Kun kuulen naisten valittavan vauvanhoidon rankkuudesta...

perheessä tai kriisitilanteissa. Siitä pitää puhua. Helpottaa, kun huomaa, ettei ole ainoa.

Eikös vertaistuki ole parasta apua?

Ainahan löytyy ihmisiä, jotka kertovat kaiken sujuvan mallikkaasti; helpot vauvat, maailman paras puoliso, unelmatyöpaikka jne. Näille ihmisille ei juurikaan kukaan avaudu ongelmistaan, sillä tuskin on kykyä kohdata kenenkään vaikeuksia millään tasolla.

jossain vaiheessa elämäänsä. Hänen valituksiaan, eli toiveitaan ja tarpeitaan, ei ole otettu huomioon ja niinpä hänen on vaikea olla empaattinen. Turha valittaa, kun ei apua saa kuitenkaan.



keittiöpsykologi

Muutenkin ihan omituisesti ajateltu että pomolle voi valittaa mutta kaverille tai ystävälle ei voi?!

... että pomo voi ehkä jopa tilanteeseen vaikuttaa ja muuttaa, kun taas ystävät eivät oikeasti voi elämääsi helpottaa? Valittaminen ystäville ei muutosta tuo. Yhtä lailla huominen työpäivä on edelleen paska, vaikka kuinka ystäviä sillä rasittaisit.

AP

Mitä ilmeisemmin sulla ei ole ystäviä? Ystävä voi auttaa ihan vaikka vaan kuuntelemalla. Joskus katso helpottaa kun saa keskustella toisen kanssa ja taas jaksaa paremmin.

"Yhtä lailla kun kuulen jonkun valittavat työstä ja kiireestä ja stressistä, niin ensimmäinen ajatukseni on, että "Mitäs jos sanoisit pomollesi, että nyt en enää ehdi ja kestä, hiljennä tahtia! Ja jos tämä ei onnistu, niin etsi uusi työpaikka.""



Nyt puhuit itsesi pussiin. Jos siis nainen valittaa vauvanhoidon raskautta, niin vauvaahan ei laiteta pois. Lapseen sitoudutaan koko elämäksi. Mutta sinä, sinä voisit kyllä tarjota omaa apuasi edes siskollesi tai veljellesi! Aika köyhää auttamista sanoa vain "Voi voi!" Se on vastuun vierittämistä ja taakan kaatamista vain toisten kannettavaksi. Terve ihminen auttaa.



Nykyäänhän ei saa kodinhoitajiakaan, eikä kodinhoitajiin edes ole samaa luottamusta ja tunnesidettä kuin omiin sukulaisiin on.



Jos hylkäät apua tarvitsevan, niin se kyllä tullaan muistamaan. Onko kiva ottaa itse apua vastaan, kun ei ole toiselle aikanaan apua suonut? Arvostaisin sinut nollaan, jos olisit siskoni, mutta silti auttaisin itse, jos hän apua tarvitsisi. Teen saman myös ystävilleni. Siksihän he ovat ystäviäni, että tykkään heistä ja haluan auttaakin heitä!



T: Vasten tahtoaan lapseton

lähteä vaikka opiskelemaan. Eikö opiskelujen rankkuudestakaan saa valittaa? Tai siitä, että on väsynyt työhönsä?



Mistä ap:n mukaan sitten on hyväksyttävää valittaa?

Valittaminen ystäville ei muutosta tuo. Yhtä lailla huominen työpäivä on edelleen paska, vaikka kuinka ystäviä sillä rasittaisit. AP

ei pysty saamaan lasta ja sitä vituttaa se ni päätti tula tänne avautumaan.

Mitä ilmeisemmin sulla ei ole ystäviä? Ystävä voi auttaa ihan vaikka vaan kuuntelemalla. Joskus katso helpottaa kun saa keskustella toisen kanssa ja taas jaksaa paremmin.

