Onko täällä ketään aikuisena Asperger-diagnoosin saanutta?
Voisitko kertoa millaista on olla aikuinen Asperger? Miten assia alettiin epäillä ja miten ja missä se diagnosoitiin? Liittyikö oireeseeni unirytmin häiriöitä? Saitko mitään "hoitoa"`?
Kiinnostaa tietää koska epäilen miehelläni tätä, mutta hän haraa koko ajatusta vastaan....
Kommentit (94)
"Psykoottisista tiloista on yksilölle haittaa joko ihmissuhteissa ja/tai ammatillisessa suoriutumisessa. En tiedä yhtäkään psykoosia sairastavaa, jolla tuo ei täyttyisi!"
Yksilön ei tarvitse ymmärtää omaa haittaansa, mutta seuraukset haittaavat häntä. Esim. psykoottinen ihminen joutuu ongelmiin työpaikalla ja ihmissuhteissa lähes poikkeuksetta, vaikka ei ymmärtäisikään olevansa psykoosissa tai syyn olevan itsessään. Seurauksena on kuitenkin ihmissuhdevaikeuksia tai ammatillisia vaikeuksia, joista yksilö tulee kärsimään ennemmin tai myöhemmin tavalla tai toisella psykoosin jatkuessa hoitamattomana.
18 vastasi 16:lle. 19 = 20 taisi ymmärtää minun vastanneen hänelle. Pahoittelen.
Terv. 18
olla työelämässä ja elää parisuhteessa.
Usein he ovat niitä vähän "outoja" hiljaisia puurtajia, jotka tekevät työnsä yleensä hyvin, mutteivät ole sosiaalisesti lahjakkaita tai "tule juurikaan toimeen2 työkavereiden kanssa. Heille työ on työtä, ei kahvihuone jutustelua. Sielläkin otetaan ne kahvit ja sanotaan/puhutaan jos on asiaa tai jotain kysytään.
Samoin parisuhteesa, on heidän vaikeaa tuoda omia tuntojaan esille, ovat suhteessa, mutta hieman erakoita ja tapoihinsa kangistuneita. Yleensä suhde on opittu, ei sisäsyntyinen. Käyttäydytään, kuten "suhteessa yleensä tehdään."
Samoin kun työnteko on rutiinia ja opittua toimintaa, jolloin soveltamisen sijaa ei juuri ole.
Aspergerit yleensä osaavat kontrolloida "kummallisuuksiaan" ja käyttäytyä "normien mukaisesti", koska eivät halua olla erilaisia.
ei parisuhteessa olla minkään opitun kaavan mukaan, kyllä tunneasiat ovat mukana. Parisuhteessa vaaditaan puolisolta ymmärrystä ja joustoa siinä,, ettei toisen huomioiminen tai esim sukupuolielämä ole kuin tavissuhteissa. Puoliso saatta todella unohtaa toisen olemassaolon, jos siitä ei muistuta, väärinymmärrykset ja kirjaimellisesti ymmärrykset aiheuttavat harmia, samoin tavispuolison hiljaiset normaaliuden oletukset, joihin toinen ei todellakaan pysty vastaamaan. Assien rutiinit voivat olla toiselle puuduttavia ja se mikä meille muille on vikistävää vaihtelua on heille harmillista ja väsyttävää ajanhukkaa.
juurikaan kykene normaalin keskusteluun esim ryhmässä. He tuovat omia näkemyksiää esille ainoana ja oikeana totuutena, mikä antaa heistä aika nolon kuvan.
Tämä kuulostaa jotenkin tutulta. Itse olen suorittaja, ja en saa suuta auki ryhmäkeskusteluissa ellei minulta suoraan kysytä jotain. Suurimman osan lapsuudestani olin hiljainen. Vähän parempi nyt mutta kuitenkin sosiaalisesti huono.
Lisäksi omatoimisesti en saa oikeen mitään aikaan. Sen takia lukion jälkeen omatoiminen opiskelu on ollut vaikeata ja omatoiminen harrastaminen kun nuorena on aina ollut lukujärjestys ja treeniohjelma.
Nyt suhteessa tuntuu että teen asioita sen takia koska niitä kuuluu tehdä.
Voisiko olla kyse aspergerista?
juurikaan kykene normaalin keskusteluun esim ryhmässä. He tuovat omia näkemyksiää esille ainoana ja oikeana totuutena, mikä antaa heistä aika nolon kuvan.
