Olen kahden lapsen yh ja minä en lapsiani uusioperhekuvioihin pistä!

Seurustelen kyllä, mutta tietenkin asumme eri osoitteissa miehen kanssa. Molemmilla on lapsia, joten ei tulisi mieleenkään sekoittaa lasten elämää muuttamalla yhteen.

Ikävä on välillä kova, mutta pysyyhän suhde tuoreena, kun emme jatkuvasti ole yhdessä.

Oman avoliiton aika tulee sitten, kun lapset muuttavat pois kotoa. En vaan halua laittaa lapsiani siihen härdelliin, mitä uusioperheissä usein on!

Oletko ajatellut sitä, että vaikka lapsesi olisivat jonain päivänä täysi-ikäisiä, niin he ovat kuitenkin aina ja ikuisesti sinun lapsiasi? Ennemmin tai myöhemmin he joutuvat kuitenkin sopeutumaan uuteen elämänkumppaniisi vaikka sitten aikuisiällä. Ei se ole silloinkaan välttämättä helppoa lapsille, jos tuntee, että sen jälkeen kun on lähtenyt ns. kotipesästä omilleen, ei ole enää ikinä mitään lapsuudenperhettä, johon olisi täysin tervetullut. Jos edes lapsena ei ollut tervetullut oman vanhemman ja tämän kumppanin elämään, niin miltä tuntuu vierailla sellaisten ihmisten luona aikuisenakaan? Ehkä ne lasten vierailut ovatkin sitten harvoja? Ei sinne voi mennä kyläilemään tuosta noin vain, kun äidin uusi mieskin on ihan ventovieras, vaikka mukava olisikin, jos jo lapsena on tehty selväksi, ettette te ole perheyksikkö. Ei häntä voi kutsua oikein isäpuoleksikaan kun ei ole ikinä asuttu yhdessä, vaikka tämä olisi seurustellut vuosikaudet äidin kanssa, ja heillä on ihan oma elämä, johon ei ole ikinä kuulunut sikäli kun he edes haluavatkaan toisen lapsia osaksi perhettä.

Oma lukunsa on se, millaisen esikuvan parisuhteesta antaa lapsille, jos yh-vanhempi vain seurustelee vuodesta toiseen. Lapset eivät ole tyhmiä tai sokeita, vaikka aikuiset luulevat niin. Lapsuus ei lopu aikuisuuteen. Huomaat sen viimeistään sitten kun lapsesi saavat omia lapsia ja kaipaisivat ehkä sinun äidillisiä neuvojasi ja lapsilleen mukavaa mummolaa. Oletko ajatellut niin pitkälle, että ovatko mahdolliset lapsenlapsesikaan tervetulleita sinun ja kenties uuden miehesi luo?

Terveisin

Yh-äidin lapsi - äidin, joka muutti avoliittoon seurustelukumppaninsa kanssa sen jälkeen kun muutin omilleni, mutta olen onnellinen hänen puolestaan.

suuntaan tai toiseen. Leikki-ikäisen ja pikkukoululaisen kanssa on paljon helpompi rakentaa uusperhettä kuin murrosikäisen tai sitä vanhemman. Eli joko kiireesti tai sitten ei ollenkaan.

Kyllä meillä ainakin mies on tuonut lasten elämään paljon sellaista mitä en itse olisi voinut antaa, mm. pari uutta mummolaa jossa vietetty juhannuksia ja uusia vuosia maalla, omat mielenkiinnonkohteensa ja harrastuksensa ym. Ja pikkusisaruksia joita ilman poikani olisivat ihan eri ihmisiä jopa, sillä molemmat tykkäävät pienemmistä lapsista ja olleet kesätöissä lastenohjaajana:)Myös tyttöjen maailma olisi varmaan jäänyt hämärämmäksi ilman siskoja. Myös kasvatuksessa on ollut apua siitä että talossa on ollut myös mies miehenmallia antamassa. Pakko sanoa että lasten elämä olisi ollut paljon köyhempää ilman isäpuolta.

Mutta lapselle voi hyvinkin olla parasta asua naisen sekä miehen kanssa. On tärkeää oppia sukupuolirooleista. Myöskin kasvatusvastuun jakaminen hyvä asia, kun toinen väsynyt hoitaa toinen.

Noita sisko- ja velipuoli asioita et voi välttää vaikka kuinka haluaisit, vanha kumppanisi meinaan voi tehdä lapsia.

Minä olen tehnyt yksin lapsen eli emme ole koskaan asuneet lapsen biologisen isän kanssa yhdessä. Lapsella on isäpuoli jonka kanssa olemme asuneet yhdessä monia vuosia ja hän osallistuu lapsen kasvattamiseen 100%:sesti. Miehellä kaksi vanhempaa lasta jotka käyvät epäsäännöllisesti kun heitä huvittaa. Mukavia kavereita ja aina tervetulleita.

Minä uskon vakaasti että lapselle parempi että meitä on kaksi vanhempaa jakamassa arjen, ilot ja surut.

