Olen ihan hajalla hirveän sukulaisvierailun jälkeen - riehuva taapero

että se niin kauaa kestää teillä, kuin mitä täällä... :) Meillä koko "alkuaika" oli vaikeaa, lapsi nukkui ensimmäisen kokonaisen yönsä reilu 3-vuotiaana, senkin jälkeen heräsi parhaimmillaan vielä viidesti... Iltaisin nukahtamiseen meni toisinaan kuusi tuntia, pari tuntia oli jo helpotus ;)



Mutta näin pitkällisesti kokeneena sanoisin, että helpota elämääsi, älä mene mihinkään vieraisille, joissa joudut vain pakolla olemaan ja stressaamaan. Jos menet, lähde kun meno villiintyy (tyyliin johonkin naapurille). Kutsu mielummin ihmisiä teille, ei tarvitse panikoida, jos jotain vaikka hajoaakin... :)

Myöskin kotiinlähtö helpottuu, kun kotiin ei tarvitse lähteä - meillä sekin asia oli jotain äärettömän hirveää, usein itkinkin viimeistään siinä kohtaa, kun pääsimme kotiin. Emme usein käyneet missään julkisilla, mutta niinäkin parina hassuna kertana kerran joku mummo huusi, että "miksi niitä kakaroita pitää tuoda huutamaan busseihin" ja kerran meidät heitettiin kesken matkaa ulos, kun lapsi raivosi...



Luojalle kiitos ne ajat ovat ohi.

vaan vahditaan ja komennetaan lasta. On se nyt kumma, ellei 2-vuotiasta saa tottelemaan. Siinä tapauksessa pidetään lapsi sylissä tai ollaan kotona.

Syy on aina vanhemmassa, jos lapsi käyttäytyy huonosti. Erityislapset ovat toki toinen juttu.

ainakaan toista vastaavaa en ihan heti aio järjestää vapaaehtoisesti. Sukulaisilta tosin saa odottaa palautetta vielä pitkään, harmittaa sekin. Muiden kiltit tyttölapset toimivat aina kuin unelma tietenkin.



Koirahäkin ehdottajalle: vähän samoilla linjoilla aloin olla itsekin. Miksi nykyään ei ole enää leikkikehiä?? Se olisi rauhoittanut tilannetta oikeasti edes hetkeksi. Matkasänkyyn telkesin pari kertaa kun oli pakko päästä vessaan tms.



Sen lisäksi, että nämä tilanteet ovat sillä hetkellä ihan järkyttäviä, niin pelottaa oikeasti, että tuleeko tällaisesta tapauksesta kunnon ihmistä ikinä?? vai onko se kirjoittaja oikeassa, joka sanoo että minulla on pahoja ongelmia luvassa jatkossa, jos en nyt saa tenavaa kuriin ja järjestykeen.



Kotona elämä menettelee, täältä on kaikki mahdollinen raivattu pois ja teljetty piiloon, mutta kyläpaikoissa en pysty toisten koteja muuttamaan. Maljakot yms. ilmeiset voin nostaa pois, mutta keittiön liukuovea en pysty telkeämään jne.



ap

Täällä samanlainen menijä, ikää pian 2. Onneksi on jo toinen lapsi ja otamme rennosti. Uskon että ensi vuonna tilanne on jo helpomi. Tällä hetkellä emme käy missään kylässä. Käyn vain yksin, ulkoilemme paljon ja näemme nyt kesän aikana tuttaviamme esim aidatuissa puistossa, jossa lapsi voi liikkua vapaasti ja tekemistä riittää.

