Olen ihan hajalla hirveän sukulaisvierailun jälkeen - riehuva taapero

Meillä esikoinen ja tyttö :) siis oli aivan samanlainen. Oli kuin pyörremyrsky missä tahansa oltiin. Utelias ja puhelias (oppi 1 v puhumaan hyvin) ja meni aina joka paikkaan ja tutki kaiken eikä ujostellut yhtään missään eikä ketään. Kiellot kaikui kuuroille korville. Ymmärsi kyllä, mutta oli jo silloin niin vahvatahtoinen eikä sen ikäisellä oli käsitystä tekojensa seurauksista. Ei auttanut muu kuin kulkea perässä ja välttää paikkoja jossa vain omat hermot meni. Ulkoiltiin paljon ja tavattiin kavereita puistossa jne. Sitä kyllä valitettavasti tosiaan kesti 5.5 vuotta, jonka jälkeen olen päässyt huokaisemaan helpotuksesta.

Tavatonta ei ollut että sai raivokohtauksia ihan pienistäkin asioista ja koko kyläily meni rauhoittamiseen jne. Syliin ottaminen sai vain enemmän raivoihin ja huusi kuin palosireeni. Minimissään itki ja kiljui aina 30 min, joskus pidempäänkin. Ja mitään järjellistä kontaktia ei saanut.



Tyttö on tosi fiksu, oppi itsekseen laskemaan 4 v ja lukemaan 5 v. Osaa nyt ottaa muita huomioon ja käyttäytyy hyvin. Tarhassa on suosittu lapsi. Edelleen on hyvin aktiivinen ja puhelias ja kaipaa paljon!!!! tekemistä ja haasteellista sellaista. Tylsistyessään purkaa energiaansa väärällä tavalla.

Pienempänäkin keskittyi mainiosti kun oli mieluista tekemistä. Ja kylässä sitä oli usein vaikea järjestää.

Sanoisin, että kunhan lapsesi kasvaa hieman ja on helpompi keksiä järkevää tekemistä viihdykkeeksi niin rauhoittuu hieman.



Ja ettei nyt joku pääse sanomaan, että vika on kasvatuksessa niin toinen lapsemme on päinvastainen. Rauhallinen kuin mikä. On vasta nyt lähes 4 v iässä alkanut riehumaan ja leikkimään raisummin... ja on poika :)

Tämä lapsi nukkuin 3 tunnin päiväunia ja viihtyi missä vaan istuessaan ja maisemia katsellessaan. Esikoinen alkoi nukkumaan yöt pari vuotiaana ja päiväunet maks. 45 min. ja nekin loppuivat pari vuotiaana. Nuorempi on ujompi ja kyläily oli helppoa kun ei edes uskaltanut mennä koskemaan mihinkään. Noh, oli aikaa juosta esikoisen perässä sitten :D

Muutoinkin ovat temperamentiltään varsin erilaiset. Ja kokemusero koko lapsen hoidosta on kuin yö ja päivä.

Voin siis ymmärtää ajatuksesi ja voin myös kertoa, että välttämättä toinen lapsesi ei ole samanlainen. Voi olla paljon helpompi.



Ymmärrän myös ahdistuksen, jonka ymäristö aiheuttaa kommenteillaan. Hiljaa hyvää tulee, tsemppiä siis tuleviin vuosiin. Muistat vaan pysyä johdonmukaisena!

meillä köy sukulainen, jonka lapsi n 3. hän ottaa aina kaiken helposti rikki menevän käteensä jamuutenkin haluaa heitellä tavaraoita. Ei koskaan leiki kiltisti eikä kiinnostu leluista. Äitinsä koittaa saaada huomiota muualle, mutta antaa hänelle aina koriste esineitä käsiin tai sanoo, että katsoppas mikä vaasi tuolla on. saamari, ei enää meille.



ärsyttää kun jotkut ei saa pentujaan kuriin vaan lapset ona vanhempiaan ylempänä.

Älä välitä näistä av.mammoista. Minä olen sitä mieltä, että lapsen pitää saada tutkia. Kun menemme kylään, saa lapsi tutkia kaukosäätimen toimintaa ja esimerkiksi odotan, että emäntä sulkee pääkytkinmestä virran jos lapseni haluaa katsoa, mitä on töpselinreissä. Kun hän on saanut tutkia tarpeeksi, asia menettää viehätyksensä ja tämän jälkeen voimme kahvitella rauhassa.

