Kuuleppas sinä pikkuvaimo, kahden pojan äiti.. T:miehesi ex-rakastajatar
Millä oikeudella sinä alat skitsoilemaan minulle 3 vuotta sen jälkeen kun suhteemme on jo ohi?
Seuraavasta puhelusta ilmoitan poliisille. Se, että mustamaalaat minua ympäri kaupunkia tulee vielä kapsahtamaan omaan nilkkaasi. En ymmärrä miksi jaksat vihata minua, mutta olet antanut anteeksi miehellesi. Ja ihan tiedoksesi, minä en vihaa sinua, minä en vihaa miestäsi. Olette minulle aika yhdentekeviä nykyään sillä minulla on OMA perheeni ja oma elämäni. Miehesi onnellisuudesta tosin välitän vähän enemmän kuin sinun, sillä aidosti rakastin häntä. Ja siksi en tule teidän kotiovellenne riitelemään sinun kanssa. SIKSI en soita sinulle takaisin. Siksi en mustamaalaa sinua pitkin kaupunkia.
Mutta jos nyt kerran haluat kaivella vanhoja, niin tämän kerran.
Miehesi on kertonut sinulle ilmeisen siloitellun version suhteestamme. Se kesti kokonaisuudessaan 4 vuotta, ja saitte sinä aikana kaksi lasta. Onneksi olkoon. Pihtasit raskausaikana, ja siitä se sitten ilmeisesti lähti. Toisin kuin ilmeisesti kuvittelet, minä en koskaan ollut kiinnostunut varatusta miehestä, ja miehesi ei vaivautunut tästä pikku asiasta kertomaan minulle tavatessamme festareilla, jossa hän oli ystäviensä kanssa.
2 kuukauden tapailun jälkeen olin totaalisen rakastunut, kun sitten sain tietää Sinusta, maailmani hajosi. Halusin erota, halusin pitää miehen, halusin miehesi itselleni, halusin muuttaa menneisyyden niin etten olisi koskaan kohdannut miestäsi. Hän oli ensimmäinen mies johon oikeasti rakastuin, ihastuin. Ensimmäinen jolle uskalsin avata itseni sielua myöden. Oli vaikeaa päästää irti, joten en osannutkaan. Välillä ajoin hänet takaisin luoksesi, vannotin yrittämään, välillä itkin hänet takaisin luokseni. Ja sitten taas teeskentelin että tämä rinnakaissuhteena oleminen on minulle ihan ok, ja että näillä mennään. No niillä mentiin aikansa. Mutta sitten olin tulla hulluksi miehesi kanssa.
Hän ei todellakaan aikonut jättää sinua, mutta huomasin että hän ei myöskään tulisi koskaan jättämään minua. Sinä saisit olla siitä minulle kiitollinen, että lopulta sain itseni kasaan ja erottua miehestäsi. MINÄ hänet lopulta pakotin yrittämään saada teidän suhteenne kuntoon.
Tämän jälkeen olin yksin, kunnes kohtasin mieheni johon rakastuin. Nyt suunnittelemme häitä ja lapsia. Viimeinen asia mitä elämääni kaipaan on sinun kilari-puhelusi yön pimeinä tunteina. Minä annoin sinun pitää illuusiosi täydellisestä perheestänne. Minä annoin sinulle selkärangattoman miehesi ihan ikiomaksesi. Nyt minulla on oma elämäni, pysy siitä kaukana.
Ihan sama vaikka teidän menneisyytenne olisi räjähtänyt siellä kotona silmille, minä kieltäydyn ottamasta vastuuta siitä NYT, kun kaikki on ollut jo vuosia puoleltani ohi.
Tiedän että et kuuntele minua jos soitat, lyöt luurin korvaan jos yritän sanoa jotai huutosi väliin. Toivottavasti löydät tämän kirjoituksen ja tajuat.
Jos et, seuraavaksi voit puhua poliisin kanssa yöllisistä pikkupikku-puheluistasi. Ihan vaan tiedoksi että syrjähyppyyn osallistuminen ei ole rikos, mutta kotirauhan rikkominen on.
Kommentit (144)
panisi ap:n uutta miestä. Että olis vihainen vain miehelleen.
