Kuuleppas sinä pikkuvaimo, kahden pojan äiti.. T:miehesi ex-rakastajatar
Millä oikeudella sinä alat skitsoilemaan minulle 3 vuotta sen jälkeen kun suhteemme on jo ohi?
Seuraavasta puhelusta ilmoitan poliisille. Se, että mustamaalaat minua ympäri kaupunkia tulee vielä kapsahtamaan omaan nilkkaasi. En ymmärrä miksi jaksat vihata minua, mutta olet antanut anteeksi miehellesi. Ja ihan tiedoksesi, minä en vihaa sinua, minä en vihaa miestäsi. Olette minulle aika yhdentekeviä nykyään sillä minulla on OMA perheeni ja oma elämäni. Miehesi onnellisuudesta tosin välitän vähän enemmän kuin sinun, sillä aidosti rakastin häntä. Ja siksi en tule teidän kotiovellenne riitelemään sinun kanssa. SIKSI en soita sinulle takaisin. Siksi en mustamaalaa sinua pitkin kaupunkia.
Mutta jos nyt kerran haluat kaivella vanhoja, niin tämän kerran.
Miehesi on kertonut sinulle ilmeisen siloitellun version suhteestamme. Se kesti kokonaisuudessaan 4 vuotta, ja saitte sinä aikana kaksi lasta. Onneksi olkoon. Pihtasit raskausaikana, ja siitä se sitten ilmeisesti lähti. Toisin kuin ilmeisesti kuvittelet, minä en koskaan ollut kiinnostunut varatusta miehestä, ja miehesi ei vaivautunut tästä pikku asiasta kertomaan minulle tavatessamme festareilla, jossa hän oli ystäviensä kanssa.
2 kuukauden tapailun jälkeen olin totaalisen rakastunut, kun sitten sain tietää Sinusta, maailmani hajosi. Halusin erota, halusin pitää miehen, halusin miehesi itselleni, halusin muuttaa menneisyyden niin etten olisi koskaan kohdannut miestäsi. Hän oli ensimmäinen mies johon oikeasti rakastuin, ihastuin. Ensimmäinen jolle uskalsin avata itseni sielua myöden. Oli vaikeaa päästää irti, joten en osannutkaan. Välillä ajoin hänet takaisin luoksesi, vannotin yrittämään, välillä itkin hänet takaisin luokseni. Ja sitten taas teeskentelin että tämä rinnakaissuhteena oleminen on minulle ihan ok, ja että näillä mennään. No niillä mentiin aikansa. Mutta sitten olin tulla hulluksi miehesi kanssa.
Hän ei todellakaan aikonut jättää sinua, mutta huomasin että hän ei myöskään tulisi koskaan jättämään minua. Sinä saisit olla siitä minulle kiitollinen, että lopulta sain itseni kasaan ja erottua miehestäsi. MINÄ hänet lopulta pakotin yrittämään saada teidän suhteenne kuntoon.
Tämän jälkeen olin yksin, kunnes kohtasin mieheni johon rakastuin. Nyt suunnittelemme häitä ja lapsia. Viimeinen asia mitä elämääni kaipaan on sinun kilari-puhelusi yön pimeinä tunteina. Minä annoin sinun pitää illuusiosi täydellisestä perheestänne. Minä annoin sinulle selkärangattoman miehesi ihan ikiomaksesi. Nyt minulla on oma elämäni, pysy siitä kaukana.
Ihan sama vaikka teidän menneisyytenne olisi räjähtänyt siellä kotona silmille, minä kieltäydyn ottamasta vastuuta siitä NYT, kun kaikki on ollut jo vuosia puoleltani ohi.
Tiedän että et kuuntele minua jos soitat, lyöt luurin korvaan jos yritän sanoa jotai huutosi väliin. Toivottavasti löydät tämän kirjoituksen ja tajuat.
Jos et, seuraavaksi voit puhua poliisin kanssa yöllisistä pikkupikku-puheluistasi. Ihan vaan tiedoksi että syrjähyppyyn osallistuminen ei ole rikos, mutta kotirauhan rikkominen on.