Jos on pakko mennä jonnekin ihmisten ilmoille otan kannettavan dwd:n mukaan tai jotain pientä syötävää. JOs esim on pakko odottaa lääkärin vastaanotolle pääsyä. Jotenkin ajattelen että pian tämä vaihe on ohi, ja paljon auttaa se, että käyn itse osapäivätöissä. Näen ihmisiä töissä joten lopun ajan voin olla kotona

Sitä saatat joutua muuten tekemään pidempäänkin, vaikka suurin osa uhmasta helpottuisi. Ehkä tää lapsi ei tylsyyttä kestä myöhemminkään ja jos kyläilyt yms. kestää pidempään alkaa häröillä. Meillä kun on useampi lapsi, saattavat alkaa riehumaan, jos kyläilyt käyvät tylsiksi. Kotona jaksavat tylsyyttä paremmin. Jos kyläreissun vähän suunnittelee ja käskee lapset ulos(siis esim. 6vuotiaan) kun riehunta alkaa, pääsee helpommalla. Ei nälkäisenä ja väsyneenä kylään, eikä kauppaan. Tämä tarkoittaa helposti sitä, että ei lasten kanssa kauppaan ollenkaan, paitsi lauantaina ja sunnuntaina päivällä. En tiedä miten en paremmin osaa lapsia rajoittaa ja kasvattaa, mutta yritän saada lasten energioita rajoitettua, ettei kovin paljoa muita häiritä. Mulla nuo kaksi vanhempaa on semmoisia jänteviä energiajäniksiä, nuorin rauhallisempi.

Muuten en osaa kommentoida, mutta noita leikkikehiä löytyy kyllä edelleen. Ainakin mä löysin äaken googlettamalla :) Tällä mietitty kans tuota koiran ja vauvan takia...

Sen lisäksi, että nämä tilanteet ovat sillä hetkellä ihan järkyttäviä, niin pelottaa oikeasti, että tuleeko tällaisesta tapauksesta kunnon ihmistä ikinä?? vai onko se kirjoittaja oikeassa, joka sanoo että minulla on pahoja ongelmia luvassa jatkossa, jos en nyt saa tenavaa kuriin ja järjestykeen.

Kotona elämä menettelee, täältä on kaikki mahdollinen raivattu pois ja teljetty piiloon, mutta kyläpaikoissa en pysty toisten koteja muuttamaan. Maljakot yms. ilmeiset voin nostaa pois, mutta keittiön liukuovea en pysty telkeämään jne.

ap

Meillä keskimmäinen lapsi oli tuollainen ikiliikkuja juuri vajaa kaksivuotiaana. Sai komeita raivareita, oli ylivilkas jne. Olimme jonkun aikaa sujuvasti käymättä _missään_ missä oli odotettavissa, että lapsen kanssa on hankalaa.

On nyt 15-vuotias ja vallan mainio murkku :). Tasoittui reilun kahden vuoden ikäisenä, on fiksu ja mukava ja ihan hyväkäytöksinen.

Kyllä se siitä! Kunhan vaan jaksat olla johdonmukaisesti rajoja pitävä JA pidät samalla huolen, ettei lapselle tule pelkkiä "ei" kokemuksia eikä oloa, että hän olisi jotenkin huono/tuhma tms.

hei!

ihan normaalia tuo on,meillä vuosi sitten samanlainen meno poika nyt 3 vuotta ja 1kk vanha ja ei tietoakaan siitä kahelista menosta:) viime lauantaina olin pojan kanssa parturissa, istuttiin viereisillä tuoleilla operoitavina:=)en olisi ikinä uskonut meneväni hänen kanssaan parturiin ja vielä että samaan aikaan itsekin leikkautan hiuksiani:)nyt meidän kuopusm tyttö 2 vuotias ja vielä pahempi tapaus kun veljensä:)kaikesta selviää, juhlat on kamalia kun ei pystry itte kun juosta vintiön perässä ja vahtia ettei riko mitään tai pure tai töni toisia huh:)

Ei kannata ottaa niin vakavasti noin pienen toilailuja, vaikka se kaikki voimat viekin. Jotkut on villimpiä kuin toiset, ja myöhemmin elämässä lapsi voi päästä pitkällekin jos on noin energinen.