Sille ei voi mitään, että saa vilkkaan lapsen. Nämä helpompien lasten äidit eivät ymmärrä sitä vain ja luulevat olevansa täydellisiä. Monesti olen tapahtumissa saanut paheksuvia katseitä juuri tällaisilta lampaiden äideiltä kun he eivät ymmärrä, että lapseni on utelias ja hänelle ei riitä virikkeeksi se, että saa leikkiä toisten kanssa. Lapseni haluaa ottaa kontaktia aikuisiin ja tutkia eri asioita. Mutta lasten pitäisi olla vain hiljaa. En ymmärrä, miksi lapseni ei saa esim. mennä tutkimaan rumpupalikoita Fröbelin palikoiden esityksessä vaan pitää istua paikallaan.

Miksi vilkas lapseni ei saa mennä tutkimään häissä, mitä on morsiamen hameen alla ja mikä se sukkanauha on. Hän on utelias ja toimelias lapsi, kenestä tulee selviytyjä työelämässä juuri siksi, että ei ole mikään alistettu lammas. Ympäristö ei vain meinaa sulattaa hänen aktiivisuuttaan. Olen sitä mieltä, että ympäristö ja yhteiskunta pitää muuttaa lapseni tarpeita vastaavaksi, eikä toisin päin.

Tsemppiä ap. Jaksa vain uskoa siihen, että muut alkavat ymmärtää lastasi ja muokkaavat elinolosuhteet hänen tarpeitaan vaativaksi. Meidän lapsistamme tulee selviytyjiä, tosin kuin alistetuista lampaista, jotka eivät osaa ja uskalla näyttää tunteitaan.

mutta onko täällä ollut yhtäkään sellaista kirjoitusta, jossa hyväksytään lapsen toiminta ja teot? Ymmärrän, että sinulla on paha olla ja tarve vittuilla, mutta täällä ei kukaan vilkkaiden lasten vanhemmista hyväksy lapsensa tekoja, vaan yrittää estää niitä. Sen sijaan pitää hyväksyä se, että lapsen temperamentti on vilkas, ihan kuten joillakin lapsilla temperamentti on rauhallinen. Tällaisia lapsia ei pysty kasvattamaan samalla tavalla. Mikä sinusta näyttää vilkkaan lapsen huonolta kasvatukselta, on oikeastaan vasta kesken olevaa kasvatusta.

Ujot, rauhalliset, helposti käskyjä ja ohjeita vastaan ottavat pärjäävät yleensä hyvin opinnoissa, mutta työelämässä pärjääminen edellyttää riskinottoa, itsensä likoon laittamista ja asioiden kyseenalaistamista.

Minä oisin tuossa vaiheessa jos menee ihan holtittomaksi, niin napannut kainaloon ja pitänyt siinä että rauhoittuu! Jos ei kielto mene perille että nappeja ei painella, niin sit tullaan äitin syliin istumaan ja ollaan siinä vaikka kuinka kiukuttaisi.

miten ihmeessä lapsi pääsi siihen pesukoneeseen käsiksi? Tuskin se olohuoneessa oli ja jos oli keittiössä, niin aika äkkiähän sen lapsen olisi napannut pois yhden kiellon jälkeen.



Jos meillä olisi ollut tuollainen lapsi kylässä, olisin ihmetellyt, miksi äiti tyytyy kieltelemään sen sijaan, että nappaisi lapsen syliinsä ja estäisi.

rattaisiin istumaan ja remmit kiinni. siina sitten hetki ja jos sama toistuu ni sitten loppuvierailun ajaksi.

tilanteessa kauheasti venyttäisi vierailuakaan, ei varmasti ole herkkua isäntäväelle katsella kun pitelee kiukettelevaa taaperoa väkisin sylissä.

en olisi päästänyt jatkamaan testailuaan vaan olisin selvästi rajoittanut ottamalla syliin.

