Lue keskustelun säännöt.
Missä on sellaisia mummuja, jotka ottavat lapsia useammaksi päiväksi kesällä?
27.06.2011 |
Ei ainakaan meillä. Kolme lasta, joista nuorin 5,5 ja saavat mennä yksi kerrallaan kerran kesässä yhdeksi yöksi. Mummu 59v ja huippukunnossa ikäisekseen. Haluaa keskittyä yhteen kuulemma. Hassua tässä on se, että kun mummu aikoinaan oli pienten lasten äiti, heivasi muksut ensin viikoiksi kesäsiirtolaan ja loppulomaksi omalle äidilleen, joka hoiti kaikki lastensa lapset (7 kpl). En oikein ymmärrä.
Katkera äiti, joka kaipaisi joskus aikaa miehensä kanssa kahden ja joka toivoisi, että lapsetkin saisivat mummolakokemuksia.
Kommentit (151)
ovat omat lapsensa kasvattaneet, niillä ei ole minkäänasteista velvollisuutta hoitaa. Ei tarvitse loukkaantua.
ja ennen ne lapset piti itse hoitaa ei ollut mitää "virikepäiväkoteja" minne isommat saattoi heivata pois vauvan tieltä. Ongelma on nykyajan pullamössöt jotka ei jaksa omia lapsiaan hoitaa edes lomilla ja silti niitä pitää hankkia pienellä ikäerolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen yksi tuolla ylempänä kirjoittaneista, joka toivoisi että virkeät 6-kymppiset isovanhemmat jaksaisivat pari kertaa vuodessa ottaa alakouluikäiset lapsemme yökylään. En ole ikinä laittanut lastani virikehoitoon vaan hoitanut isommankin kotona pienemmän syntyessä.
Itselläni oli erittäin läheinen suhde isovanhempiini ja sitä olin toivonut omille lapsillenikin. Sitä, että pappa opettaisi nikkaroimaan tai onkimaan ja mamma ottaisi mukaan leipomaan pullaa tai kasvimaalle tonkimaan. Ei mitään sen kummallisempaa. Isovanhempia, jotka olisivat omien vanhempien jälkeen läheisimmät ja turvallisimmat aikuiset, joille lapset voisivat puhua asioistaan ja joiden elämänviisaudesta oppia. Mitään tällaista ei nyt ole, on vain virallisia kahvipönötystuokioita, joissa kysytään ohimennen koulumenestyksestä ja jatketaan sitten omia juttuja.
Surullisinta tässä on se, että peli alkaa olla menetetty. Niin kuin moni viisas on tässä ketjussa kirjoittanut, läheinen suhde synnytetään yleensä sieltä ihan varhaisvuosista lähtien ja vain yhdessävietetty aika voi sen luoda.
Varmaan voin itsekin peiliin katsoa, olen varmaan tehnyt virheitä tässä itsekin. Mutta on kysytty, pyydetty ja ehdotettu ja kun vastaukseksi tulee omien kiireiden valitteluja tai täystyrmäys, niin ei sitten enää viitsi kysellä.
Päinvastoin kuin jotkut täällä uhoavat, minä en katkeroidu enkä missään tapauksessa tule käyttäytymään samoin omia lapsenlapsia kohtaan. Toivon sydämestäni, että saan olla heihin paljon yhteydessä, luoda läheisen ja luottamuksellisen suhteen ja myös auttaa väsyneitä vanhempia. Ainakin nyt ajattelen, että jos kerran kuussakin ottaa lapsia hoitoon, jää itselle kuitenkin vielä ne 29 muuta päivää. Ei ihan kohtuutonta.