Tätä lukiessa tulee mieleen kuinka rajallista tämä psyyken ymmärtäminen loppujenlopuksi on. Yritetään kehitellä jotain oirekuvauksia ja lätkiä diagnooseja, vaikka ihminen on hyvin monikerroksellinen. Osa sekä ihmissuhde-että työkyvyttömyydestä voi johtua esim lapsuuden aikana koetuista laiminlyönneistä, jolloin ihminen yrittää löytää jotain selviytymiskeinoja jotka haittaavat laajasti hänen elämäänsä. Tuntuu ettei suurella osalla alan lääkäreistäkään ole kuin rajalliset, kliiniset taidot. vasta kun ihminen itse on käynyt jonkun tien, hän oikeasti voi niitä kunnolla tunnistaa ja diagnosoida, muuten taitaa olla vähän arpapeliä mitä kenenkin kohdalle sattuu.
Minulla on asperger, joka diagnosoitiin ~10 vuotta sitten. Aspergerin syndrooma ei esiinny kahdella ihmisellä samanlaisena - kaikilla on erilaiset oireet ja erivahvuisina.
Aspergerista ei voi parantua, se ei ole sairaus. AS:t voivat kuitenkin opetella, miten käyttäydytään eri tilanteissa. Itsekin olen opetellut, miten käyttäydytään sosiaalisissa tilanteissa. Olen opiskelujen ohella nykyään asiakaspalvelutyössä ja myös parisuhteessa :)
lääkäri sanoi että asperger on lasten tauti, eikä siksi lähdetä enää aikuisena minulla tutkimaan. Olen hyvin oppinut mukautumaan tilanteisiin ja tulen ihmisten kanssa toimeen (sekä todella väsyneeksi).
Minulla on suuria vaikeuksia nukkumisen kanssa, samoin kuin ap:n miehellä. Varsinainen erityisyys on että "putoan" jonkinlaiseen omaan tilaani sosiaalisissa tilanteissa, sen pahemmin jos on kyse ryhmätilanteesta. Keskustelussa ymmärrän monesti sanat joita käytetään, mutta en kuitenkaan keskustelun sisältöä tai logiikkaa, jolla aihetta vaihdetaan esim. palaverissa.
En näe että asperger olisi minulla tauti tai sinänsä haitaksi. Menestyn ihan hyvin työelämässä ja minulla on toimiva parisuhde ja perhe. Minusta on hyvä itse tiedostaa että on tämä tietty asia joka on joskus minun ja muiden välissä. Etsin koko nuoruuteni nimeä tai määritelmää sille ja olen ihan iloinen kun se lopulta löytyi.
Kävin juuri testauttamassa itseni tälläisessa kummassa testissä:
https://docs.google.com/forms/d/1lH0Mbd5KjsbK-4SFq-G3ZyP9OmJo-VMntmbx3QLjlrk/viewform
En aivan päässyt jyvälle tuloksista, olenko nörtti, nero vai normaali?
Nykyään asbergeria ei enää pidetä sairautena
Se on poistettu myös amerikkalaisesta tautiluokituksesta. Asberger on ihmiselle itselleen ja ympäristölle selitys, mistä on kysymys, kun henkilö vaikuttaa oudolta. Hän ei ole hullu vaan asberger.
Asbergerin taustasta löysin mielenkiintoisen kirjoituksen
Itselläni on. Jotkin piirteet sopivat, mutta luulen, että on väärä diagnoosi.
Tällä palstalla on kirjoitettu jonkin verran Aspergerin Syndroomasta (AS) (Aspergerin oireyhtymästä). Hyvin monessa kommentissa on kerrottu luonteenpiirteistä (persoonallisuudesta) tai aivan jostain muusta asiasta, kuten sairauksista (esim. narsismi, luonnevikaisuus, psykopatia) tai kansanomaisista stereotypioista.
Se ei sinänsä ole kummallista, sillä Aspergerin Syndrooma ei suojele noilta asioilta eli myös noita asioita voi esiintyä yhtä paljon Aspergerin Syndroomaisella kuin Neuro Tyypillisellä (NT).
Myös näyttää olevan luultuja diagnooseja eli joku on vain päätellyt, että tuo on varmaankin AS. Ja myös näyttää olevan kommentteja, joista voi epäillä, että kirjoittaja ei ole ihan oikein muistanut mikä oli diagnoosin nimi ja katsonut Aspergerin Syndrooman sopivan käyttötarkoitukseen hyvin.
On myös muodikasta leimata ihmisiä, joista ei suuremmin pidä Aspergerin Syndroomaisiksi.
Pahinta on se, että varmoina tietoina tuodaan esille diabnoosikriteereitä mainitsematta lähdettä. Usein lähde lienee hevosmiesten tietotoimisto, Esson baari tai ompeluseurassa kuultua.
"Nykyään asbergeria ei enää pidetä sairautena Se on poistettu myös amerikkalaisesta tautiluokituksesta. Asberger on ihmiselle itselleen ja ympäristölle selitys, mistä on kysymys, kun henkilö vaikuttaa oudolta. Hän ei ole hullu vaan asberger."
