Miksi ihmeessä otatte lapsille sairauskuluvakuutuksia?
Ne ovat yleensä ihan turhaa rahanmenoa. Terveyskeskuksesta saa hoitoa ja yksityisellekin pääsee halutessaan milloin vain, ei siihen vakuutuksia tarvita.
Jonkin erityissairauden mahdollisuus on ainoa ymmärrettävä peruste vakuutukselle. Mutta siinäkin tapauksessa maksaa herkästi turhasta, etenkin jos lapsia on monta. Fiksumpaa olisi kerryttää säästöjä, joita saa kohdennettua todelliseen tarpeeseen. Mieluummin maksaa itselleen, ei vakuutusyhtiölle!
Kommentit (103)
Meillä on kuopuksella haasteita karkeamotoriikassa ja neuvolasta kyllä saimme ajan kunnan fysioterapeutille (yhden kerran arviointikäynti). Fysioterapeutti laittoi meidät sitten vielä neuvolalääkärille, jonne oli kuukauden jono. Tässä vaiheessa käännyimme yksityisen lääkäriaseman puoleen. Lastenlääkäri oli sitä mieltä että lapsen liikkumisessa on ongelmia ja suositteli arviointikäyntiä neurologilla (yksityisellä) sekä laittoi samantien lähetteen sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin. Pääsimmekin onneksi sairaalaan tutkimuksiin tällä lähetellä jo ennen kuin meillä olisi ollut neuvolalääkärin aika. Ja lapsi sai tarvitsemaansa apua huomattavasti nopeammin kuin julkisen kautta hoidettuna. Jopa yksityisen lääkäriaseman lastenlääkäri sanoi, että nykyään ikävä kyllä tutkimuksiin ja hoitoon pääsy on yksityisen kautta huomattavasti nopeampaa kuin julkisen kautta. Joten siksi meillä on molemmilla lapsilla vakuutus.
Minä esim. olen pyytänyt yksyiseltä lääkäriltä pojalla reseptin ihan käsikauppa tavara rasvaan, näin saan siitäkin rasvasta vakuutuksesta rahat pois.
Kela maksaa suurimman osan käsikauppalääkkeen hinnasta, jos mukana on resepti.
Minä esim. olen pyytänyt yksyiseltä lääkäriltä pojalla reseptin ihan käsikauppa tavara rasvaan, näin saan siitäkin rasvasta vakuutuksesta rahat pois.
Kela maksaa suurimman osan käsikauppalääkkeen hinnasta, jos mukana on resepti.
On vain se omavastu.
Lisäksi ihmettelen, miksi jotkut puhuvat aina tk:ssa JONOTTAMISESTA. Ei täällä ainakaan mitään jonottaa tarvitse. Jos on akuutti asia, soittaa aamulla ja saa samalle päivälle ajan tiettyyn kellonaikaan. Jos taas sairastuu yöllä tai viikonloppuna, niin silloin täytyy joka tapauksessa mennä julkisen puolen päivystykseen. Ei täällä ainakaan mikään yksityispaikka ole öisin auki. Lauantaipäivisin taitaa joku olla muutaman tunnin.
Poika oli reilu kolme vuotta ja kuumeillut jo pari päivää.. soitin meidän tk:seen aikaa. Sieltä vaan sanottiin että ei ole tarvetta vielä tulla, eikä meillä ole aikojakaan soita uudestaan sitten kun kuume on kestänyt viikon. Ja pe&%#le minähän en viikkoa odottele. Yksityiselle sain ajan samalla päivälle ja kappasKappas pojalla korvatulehdus.. Niin että ei ole tarvetta tulla!!
Ja meidän tk:sta olisi niiiin monta muutakin tarinaa missä vastaanotto virkailija on leikkinyt puhelimessa lääkäriä ja ihmiset jäänyt hoitoa vaille.
Kela maksaa suurimman osan käsikauppalääkkeen hinnasta, jos mukana on resepti.