Olen yksi tuolla ylempänä kirjoittaneista, joka toivoisi että virkeät 6-kymppiset isovanhemmat jaksaisivat pari kertaa vuodessa ottaa alakouluikäiset lapsemme yökylään. En ole ikinä laittanut lastani virikehoitoon vaan hoitanut isommankin kotona pienemmän syntyessä. Itselläni oli erittäin läheinen suhde isovanhempiini ja sitä olin toivonut omille lapsillenikin. Sitä, että pappa opettaisi nikkaroimaan tai onkimaan ja mamma ottaisi mukaan leipomaan pullaa tai kasvimaalle tonkimaan. Ei mitään sen kummallisempaa. Isovanhempia, jotka olisivat omien vanhempien jälkeen läheisimmät ja turvallisimmat aikuiset, joille lapset voisivat puhua asioistaan ja joiden elämänviisaudesta oppia. Mitään tällaista ei nyt ole, on vain virallisia kahvipönötystuokioita, joissa kysytään ohimennen koulumenestyksestä ja jatketaan sitten omia juttuja. Surullisinta tässä on se, että peli alkaa olla menetetty. Niin kuin moni viisas on tässä ketjussa kirjoittanut, läheinen suhde synnytetään yleensä sieltä ihan varhaisvuosista lähtien ja vain yhdessävietetty aika voi sen luoda. Varmaan voin itsekin peiliin katsoa, olen varmaan tehnyt virheitä tässä itsekin. Mutta on kysytty, pyydetty ja ehdotettu ja kun vastaukseksi tulee omien kiireiden valitteluja tai täystyrmäys, niin ei sitten enää viitsi kysellä. Päinvastoin kuin jotkut täällä uhoavat, minä en katkeroidu enkä missään tapauksessa tule käyttäytymään samoin omia lapsenlapsia kohtaan. Toivon sydämestäni, että saan olla heihin paljon yhteydessä, luoda läheisen ja luottamuksellisen suhteen ja myös auttaa väsyneitä vanhempia. Ainakin nyt ajattelen, että jos kerran kuussakin ottaa lapsia hoitoon, jää itselle kuitenkin vielä ne 29 muuta päivää. Ei ihan kohtuutonta.
Jos läheinen ihmissuhde ei synny ilman, että lapsuudesta asti ollaan yhdessä, niin miten ihmeessä sitä voi perustaa perheen ei-läheisen kanssa?
Toivon, että nämä lapsilleen yökyläilyä (ja silloin yöllä kasvimaanhoitoa ja veneenrakennusoppia isovanhemmilta edellyttävät) miettisivät hetken, miksi isovanhempien pitää auttaa väsyneitä vanhempia vähintään kerran kuukaudessa. Eikö olisi reilua ajatella niin, että ne aikuiset lapset auttaisivat omia vanhempiaan edes kerran kuukaudessa. Heille itselleen jäisi 29 päivää kuukaudessa, jos edes yhden päivän käyttäisi vanhempien (tai isovanhempien) apuna.
Onko se liikaa vaadittu?
Näinkin voi tehdä, menen itse mummolaan lapsen kanssa "yökylään" viikoksi kerrallaan (asuvat 300 kilometrin päässä) Lapsi saa olla isovanhempien seurassa, mutta isovanhemmat eivät joudu ottamaan täyttä vastuuta koko viikosta, itse saan silti lepoa tavallista enemmän ja olen iloinen nähdessäni isovanhempien nauttivan lapsen seurasta. Yksinään en lasta laittaisi viikoksi, mielestäni olisi liian iso vastuu isovanhemmille.