Asperger ja autismidiagnoosi on yhdistetty. Uudessa tautiluokituksessa asperger-diagnoosi on sulautettu autismidiagnoosiin. Nykyinen tautiluokitus on keinotekoisesti erotellut nuo kaksi omiksi diagnooseikseen.
Onko miehelläni asperger-kysymykseen todennäköinen vastaus on: Ei! Asperger aiheuttaa merkittävää haittaa ammatillisessa tai sosiaalisessa suoriutumisessa. Jos mies on töissä ja elää parisuhteessa, hänellä ei voi olla asperger.
Mulla on vain adhd. Neurologin mielestä olen liian sosiaalisesti kyvykäs ollakseni assi.
Olen aikuisena as-diagnoosin saanut nainen. Päädyin työterveyden kautta neuropsykologisiin testeihin, kun töissä tuli yhteentörmäyksiä, unohtelua, vaikeutta hallita kokonaisuuksia. Psykologi haastatteli myös äitiäni, jolloin vaikeuksien voitiin nähdä alkaneen jo lapsena. Työni on sosiaalista asiakaspalvelutyötä. Pärjään asiakkaiden kanssa, olen oppinut kommunikoimaan odotetusti. Diagnoosin etuna oli ymmärryksen lisääntyminen. Pääsin kelan kuntoutukseen ja sain paljon apua arjen hallintaan ja töissä pärjäämiseen. Olen edelleen omanlaiseni, hieman "erilainen", mutta olen löytänyt paikkani maailmassa. Diagnoosin kautta myös parisuhde parani, kun puoliso tajusi, etten tahallaan luista hommista, en vaan huomaa asioita, kuten yleensä muut. Meillä ei ole lapsia eikä tule, en koe että voimavarani riittäisi lapsen kasvattamiseen. Puolisolle asia on ok.
Sellanen skitsofrenian muoto on kuin autistinen skitsofrenia eikä se tarkoita aspergeria tai autismia.
Lähde:Psykoosit-kokoava näkökulma, Pharmaca-säätiö 2009
"Onko oltava joko tai? Missä menee raja suoriutua vs ei suoriudu? utelias kyselee"
On oltava. Jos pärjää elämässään normaalisti, ei tarvitse mitään diagnoosia. Eikä ole "oikeutettu" diagnoosiin. Miksi terveelle pitäisi diagnosoida "sairaus", vieläpä elinikäinen sellainen? Missä menee raja? No tukitoimenpiteissä. Ne voivat riippua henkilöstä. Esimerkkejä: erityispäivähoitopaikka, erityisopetus koulussa, työelämänvalmennus, erityisammattikoulu, ammatillinen keskusteluapu työssä selviytymiseen, työtehtävien muokkaaminen, neuropsykiatrinen ohjaus tai valmennus...
En ymmärrä sitä, miksi pitäisi diagnosoida terve ihminen, joka pärjää työssään ja elämässään normaalisti. Mitä hienoa on hankkia diagnoosi? Turha vedota siihen, että voi masentua. Jos masentuu, ei pärjää normaalisti! Silloin on aihetta selvittää, mikä on pielessä ja diagnosoida ongelmat. Kyse on siitä, että ei ole perustetta diagnosoida, jos pärjää normaalisti. Tulee muistaa, että lähes kaikille ihmisille saataisiin psykiatrinen tai neuropsykiatrinen diagnoosi tehtyä, kun riittävän tarkasti tutkittaisiin. Tällaisessa ei ole kuitenkaan mitään mieltä, joten diagnoosit on säästetty heitä varten, joille diagnoosi on välttämätön hoidon tai kuntoutuksen vuoksi. Diagnoosit ovat ammattilaisia varten ja viranomaisia varten, ei sitä varten, että niillä voidaan vaatia erityiskohtelua lähipiirissä.
Jos pärjää työssään ja yksityiselämässään ilman ongelmia, ei tarvitse diagnoosia. Turha vedota siihen, että jos ei pärjää ilman vanhempien tukea aikuisena arjessa. Silloin ei todellakaan pärjää normaalisti, vaan on aihe diagnoosiin. Tuskin pystyy parisuhteeseenkaan tai työhön, jos äiti tai isä hoitaa kodin, virastoasiat ja raha-asiat.
"Tarkalleen ottaen diagnostiikassa ei ole myöskään vaatimuksena subjektiivinen haitta, sillä diagnoosi voidaan joskus asettaa myös silloin, kun ihminen itse ei koe sairaudentuntoa (esim. joskus psykoottiset tilat)."
Psykoottisista tiloista on yksilölle haittaa joko ihmissuhteissa ja/tai ammatillisessa suoriutumisessa. En tiedä yhtäkään psykoosia sairastavaa, jolla tuo ei täyttyisi!