Lähinnä pitkäaikaisen ihotaudin hoitoon määrätyt tietyt perusvoiteet, ja siitä vain 40 %, mikä ei nyt todellakaan ole suurin osa.
Meidän asuinmaassa ei terveyskeskuksia ole, vaan yksityiselle "pitää" mennä ja pääsee käytännössä saman tien. Aamupäivisin voi kävellä suoraan sisään ja iltapäiväksi voi varata ajan. Lääkärikäynti ei maksa mitään ja reseptilääkkeistäkin veloitetaan vain neljän euron reseptimaksu apteekissa.
Näin siis ihan lakisääteisellä sairasvakuutuksella, joten yksityiselle vakuutukselle ei juuri ole tarvetta.
Meidän paikalliseen tkhon kun soittaa että tarvis lääkärille päästä niin pääset terveydenhoitajan luo joka katsoo sua kieroon kun tuot toista päivää sairastavan lapsen terkkarille.Meillä siis menee kaikki taudit aina keuhkoihin ja lapsi ei pysty hengittämään.Harvoin olen päässyt lääkärille asti keuhkoputken tulehduksesta kärsivän lapsen kanssa.
Toisekseen kerran kun ihme kyllä pääsin lääkärille lapsen kanssa niin lääkäri totesi minulle että pitäisikö sun viedä tää lapsi lääkäriin eikä tuoda tänne....
Tämän takia meillä vakuutukset kaikilla perheenjäsenillä myös koirilla.
Niin ja mieheni ei päässyt paikalliseen terveyskeskukseen lääkärille kun umppari puhkesi ja soitin että nyt tarvis pikaseen lääkäriin et ukko tekee kuolemaa.Yksityiselle pääsi!!!
Ja meidän tk:sta olisi niiiin monta muutakin tarinaa missä vastaanotto virkailija on leikkinyt puhelimessa lääkäriä ja ihmiset jäänyt hoitoa vaille.
siis vastaanottovirkailija päättää kuka pääsee ja kuka ei. Olisi kiva tietää, millainen koulutus sillä on. Esimerkiksi minä en päässyt lääkäriin, kun mulla oli pari päivää 40 asteen kuume ja sitten selkä tuli niin kipeäksi, etten voinut liikkua. Käskettiin seurailemaan tilannetta... Liioittelin kuulemma vaan niitä selkäkipuja. No ei kun illalla ambulanssilla sairaalaan ja olihan se aika vakavaa sitten loppujen lopuksi.
Mutta todellisuus on jossain kunnissa tämä ja meillä ei lasten terveydellä pelleillä. Kyllä mulla on sen verran järki päässä, etten turhaan niitä ole lääkärille vienyt.
T: 13
niillä on maksettu allergisen vauvan kalliit erikoisvastikkeet, astma- ja allergialääkitys, lääke- ja perusrasvat, kita- ja nielurisaleikkaukset, korvien putkitukset sekä kaikki lääkärikäynnit samalla erikoislääkärillä.
Vakuutuksessa ei ole edes omavastuuta, eli on saatu kaikki takaisin.
Ja lapsellani on parhaat mahdolliset sairauskuluvakuutukset. Ei tulis mieleenkään viedä kipeää lasta jonottamaan tk- päivystykseen jonkun kandin vastaanotolle. Vien lapseni aina kokeneelle erikoislääkärille, jos tarve vaatii. Itse hoidan perus sairastmiset. Koskaan ei voi tietää, koska oma lapsi sairastuu ja kuinka paljon lääkäriä tavitsee. Ok, olen varakas ja 400€ vuodessa ei tunnu yhtään miltään. Ja miten jotkuta VOI häiritä se mihin kukin rahansa laittaa??? Jos minä haluan sijoittaa lapseni terveyteen ja hyvinvointiin ja sinä et, ongelma on vain ja ainoastaan sinulla.