Ja seuraavaksi hän on kuitenkin jo mahdollisesta suhteen pilaantumisesta menossa pikkuvaimon miehen puheille yms...?
kylläpä taitaa silti vielä kirpaista että mies valitsi vaimon ja lapset ja sinä jäit kuin nalli kalliolle.
...mene vaikka syömään pari suklaata ja sipsiä sen kunniaksi. Sun perse ei ole vielä ihan tarpeeksi leveä ja miestäsi kuvottava. ;)
Kun joku on eri mieltä ap:n (ja muiden toisten naisten kanssa) niin hän on automaattisesti petetty, keskenkasvuinen, kaunainen ÄMMÄ, jota miesparat joutuvat pakenevaan ap:n ja kaltaistensa ymmärtäviin syleihin. Onko niin vaikea uskoa että joku toinen olisi sinunkin tilanteessasi omannut niin paljon enemmän moraalia että ei olisi leikkiin lähtenyt tai tilanteen tajuttuaan sen keskeyttänyt? Minä en alkanut suhteeseen varatun miehen kanssa vaikka tuo kuinka rakkauttaan vakuutteli ja tunnen kyllä suuresti paremmuutta kaltaisiisi verrattuna. Ehkä olet tunnelahjoiltasi sen verran vähemmällä siunattu ettet edes oman petetyksi tulemisesi kautta tajua mitä toinen käy läpi.
Sitten taas ihmiset jotka kannustavat ja ymmärtvät ovatkin suhteellisuudentajuisia ja ymmärtäväisiä. Onpa yllätys :D Yllätys voi sinulel jonain päivänä olla miehesi "pettämättömyyskin", pettureitahan sinä olet valinnut tähänkin asti. Mikä nyt olisi muuttunut? Jos taas sattuu niin hyvin että miehellä on oikeasti moraalia niin mitenhän suhteenne käy kun koko totuus sinusta miehelle valkenee? Miettimään jäin kyllä sitäkin että mitä ihmettä sinä niin väärin siinä nuoruudensuhteessasi teit kun miehesi pettäjäksi ajoit?
sinun ei kannata enää sekaantua heidän kuvioihinsa, kun olet saanut itsesi pyristeltyä irti. Minäkin menisin varmaan poliisin juttusille jos tuo häiriköinti jatkuu. En alkaisi hieromaan sovintoa tämän öisen soittelijan kanssa. Tuskin alkaisin anteeksikaan pyytelemään. Tuo on ihan totta, että miehellä on hyvinkin voinut olla jo muutama muu vaimon lisäksi teidän suhteenne jälkeen.
panisi ap:n uutta miestä. Että olis vihainen vain miehelleen.
Ja seuraavaksi hän on kuitenkin jo mahdollisesta suhteen pilaantumisesta menossa pikkuvaimon miehen puheille yms...?
kylläpä taitaa silti vielä kirpaista että mies valitsi vaimon ja lapset ja sinä jäit kuin nalli kalliolle.
...mene vaikka syömään pari suklaata ja sipsiä sen kunniaksi. Sun perse ei ole vielä ihan tarpeeksi leveä ja miestäsi kuvottava. ;)
Sä et ole mun persettä nähnytkään, et tiedä musta mitään ja noin kovasti kirpaisi kun päättelin (ilmeisesti oikein) että on sinullakin hampaankolossa vielä jotain?
Oikeasti, toivon sinulle kaikkea hyvää miehesi kanssa, mutta kyllä mua ihmetyttä tuollainen kelkan käännös -Ei pettäminen pikkuvaimon kanssa haittaa-> Kostaisin...? Eli siis eihän kaikki nyt sitten sun puoleltasi olekaan ok. aluksi tekstisi oli asiallista ja nyt kun saat kuulla sen mitä tiedät olevasi niin alat ilkkua ja luulet osuvasi ja upottavasi? ;)
Mutta ap, sinä kuulostat fiksulta ja asialliselta ihmiseltä. Ymmärrän nimittäin myös sen, että ihminen tekee virheitä, on erehtyväinen eikä voi tietyn pisteen jälkeen enää palata alkupisteeseen, koska se yksinkertaisesti on liian vaikeaa. Ymmärrän siis sen, että mies sai sinut valehtelemalla koukutettua ohi sen tilanteen, että olisit voinut lopettaa suhteen. Olen varma, että tällainen vaihe tulee kaikille vastaan, mutta osa ei kykene sitä myöntämään pelosta. On pelottavaa löytää itsestään niitä kohtia, jolloin voisi tehdäkin oman moraalinsa vastaisesti.