ja rauhottui lopulta kyllä, mutta enhän voi kahta vuorokautta pitää köytettynä syliini. Ts. aina kun pääsi pois, niin heti ensimmäiseksi "pahantekoon" eli kiellettyjen juttujen kimppuun. Ulkona riehutin (yritin väsyttää) pitkään molempina päivinä, ja heti kun kengät saatiin eteisessä pois, niin ensimmäisenä juoksi pesukoneen kimppuun ja sieltä katsoi suoraan silmiin samalla kun käänsi nappeja. Sitten kun otin pois ja estin menemästä uudelleen niin välittömästi uudelleen kun pois pääsi. Onko tällainen oikeasti normaalia?? Ainoa keino jotenkin olla vieraisilla oli pitää lapsi turvavyöllä kiinni syöttötuolissa (jossa huusi kuin syötävä muttei päässyt tuhoamaan mitään) tai viemällä pihalle.

ap

Minä oisin tuossa vaiheessa jos menee ihan holtittomaksi, niin napannut kainaloon ja pitänyt siinä että rauhoittuu! Jos ei kielto mene perille että nappeja ei painella, niin sit tullaan äitin syliin istumaan ja ollaan siinä vaikka kuinka kiukuttaisi.

ylikierrosta tuon ikäseltä lapselta! Älä itke tai häpeä. Mutta tee seuraavalla kerralla jokin seuraavista; mene kyläpaikan pihaan leikkimään lapsesi kanssa, ota hänet syliin rauhoittumaan jos pysytte kuitenkin sisällä ja jos tilanne liian hankalaksi paisuu säästä hermojasi ja lähde kotiin...

mutta vastauksenne tekevät vain kamalamman olon. Yritin estää, pidin kiinni, kielsin, fyysisesti estin mutta mikään ei auttanut!! Yksi ajatus päässä - nuo kielletyt nappulat. Ainoa mitä en tehnyt, oli se että olisin köyttänyt huutavan lapsen vaunuihin istumaan koko vierailuin ajaksi. Muuten vietinkin koko ajan estämässä ja pitelemässä lasta kiinni, hiki virraten selkää pitkin. Pois ei päässyt kuin tuon kahden helvetillisen vuorokauden jälkeen ja itkin jo ennen kuin edes sain tavarat pakattua.



ap

mutta vastauksenne tekevät vain kamalamman olon. Yritin estää, pidin kiinni, kielsin, fyysisesti estin mutta mikään ei auttanut!! Yksi ajatus päässä - nuo kielletyt nappulat. Ainoa mitä en tehnyt, oli se että olisin köyttänyt huutavan lapsen vaunuihin istumaan koko vierailuin ajaksi. Muuten vietinkin koko ajan estämässä ja pitelemässä lasta kiinni, hiki virraten selkää pitkin. Pois ei päässyt kuin tuon kahden helvetillisen vuorokauden jälkeen ja itkin jo ennen kuin edes sain tavarat pakattua.

ap

Oma lapseni oli tuollainen siitä asti, kun oppi kävelemään (~6kk) siihen asti, kunnes täytti 5v... En toden totta käynyt lapsen kanssa juuri missään, en kestänyt sitä, että meni kuin hurrikaani, hajotti kaiken, kieltäessä (ts. kiellon jälkeen syliin ottaessa) raivosi niin, että koko loppu kyläily meni sylissä rauhoittamiseen. Kyläilyt loppuivat aika pian, ei sitä kestä äiti, eikä vierailupaikan emännät ja isännät.



Kun viisi vuotta oli kulunut, ei tarvinnut siinäkään kohtaa enää mennä kenellekään, ei ollut enää kenelle mennä. Lapsi siis käyttäytyi noin myös kotona, mutta se oli siedettävämpää, sillä kaiken hajoavan saattoi nostaa pois lähettyviltä, kaiken sellaisen, jolla lapsi olisi voinut itseään satuttaa, sai poistettua jne.

Onneksi lapsen tultua vanhemmaksi, alkaa tulemaan uusia kavereita, sekä lapselle että itsellekin.



Mutta kyllä ne vuodet olivat elämäni pisimpiä ja rankimpia, en ajattele niitä lämmöllä...

Vierailun aluksi kerätään ulottumakorkeudelta kaikki tavara pois... Yleensä ollaan kylässä vaan melko vähän aikaa, että saadaan kahvit kaadettua naamaan ja kakut ja pullat huitaistua. Sitten jo lähdetään. Olen alkanut ottamaan taaperolle omat dvd:t mukaan. Niillä saa ehkä sen 5 min rauhaa...