heiltä on turha ollut apuja pyydellä!!hah!!nyt sitten ihmettelevät 12 v poikamme "huonoja" tapoja,hän kun ei halua puhua sanaakaan heidän kanssa esim.skypessä??miksi pitäisi??olis luonu suhteet sillon kun lapsi oli pieni
Appivanhempani ovat sitten taas aivan ihania,he SUORASTAAN loukkaantuvat JOS ei saa lapsia esim.viikonlopuksi..poika just soitti mammalle että tuun sit heti teille 2 viikoks ku tullaan takas suomeen=)mamma sano että senkus tulet vaikka kuukaudeks!He on todella lapsirakkaita,vihjasivat vielä että voisitte ihan hyvin mennä johki lomalle kaksin ja me hoidettais lapsia=).Tämä helpottaa elämää tosi paljon,he ihmettelevät kovasti mun vanhempia joita kiinnostaa ihan muut asiat.Lapset on mun vanhemmille rasite,appivanhemmille elämän suola.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos läheinen ihmissuhde ei synny ilman, että lapsuudesta asti ollaan yhdessä, niin miten ihmeessä sitä voi perustaa perheen ei-läheisen kanssa?Toivon, että nämä lapsilleen yökyläilyä (ja silloin yöllä kasvimaanhoitoa ja veneenrakennusoppia isovanhemmilta edellyttävät) miettisivät hetken, miksi isovanhempien pitää auttaa väsyneitä vanhempia vähintään kerran kuukaudessa. Eikö olisi reilua ajatella niin, että ne aikuiset lapset auttaisivat omia vanhempiaan edes kerran kuukaudessa. Heille itselleen jäisi 29 päivää kuukaudessa, jos edes yhden päivän käyttäisi vanhempien (tai isovanhempien) apuna.
Onko se liikaa vaadittu?
Hohhoijjaa, kärjistykset jo ihan haukotuttavat. En ole naimisissa tarhakaverini kanssa, mutta olen ollut päivittäisessä yhteydessä puolisooni 20 vuotta, suurimman osan siitä ajasta saman katon alla. Lapseni eivät tule koskaan olemaan isovanhempiensa kanssa yhtä intensiivisesti, ellei jotain poikkeuksellista tapahdu. Kasvimaanhoidot ja nikkaroinnit olivat pelkästään esimerkkejä arkisista askareista. Ja sitä, missä määrin olen vanhempiani auttanut erilaisissa yhteyksissä, en ole missään maininnut. Sehän on päivänselvää, että heitä autamme.
En myöskään kirjoittanut itse toivovani, että he auttaisivat kerran kuussa vaan ajattelen itse niin, että omalla kohdallani voisin hyvin hoitaa lapsenlapsiani kerran kuussa, vähintään. Minulle riittäisi mainiosti se, jos lapseni pääsisivät yökylään pari kertaa vuodessa.
Vanhuudenpäivilläsi ystäväsi kuolevat yksi kerrallaan pois. Lapsenlapsesi eivät viitsi sinua tulla katselemaan, kun et ole sinäkään heitä viitsinyt pahemmin katsella. Kuole yksinäsi katkerana. Läheisimmistään pitäisi aina huolehtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...aika monta!
Moni isovanhempi tai vanhempi täällä päivittelee, ettei heillä ole mitään velvollisuutta hoitaa yhtään ketään tai että he ovat oman aikansa ansainneet. No, totta helvetissä ovat ja ei tosiaankaan mitään velvollisuuksia olekaan! EIhän siitä olekaan kyse. Ei täällä kukaan vaadi isovanhempia välittämään tai olemaan kiinnostunut lapsenlapsistaan.
Se, etteivät isovanhemmat ole kiinnostuneita lapsenlapsistaan on mielestäni aivan sairasta, kerta kaikkiaan. Mikä tässä elämässä on tärkeämpää kuin oma perhe lapsineen, puolisoineen ja lapsenlapsineen? Voisiko joku selittää ihan konkreettisesti?
Kyllä minä osaan lapseni hoitaa ja sen mielelläni teen. Olisin vain pirun surullinen lasteni vuoksi, mikäli isovanhempia eivät omat lapsenlapset kiinnostaisi. Isovanhempia lähinnä säälisin.
Ja ei, en usko itsekään vaativani toivottavasti joskus tulevia lapsenlapsiani hoitooni 24/7. Sen sijaan uskon kyllä aktiivisesti haluvani heidän elämässään olla. Se mitä tuo käytännössä tarkoittaa riippuu tietysti monesta tekijästä, kuten vaikkapa asuinpaikoista.
