Olen 34-vuotias vapaaehtoisesti lapseton, sanoisitko minulle että "kyllä se mieli vielä muuttuu"?

kun nämä "en ikinä halua lapsia"-ihmiset luuhaa täällä vauvapalstalla :D

ihmisillä on erilaisia syitä olla lapseton, joten en koskaan kysy lapsien tulosta keneltäkään. Jos itse kertoo, niin asiasta voi toki keskustella.

Ihmetyttää, mikä tuo syyllistäminen on puolin ja toisin, mutta vielä enemmän ihmetyttää, että miksi tulla kertomaan lapsettomuudestaan VAUVA-foorumille? Ehkä olisi parempi yrittää saada niitä lapsia, ettei olisi aikaa turhiin provoamisiin. Omalta kohdalta voin sanoa, etta 36-vuotiaaksi ehdin elää haluamatta lapsia, tai niin ainakin uskottelin itselleni ja nyt sellainen, näin melkein nelikymppisenä, tuolla kuitenkin on elämään uutta sisältöä tuomassa ja opettamaan oikeata vastuuntuntoa.

34 vuotiaana vielä ihan ok sanoa, että ehtii se mieli vielä muuttua. Tiedän monta 34v jotka haaveilee ensimmäisestä lapsesta jossain vaiheessa vielä.

Se on jokaisen oma asia, haluaako lapsia vai ei. Itsekään en halua koskaan lapsia (ikää 25 v.), ja siihen ei ole kellään mitään sanomista.

Minuakin ihmetyttää tämä syyllistäminen ja tuomitseminen. Eikä pelkästään tässä asiassa.



Minusta kirjoitus ei ole provo vaan vapaaehtoisesti lapsettomat ihan todella joutuvat kokemaan mitä kummallisempia kyselyitä. Ystäväni ei aio ikinä hankkia lapsia ja hän ei tästä asiasta juurikaan kenellekään puhu. Kuitenkin päätös on vakaa ja uskon siihen täysin( noin 25 vuotta olemme tunteneet ). Heillä myös mies on käynyt vasektomiassa.



Kuitenkin työkaverit, sukulaiset, puolitutut jopa taksikuskit ovat ottaneet tehtäväkseen kysellä vauvasuunnitelmista. Mikään yksinkertainen vastaus 'emme ole niitä aikoneet hankkia' ei riitä. Kaikki tantat tuntuvat tietävän paremmin mitä ystäväni oikeasti haluaa ja mihin hän lopulta päätyy.



Ehkäpä on ihan hyvä herätellä äiti-ihmisiä näkemään se toinenkin puoli.



Lisäksi vielä eräs pointti. Eräs sukulaismies oli ottanut elämäntehtäväkseen kiusata sukulaistyttöjä/naisia utelemalla mies- ja vauva-asioista. Rasittavuuteen asti. Kunnes lopulta selvisi, että serkkuni oli pitkään kärsinyt lapsettomuudesta. Kun se kauan odotettu lapsi sitten syntyi, ei vauva selvinnyt elossa kuin 3 kuukautta. Siihen loppui vauvakyselyt meidän suvussa.



Miksei toisten valintoja voitaisi vain kunnioittaa? Ja pitää tuomitsevat mölinät omassa massussa?

... kyllä olen todennut, että yli 40-vuotiaat lapsettomat naiset esimiestehtävissä ovat usein (pystyn luettelemaan todellakin monta tapausta) jotenkin hankalia tai erikoisia persoonia. Ikään kuin puuttuisi joku nappula, joka useimmilla muilla, sukupuoleen katsomatta, on.

Eli minkä ikäisenä nainen on vihdoin uskottavasti lapseton? Vaihdevuosien jälkeen?

Muita vastauksia lukematta vastaan, että en toki sanoisi, mutta ajattelisin kyllä. Sitten kun sinulla on 10 vuotta enemmän ikää ja lastentekoikä ohi, alkaisit olla "uskottava". Toki silloin ajattelisin, että kadut jossain vaiheessa, kun et tullut aikanaan lapsia hankkineeksi.

Ihmetyttää eniten se, miksi pitäisi niin uskottava olla. Elä omaa elämääsi ja anna muiden elää omaansa, lapsilla tai ilman.

lapsenlapsiin, sano mun sanoneen :)

ja hoitaa vanhuksena (kun ei niitä ole nuorempanakaan halunnut)? Silloin vielä vähemmän niitä lapsia haluaa hoitaa kun ei ole edes omia

jotain perää on kuitenkin sanonnassa "älä koskaan sano ei koskaan". Se pätee koko elämään, ei vain lapsiin. Mustavalkoisuus asian kuin asian kanssa on elämän kaventamista ja rajoittamista omalta itseltään. Sellaisen näkeminen tekee aina surulliseksi.

Minulla on yksi ystävä, joka avoimesti myöntää, ettei tule "tekemään" lasta koskaan. Ikää on nyt 36 vuotta, mutta keskusteluja on asian tiimoilta hänen aloitteestaan käyty jo kymmenen vuoden ajan (ollaan tunnettu toisemme n. 13 vuotta).