Poika on ihan kuin omani :) omani kyllä jo 2,5 vuotta. Ihan kamala meno joka kyläpaikassa. Kotona lähes samanlainen. Koti meillä vaan tehty lapsiturvallisemmaksi, koneet yms on lukkojen takana. Meillä käy neuvolan perhetyöntekijä, ei kylläkään tämän pojan takia, mutta kuitenkin. Hänen mukaansa on vielä normaalia käytöstä, mutta sen pitäisi mennä ohitse joskus. Meidän poika kuitenkin muuten fiksu ikäisekseen niin ei kuulema tarvitse vielä olla huolissaan.

Olen yrittänyt lohduttautua, että tämä loppuisi pian.. 5 vuotta on ikuisuus. Tämä on niin iso asia, että emme voi edes kuvitella hankkivamme toista lasta, kun esikoinen on tällainen. Voimat riittävät hädintuskin tähän yhteen, erittäin toivottuun ja odotettuun lapseen. Ja rakastettuun - tosin se rakkauskin on kovilla tällaisten koettelemusten jälkeen.

Voimia sinullekin oman tahtopakkauksesi kanssa, vaikka teillä onkin pahin aika jo onneksi ohi.

T. ap

Oma lapseni oli tuollainen siitä asti, kun oppi kävelemään (~6kk) siihen asti, kunnes täytti 5v... En toden totta käynyt lapsen kanssa juuri missään, en kestänyt sitä, että meni kuin hurrikaani, hajotti kaiken, kieltäessä (ts. kiellon jälkeen syliin ottaessa) raivosi niin, että koko loppu kyläily meni sylissä rauhoittamiseen. Kyläilyt loppuivat aika pian, ei sitä kestä äiti, eikä vierailupaikan emännät ja isännät.

Kun viisi vuotta oli kulunut, ei tarvinnut siinäkään kohtaa enää mennä kenellekään, ei ollut enää kenelle mennä. Lapsi siis käyttäytyi noin myös kotona, mutta se oli siedettävämpää, sillä kaiken hajoavan saattoi nostaa pois lähettyviltä, kaiken sellaisen, jolla lapsi olisi voinut itseään satuttaa, sai poistettua jne.

Onneksi lapsen tultua vanhemmaksi, alkaa tulemaan uusia kavereita, sekä lapselle että itsellekin.

Mutta kyllä ne vuodet olivat elämäni pisimpiä ja rankimpia, en ajattele niitä lämmöllä...

tuollaista käytöstä ole ollut koskaan. Hankalaa tulee olemaan jatkossa, ellet saa kuria aikaan. Kysy apua vaikkapa perhetyöntekijältä tai uuvut tykkänään.

Sitä on vaikea niiden ymmärtää joiden lapset ovat helpompia kasvatettavia. Meilläkin on kahdessa lapsessa hurja ero, vaikka ihan samanlailla olemme heitä kasvattaneet. Joten älä ota hirveitä paineita. Toivottavasti se oli vain alkavaa uhmaa, joka ei jatku yhä kauan kuin jollain vastaajista oli jatkunut. Eipä sitä voi kuin parhaansa yrittää haastavampien lasten kanssa, itsekin olen monta kertaa hävennyt esikoisen kanssa kun on käyttäytynyt huonosti. Onneksi hän on pienen kokoinen joten kaikki luulee nuoremmaksi...

tuollaisia vieraita varten. Siellä on turvassa itseltään ja meillä pysyy koti ehjänä.

jotkut lapset nyt vaan ovat tuollaisia uhmakkaita. Meillä näitä on ollut kaksi kolmesta - tuon yhden kanssa oli kyllä tosi outoa kun se uskoi ihan nätisti sanomisesta.



Esikoisen kanssa minäkin otin paineita enkä voinut ymmärtää miksi se käyttäytyi noin - jälkeenpäin ajatellen ihan turhaan. Kolmannen kanssa osaan jo olla rennompi vaikka eihän nuo tilanteet vieläkään mitään herkkua ole. Meillä suljetaan ovia ja muuten estetään se mitä voidaan, paljon helpottaa myös se että antaa lapsen räplätä sitä mikä sitä kiinnostaa, tietenkin niin että vanhempi katsoo vieressä niin ettei mitään vahinkoa tapahdu. Mutta joo, en minäkään mitään anoppilaa kummempia vierailuita olisi näiden taaperoiden kanssa harrastanut.