Kun kuulen naisten valittavan vauvanhoidon rankkuudesta...

en voi sietää niitä äitejä siellä kaupassa vaunuineen, koska ne vie tilaa. Ei valiteta edes omista asioista. Ja tunnen näitä tällaisia ja he aina pohtivat, miten äidit valittaa ja miksi niitä lapsia pitää tehdä. Silti nämä ihmiset ovat enemmän täynnä muiden lapsia, kuin näiden lasten äidit konsanaan. Jotkut valitavat kaikesta ihan huomaamattaa. Jotkut valittavat esimerkiksi av palstalla siitä, että miksi ne äidit valittavat ja miksi ne ei voineet jäädä lapsettomiksi jos kerta se on niin rankkaa!



Miksi et ap vaan pitänyt suutasi kiinni ja olisit valittamasta asiasta. Sehän ei sua kiinnosta onko tällä kaverilla rankkaa, niin voisit vaan ystävällisesti hänelle kertoa, että sua ei kiinnosta ja sen jälkeen voisit ainakin jättää ne turhat valitukset täältä av-palstalta pois. Eikö niin? Älä ruikuta, mikä pakko sun on hankki tollasia kavereita ja mikä pakko niitä on kuunnella?

vaikka miten olisi viisas ja suunnittelisi. Ei prkl millaisia lapsia tälläkin palstalla kirjoittelee, joskus toivoisi pikaista aikuistumista monille. No, kukin tyylillään ja mikäpä siinä empatian puutteessakaan sinänsä, jos muistaa aina soveltaa sitä myös itseensä.



Toivon ap:lle mukavaa ja täydellistä elämää, jossa ei koskaan tarvitse kirota hiljaa mielessään sitä miten aina omat tarpeet jäävät viimeisiksi, ja tietää että niin sen pitää mennäkin. Se on yksinäinen tunne se.

niin paljon, että TIEDÄN mitä lasten kanssa eläminen pahimmillaan voi olla. Sen voi mielessään vielä korottaa potenssiin sata ja silloin ollaan ehkä lähellä sitä uupumusta, jonka äiti tilanteessa kokee. Eli minulla ei todellakaan ole edes hailakanpunaisia mielikuvia pehmoisen suloisista ja baby-saippualta tuoksuvista untuvapäistä, vaan niskavillat hikisenä yöt huutavista, päivät kitisevistä, jatkuvasti sairastelevista ja huonosti syövistä vauvoista. En todellakaan ymmärrä, kuinka vauvavuoteen liittyvät mahdolliset ongelmat voi tulla kenellekään aikuiselle ihmiselle yllätyksenä! Niistähän puhutaan jatkuvasti ja kaikkialla. AP

On ihan eri asia tietää että joku on vaativaa ja rankkaa kuin kokea se itse. Ei vauvanhoito ole se rankka asia hyvä Ap, vaan se hoito yhdistettynä yleensä henkiseen ja fyysiseen väsymykseen, synntytyksen jälkeisiin hormonaalisiin muutoksiin, puolittuneisiin yöuniin, yhteiskunnan odotuksiin ihanista iloisista pullalta tuoksuvista äideistä ja siihen ettei apua voi ja saa pyytää, koska muutoin on heti joku kaltaisesti älykääpiä marmattamassa.

just ap:n kaltaisten tyyppien takia. Silti ne sinkut voi valittaa väsymystään tuoreille äideille kun tuli bailattua niin rankasti viikonloppuna ja töissäkin on niin rankkaa.



Kauhea epäsuhta kun itse en nukkunut vuoteen täyttä yötä eli kahdeksaa tuntia putkeen. Monta kuukautta meni kahden tunnin pätkissä. Väsymys todella tuottaa kaikennäköistä valitusta ja aggressiota. Tätä ei voi ymmärtää ennenkuin on kokenut sen itse.