Hänen kohdallaan olen uskonut jo ihan alusta asti, että päätös pitää. Siihen on useita syitä:



1) hän ei ole valmis sitoutumaan vakavaan parisuhteeseen nuuruuden huonojen kokemuksien takia, joita tosin on yrittänyt paikata terapialla. Poikakavereita hänellä kyllä on, mutta esim. saman katon alle muuttaminen tuskin tulee koskaan onnistumaan. Suhteet ovat myös varsin lyhyitä. Pisin tässä 10 vuoden aikana on kestänyt n. 7 kk.



2) terveydelliset syyt. Hän saattaisi selvitä raskaudesta ihan "kunnialla", mutta vauva-aika valvomisineen voisi olla ylivoimaista yksin ja tämä yhdistettynä kohtaan 1 on BINGO.

Tuo on jokaisella henkilökohtainen valinta.



Tosi on kuitenkin, että monet katuvat valintaansa jossain vaiheessa. Meillä on lapseton täti, jolla ikää yli 50 v. Viihtyy kyllä yksinään ja on yleensä sinut tuon yksinäisyytensä kanssa, mutta toisinaan, erityisesti juhlapyhinä on vaikeaa.



Mä luulen, että se yksinäisyys ottaa joskus koville. On juhlapyhiä, jolloin se perheen olemassaolo korostuu. Joulu on yksi tällainen.

Ihan takuulla jokainen äitikin miettii jossain elämänsä vaiheessa, että olisipa elämä helpompaa ilman lapsia. Ajatus voi olla nopea, mutta kuitenkin. Sama juttu lienee lapsettomilla.



Samoin aika voi kullata muistot. Kuusikymppinen täti voi kaivata niitä lapsenlapsia, jotain voisi paijata hetkellisesti, mutta skipata kaikki ikävät velvollisuudet. Sama täti vaan unohtaa sen, ettei ole missään elämänsä vaiheessa ollut valmis elämään sitä oikeata vanhemman elämää. Kaikkea ei voi saada.

Minun mielestä ei ole sopivaa eikä asiallista toisten lapsentekoa tai tekemättömyyttä kysellä. Ei ihan ole minun asia miten muut elämänsä elävät. VArsinkaan kun lapsettomuus on yleistä, niin ei voi tietää kuinka kipeä asia on sinulle.

Mun puolesta sä saat olla rauahssa lapseton, kunhan et tule selittämään miten sä VIHAAT lapsia tai et pidä lapsista tai kuinka lapset on sellaisia ja tällaisia ja lapsiperhe-elämä on jotain tietynlaista.

Koska sen jälkeen mä jaksan kyllä kertoa, kuinka kaikki vapaaehtoisesti lapsettomat on itsekkäitä ja opmassa lapsuudessaan traumatisoituneita idiootteja, joiden elämä on sisällötöntä röhnää.

Tosta on muuten olemassa tutkimuksiakin et

Vanhukset joil ei ole lapsia tai lapsenlapsia ovat onnettomampia kuin ne joilla on. Ne joilla on paljon, ovat entistä onnellisempia.

Eli tein lapsia ihan varmuuden vuoksi et ois sitten vanhana hauskempaa :)

että kaikkein onnellisimpia elämäänsä ovat vapaaehtoisesti lapsettomat pariskunnat :)

Eli mieluummin onnellinen aktiivielämä ja surkea vanhuus kuin surkea aktiivielämä ja onnellinen vanhuus. Etenkin, kun kukaan meistä ei tiedä koska elämä loppuu.

Kyllä se viimeisin tutkimustulos on se, että kaikkein onnettomin ihmisryhmä ovat pienten lasten vanhemmat. Ja onnellisimpia ovat lapsettomat pariskunnat, mutta vain alle 40-vuotiaana. Kaikkein onnellisin ihmisryhmä ovat yli 40-vuotiaat 3 lapsen vanhemmat.

Eli lapsettomat pariskunnat eivät ole onnellisimpia kuin lyhyen hetken, sen ajan kuin ikätovereilla on niitä pieniä lapsia. Asetelma kääntyy päälaelleen kun ikää tulee, ja kyllä 40-vuotiaskin minusta vielä ihan aktiivielämää elää.

en ole katunut hetkeäkään enkä 100% varmasti tule koskaan katumaankaan.

Ainoa, mikä on 100 % varmaa on se, että et todellakaan voi tietää tuletko katumaan vai et.

Huvittavia nämä velat vs. lapselliset -keskustelut, joissa kumpikin puoli pyrkii kaikin tavoin pönkittämään omaa elämänvalintaansa. Johtuu siitä, että velat yrittävät pönkittää sitä, että eivät koskaan ikinä halua lapsia ja lapsia hankkineet todistella näille ja itselleen, että kyllä tämä nyt hyvä valinta oli. Ihminen, joka on sinut oman valintasa kanssa (oli se kumpi tahansa) ei koe tarvetta käydä tämmöisiä keskusteluja.

Mutta ajattelisin kyllä mielessäni, että älä nyt vain hyvä ihminen ala niitä pykäämäänkään enää, ettei tarvitse olla mummoäiti : D

lapsettomia/lapsellisia kuin haluavat. Ymmärrän oikein hyvin vap.eht. lapsettomia sillä on siinä ihana vapaus tulla ja mennä, mitä äidillä/isällä ei ole niin kauan kuin lapset asuvat kotona eli pitkän aikaa.

Enkä olisi sanonut silloinkaan, kun olit kymmenen vuotta nuorempi.



Pidän tuollaisia kommentteja erittäin epäkohteliaana.