Miksi vanhempien pitää saada omaa aikaa lomalla?

Minulla on vaativa erityislapsi (saamme korkeinta vammaistukea) ja vaativa duuni, työpaikassa jossa on ollut useita YT-kierroksia kahden viime vuoden aikana. Minun on aivan pakko levätä tänä kesänä, tai muuten en jaksa tulevaa vuotta siinä sirkuksessa johon kuuluu Kelan byrokratiaa, lapsen terapioita ja uusia työhaasteita.



Kokemuksesta tiedän, että tuo kahdenkeskinen aika miehen kanssa tekee minulle erittäin hyvää. Matkustamme jonnekin, missä kukaan ei puhu suomea, saa istuskella katukahviloissa ja hotellissa voi makoilla vaahtokylvyssä.



Teen 360 päivää vuodessa työtä, ansiotyötä ja vaativan lapsen hoitoa, joten piru vie 5 päivää vuodessa haluan vain olla.

Minusta alpset ovat osa perhettä, he osallistuvat perheen juttuihin aj elämä rakennetaan en mukaan mitä lasten kanssa voi tehdä.



Töihin lapsia ei voi ottaa mukaan joten heidät on vietävä hoitoon. mutta kun ollaan lomalla niin tietenkin lapsetkin ovat

muun muassa siitä, että lapsen kanssa ei osata olla rennosti. "Lapsen ehdoilla" tulkitaan monessa perheessä niin, että kun lapsi keksii haluta jotakin, vanhemmat pomppaavat niiltä sijoiltaan seurustelemaan piltin kanssa. Ikäänkuin pinnistellään suorittamaan Hyvää Äitiyttä ja se, sehän uuvuttaa ihan hurjasti. Oikeasti lapselle voi ja PITÄÄ sanoa, että nyt en leiki vielä kanssasi, haluan lukea lehden ensin. Sen jälkeen leikitään. Lapsen PITÄÄ saada olla jouten ja kyllästyä. Käytän tietoisesti sanaa SAADA, koska moni nykyäiti ei kestä sitä, kun lapsi marisee, ettei ole mitään tekemistä. Jos koko elämä on äidin valmiiksi ideoimaa ja ohjaamaa tekemistä tai harrastuspiireissä juoksemista (joissa sielläkin on aikuinen ohjaamassa tekemistä), luovuus ei kehity samalla lailla kuin jos lapsella on tylsyyden motivoimaa ideointia, vapaata aikuisen ohjauksesta ja ideoinnista. Toinen ajan ilmiö, joka liittyy tuohon on, että nykyaikuinen ei kestä velvollisuuksia. Velvollisuus on kirosana, ja estää vapaan olemisen ja hedonistisen nautinnon. On VELVOLLISUUS joutua ruokkimaan kersa, kun itse aikuisena voisi hyvin elää yhdellä aterialla päivässä... oikeasti lapsikin kestää hyvin sen, että toisella aterialla syödään vähän kevyemmin, mutta kun äiti on neuvolasta kuullut, että kaksi lämmintä ateriaa pitää olla (vrt. ykköskohta)... Kolmas ajan ilmiö on, että kasvatus katsotaan asiaksi, jossa päävastuu on jollakin muulla kuin vanhemmalla sitten, kun lapsi on jo päivähoidossa/koulussa. Kuvitellaan, että päiväkoti on järjestelmänä luotu perheitten palvelijaksi, eikä että päivähoito on luotu mahdollistamaan vanhempien töissäkäynnin. Neljäs seikka on, että lapsen ajatusmaailmaa ei vieläKÄÄN arvosteta. Lapsen huvit ja ajatukset ovat jotain naurettavaa ja vähäpätöistä, vähempiarvoista kuin aikuisten. Siksi esimerkiksi lapsen kanssa lomailu koetaan riipaksi: "eihän lapsen kanssa voi tehdä MITÄÄN KIVAA". Mitä se kiva olisi, jota ei voi lapsen kanssa tehdä - kulkea kapakoissa tai harrastaa miehen kanssa yhtä aikaa riippuliitoa... Kun vain ihmiset oppisivat hiljentämään hiukan tahtia. Elämään muutaman vuoden hiukan toisin kuin ennen lapsia. KOKONAAN ei lapsen ehtoihin tarvitse sopeutua, vähemmälläkin pingotuksella voi elää oikein hyvin ja lapsikin nauttii, kun aikuinen on hänestä kiinnostunut aidosti silloin, kun on hänen kanssaan (eikä suorita sitä leikkiä hampaat irvessä ja puoliksi vastentahtoisesti). Oikeasti on oikein antoisaa havaita, miten lapsi iloitsee yllättävistä ja "pienistä" asioista. Museoissa voi kuljeskella pienenkin lapsen kanssa, kun pitää mehutaukoja. Ruuan kanssa voi lapsenkin läsnäollessa juoda viiniä. Luonnossa samota lapsenkin kanssa, kun ei ahnehdi maraton-mittaisia matkoja.