Minä olen kyllä iloinnut lapsestani koko ajan, vaikka hän onkin nyt hirvittävän vilkas taapero.

niin paljon, että TIEDÄN mitä lasten kanssa eläminen pahimmillaan voi olla. Sen voi mielessään vielä korottaa potenssiin sata ja silloin ollaan ehkä lähellä sitä uupumusta, jonka äiti tilanteessa kokee. Eli minulla ei todellakaan ole edes hailakanpunaisia mielikuvia pehmoisen suloisista ja baby-saippualta tuoksuvista untuvapäistä, vaan niskavillat hikisenä yöt huutavista, päivät kitisevistä, jatkuvasti sairastelevista ja huonosti syövistä vauvoista. En todellakaan ymmärrä, kuinka vauvavuoteen liittyvät mahdolliset ongelmat voi tulla kenellekään aikuiselle ihmiselle yllätyksenä! Niistähän puhutaan jatkuvasti ja kaikkialla. AP

On ihan eri asia tietää että joku on vaativaa ja rankkaa kuin kokea se itse. Ei vauvanhoito ole se rankka asia hyvä Ap, vaan se hoito yhdistettynä yleensä henkiseen ja fyysiseen väsymykseen, synntytyksen jälkeisiin hormonaalisiin muutoksiin, puolittuneisiin yöuniin, yhteiskunnan odotuksiin ihanista iloisista pullalta tuoksuvista äideistä ja siihen ettei apua voi ja saa pyytää, koska muutoin on heti joku kaltaisesti älykääpiä marmattamassa.

Tässä on kiteytettynä se, mistä on kysymys.

...mietin mielessäni: "Oliko niitä vauvoja pakko tehdä? Mitä oikein kuvittelit sen olevan? Oma valinta." Mut en kuitenkaan sano mitään, vaan nyökyttelen, kuuntelen ja voivottelen. Toivotan voimia.

JOku valittaa, ettei laihdu, joku ettei ole kavereita tai on muuten vaan tylsää jne. Saahan sitä valittaa, se voi helpottaa.

Onko sinulla itselläsi lapsia?

Sinunlaistesi ihmisten kanssa minä ajattelen:

Onko tuollaisten kanssa pakko olla kaveri, jätän vastaamatta puhelimeen kun seuraavan kerran soitat.

Mistä se mahtaa johtua?



http://freepathways.wordpress.com/2009/10/31/19lasta/

valittamatta, kun itselläsi on lapsia tai se paska mies. Kun ei elämää voi ennakoida, oletpa lapsellinen.

Ne ei valita joilla on 18 lasta Mistä se mahtaa johtua?

Oikein mielelläni tuota vauhdikasta ja kekseliästä lasta kaitsen, vaikka vahtiminen onkin oltava herkeämätöntä. Helppoahan tämä on nyt. Kyllä se vaativan vauvan kanssa elo on ihan jotakin muuta kuin villin taaperon.

mä mietin, että te ette tiedä vielä yhtään mitään. Odottakaas kun lapsesta tulee taapero. Sitten se vasta rankkaa on.

Meidän multiaktiivisen taaperon vahtiminen on lomailua edelliseen vuoteen. Pihallakin viisi samanikäistä ja muut vanhemmat päivittelevät meikäläisen vauhtia ja epäilevät rankaksi, mutta minä vaan iloitsen, kun vauvaiästä on selvitty.

kyse taitaa pikemminkin olla siitä, että en jaksa kuunnella valitusta. Ongelmani vain kiteytyy näihin tuoreisiin äiteihin, joilta valitusta useimmiten kuulee. Ja lukee. Kyllä minua tosiaan nyppii työpaikastakin uikuttavat tai muuten vaan ihmiset, jotka kaatavat ongelmansa muiden niskaan jatkuvalla narinalla. En vain ymmärrä sitä, että asioita vatvotaan ja vellotaan sen sijaan, että niille tehtäisiin jotain.