Kommentit (144)
Jotenkin tunnut kokevan silti ylemmyyttä tuota vaimoa kohtaan, ilmeisesti sitten kuvittelet olevasi kaikilla tavoin niin paljon parempi. Aika heikolla itsetunnollakin tunnut olevan liikenteessä ja uskomatonta miten vähän omat kokemuksesi toimiisi vaikuttavat. Taidat enemmän olla vahinko kiertämään tyyppiä, miten sitten et ymmärrä samaa toimintaa vaimolta? Miksi vaimon pitää vain kääntää toinen poski mutta sinä et niin aio tehdä? Se helvetti mitä vaimo läpi käy on sinunkin aikaansaanostasi, ei mies siellä yksin ollut.
Todennäköisesti tuo pikkuvaimo saa pilattua suhteesi mikäli miehesi ei totuutta toimistasi tiedä. Jos ratkaisusi asiaan on yrittää satuttaa vaimoa uudestaan niin pitäisiköhän sinun ihan oikeasti katsoa peiliin?
Tajusithan muuten että suunnitelminesi olet itse seuraavaksi se pikkuvaimo, mies kun jo nyt tietää sinun pettämiseen kykenevän ja tuskin sitten itsekkään on niin uskollinen. Miksi olisikaan, pettureistahan sinä pidät :)
huora.
Ja hei, minä en ole koskaan, yhdessäkään parisuhteessani pettänyt kumppaniani.
Uskomattomia kaunaisia ämmiä täällä kyllä riittää. Mulle toivotaan nyt epäonnea ja petetyksi tulemista ja vaikka mitä. Voi karma-parkaanne naiset.
En ole itse koskaan toivonut pahaa muille. En edes sille naiselle jonka kanssa nuoruudenrakkaani minua petti. En toki pidä hänestä, eikä minun kuulukkaan. Mutta en kuluta elämääni vihaamalla häntä, terrorisoimalla häntä vuosien jälkeen ja syyttämällä oman suhteeni paskuudesta.
Se tietysti sattuu katsoa peiliin jos on tullut petetyksi. Minullekin oli vaikea pala hyväksyä että nuoruudenrakkauteni ei vaan tykännyt musta tarpeeksi ollakseen uskollinen, eikä suhteemme ollut sellainen josta olisi ollut loppuelämäksi.
Mutta elämä on.
Onneksi on Prepaid-liittymät.
Niistä voi laittaa mitä tahansa kenelle vaan, eikä tosiaan jää kiinni.Että ihan turha millään poliisilla uhkailla.
Nimim. keinot käsissä.
Kunhan vaan hankkii niitä varten myös puhelimen, jota ei voi jäljittää.
Miksi et itse pysynyt kaukana toisen aviomiehestä? Millä oikeudella vaadit sitä vaimolta?
Toivottavasti kalahtaa joskus ihan omaan nilkkaasi olla petettynä vaimona.
Tuon tasoinen itseilmaisu on täällä kyllä harvinaista herkkua. Kuulostat fiksulta naiselta, onnea nykyiselle miehellesi. =)
Taitaa olla katkera edelleen miehen suhteesta ja tuolla menolla ajaa miehen uudestaan jonkun toisen naisen syliin.
Taitaa olla katkera edelleen miehen suhteesta ja tuolla menolla ajaa miehen uudestaan jonkun toisen naisen syliin.
Sehän on aina vaimon vika kun mies pettää, miehessä nyt korkeintaan on vähän vikaa ja toinen nainen on täysin viaton. Just!
Taitaa olla katkera edelleen miehen suhteesta ja tuolla menolla ajaa miehen uudestaan jonkun toisen naisen syliin.