Loistava kirjoitus! Komppaan! T:Pk:n täti ja äiti

He ovat jo koululaisia, joten päiväkotiin en voi heitä jättää oman lomani ajaksi. Onneksi on mummola mihin saan lapset aina silloin tällöin, niin saan omaa aikaa niiden akkujan lataamiseksi, jotta jaksan taas sitä arkea.

Ymmärrän kyllä, itsekin pienten lasten äitinä, että loppumaton ruoanlaitto ja lasten ehdoilla meneminen voi välillä väsyttää.Mä olen silti sitä mieltä että aikuiset on tossa asiassa tosi itsekkäitä. Jos koko vuonna on nähnyt lapsiaan lähinnä klo 16-21, eikö loma olisi juuri oikea aika antaa laatuaikaa lapsilleen työn sijasta? Olla vaan ja tehdä mitä mieleen tulee -lasten kanssa.

24/7 valvontaa tarvitseva, aistiyliherkkyyksistä ja ylivilkkaudesta + impulsiivisuudesta kärsivä 4-vuotias on kaikkea muuta kuin mukavaa lomaseuraa. Ylivilkkautensa vuoksi lomailusta ei tule mitään, kun koko ajan pitäisi olla tekemistä- ja nyt ei ole kyse siitä, etteikö saisi olla tylsää vaan kun lapsen aivot eivät ns. kestä "vapaata aikaa"...mitä lomaa se sellainen on terveelle aikuiselle?



Minusta on kerrassaan kummallista, miten suomalaisilla aina löytyy aikaa syyllistää itseään ja kanssaeläjiään, milloin mistäkin.

Minulla on vaativa erityislapsi (saamme korkeinta vammaistukea) ja vaativa duuni, työpaikassa jossa on ollut useita YT-kierroksia kahden viime vuoden aikana. Minun on aivan pakko levätä tänä kesänä, tai muuten en jaksa tulevaa vuotta siinä sirkuksessa johon kuuluu Kelan byrokratiaa, lapsen terapioita ja uusia työhaasteita.

Kokemuksesta tiedän, että tuo kahdenkeskinen aika miehen kanssa tekee minulle erittäin hyvää. Matkustamme jonnekin, missä kukaan ei puhu suomea, saa istuskella katukahviloissa ja hotellissa voi makoilla vaahtokylvyssä.

Teen 360 päivää vuodessa työtä, ansiotyötä ja vaativan lapsen hoitoa, joten piru vie 5 päivää vuodessa haluan vain olla.

Itselläni on lievästi autistinen lapsi ja häntä vajaat kaksi vuotta vanhempi temperamenttinen varhaisteini. Vaativa työ. Elämä ON oikeaa hullunmyllyä. Meillä ei ole minkäänlaista turvaverkkoa, ei mummolaa, jonne saisi lapset hoitoon joskus - onneksi molemmat ovat jo koululaisia, joten kotona sitä omaa rauhaa saa sentään välillä (toisin kuin sinä?).

Me olemme reissanneet lasten kanssa. Siis myös sen rutiineihinsa kovin kiintyneen autistisen. Ja kas: nyt hän alkaa olla jo aika joustava matkaaja, mutta se vaati vuosien työtä (ulkomaanmatkoja noin 2-3 krt/vuosi). Pelkästä kotonakykkimisestä olisi mennyt närvi.