Mutta mä en olekaan valittajatyyppiä. Paitsi tietenkin tässä ketjussa :) Ja joskus olen miehelleni marmattanut huonosta päivästä töissä, mutta heti perään pyytänyt anteeksi sitä, että kaadoin likasangon hänen niskaansa. Tätä siis tapahtuu ehkä pari kertaa vuodessa ja se kestää tosiaan sen yhden hetken, kun töistä kiukkuisena tulen. Sen jälkeen työstän ongelman omassa päässäni, että opin suhtautumaan siihen järkevästi. Ja tietenkin etsin siihen jonkun muun ratkaisun kuin valittamisen.



AP

kyse taitaa pikemminkin olla siitä, että en jaksa kuunnella valitusta. Ongelmani vain kiteytyy näihin tuoreisiin äiteihin, joilta valitusta useimmiten kuulee. Ja lukee. Kyllä minua tosiaan nyppii työpaikastakin uikuttavat tai muuten vaan ihmiset, jotka kaatavat ongelmansa muiden niskaan jatkuvalla narinalla. En vain ymmärrä sitä, että asioita vatvotaan ja vellotaan sen sijaan, että niille tehtäisiin jotain.

Mutta mä en olekaan valittajatyyppiä. Paitsi tietenkin tässä ketjussa :) Ja joskus olen miehelleni marmattanut huonosta päivästä töissä, mutta heti perään pyytänyt anteeksi sitä, että kaadoin likasangon hänen niskaansa. Tätä siis tapahtuu ehkä pari kertaa vuodessa ja se kestää tosiaan sen yhden hetken, kun töistä kiukkuisena tulen. Sen jälkeen työstän ongelman omassa päässäni, että opin suhtautumaan siihen järkevästi. Ja tietenkin etsin siihen jonkun muun ratkaisun kuin valittamisen.

AP

Ongelma on siinä, että sä et ole kiinnostunut kuulemaan ihmisten ongelmista.

Mäkään en tykkää valittamisen takia valittajista - siis ihmisistä, joilla ei ole kuin negatiivista sanottavaa - mutta ystäväpiirissä jaetaan kyllä huolet puolin ja toisin, ja se on aivan mahtavaa. Tietää aina, että voi purkaa asioita jollekulle ilman, että tarvitsee pyytää anteeksi ja tulee käsitetyksi väärin.

Ja kyllä tosiaan miehetkin tilittävät asioita, toisin kuin tunnut kuvittelevan.

jotka eivät osaa tai halua asettua toisen ihminen asemaan, vaan arvostelevat sen sijaan, että pitäisivät turpansa kiinni tai (herranjumala!!) jopa auttaisivat.

Toivottavasti saisin vielä kolmannenkin kainaloon :)

tosin mä toivon neljänne kainaloon. Kenellekään en ole valitellut pahemmin vauvan hoidon rankkuudesta, mitä se on?

Miehet ei valita, mutta toisaalta oma mieheni esim. kaipaa jotakuta jonka kanssa voisi oikeasti puhua ja kertoa miten raskasta elämä lapsiperheessä välillä on. Miehetkin siis kaipaavaat ihmistä joka _ymmärtää_. Se helpottaa kun tietää ettei ole yksin.



Ap voi sitten pitää mölyt mahassaan kun vaikka esim. puoliso kuolee ja tekee mieli vielä vuodenkin jälkeen valittaa miten ikävä on.

Ap voi sitten pitää mölyt mahassaan kun vaikka esim. puoliso kuolee ja tekee mieli vielä vuodenkin jälkeen valittaa miten ikävä on.

Enkä mä silloinkaan valittanut. Surin toki itseni uuvuksiin. Mutta suruni surtuani nousin jaloilleni. En mä kokenut tarvetta valittaa ystävilleni, kuinka rankkaa mun elämä oli. Eiköhän ne nähnyt sen ihan ilman valittamistakin.

