen kuntoon, että pärjäisivät itse.
Miten sinkut ja yksinhuoltajat pärjää kun palstamamman vanhemmat ei pärjää omillaan kun puoliso kuolee. Sinkut ja yksinhuoltajat, avopuolisot joutuvat itse tienaamaan omaisuutensa ja elantonsa. Palstamamman äiti varsinkin näkyy huolehtivan siitä, että pääsee naimisiin ja näin ollen takaa tulevaisuutensa ja itse ei tarvitse tikkua ristiin elantonsa eteen tehdä.
Minulle on kunnia asia hoitaa omat raha-asiani niin, että pärjään omillani, eikä tarvise syödä lasten lakiosuutta.
Outona pidän sellasita vanhempaa, joka ei halua auttaa lapsiaan suomalla heille kuuluva osuus rahoista. Kun vanhemmiten sitä rahaa ei niin paljon tarvitse kuin nuorempana, niin vähempikin riittää ja tosiaan kuulostaa oudolta, että ei ole saanut eläkeikään mennessä talouttaan sen verran kuntoon ettei tarvitse lasten rahoilla elää. Kamala ajatuksenaki moinen.
missä puolison ruumis on hädin tuskin lakannut kylmenemästä, kun ahnaat käenpojat ovat jo raadolla nokkimassa HEILLE KUULUVAA OSUUTTA. Aikanaan opin kotoa, että on kunnia-asia huolehtia raha-asioistaan ja pärjätä itse. Samaa olen yrittänyt opettaa jälkikasvulle.
Eikö sinua yhtään hävetä?
leskellä on talo (ehkä vielä velkainenkin) ja tyhjä kassa, syystä että se on tyhjentynyt lasten perintöjen maksuun?
Milloin miehesi rahoista on tullut sinun rahojasi? Taidat olla todellinen avmammuli. Minun rahat on minun rahoja ja miehen rahat on minun rahoja.
Kerropa keino, miten voit käyttää aikuisen lapsesi rahat tuosta noin vain ja panna lapsesi maksamaan perintöverot. Se ei ole siitä kiinni, haluatko antaa lapselle hänelle kuuluvan perinnön vai et. Se nyt vain sattuu kuulumaan sille aikuiselle lapselle.
Ja oletetaan, että sinulla on 1 18v ja 1 pv ikäinen lapsi. Oletko valmis antamaan hänelle puolet siitä, mitä miehesi kanssa omistatte? Eli puolet säästöistäsi jne.
Mutta sinua ei yhtää kirpaise se, että lapsi saa pesästä rahat (eli sinun säästösi), vie auton (jota pidit omanasi, koska se oli yhteinen) ja ottaa kesämökinkin. Miten se omaisuus, joka ennen puolison kuolemaa oli yhteistä, muuttuu tunnetasolla samantien yhdentekeväksi?Sinulle jää velkainen asunto ja tyhjä pankkitili.
haluavat omaisuutenne.
Meillä ainakin vanhempamme ovat ihan vapaaehtoisesti halunneet auttaa meitä. Sitä kai kutsutaan rakkaudeksi. Omaisuusjärjestelyjäkin on tehty tulevaa kuolemaa varten niin, että he HALUAVAT jakaa meille osuutemme.
Mutta näin ei ehkä kaikki halua. Kaikki eivät halua antaa lapsilleen mitään vaan haluavat pitää kaiken itsekkäästi itsellään. Niin ja kutsuvat lapsiaan käenpoikasiksi ja hyeenoiksi. Sääliksi käy teidän lapsianne. Ei ihme, että mielenterveysongelmat lisääntyy lasten parissa jos asenteet lapsia kohtaan ovat tällaisia.
En ole tajunnutkaan, kuinka onnellisessa asemassa olen kun vanhempani ovat rakastaneet meitä lapsinaan ja halunneet auttaa meitä.
ja itsekin taas kirjoitat ristiriitaisesti "haluan suoda heille sen laillisen perintöosuuden, mikä heille kuuluu meidän kuoltua."
Huomasitko? MEIDÄN, monikossa.
Me jaamme omaisuutta jo nyt eläessämme lapsille ja samoin vanhempani ovat jakaneet meille lapsilleen. Vastaavasti minä sisaruksineni emme ole olleet vaatimassa lakiosiamme isän kuoltua, vaan äiti saa siitä nauttia ja hyväkseen käyttää sen minkä tarpeelliseksi katsoo. Vuosien mittaan hänellä on ollut olennainen osuus sen kerryttämisessä, koska hoiti perheen kaikki raha-asiat. Nuukana ihmisenä hän kuluttaa vähän ja harkiten.
Se, miten omat lapset toimivat perinnön tullen, jää nähtäväksi. Mitään riistäjäkakaroita he toivoakseni eivät ole, kuten en minäkään ole ollut omille vanhemmilleni.