Kuuleppas sinä pikkuvaimo, kahden pojan äiti.. T:miehesi ex-rakastajatar
Millä oikeudella sinä alat skitsoilemaan minulle 3 vuotta sen jälkeen kun suhteemme on jo ohi?
Seuraavasta puhelusta ilmoitan poliisille. Se, että mustamaalaat minua ympäri kaupunkia tulee vielä kapsahtamaan omaan nilkkaasi. En ymmärrä miksi jaksat vihata minua, mutta olet antanut anteeksi miehellesi. Ja ihan tiedoksesi, minä en vihaa sinua, minä en vihaa miestäsi. Olette minulle aika yhdentekeviä nykyään sillä minulla on OMA perheeni ja oma elämäni. Miehesi onnellisuudesta tosin välitän vähän enemmän kuin sinun, sillä aidosti rakastin häntä. Ja siksi en tule teidän kotiovellenne riitelemään sinun kanssa. SIKSI en soita sinulle takaisin. Siksi en mustamaalaa sinua pitkin kaupunkia.
Mutta jos nyt kerran haluat kaivella vanhoja, niin tämän kerran.
Miehesi on kertonut sinulle ilmeisen siloitellun version suhteestamme. Se kesti kokonaisuudessaan 4 vuotta, ja saitte sinä aikana kaksi lasta. Onneksi olkoon. Pihtasit raskausaikana, ja siitä se sitten ilmeisesti lähti. Toisin kuin ilmeisesti kuvittelet, minä en koskaan ollut kiinnostunut varatusta miehestä, ja miehesi ei vaivautunut tästä pikku asiasta kertomaan minulle tavatessamme festareilla, jossa hän oli ystäviensä kanssa.
2 kuukauden tapailun jälkeen olin totaalisen rakastunut, kun sitten sain tietää Sinusta, maailmani hajosi. Halusin erota, halusin pitää miehen, halusin miehesi itselleni, halusin muuttaa menneisyyden niin etten olisi koskaan kohdannut miestäsi. Hän oli ensimmäinen mies johon oikeasti rakastuin, ihastuin. Ensimmäinen jolle uskalsin avata itseni sielua myöden. Oli vaikeaa päästää irti, joten en osannutkaan. Välillä ajoin hänet takaisin luoksesi, vannotin yrittämään, välillä itkin hänet takaisin luokseni. Ja sitten taas teeskentelin että tämä rinnakaissuhteena oleminen on minulle ihan ok, ja että näillä mennään. No niillä mentiin aikansa. Mutta sitten olin tulla hulluksi miehesi kanssa.
Hän ei todellakaan aikonut jättää sinua, mutta huomasin että hän ei myöskään tulisi koskaan jättämään minua. Sinä saisit olla siitä minulle kiitollinen, että lopulta sain itseni kasaan ja erottua miehestäsi. MINÄ hänet lopulta pakotin yrittämään saada teidän suhteenne kuntoon.
Tämän jälkeen olin yksin, kunnes kohtasin mieheni johon rakastuin. Nyt suunnittelemme häitä ja lapsia. Viimeinen asia mitä elämääni kaipaan on sinun kilari-puhelusi yön pimeinä tunteina. Minä annoin sinun pitää illuusiosi täydellisestä perheestänne. Minä annoin sinulle selkärangattoman miehesi ihan ikiomaksesi. Nyt minulla on oma elämäni, pysy siitä kaukana.
Ihan sama vaikka teidän menneisyytenne olisi räjähtänyt siellä kotona silmille, minä kieltäydyn ottamasta vastuuta siitä NYT, kun kaikki on ollut jo vuosia puoleltani ohi.
Tiedän että et kuuntele minua jos soitat, lyöt luurin korvaan jos yritän sanoa jotai huutosi väliin. Toivottavasti löydät tämän kirjoituksen ja tajuat.
Jos et, seuraavaksi voit puhua poliisin kanssa yöllisistä pikkupikku-puheluistasi. Ihan vaan tiedoksi että syrjähyppyyn osallistuminen ei ole rikos, mutta kotirauhan rikkominen on.
Kommentit (144)
minäkin menin lankaan ja odotin ihan innoissani jatkoa :D
Aika hyvin sait kyllä porukan kiukustumaan...
Ihmeen moni symppasi ap:n asennetta. Se oli ehka kaikkein paljastavinta koko ketjussa...
...että tämä koko kirjoitus olisikin av-palstalle räätälöity provo. ;)
En mä jaksa enää teitä huudattaa. Oli hauskaa. Kiitos!
Terveisin, ihan kiltti mutta tylsistynyt pikkuvaimo aka ap.
Ihan hyva ketju. Tarkeasta asiasta ja nain kesalla varsin ajankohtaisesta (on noita kesaleskia liikenteessa vahan joka puolella).
Kasva aikuiseksi. Juuri sinä. Ei vaimo tai mies, vaan ihan sinä itse. Oliko sinulla lainkaan kotikasvatusta ja jos oli, millaista se oli?
Muiden huomioonottaminen, oletko sellaisesta kuullut koskaan? Vai unohtuiko oman kiiman ja tyydytyksen hakemisessa?