T. Isä ja toivottavasti joskus vaari.
Kun olin itse lapsi, me kaikki serkukset oltiin mummolassa koko kesän. Ja meitä oli varmaan yli kymmenen. Joka kesä sama juttu. Lapset mummolassa, aikuiset kotona.
Ja nyt kun mulla on omia lapsia, niin ei todellakaan sama toimi mitenkään. Kun mun lapset oli alle kouluikäisiä, ei vanhempani suostuneet ottamaan lapsia koskaan. Nyt, kun ovat kouluikäisiä, niin sentään ehkä pari kertaa vuodessa yhdeksi yöksi, mutta sekin on vaikeaa. Enpä juuri ole pyydellytkään juuri siitä syystä.
En tiedä. Ehkä mun äitini vaan ei tykkää lapsista, ei omistaan eikä lapsenlapsistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei pidä lapsenlapsistaan tai omat vanhemmat/appivanhemmat eivät ole tekemisissä paljonkaan lastenlastensa kanssa.
Me oltiin penskana aina mummulassa, ja nyt omat vanhemmat pyytävät lapsia koko ajan luokseen (eivät ole niin paljon kuin saisivat mun vanhempien mielestä olla). Enkä tiedä/tunne yhtään isovanhempia, jotka eivät haluaisi hoitaa lapsenlapsiaan - ennemmin niiden saamisesta kisaillaan. Enkä tunne yhtäkään kaveria, jonka vanhemmat eivät haluaisi lapsenlapsiaan luokseen - tosin jollakin sairaus estää pienten lasten hoidon.
Siksi tuntuu niin omituiselta tämä maailma, jossa minun näkemäni onkin poikkeavaa. Mutta olen onnellinen tästä poikkeavasta tilanteesta.
Silloin kun minä olin pieni, saatiin mennä aika vapaasti. Nykyään ollaan aika lailla tarkempia, ettei vaan mitään satu. Ehkä se rasittaa isovanhempia, vaikka ovatkin paremmassa kunnossa. Meidän mummi on myös ilmoittanut että ottaa korkeintaan yhden kerrallaan yöksi. Vanhin lapsemme ei tosin edes halua mennä, ilmeisesti anopin vastahakoisuus paistaa niin selvästi läpi, että lapsikin huomaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ne vanhemmat tulevat mieleen vasta sitten, kun lapsille halutaa hoitopaikka ja "kokemuksia"? Eikö olisi luonnollista, että koko elämänsä ajan ollaan tekemisissä isän ja äidin kanssa, autetaan näitä, ollaan tukena ja hyvissä väleissä sittenkin, kun on jo muutettu pois kotoa. Käydään maalaamassa taloa, leikkaamassa ruohoa, korjaamassa auto, tullaan muuttoavuksi jne. ihan kysymättä.
Äärimmäisen harva nuori aikuinen tai noin 30v ikäinen käy vanhemmillaan säännöllisesti, pitää tiivistä yhteyttä ja käyttää viikonloppujaan siihen, että vaikka käyttää autotonta äitiä mökillä. Ja pitää nimenomaan yhteyttä pariskunnan molempiin vanhempiin yhtä tiiviisti.
Kun tulee lapsia, onkin systeemi toinen eli ne omasta elämästä sivuun työnnetyt vanhemmat nousevat uuteen arvoon: heille tulee velvollisuus huolehtia lastenlapsista! Uskoisin, että se ei ole mikään miellyttävä tehtävä, jos omat lapset ovat vuosia pitäneet etäisyyttä ja paneutuneet parisuhteensa hoitamiseen sen sijaan, että kahdesti kuukaudessa olisivat tulleet käymään viikonlopuksi.
oli mukana 32-sivuinen ohjekirja siitä, mitä minun tulee tehdä, mitä en saa tehdä ja mikä on ehdottoman tärkeää.