Ja stiten sukulaisten antamasta palautteesta; jos he tosissaan ajattelevat, että lapsesi käytös on kurin puutetta (vaikka ovat nähneet että yritit kaikkesi) niin joko he ovat elämästä ihan vieraantuneita, tai sitten haluavat vain päteä omilla kasvatutaidoillaan (jotka muuten empatian suhteen ei taida olla kovin hyvät ;). Ei lapsi ole mikään muovailuvahaklöntti josta superäiti muovailee kasvatuksella täydellisen yksilön, vaan jokainen syntyy tänne just omana itsenään.



Kaverini lapsi on juuri tuollainen kuin mitä kerroit omasta lapsestasi. Pidän hänestä kovasti ja hän on aina tervetullut meille koheltamaan. Vierailuja auttaa kovasti se, että ensin otetaan lapseen kunnolla kontakti; esimerkiksi fröbelin palikoiden dvd soimaan ja kaikki aikuisetkin tanssii parit kipaleet. Sitten lapsille (meillä samanikäiset pojat siis) jotain mukavaa tekemistä (esimerkiksi saippuakuplien puhaltelu pihalla on molemmista lapsista hauskaa, vielä kun koira yrittää napata kuplia) ja sitten vaan rentoudutaan. En ole koskaan ajatellut, että tämän lapsen kanssa ei oltaisi oltu johdonmukaisia tai pidetty kuria, koska tiedän että näin ei ole. En ole myöskään ikinä pitänyt kaveriani jotenkin epäonnistuneena kasvatuksellisesti. Päin vastoin, tuosta lapsesta pidetään paljon parempaa huolta kuin mitä minä pidän omasta lapsestani.

joka nyt 5v:nä alkaa olla rauhoittunut, mutta perusluonteeltaan on juurikin tuollainen "provoaja". Menee tahallaan tekemään kiellettyjä juttuja ja katsoo suoraan silmiin niin että varmasti näen. Hakee siis huomiota ja parhaiten on auttanut se, että olen laittanut vähän isompana huoneesensa katseeni ulottumattomiin jäähylle, siellä ei saa huomiota. Toinen tärkeä juttu on positiivinen huomio ja sitä kannattaa antaa ja paljon kun lapsi tekee hyviä juttuja.

En voisi kuvitella, että sosiaaliset kontaktit jäisivät pois lapsen huonon käytöksen vuoksi.

Taaperoa saa oikeasti kieltää samastakin asiasta sen miljoona kertaa ennen kuin alkaa oppi mennä perille. Meillä oli myös sitä, että pisti kielletyn homman leikiksi eli tiesi tekevänsä kiellettyä, sitten oikein naureskeli ja katsoi vanhempiin päin samalla, kun teki. Yritti kääntää asian leikiksi ja itsellä jos pokka petti tuossa, että alkoi hymyilemään/nauramaan, niin kierre oli valmis.



Kieltämistä ja jäähyjä äidin sylissä harrastettiin meilläkin runsaasti. Ole kärsivällinen ja systemaattinen ja pidä pokka. Älä lähde lapsen tuholaisleikkiin mukaan, vaan ohjaa esim rakentamaan palikoita.

Meilläkin lapset alkavat kiukutella heti enemmän, jos näkevät, että minä hermostun. Kai ne tuntevat olonsa jotenkin turvattomiksi silloin, ja se ilmenee noin. En tiedä, kun en ole mikään psykologi, mutta selvästi nopeammin se riehuminen loppuu, jos itse pystyy olemaan normaalisti. Koita vaikka hassutella jotain, kun lapsi tekee tuhmuuksiaan. Ei ole helppoa, tiedän.