Kela maksaa suurimman osan käsikauppalääkkeen hinnasta, jos mukana on resepti.Lähinnä pitkäaikaisen ihotaudin hoitoon määrätyt tietyt perusvoiteet, ja siitä vain 40 %, mikä ei nyt todellakaan ole suurin osa.
Hintaa pillereille tuli 10% siitä, mitä olisin maksanut vastaavista lääkke istä ilman reseptiä.
Eli todellakin suurin osa korvattiin.
terveydenhuolto vielä pelaa, näin ei valitettavasti ole kaikkialla Suomessa!
Meidän kunnassa ei ihan oikeasti pääse lääkäriin, silloin kun sitä lääkäriä tarvitsee. Sanotaan vaan, että valitettavasti aikoja ei ole. Ja aina käsketään soittamaan seuraavana päivänä uudestaan. Ja kun sitten seuraavana päivänä soitat heti aamulla 8:lta, niin joku on ehtinyt päästä läpi sinua ennen ja saanut päivän ainoa päivystysajan!!!
Meidän lapsella on perussairaus, joka vaatii säännöllistä lääkitystä ja seurantaa. Tämä sairaus maksaa meille lääkärikäynteineen ja lääkkeineen n.1000€ vuodessa. Tähän vielä muut sairastamiset päälle... Viime vuonna saimme vakuutuksesta takaisin 2415€, josta oli vähennetty ainoastaan omavastuu 100€.
Mies saa onneksi terveyspalvelut työnantajan kautta. Minä joudun tyytymään paikalliseen arvauskeskukseen... Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aina kun minun pitäisi päästä lääkäriin, joudun soittelemaan muutaman pv:n ajan terveyskeskukseen, josta saan aina kuulla, että valitettavasti meillä ei nyt ole aikaa antaa ja sitten joudunkin menemään yksityiselle.
Että tällaista meininkiä se kuule AP on täällä hyvinvointivaltio Suomessa!
Ne ovat yleensä ihan turhaa rahanmenoa. Terveyskeskuksesta saa hoitoa ja yksityisellekin pääsee halutessaan milloin vain, ei siihen vakuutuksia tarvita.
vain. Viime talvena lapsella oli kolmatta päivää kova nuha ja paikat tukossa. Käytiin polilla päivystyksessä, eikä päästy hoitajan puhuttelua pidemmälle. Hän tutki lasta ja sanoi, että lääkärin luo pääsee vaikean nuhan vuoksi vasta sitten kun se nuha on kestänyt 10 päivää.
Selvä homma. Mentiin maanantaina yksityiselle ja päästiin heti... Sinne julkiselle olisi pitänyt odottaa vielä viikko.
Joten ei todellakaan pääse julkiselle aina kun haluaa, siellä voi olla joku joka sanoo, että ei ole tarvetta lääkärikäynnille. Yksityisellä pääsee lääkärille AINA KUN HALUAA. On siinä nyt aika helvetin iso ero.
ihan siksi otetaan vakuutus, että täällä meillä päin yksityislääkärit maksavat paljon. Erikoislääkärillä joudumme joskus käymään ja se vasta on kallista!
Yksityislääkäri voi tulla kotiin, ei tarvitse viedä lasta minnekään. Hyvä lapsen kannalta, mutta säästäkää jokainen mistä haluatte.
niin ja niihin on jo Kelan erityiskorvattavuus 75%. Sen lisäksi kaikki lääkärikäynnit, astmakokeet, synnynnäisen epämuodostuman (jota ei voi hoitaa yksityisesti, mutta sairaalapäivät ja poliklinikkakäynnitkin maksavat kattoon 650 euroa vuodessa asti) Meidän viime vuonna vakuutuksesta saamamme summa oli 3500 euroa, eli meillä kyllä pidetään vakuutusta.
Vai kuvitteletko tosiaan että esim. sydänvikaisten lasten vanhemmat maksavat itse leikkaukset jos ei vakuutusta ole?