AP

Ap voi sitten pitää mölyt mahassaan kun vaikka esim. puoliso kuolee ja tekee mieli vielä vuodenkin jälkeen valittaa miten ikävä on.

Enkä mä silloinkaan valittanut. Surin toki itseni uuvuksiin. Mutta suruni surtuani nousin jaloilleni. En mä kokenut tarvetta valittaa ystävilleni, kuinka rankkaa mun elämä oli. Eiköhän ne nähnyt sen ihan ilman valittamistakin.

AP

sä nimität valittamiseksi, on aivan oleellinen apu sen surun käsittelemisessä ja päivittäisessä selviytymisessä.

kun on raskasta, mutta on oikeus valittaa kun joku toinen valittaa? Vai vainko ap.lla oikeus valittaa?



Vai onko ap niin erikoinen tapaus, ettei ole muuta valitettavaa kuin juuri pienten lasten äidit? Vai eikö ap:lla siis ole ystäviä joille valittaa?



KYSYMYKSIÄ AP:LLE:

miksi ihmeessä roikut täällä VAUVA-lehden av:lla jos et jaksa kuulla vauvojen äitien juttuja????



mitäs ajattelet meistä naisista, jotka ihmettelevät miten helppoa elämä on vauvan kanssa, ei tarvi käydä töissä, ei tarvi herätä aikaisin aamulla, matkoille voi lähteä milloin vaan, jne?

Ap voi sitten pitää mölyt mahassaan kun vaikka esim. puoliso kuolee ja tekee mieli vielä vuodenkin jälkeen valittaa miten ikävä on.

Enkä mä silloinkaan valittanut. Surin toki itseni uuvuksiin. Mutta suruni surtuani nousin jaloilleni. En mä kokenut tarvetta valittaa ystävilleni, kuinka rankkaa mun elämä oli. Eiköhän ne nähnyt sen ihan ilman valittamistakin.

AP

Kaikki ei sieltä enää nouse. Siksi on parempi puhua kuin hautoa syvällä sisimmässään asioita. Itse olen kärsinyt masennuksesta ja haudoin vuosia itsemurhaa. Mun olisi pitänyt valittaa. Olisi pitänyt valittaa miten paskaa elämä on, miten pahalta tuntuu, miten en kertakaikkiaan enää jaksa nauraa. Olisin kenties saanut hoitoa ja toipunut paremmin. Olisin saanut mahdollisuuden onnelliseen nuoruuteen.

Ap on niin tyypillinen suomalainen. Valittaminen ja ääneen puhuminen omista ongelmistaan ja pahasta olosta koetaan vain rasitteeksi muille ja siksi pidetään ne mölyt mahassa ja kärsitään hiljaa sisällä. Sitten tätä pidetään vielä sankarillisena ja vahvuutena. Musta vahvuus on tunnustaa oma heikkoutensa, se ettei aina jaksa eikä elämä ole aina helppoa.

että yhteiskuntamme on sairas, kun äiti, tuorekin, joutuu selviytymään niin yksin. Yhteisöllisyys takaisin! Mikset sinä haluaisi ottaa hetkeksi tätä vauvaa syliisi ja hoitoosi? Pelkäätkö kokemattomuuttasi? Kokemusta saa vain harjoittelemalla...

AP

käyt provosoimassa VAUVA-palstalla asiaa joka ei ole sulle tärkeä ja josta et myöskään mitään tajua?? Sun tasolle oleville ihmisille on netti täynnä ihan ikiomia hömpötyksiä. Lastenhoito on yksi niistä asioista tässä maailmassa että niinkauan kun sulla ei ole omaa lasta et voi mitenkään ymmärtää siihen liittyviä asioita. Lasten saamiseen liittyy myös monenlaista henkistä kasvua, jota ei tapahdu kuin sen arjen kautta. Selvästikään et ole tätä iloa vielä osaksesi saanut. Toivotaan että saat sen joskus kokea, ei noin hölmöksi kannata jäädä:)