Sehän on aina vaimon vika kun mies pettää, miehessä nyt korkeintaan on vähän vikaa ja toinen nainen on täysin viaton. Just!
joka ajaa miehen tutkimaan vehreämpiä mättäitä. Mutta kyllä se nyt vaan on niin että aika helvetin psykopaatti pitää miehen olla jos se pettää vaimoa, jonka kanssa sillä on onnellinen ja toimiva parisuhde.
joku rupeaa oikein saarnaamaan ja opettamaan ja sitten kirjoittaa KUULEPPAS.
Taitaa olla katkera edelleen miehen suhteesta ja tuolla menolla ajaa miehen uudestaan jonkun toisen naisen syliin.
Sehän on aina vaimon vika kun mies pettää, miehessä nyt korkeintaan on vähän vikaa ja toinen nainen on täysin viaton. Just!
joka ajaa miehen tutkimaan vehreämpiä mättäitä. Mutta kyllä se nyt vaan on niin että aika helvetin psykopaatti pitää miehen olla jos se pettää vaimoa, jonka kanssa sillä on onnellinen ja toimiva parisuhde.
Ihminen jolla on täysin toimiva ja onnellinen parisuhde voi silti pettää silkasta vaihtelun halusta ja jännityksestä. Tiedän koska olen elänyt sen enkä ikinä pettämisestäni syyttänyt sen paremmin puolisoani kuin parisuhdettanikaan. Omaa todennäköisesti ikään liittyvää kriisiäni kävin läpi ja toisen ihailu, huomio, oma haluttavuus jne tuntui hyvälle. En ole ylpeä teostani edelleenkään, mutta suhteellani ja puolisollani ei ollut mitään tekemistä asian kanssa. Enkä edes psykopaattina itseäni pidä, hetkellisesti heikkona ihmisenä kylläkin.
joku rupeaa oikein saarnaamaan ja opettamaan ja sitten kirjoittaa KUULEPPAS.
anteeksi anto kirjoitetaan kyllä yhteen...
http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1427772/mies_petti_e…
...et ehkä tosta vois vetää johtopäätökset et kantsii erota miehestä, ei erottaa yhdyssanoja.
Oletetaan, että tänään saisit tietää kumppanillasi olleen pitkä suhde toiseen naiseen. Kumppani varmaan vielä kertoo asian niin päin, että hänet on vietelty. Saat kuulla että toinen nainen on tiennyt sinusta, mutta on silti jatkanut suhdetta. Eikö yhtään tekisi mieli avautua tälle toiselle naiselle?
Sinulla on ollut vuosia aikaa käsitellä asiaa. Vaimo on kuullut siitä nyt. Kehut itseäsi, miten SINÄ pakotit miehen paalaamaan vaimon luokse. Onpa suuri uroteko jättää toisen aviomies rauhaan.
Kanna vastuusi.
rinnakkaisuhteessa kaikki vastuu jää toiselle naiselle....nimimerkillä omaa selkärankaani tässä kasvattelen
Jos miehelläni olisi toinen nainen, todennäköisesti eroaisin jo siinä vaiheessa kun saisin tietää. Se että suhde on kestänyt 4 vuotta, varma ero!!!! Mutta ei kyllä tulis mieleenkään soittaman sille ex-rakastajattarelle, vielä öisin.
Jos olisin antanut anteeksi miehelle (en kyllä antais), niin se tarkoittaa että nyt unohdetaan ja jatketaan elämää jos olen näin valinnut. Unohdetaan se rakastajatar.
Helpottaako sitä vaimoa kun saa tyhmänä huutelee niitä asioita? Sitten iloisesti kertoo omille kavereille että nyt on sanonut suorat sanat? Häpeäisin edes kertoa että on ollut sellainen ongelma.
Ap, harmi että sotkeuduit ukkomieheen, tälläistä voi joutua maksamaan jos vaimo saa tietää (yleensä just toi tyhmä käytös, soiton, huutoo jne), mutta toivon sinulle vain parasta ja toivottovasti tämä vaimo lukee sinun viestin ja ymmärtää jatkaa elämäänsä.
T: Toinen vaimo
Kanna vastuusi.