Ei muuta oloja työpaikalla, vaan sama paska jatkuu siellä samalla tavalla. Olen tässä(kin) suhteessa hyvin paljon miesten kaltainen. Ei nekään oikeasti istu kahvilassa valittamassa toisilleen kuinka kamalaa elämä on!

AP

monellako naisella on kristallipallo, joka kertoo, mitä tuleman pitää?

Ja toisekseen; ihmiset saa valittaa mistä haluavat, ei se tarkoita, että elämä olisi pelkkää valittamista. Vauvoissa ja lapsissa on ehdottomasti enemmän plussa-puolia kuin valitettavaa.

Sä oot ap varmaan oikeesti tosi yksinäinen?

että sä et ymmärrä sitä, miksi hankitaan lapsia vaikka se on rankkaa, sä et ymmärrä sitä, miksi ihmiset kertovat toisilleen huolistaan ja raskaista asioista. (Siksi, että se helpottaa ja siitä saa monesti uutta perspektiiviä asioihon - kun sanoo jotain ääneen, se ei ehkä enää olekaan niin kamalaa.)



Ja olet kyllä väärässä, jos luulet, että miehet eivät muka tilitä ystävilleen rankoista asioista! Ehkä vaan et ole kenenkään miehen kanssa niin läheisissä väleissä, että sulle avauduttaisiin näistä. Mulle avaudutaan kyllä.

"...Olen tässä(kin) suhteessa hyvin paljon miesten kaltainen. Ei nekään oikeasti istu kahvilassa valittamassa toisilleen kuinka kamalaa elämä on!



AP "



kun vauvan äiti valittaa lastenhoidon raskautta, hän todennäköisesti saisi apua auttavista teoista ei sanoista. Esim jos vauva nukkuu vaunuissa, mutta äiti on univelan vuoksi väsynyt kävelemään vaunulenkkiä, niin lapsetonkin helposti lenkittäisi vauvan siinä lähiympäristössä ja palauttaisi äidille kotiin, jos vauva alkaisi itkemään. Äiti voisi ottaa päiväunet.



Miehethän tarttuvat asioihin, tekevät yhdessä, jos nostetaan esille streotypia!

Olen tässä(kin) suhteessa hyvin paljon miesten kaltainen. Ei nekään oikeasti istu kahvilassa valittamassa toisilleen kuinka kamalaa elämä on! AP

valitettavasti luulet olevasi, muttet ole. Kyllä miehetkin valittavat tollaisista asioista, he vaan eivät valita hymistelijöille. Insinöörinä mulla on ystäväpiirissä miehiäkin ja kyllä hekin kertovat ongelmistaan, jos tietävät saavansa apua ja rehellisiä mielipiteitä.

Odottakaas kun lapsesta tulee taapero. Sitten se vasta rankkaa on.

oikeasti edes tiedä mitään vaikeasta vauva-ajasta. Taaperoaika on sen rinnalla ihan lastenleikkiä.

Odottakaas kun lapsesta tulee taapero. Sitten se vasta rankkaa on.

Esimerkiksi kun kaverin jalat tulevat kipeäksi juostessa, voi hiljaa mielessä ajatella, että "Mitä se kaveri oikein kuvitteli, luuliko se, että liikunta on aina mukavaa." Tai jos joku tuttu on haastavassa työssä ja alkaa valittamaan jaksamisvaikeuksia, voi tähänkin kohtaan miettiä, että "Mitä helvettiä se meni valitsemaan liian vaikean työn."



Mistä sinunlaisia empatiakyvyttömiä ihmisiä tulee. Etkö sinä tajua, että ihminen ei voi tietää miten raskasta joku asia on ennen kuin sen kokee. Ja sinunlaisille toivoisinkin, että kukaan ei tule kertomaan omista ongelmistaan, koska sinä lyttäät ja arvostelet ja kiroat mielessäsi. Toivottavasti elämäsi on vain ruusujen terälehdillä tanssimista, hunajaa ja suklaata, vailla mitään kärsimystä. Tai sitten voisit itse lakata miettimästä tätä aihetta. Kun jokaisella on kuitenkin ne huonot hetkensä ja masentuakin voi äiti, isä, työntekijä, mummo, työtön, etc.