Minusta on aivan ok hommata kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa, kunhan se ei tapahtu lasten kustannuksella. Siitä tässä ketjussa oli kyse, eikös? Eli ei niin, että lapset ovat täyspäiväisesti hoidossa ja vanhemmat makaavat kotona.

Kyllä: sekin voi olla joidenkin jaksamiselle elintärkeää, mutta minusta se vaan pitäisi pystyä järjestämään toisin.

-13-

Erityislapsen vanhemmat ja koululaiset ovat asia erikseen. Eiköhän tämän ketjun aloituksessakin tarkoitettu pääasiassa tilannetta, jossa vanhemmilla on esim. neljä viikkoa kesälomaa, ja siitäkin ajasta lapsi joutuu olemaan vielä viikon päiväkodissa, jotta vanhemmat saavat kahdenkeskistä aikaa.

Meillä lomat lomitetaan niin, että meillä vanhemmilla on vain jokunen viikko yhteistä lomaa, jolloin päiväkoti-ikäisen lapsen loma on pitempi kuin kummallakaan vanhemmalla. Me emme kuitenkaan pidä pelkästään vanhempien keskinäistä lomaa. Lasketaanko tähän samaan kategoriaan myös se, kun äiti/isä on lomalla koululaisten kanssa ja nuorimmaisin hoidossa toisen vanhemman ollessa töissä? Näin meillä kyllä on tänä kesänä. Muut hurvittelevat ja pikkuraasu on hoidossa. Toisaalta ehkä koululaisetkin ansaitsevat joskus äidin/isän huomiota ilman kaiken ajan vievää taaperoa?

alkuperäisessä "hylätään" lapset, mutta tässä tapauksessa vain taapero hylätään, kun muut viettää lomaa, hyi!

Siis kaksi viidestä viettää normaaliarkea ja kolme viidestä huvittelee.

Voisihan taaperonkin ottaa kaupunkilomalle, mutta jotenkin tuntuu, että se nauttii kuitenkin enemmän päiväkodissa olosta kuin suurkaupunkielämästä rattaissa istuen. Ja toisaalta mukana ollessaa rajoittaisi huomattavasti muiden kulkemista.

Väkisinkin touhukas taapero vie paljon huomiota perheessä. Onko vanhemmilla lapsilla oikeus nauttia taaperottomasta ajasta isän tai äidin kanssa?

mutta miksi se päiväkoti on joillekin niin kauhea asia, että sinne oikein JOUTUU menemään?



Tällä vain tarkoitan, että kaikille lapsille se ei ole kamala paikka. Jotkut saattavat pitää päiväkodista.



Totta kai lapsella on oikeus myös lomaan ja kotona oloon. Mutta mun mielestä on järkyttävää hysterisointia, että joutuu päiväkotiin. Ihan kuin se olisi joku rangaistuslaitos.



Ja jos vanhemmat ovat keskenäisen loman tarpeessa ja se järjestyy siten, että lapsi on esim mummilla (mutta koska mummi käy töissä, niin lapsi on päivät hoidossa), niin mikä on ongelma. Meidän lapsi olisi tosi innoissaan, jos mummi kävisi joka päivä hakemassa ja viemässä ja pääsisi vielä mummille yökyläänkin-

mutta esim. yksi lomapäivä tai -ilta voisi kannatella avioliittoa jo pitkälle, ja siten olla lopulta lapsillekin hyvä. Viikko on sit jo eri asia.

joiden mielestä lapsi menee heti just pilalle jos se joutuu olemaan vaikka mummolassa 5pv/vuosi kun äiti ja isi lomailevat. Katsokaa kokonaisuutta!



Joku yksittäinen viikko koko vuoden mittakaavassa ei ole MITÄÄN. Varsinkin jos lapsen/lasten hoitajana on yleensä esim. isovanhemmat tai joku muu läheinen ihminen, joiden kanssa lapset, ainakin meidän, tykkäävät viettää aikaa muutenkin.



Vaikka äitiyttä tai vanhemmuutta ei suorittaisikaan ja osaisi ottaa rennosti, niin se ei silti ole sama asia olla reissussa lasten kanssa kuin vaikka kahdestaan miehen kanssa. Jos lapsille on läsnä se 51 viikkoa vuodesta niin ei se perhe-elämä siitä yhdestä erikseen vietetystä vuodesta pirstaloidu.