Mulla ei ole mitään vastuuta sen naisen ja miehen PARISUHTEESTA. Mä en ole vastuussa sen naisen onnellisuudesta/onnettomuudesta. En ole koskaan luvannut sille naiselle uskollisuutta papin edessä, enkä muutenkaan.
Mua alkaa nyt vähän nyppimään nämä selkeästi petettyjen vaimojen saarnat.
Tiedättekös, te jotka kommentoitte ilkeästi vaikutatte ihan sellaisilta joita JOKAINEN tervepäinen mies pettäis ja katuis että on mennyt naimisiin ja tehnyt lapsia niin keskenkasvuisten ja kaunaisten ämmien kanssa. Ihan turha teidän on raivota ja tuntea vihaa muita naisia kohtaan. Jokainen on vastuussa omasta parisuhteestaan. Mä olen tullut petetyksi, mutta en todellakaan ollut niin tyhmä että olisin syytellyt siitä muita kuin itseäni ja sitä miestä.
Ja kiitos sitten teille jotka taas ymmärrätte. :) Mukavaa että löytyy myös ihmisiä joilla on suhteellisuudentajua.
ap, joka lähtee nyt viettämään hauskaa iltaa pettämättömän loistavassa seurassa, oman mieheni kanssa. (Huomatkaa hilpeä sanaleikki, wuppiduu!)
täällä taas hyörii..
Pikuvaimolla ei todellakaan ole mitään oikeutta meuhata ap:lle ja ap:lla ei ole mitään vastuuta heidän suhteestaan.
Jos vaimo ei sitä kestä on hänellä vaihtoehtona ottaa ero niinkuin jokainen täyspäinen ihminen olisi tehnyt.
panisi ap:n uutta miestä. Että olis vihainen vain miehelleen.
Ja seuraavaksi hän on kuitenkin jo mahdollisesta suhteen pilaantumisesta menossa pikkuvaimon miehen puheille yms...?
kylläpä taitaa silti vielä kirpaista että mies valitsi vaimon ja lapset ja sinä jäit kuin nalli kalliolle.
sun kaltaisille naikkosille on ihan oma nimityskin olemassa......
Sinunkin mies on tainnut pettää kun olet noin katkera naikkonen.
rouva (jos toinenkin)erehtyisi lukemaan tämän kirjoituksen ja viesti menisi perille. Nyt en ole aivan vakuuttunut että suivaantunut ja petetyksi tullut ihminen olisi kykenevä käsittelemään näitä asioita kovin loogisesti.
Ja kuten tuonne toiseen ketjuun jo mainitsin, niin jos kenellekkään tulee siitä yhtään parempi mieli, niin olen itse tullut törkeästi petetyksi 3 vuotta kestäneessä, aikaisemmassa suhteessani. Opinko siitä mitään? Joo, olemaan surullinen ja yksinäinen. Epäluuloinen miesten motiivien suhteen.
Ja olin sen jälkeen 6 vuotta yksin ennen kuin tämä ukkomies minut sai ihastumaan. Osittain ehkä juuri siksi kun hän ei ollut liian päällekäyvä, kuten monet sinkkumiehet tuppaavat olemaan.
Ja olen tosi pahoillani siitä että hän ei käyttänyt sormustaan tai kertonut suhteestaan ennen kuin olin jo ihan mennyttä tyttöä henkisesti.
En tiedä kuinka pahoillani osaan muuten enää olla, koska olen mielestäni tehnyt kaikkeni heidän suhteensa eteen. Minä luovuin, sydän verta vuotaen miehestä. Vannotin yrittämään vaimonsa kanssa, lastenkin takia. Ja pääsin yli, hurraa! Siksi tämä viha nyt tuntuu todella epäoikeudenmukaiselta.
Miks mut pitäis vetää enää siihen helvettiin takaisin? Jos vaimo saa pilattua mun nykyisen suhteen, niin mitäs luulette että mä sitten teen? Olen kiltisti ja käännän toisenkin posken? Todennäköisesti en. Mä luulen että SITTEN mulla on vähän juteltavaa sen miehen kanssa.