Meillä on myös vilkas 1,5-vuotias, ja miehen kanssa pidämme vuorotellen häntä väkisin sylissä, jos on pakko olla jossain poikaa pitkästyttävässä paikassa. Eivätkö sukulaiset auttaneet sinua olenkaan? Raskastahan se on pidellä sellaista rimpuilevaa kakaraa vuorokauden verran sylissä. :(

Silloin minusta meidän riehuva poikamme on kyllä aivan ihana, kun energia saadaan ohjattua leikkeihin ja fiksuun touhuamiseen. Oppii nopeasti asioita, ja on tosi aktiivinen vaikka ryhmäleikeissä puistossa. Ei tuollainen luonne välttämättä pahaksi ole, vaikka vanhempia rasittaakin. Tsemppiä.

joilla ei ole minkäänlaista kokemusta lasten erilaisuudesta.



Tuo on ihan normaalia. Sulla kävi vain todella huono tuuri, että tuo sun (ensimmäinen? tämän tyylinen) kyläilykokemus sattui olemaan noin tuskastuttavan pitkä.



Eli on meillä muillakin ollut noita kammottavia kyläilyjä, kun edes kahvia ei saa juoda juoksematta kymmeniä kertoja lapsen perään. Kyläilyt ei ole tuossa vaiheessa minkäänlainen nautinto.



Mutta ei tuo vaihe kauan kestä. Lapsi alkaa kyllä oppimaan ja uskomaan, kun vain sitkeästi jatkat sitä kasvattamista. Hyvin teit nytkin, mutta ne tulokset eivät kaikkien lasten kohdalla näy heti, vaan kasvatustyö palkitaan vasta jonkin ajan kuluttua. Siihen asti kasvatustyö on kesken ja muut ihmiset vain saavat luvan ymmärtää, ettei noin pieni lapsi ole vielä mikään valmis paketti, vaan kasvatustyö on vielä niin alullaan, että kaikessa ei olla valmiita.



Sun lapsesi kuulostaa kyllä todella sitkeältä. Jaksaa yrittää uudelleen ja uudelleen, vaikka kuinka kauan. Kuulostaa että on todella paljon sitkeämpi kuin yleensä tuossa iässä. Kuten hyvin tiedät, niin nyt se on rasittavaa. Mutta ajattelepa kouluiässä, kun muut luovuttavat, mutta sun poikasi jaksaa vielä yrittää. Kukapa niistä lapsista silloin on menestyjä: No sun poikasti tietenkin! Ajattele sitä aina, kun väsyt tuohon lapsen yritteliäisyyteen: Myöhemmin se ominaisuus on erittäin hyödyllinen ja palkitseva!



Kyllä siitä lapsesta vielä kunnon ihminen kasvaa. Sun pitää uskoa itseesi, että teet kasvatustyötä ihan oikein. Vaikeahan sitä on uskoa, kun tulokset näkyvät vasta niin paljon myöhemmin. Mutta mieti vain ihan järjellä, että jos sä kiellät ja seuraavaksi kannat lapsen pois kielletystä, sitten yrität kiinnittää lapsen huomion muualle, niin ihan oikeinhan sä toimit. Muistat vain, että näin kuuluukin tehdä, ja tälle lapselle se pitää vain toistaa satoja kertoja, ennen kuin uskoo, kun joidenkin lapset uskovat kolmella kerralla. Eli ei oo pahoja ongelmia tulossa myöhemmin. Joillakin lapset koettelee teini-iässä, joillakin se koettelu on jo uhmaiässä. Sitten kun lapsi on ne koettelut tehnyt jo uhmaiässä, niin ei sillä teininä enää ole niin kovaa tarvetta uhmata. Se on jo silloin, että been there, done that.



Eli kyllä se ohi menee, usko minua, saman kokenutta. Siihen asti välttelet ihan noin piinaavan pitkiä vierailuja.

ala välitä. Mua huvittaa nämä "lapset pidetään sylissä jos eivät tottele". Ihan oikeasti; mitä kamalia tahdottomia tossuja voi kieltää loogisesti ja käskyttää käyttäytymään alle 2v??? Jotkut lapset kokeilevat ihan kaikkea, jotkut uhmaavat ja kirkuvat pyörtymisen saakka ja suurinosa on aivan normaaleja mutta varsin haastavia.