Minäkin olen sitä mieltä, että sillä toisella naisella on tietty oma vastuunsa sotkeutuessaan varattuun mieheen, mutta se vastuu on jotain aivan muuta kuin se, mikä miehellä on. Missään nimessä toisella naisella ei ole vastuuta miehen valehtelusta tai parisuhteensa sössimisestä.
Minua ei ole petetty, mutta jos saisin selville, että mieheni on pettänyt minua, olisi asia tasan minun ja mieheni välinen. En ikimaailmassa ottaisi yhteyttä tähän toiseen naiseen. Ei ole olemassa naista, joka voisi viekotella mieheni vastoin mieheni tahtoa, joten sillä naisella ei siitä olisi mitään vastuuta. LIsäksi tiedän lain, ja kotirauhan rikkominen on paitsi laitonta, myös säälittävää ja epätoivoista. En ikinä alentuisi siihen.
Ap, ilmoita poliisille. Jokin vastuu sillä petetylläkin on omissa toimissaan.
että millaisessa itsepetoksessa täytyy ihmisen olla, jos hän jatkaa petturin kanssa ja yyttää sitä "toista"?
Eikö se MIES ole pettänyt MOLEMPIA? Eikö tuossa tilanteessa juuri se TOINEN NAINEN ole lopulta se, jolla oli enemmän selkärankaa kuin sillä miehellä, koska jätti sen paskan?
Kuka tahtoo ehdoin tahdoin olla parisuhteessa mieheen, jonka ei ainoastaan tiedä pettäneen, vaan tietää myös, että mies olisi sivusuhteessa vieläkin, ellei sillä toisella naisella olisi ollut enemmän selkärankaa kuin miehellä?
Miksi luuseripaskalle annetaan anteeksi?
panisi ap:n uutta miestä. Että olis vihainen vain miehelleen.
Ja seuraavaksi hän on kuitenkin jo mahdollisesta suhteen pilaantumisesta menossa pikkuvaimon miehen puheille yms...?
kylläpä taitaa silti vielä kirpaista että mies valitsi vaimon ja lapset ja sinä jäit kuin nalli kalliolle.
Ap ihan selvästi kirjoitti että hän lopetti suhteen.
Ja pakko kai ap:n olis mentävä miehen puheille kun sen hullu muija ei suostu kuuntelemaan. Ei kai tuollaista kukaan halua että kaikki suhteet kaatuvat siksi että exän idioottivaimo soittelee pitkin öitä sen sijaan että jättäisi paskan ukkonsa.
Jatkoit suhdetta tietoisesti. Jokainen tietää, että petetty ihminen voi toimia irrationaalisesti ja kostaa. Siksi sinä et voi kuvitella pääseväsi tilanteesta kuin koira veräjästä.
p.s. Minua ei ole (vielä) koskaan petetty, eli ihan turha vetää katkeruuskorttia esiin kun omat perustelut loppuu.
Ja hei, minä en ole koskaan, yhdessäkään parisuhteessani pettänyt kumppaniani.Uskomattomia kaunaisia ämmiä täällä kyllä riittää. Mulle toivotaan nyt epäonnea ja petetyksi tulemista ja vaikka mitä. Voi karma-parkaanne naiset.
En ole itse koskaan toivonut pahaa muille. En edes sille naiselle jonka kanssa nuoruudenrakkaani minua petti. En toki pidä hänestä, eikä minun kuulukkaan. Mutta en kuluta elämääni vihaamalla häntä, terrorisoimalla häntä vuosien jälkeen ja syyttämällä oman suhteeni paskuudesta.
Se tietysti sattuu katsoa peiliin jos on tullut petetyksi. Minullekin oli vaikea pala hyväksyä että nuoruudenrakkauteni ei vaan tykännyt musta tarpeeksi ollakseen uskollinen, eikä suhteemme ollut sellainen josta olisi ollut loppuelämäksi.
Mutta elämä on.