Käytiin ensimmäisen vuoden aikana parikymmentä kertaa erikoislääkäreillä. Vuoden aikana kertyi jo 700€, joista vakuutus palautti 600. Edessä suuri leikkaus, jonka hintaa me emme tiedä. Lääkäri sanoi saa nähdä, meneekö siinä muutamassa tuhanteessa vai enemmän. Vakuutusyhtiö korvaa.
Alussa harmitti että otettiin se vakuutus, mutta kun lapsi syntyi, niin harmitus hävisi.
Ja toiseksi, minä en välittäisi siitä mihin ihmiset omiaan rahojaan laittaa, vakuutuksiin, autoihin tai huoriin. Ne on niiden omat rahat
Meillä tosiaan pääsee yksityiselle 24/7 ja on vielä varaa valitakin paikasta. Tietenkään kaikkialla ei ole näin.
Mä koen myöskin käteväksi, että ei niin kiireelliset asiat voi hoitaa työajan jälkeen itselle parhaiten sopivana aikana. Terveyskeskukseen kun saa aikoja 8-16 ja meillä on kummatkin vnhemmat silloin töissä. Kun lapset kasvaa, niin ei niitä kiireellisiä asioitakin on. Meillä esim. keliakiaepäily, epäilyttäviä luomia, allergia-asioita jne.
Ja taas äkillisissä sairasteluissa on kiva kun pääsee lääkäriin halutessaan.
Meillä on terveysasema ihan tukossa, edes neuvolaan ei tahdo päästä. Tilanne on jopa niin paha, että mulle ehdotettiin äitiysneuvolasta, että voisitko hoitaa raskausasiasi erikoissairaanhoidossa, kun sinne mulla on lähetteet vakavan riskiraskauden vuoksi. Erikoissairaanhoidossa otetaan siis ihan ne normaalit pissatestit ja verenpaineet, kun neuvolasta ei irtoa aikoja edes ihan perustarkistuksiin.
Hintaa pillereille tuli 10% siitä, mitä olisin maksanut vastaavista lääkke istä ilman reseptiä.Eli todellakin suurin osa korvattiin.
Burana 600 mg ei saa ilman reseptiä, ei edes yhtä tablettiakaan. Vai saitkohan sittenkin jotain vahvempaa, kun olet noin sekaisin?
Ensimmäinen lapsista oli tosi terve, seitsemän vuoden aikana on ollut muutama korva- ja keuhkoputkentulehdus. Mietimme aikoinamme, että onko koko vakuutus edes järkevä.
Päätimme silti ottaa sen seuraavallekin lapselle. Tämä lapsi sairastelikin jo sitten paljon enemmän, joten vakuutus alkoi olla kannattava.
Kolmosellekin otimme vakuutuksen. Hän joutuikin viisiviikkoisena viideksi päiväksi sairaalaan ja on nyt kahden vuoden aikana sairastanut noin 20 korvatulehdusta.
Jos olisimme etukäteen tienneet nämä seikat, olisimme ottaneet vakuutuksen lapsille nro 2 ja 3 :) Mutta on kyllä tosi hyvä, että vakuutus on kaikilla, yksityiselle pääsee ripeästi hoitoon ja lääkkeetkin maksetaan. Jos tulee tarvetta esim. putkitukselle, sekin korvataan.
Me olemme hyvätuloisia, ja mielellämme käytämme osan tuloistamme tällaiseen. Samalla rahalla saisi ehkä puolikkaan etelänmatkan vuodessa, mutta arvostamme arjen sujumista enemmän.
tietenkin siksi, että arvauskeskusten byrokratiahelveteissä ravaaminen on hidasta ja hermojaraastavaa.
Varmasti sieltäkin avun saisi, mutta on parempaakin tekemistä kuin istua tuntitolkulla päivystyksessä kitisevän lapsilauman kanssa.