Sen jälkeen en ole pyytänyt uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ne vanhemmat tulevat mieleen vasta sitten, kun lapsille halutaa hoitopaikka ja "kokemuksia"? Eikö olisi luonnollista, että koko elämänsä ajan ollaan tekemisissä isän ja äidin kanssa, autetaan näitä, ollaan tukena ja hyvissä väleissä sittenkin, kun on jo muutettu pois kotoa. Käydään maalaamassa taloa, leikkaamassa ruohoa, korjaamassa auto, tullaan muuttoavuksi jne. ihan kysymättä.
Äärimmäisen harva nuori aikuinen tai noin 30v ikäinen käy vanhemmillaan säännöllisesti, pitää tiivistä yhteyttä ja käyttää viikonloppujaan siihen, että vaikka käyttää autotonta äitiä mökillä. Ja pitää nimenomaan yhteyttä pariskunnan molempiin vanhempiin yhtä tiiviisti.
Kun tulee lapsia, onkin systeemi toinen eli ne omasta elämästä sivuun työnnetyt vanhemmat nousevat uuteen arvoon: heille tulee velvollisuus huolehtia lastenlapsista! Uskoisin, että se ei ole mikään miellyttävä tehtävä, jos omat lapset ovat vuosia pitäneet etäisyyttä ja paneutuneet parisuhteensa hoitamiseen sen sijaan, että kahdesti kuukaudessa olisivat tulleet käymään viikonlopuksi.
KUKA AIKUINEN TULEE LAPSUUDENKOTIIN JOKA 2,VKL???JA NE JOTKA KÄYVÄT USEIN,OMAAVAT HYVÄT VANHEMMAT,JOTKA OVAT OSANNEET PITÄÄ HYVÄT VÄLIT LAPSIINSA JA MYÖHEMMIN LAPSENLAPSIINSA!!KATSO PEILIIN!!
mutta omaehtoisesti ei tarjouduta ottamaan lasta kylään. Isovanhemmilla on kiire, etenkin toinen harrastaa noin 5-6 krt viikossa.
Olisi tosi kiva jos mummo vaikka joskus soittaisi ja kysyisi, voisiko lapsemme tulla vaikka mökille mukaan yöksi tms. Lastenhoitoapua siis onneksemme kysyttäessä saamme (muutaman kuukauden välein), mutta se aloitteellisuus isovanhempien puolelta puuttuu.
Minun vanhempani eivät ota lapsiani yökylään. En ole kysynytkään, koska koen, että aloitteen on lähdettävä heiltä. Sen sijaan hoitavat mielellään joitakin tunteja, kerran jopa 6 tuntia 5 v ja 1v lapsiani. Siitä on minulle iso apu. Käymme kylässä noin joka toinen viikko, ja vanhempani leikkivät lasteni kanssa paljon. En pyydä enempää. Toisaalta en itsekään auta vanhempiani missääna asiassa - vielä pärjäävät hyvin keskenään ja äitini on työelämässä. Veikkaan, että eivät oikein jaksa meluisia lapsia ja ymmärrän sen oikein hyvin.
Anoppi ja appi sen sijaan pyytävät isompaa yökylään usein ja hoitoapuakin tarjoavat, joten ei tarvitse sitäkään pyytää. Isompi lapsi on ehkä joka toinen kuukausi yökylässä ja näemme appivanhempia noin kerran viikossa. Toisaalta myös mieheni auttaa heitä paljon talon ylläpidossa ja erilaisissa pihatöissä, usein ihan pyytävätkin sitä apua. Tämä auttaminen siis toimii puolin ja toisin.
Välillä olen todella onnellinen, kun omia vanhempiani ei tarvitse auttaa, kun aikaa on rajallinen määrä. Mutta kyllä näkee lapsistani, kummat isovanhemmat ovat ne läheisemmät.
Itse haluan tulla auttavaksi isovanhemmaksi. Jos saan sen hirviöminiän, joka antaa puhelinluettelon kokoisen ohjekirjan lapsen hoitamisesta, jätän yökyläilyt väliin, mutta yritän hoitaa silti päiväsaikaan joitakin tunteja. Toivon tosin, että saan luotua hyvät välitä miniöihin niin kuin minullakin on omaan anoppiini. Ymmärrän silti niitä isovanhempia, jotka kokevat, että eivät saa itse mitään takaisin auttaessaan lapsiaan lastenhoidossa. Kyllähän tuo isovanhemmuuskin on rankkaa puuhaa, ja vastavuoroisuus on aika tärkeää.