En nyt jaksa asettua kummallekaan puolelle, mutta minun mielestäni ap ei voi aivan suoraan verrata omaa petetyksi tulemistaan tuohon "pikkuvaimon" kohtaloon. Ap:tä petti nuoruudenrakas, elämäntilanne ei yleensä ole nuorilla kovin vakiintunut. "Pikkuvaimo" (en pidä tuosta nimityksestä) sen sijaan tuli petetyksi usean vuoden ajan miehen taholta jonka kanssa oli mennyt naimisiin, ja jonka kanssa sai lapsia samaan aikaan kun miehellä oli toinen nainen. Tuollaista tilannetta ei vaan pysty ohittamaan ajatuksella että mies ei vaan tykännyt musta tarpeeksi ollakseen uskollinen. Jo yksistään se että salasuhde on ollut samaan aikaan kun lapset ovat syntyneet, tekee asiasta karmean vaimolle.
työasioille oma puhelin (tai SIM) ja sen voi laittaa yöksi pois päältä.
sekaisinhan tuo eukko on, kun KOLMEN vuoden jälkeen vainoaa jotain, jota OMA ukkonsa on höylännyt. Vikahan on siinä miehessä. Vai onko tuolla eukolla hiukan hidas sytytys??
Onneksi on Prepaid-liittymät.
Niistä voi laittaa mitä tahansa kenelle vaan, eikä tosiaan jää kiinni.Että ihan turha millään poliisilla uhkailla.
Nimim. keinot käsissä.
Kunhan vaan hankkii niitä varten myös puhelimen, jota ei voi jäljittää.
Tässä tapauksessahan ei soittajan henkilöllisyydestä ole mitään tietoa, vai? Vai miten se nyt menikään...

Nerojen kokoontumisajot;
Tässä tapauksessahan ei soittajan henkilöllisyydestä ole mitään tietoa, vai? Vai miten se nyt menikään...
En tiedä mihin alkuperäinen prepaid-viesti viittasi enkä sitä murehtinut, vaan kommentoin omana kokonaisuutenaan vain sitä että tarvitaan myös erillinen puhelin.
Veikkaan ettei prepaidista puhunutkaan juuri tuohon tapaukseen viitannut, tai sitten viittasi. Mistäs minä sen tietäisin.
Keskustelut rönsyilevät, eikä kaikki kosketa enää lopulta vain alkuperäistä asiaa.
Ja pakko kai ap:n olis mentävä miehen puheille kun sen hullu muija ei suostu kuuntelemaan. Ei kai tuollaista kukaan halua että kaikki suhteet kaatuvat siksi että exän idioottivaimo soittelee pitkin öitä sen sijaan että jättäisi paskan ukkonsa.
Kuulostaa kyllä ihan sille että vaimolle on todellisuus selvinnyt vasta nyt. Mikäli hän ap:stä puhuu ympäri kyliä ja soittelee niin veikkaisin että paska ukko on lähtöpassit saanutkin. Idiootinhan vaimosta tekeekin se että on mieheensä luottanut ja elänyt normaalia perhe-elämää. Ei tuo vaimo ole myöskään ap:lle mitään velkaa eikä vaitioloa luvannut, hänellä on kaikki oikeus saattaa tilanne ihan kenen tietoon haluaa, mukaan lukien ap:n nykyinen mies. Eihän tuo vaimo ole syynä jos ap:n parisuhde kaatuu vaan eikös sitä syytä pitänyt etsiä vain ja ainoastaan huonosta parisuhteesta??! Vai eikö se pädekkään silloin kun toiset naiset omaa suhdettaan yrittävät pitää kasassa?
Pistä se petturimiehen skitsomuija selkä seinää vasten ja tee ilmoitus kotirauhan häirinnästä. Oppiipahan siitä! :-)
Go ap, go!
Olisiko aika katsoa asioita tuon "pikkuvaimon" näkökulmasta. Teillä on ollut suhde kun hän on ollut raskaana ja synnyttämässä ja hoitanut pieniä lapsia. Kuinka voi olla, että et ymmärrä hänen vihaansa sinua kohtaan? Et voi täysin luistaa vastuusta, vaikka toki suurin paskiainen tuo mies. Sinulla on ollut mahdollisuus valita, "pikkuvaimolle" ette tätä mahdollisuutta suoneet. Päinvastoin hurskastelet tekstissäsi, kuinka SINÄ annoit hänen pitää illuusionsa onnellisesta perheestä ja SINÄ pakotit miehen palaamaan hänen luokseen. Aika vastenmielisesti asetat itsesi hänen yläpuolelleen ja luulet tietäväsi mikä on hänelle paras vaihtoehto.