Ajatuksia ei näe eikä kuule mutta mietipäs sitä, että jotkut myös sanovat mitä ajattelevat!

Sinuna olisin paljon huolestuneempi ääneen lausutuista ajatuksista.

Esimerkiksi kun kaverin jalat tulevat kipeäksi juostessa, voi hiljaa mielessä ajatella, että "Mitä se kaveri oikein kuvitteli, luuliko se, että liikunta on aina mukavaa." Tai jos joku tuttu on haastavassa työssä ja alkaa valittamaan jaksamisvaikeuksia, voi tähänkin kohtaan miettiä, että "Mitä helvettiä se meni valitsemaan liian vaikean työn."

Mistä sinunlaisia empatiakyvyttömiä ihmisiä tulee. Etkö sinä tajua, että ihminen ei voi tietää miten raskasta joku asia on ennen kuin sen kokee. Ja sinunlaisille toivoisinkin, että kukaan ei tule kertomaan omista ongelmistaan, koska sinä lyttäät ja arvostelet ja kiroat mielessäsi. Toivottavasti elämäsi on vain ruusujen terälehdillä tanssimista, hunajaa ja suklaata, vailla mitään kärsimystä. Tai sitten voisit itse lakata miettimästä tätä aihetta. Kun jokaisella on kuitenkin ne huonot hetkensä ja masentuakin voi äiti, isä, työntekijä, mummo, työtön, etc.

ihan kollektiivisesti valitettu ystävien kesken eri ikäkausien rankkuutta ja siihen johtavia syitä. Sitä kutsutaan kai vertaistueksi. Kun huomaa, että muilla on ihan samat paineet ja ongelmat niin jaksaa taas paremmin! Vauva-aika on omalla tavallaan rankkaa, samoin taaperoaika ja sitten koululaisten kanssa vasta tietyllä tavalla rankkaa onkin. Lapsista on ikuisesti vastuussa ja jo se yksistään on rankkaa sekä henkisesti, vauva-aikana (monella vielä taaperoaikana) ihan fyysisestikin. Ennen omia lapsia ei tajua oikeati mitä on kantaa todella vastuu toisesta ihmisestä ja vastuu painaa, vaikka se on samalla maailman ihanin asia.



Kyllä me ollaan itketty ja naurettu ja autettu toisiamme vastavuoroisesti. Olen hyssyttänyt kaksia vauvan vaunuja perhekahvilan ulkopuolella kun ystävä on syöttänyt esikoisia sisällä jne. jne. Mustaa huumoriakin on viljelty.



Minä olen onnellinen että mulla on ystäviä joille voi vaikka vähän valittaakkin ja jotka ei vaan hymistele vaan jakaa omia kokemuksiaan ja apuaan ja joihin tiedän voivani luottaa.

mä mietin, että te ette tiedä vielä yhtään mitään. Odottakaas kun lapsesta tulee taapero. Sitten se vasta rankkaa on.

Meidän multiaktiivisen taaperon vahtiminen on lomailua edelliseen vuoteen. Pihallakin viisi samanikäistä ja muut vanhemmat päivittelevät meikäläisen vauhtia ja epäilevät rankaksi, mutta minä vaan iloitsen, kun vauvaiästä on selvitty.

mä mietin, että te ette tiedä vielä yhtään mitään. Odottakaas kun lapsesta tulee taapero. Sitten se vasta rankkaa on.

Meidän multiaktiivisen taaperon vahtiminen on lomailua edelliseen vuoteen. Pihallakin viisi samanikäistä ja muut vanhemmat päivittelevät meikäläisen vauhtia ja epäilevät rankaksi, mutta minä vaan iloitsen, kun vauvaiästä on selvitty.

Mutta itse olen sitä mieltä, että jos taaperoajastakin selviää hengissä niin kyllä sitten saa lapsensa hoidettua.

Murkkuikäiset ovat olleet aikaisempiin vuosiin verrattuna tosi iisejä.