Älä rasita itseäsi turhaan ap, älkää kyläilkö hetkeen vaan pyytäkää vieraat teille. Älä edes harkitse mitään lentomatkailua hetkeen :)

meillä oli tuollaista vielä pari KK sitten, nyt lapsi on vuosi ja 7 kuukautta, ja rauhoittunut vähän:) Mutta en viitsinyt ikinä mennä mihinkään kylään, kun aina sai hävetä silmät päästään. Sama homma, jos meille tuli vieraita. Ja ei muuten tosiaan pysynyt sylissäkään !

meillä oli tuollaista vielä pari KK sitten, nyt lapsi on vuosi ja 7 kuukautta, ja rauhoittunut vähän:) Mutta en viitsinyt ikinä mennä mihinkään kylään, kun aina sai hävetä silmät päästään. Sama homma, jos meille tuli vieraita. Ja ei muuten tosiaan pysynyt sylissäkään !

ei käydä missään kylässä, sillä se todellakin on liian uuvuttavaa. Koko ajan saa vahtia, että mitään kamalaa ei tapahdu, ettei lapsi satuta itseään vieraassa paikassa tai riko mitään.



Kotona on NIIN helpompi olla, joten kaikki käy meillä kylässä, sillä kotona lapsi ei käy "ylikierroksilla".



Nyt mies ehdotti viikonloppu kyläilyä lapsettoman kaverinsa mökillä. Joo-o, ei olla menossa!! Tosin miehelleni se valkenee vasta pari päivää ennen reissua. Se idiootti ei tajua kuinka rasittavaa ja uuvuttavaa mulle on kaikki tollanen ylimääräinen, sillä minä ole se joka juoksee lasten perässä ja mies vaan rentoutuu.

Kolme lasta on ja yksi niistä on selvästi vahvatahtoisempi kuin muut. Lapsi oli parivuotias, kun asuttiin kolmisen vuotta väliaikaisessa talossamme. Talon edessä oli nurmi ja nurmen takana oikein vilkasliikenteinen tie. Koska asuimme vain väliaikaisesti, emme vaivautuneet tekemään pihalle aitaa, vaan minä vahdin lasta aina pihalla.



Vaan lapsipa ei ihan hevillä uskonut, että tielle ei saa mennä. Joka päivä ulkoiltiin ja joka ulkoilulla se lapsi pyrki sinne tielle, yleensä useamman kerran, joskus heti ovelta ryntäsi sinne ja pyrki tielle jatkuvalla syötöllä.



Ulkona oltiin sitten aina niin kauan, kun minä jaksoin juosta kääntämässä lasta pihalle päin. Joskus ulkoilu jäi sitten viiteen minuuttiin, kun lapsi pyrki tielle niin härkäpäisesti.



Samaa jatkui joka päivä läpi koko kesän. Ei niistä tuhansista kielloista ja käännytyksistä tuntunut oppivan yhtään, vaan kuukausi toisensa perään se tielle pyrkiminen vain jatkui. Lopulta tuli lumihanki pelastamaan, eikä lapsi enää lumessa kahlaten päässyt suoraan tielle.



Talven jälkeen tuli seuraava kesä, enkä ollut uskoa, että se kasvatustyö oli oikeasti tuottanut jotain tulosta. Seuraavana kesänä lapsi ei pyrkinyt tielle kertaakaan!



Eli kovapäinenkin lapsi kyllä oppii. Se tarvii vain tuhansia toistoja ja vuoden kypsyttelyajan, niin kyllä se siitä!

Niin monesti se on todettu, toiset ovat touhukkaampia, uhmakkaampia, itsepäisiä, aktiivisia. Siinä on hyvät ja huonot puolensa, toisaalta tuollainen tarmonpesä voi olla aikuisenakin aikaansaava !