En hyväksy kenenkään ihmisen terrorisointia, mutta hieman ymmärrän "pikkuvaimon" tunteita. Kirjoituksesi oli muutenkin sen sävyinen, että tuskin hän häiriköintiä lopettaa, jos sen lukee. Tuhotun elämän rinnalla poliisilla uhkailu on aika pientä.
Ihmettelen muuten niitä, jotka ap:n kirjoitustyyliä kehuvat. Itsekeskeistä ja pikkunäppärää räpellystä. Vai kehuuko ap ihan itse itseään;-).
Olisiko aika katsoa asioita tuon "pikkuvaimon" näkökulmasta. Teillä on ollut suhde kun hän on ollut raskaana ja synnyttämässä ja hoitanut pieniä lapsia. Kuinka voi olla, että et ymmärrä hänen vihaansa sinua kohtaan? Et voi täysin luistaa vastuusta, vaikka toki suurin paskiainen tuo mies. Sinulla on ollut mahdollisuus valita, "pikkuvaimolle" ette tätä mahdollisuutta suoneet. Päinvastoin hurskastelet tekstissäsi, kuinka SINÄ annoit hänen pitää illuusionsa onnellisesta perheestä ja SINÄ pakotit miehen palaamaan hänen luokseen. Aika vastenmielisesti asetat itsesi hänen yläpuolelleen ja luulet tietäväsi mikä on hänelle paras vaihtoehto.
En hyväksy kenenkään ihmisen terrorisointia, mutta hieman ymmärrän "pikkuvaimon" tunteita. Kirjoituksesi oli muutenkin sen sävyinen, että tuskin hän häiriköintiä lopettaa, jos sen lukee. Tuhotun elämän rinnalla poliisilla uhkailu on aika pientä.Ihmettelen muuten niitä, jotka ap:n kirjoitustyyliä kehuvat. Itsekeskeistä ja pikkunäppärää räpellystä. Vai kehuuko ap ihan itse itseään;-).
Ei, ei ollut ap kehumassa itseään, mutta pikkuvaimo taisi löytyä. Eihän se "tuhottu elämä" ap:n syy ole, vaan sen miehen. Olisi pitänyt kalun housuissaan, pikkuvaimokin raskaana useampaan otteeseen.
Ihan liian usein nuo petturimiesten vaimot syyttävät KOKO tilanteesta toista naista, itsessään kun eivät näe mitään vikaa. Onko ihme siis jos toinen nainen alkaa kiinnostaa? Sitten se katkeruus syövyttää mielen ja elämä on pilalla, ja pitää pilata muidenkin elämä.
Siirtyisit, pikkuvaimo, elämässäsi eteenpäin ja unohtaisit katkeruutesi - siihen voi jopa kuolla.

Ei sitä "pikkuvaimoa" kiinnosta kenen syytä oli miehen sivusuhde. Ap on ollut suhteessa mukana, vaikka on tiennyt miehen perheestä, katsellut vierestä kun mies perustaa perhettä tietämättömän vaimonsa kanssa. Silti hän on valinnut jatkaa suhdetta. Joskus sen paskan vaan löytää edestään, vaikka oliskin itse sitä mieltä ettei ole vastuussa mistään ja vaikka kaikki kaveritkin olis samaa mieltä:-).
Tiukkis
kellään ei ole oikeutta soitella yökausia häirikkösoittoja, saatika mollata toista ympärikyliä, tosin tarpeeksi kun haukkuu, niin se haukku kääntyy takaisin ja haukuttua säälitään. Nythän on pointti se, että tästä pettämisestä on kolme vuotta(!!!), kuka jaksaa moisesta vuosikaudet jauhaa? Onko tämä vaimo jotenkin kilahtanut, vai? Ja mitä nuo haukkumasoitot ja solvaamiset näin monen vuoden jälkeen auttavat? Ymmärrän että tämä vaimo on kiukkuinen, mutta minusta on kummallista, että hän noin monen vuoden jälkeen jaksaa asiasta jauhaa, saatika soitella.
Oon NIIN sun puolella tässä keskustelussa!