Ap:lle suosittelisin vähän riman laskemista. Miksi yökylään? Miksi ei illaksi hoitoon? Miksi nykyään tarvitsee aina saada kaikkea heti ja paljon? On aika kohtuutonta arvostella vanhempiaan siitä, että nämä jättivät lapsensa isovanhempien hoitoon eivätkä nyt isovanhempina ota lapsia hoitoon. Ehkä kyse onkin juuri siitä, että ne lapset oli aikanaan pakko jättää hoitoon ja huono omatunto soimaa siitä vieläkin. Eivät ehkä halua lastenlapsilleen samaa kohtaloa...
Miksi ne vanhemmat tulevat mieleen vasta sitten, kun lapsille halutaa hoitopaikka ja "kokemuksia"? Eikö olisi luonnollista, että koko elämänsä ajan ollaan tekemisissä isän ja äidin kanssa, autetaan näitä, ollaan tukena ja hyvissä väleissä sittenkin, kun on jo muutettu pois kotoa. Käydään maalaamassa taloa, leikkaamassa ruohoa, korjaamassa auto, tullaan muuttoavuksi jne. ihan kysymättä. Äärimmäisen harva nuori aikuinen tai noin 30v ikäinen käy vanhemmillaan säännöllisesti, pitää tiivistä yhteyttä ja käyttää viikonloppujaan siihen, että vaikka käyttää autotonta äitiä mökillä. Ja pitää nimenomaan yhteyttä pariskunnan molempiin vanhempiin yhtä tiiviisti. Kun tulee lapsia, onkin systeemi toinen eli ne omasta elämästä sivuun työnnetyt vanhemmat nousevat uuteen arvoon: heille tulee velvollisuus huolehtia lastenlapsista! Uskoisin, että se ei ole mikään miellyttävä tehtävä, jos omat lapset ovat vuosia pitäneet etäisyyttä ja paneutuneet parisuhteensa hoitamiseen sen sijaan, että kahdesti kuukaudessa olisivat tulleet käymään viikonlopuksi.
KUKA AIKUINEN TULEE LAPSUUDENKOTIIN JOKA 2,VKL???JA NE JOTKA KÄYVÄT USEIN,OMAAVAT HYVÄT VANHEMMAT,JOTKA OVAT OSANNEET PITÄÄ HYVÄT VÄLIT LAPSIINSA JA MYÖHEMMIN LAPSENLAPSIINSA!!KATSO PEILIIN!!
niin sitten käy siellä kahdesti kuussa jo ennen, kuin saa ne lapset!
oli mukana 32-sivuinen ohjekirja siitä, mitä minun tulee tehdä, mitä en saa tehdä ja mikä on ehdottoman tärkeää.
Sen jälkeen en ole pyytänyt uudestaan.
joko miniäsi on nuori ja ihmisenä kypsymätön tai sitten sinä olet urpo!Jos olisit aikuinen,olisit kkiittänyt ohjeista ja keskittyny lapseen.oikeesti sua ei ees lapsi kiinnosta,kun turhaannut noin ja kostat lapselle...voi mkä urpo!!!!!!!!!!!ehkä sittenkin haluat vain omaa mukavuutta..
Vanhemmilleni telkun katselu ja omat rutiinit ovat hyvin paljon tärkeämmät kuin me lapset ja lapsenlapset. Asun n. 5 km päässä silti käyn lasteni kanssa vanhemmillani vain n. kerran kuussa tai harvemminkin. Ei kiinnosta kun ei heitäkään tunnu kiinnostavan. Hyvä jos äitini viitsii telkkua sammuttaa. Mikä syy siellä sitten käydä??