"Itse olen jo 36. En halua lisää lapsia. Eikä kiiretta pariutua. Jos olisin esin 20-vuotias, niin varmasti siinä iässä paljon luontevampaa nuo uusperhekuviot, kun tavallaan koko elämä vielä edessä.ap"



Minä olen 35 ja koen että elämä on vielä edessä, 10v nuoremman miehen kanssa:) Ja haluan lisää lapsia vaikka niitä jo on suurperheen verran. Ja arvatkaapas mitä, lapsetkin haluavat lisää sisaruksia, yksi pojista suri kovasti ettei tule saamaan koskaan pikkuveljeä kun isä muutti pois. Ja joo, siksi tavallaan on kiire pariutua koska ei tässä nyt oikeasti ole enää hirveästi aikaa lastentekoon ja mies haluaa omiakin lapsia. Toisaalta en ottaisi miestä joka ei halua tai kolmikymppistä jolla ei vielä ole, enkä toisaalta sellaista jolla on koska en voisi rakastaa samalla tavalla muita kuin omia lapsiani.

Useimmiten lienee se suhde on toimiva siinä vaiheessa kun lapset tehdään , mutta tulevaisuutta ei voi ennustaa. Ei ole välttämättä kyse siitä ettei ole osannut ihmissuhteita hoitaa, väitätkö vaikka että jos toinen haluaakin yhtäkkiä häippästä sinkkuelämää viettämään että se olisi sen toisen vika?

ihmiset tekevät lapsia toimimattomiin suhteisiin.

Ja eipähän kukaan tässä sanonutkaan, että ydinperheet olisi auvoloita. Mutta jos ei ole osannut ihmissuhteita hoitaa siinä yksinkertaisemmassakaan kuviossa, niin todnäk vaan huonommin menee, kun kuvioon tulee lisää huomioitavia ihmisiä.

Eli siksipä ap just esittikin, että jos on päätynyt eroon, siitä voi ottaa jotain opikseen eikä heti rynniä tekemään lisää lapsia.

tähän keskusteluun! En minä ainakaan olisi tullut ajatelleeksi asiaa tältä kannalta.

Oman avoliiton aika tulee sitten, kun lapset muuttavat pois kotoa. En vaan halua laittaa lapsiani siihen härdelliin, mitä uusioperheissä usein on!

Oletko ajatellut sitä, että vaikka lapsesi olisivat jonain päivänä täysi-ikäisiä, niin he ovat kuitenkin aina ja ikuisesti sinun lapsiasi? Ennemmin tai myöhemmin he joutuvat kuitenkin sopeutumaan uuteen elämänkumppaniisi vaikka sitten aikuisiällä. Ei se ole silloinkaan välttämättä helppoa lapsille, jos tuntee, että sen jälkeen kun on lähtenyt ns. kotipesästä omilleen, ei ole enää ikinä mitään lapsuudenperhettä, johon olisi täysin tervetullut. Jos edes lapsena ei ollut tervetullut oman vanhemman ja tämän kumppanin elämään, niin miltä tuntuu vierailla sellaisten ihmisten luona aikuisenakaan? Ehkä ne lasten vierailut ovatkin sitten harvoja? Ei sinne voi mennä kyläilemään tuosta noin vain, kun äidin uusi mieskin on ihan ventovieras, vaikka mukava olisikin, jos jo lapsena on tehty selväksi, ettette te ole perheyksikkö. Ei häntä voi kutsua oikein isäpuoleksikaan kun ei ole ikinä asuttu yhdessä, vaikka tämä olisi seurustellut vuosikaudet äidin kanssa, ja heillä on ihan oma elämä, johon ei ole ikinä kuulunut sikäli kun he edes haluavatkaan toisen lapsia osaksi perhettä.

Oma lukunsa on se, millaisen esikuvan parisuhteesta antaa lapsille, jos yh-vanhempi vain seurustelee vuodesta toiseen. Lapset eivät ole tyhmiä tai sokeita, vaikka aikuiset luulevat niin. Lapsuus ei lopu aikuisuuteen. Huomaat sen viimeistään sitten kun lapsesi saavat omia lapsia ja kaipaisivat ehkä sinun äidillisiä neuvojasi ja lapsilleen mukavaa mummolaa. Oletko ajatellut niin pitkälle, että ovatko mahdolliset lapsenlapsesikaan tervetulleita sinun ja kenties uuden miehesi luo?

Terveisin

Yh-äidin lapsi - äidin, joka muutti avoliittoon seurustelukumppaninsa kanssa sen jälkeen kun muutin omilleni, mutta olen onnellinen hänen puolestaan.

Itse olin 3v yh, lapsellani ei ollut isää, jota olisi koskaan edes tavannut. Tapasin nykyisen mieheni, mentiin naimisiin, mieheni adoptoi lapseni. Rakastaa miestäni, mutta tietää, ettei ole hänen isänsä. Teemme paljon kaikkea yhdessä, tai minä lapsen kanssa/mies lapsen kanssa. En näe, mitä "huonoa" tästä tilanteesta lapselleni olisi.

Itse olin yh:na lähes 6 vuotta, kunnes elämääni astui mies, joka vei jalat altani. Tapasimme heinäkuun lopulla, yhteen muutettiin lokakuun puolivälissä ja kihloihin mentiin tasan puoli vuotta tapaamisen jälkeen. Olemme erittäin onnellisia.



Meillä molemmilla on lapsia entisestä liitosta. Miehen lapset ovat jo aikuisia, omani teini ja teini-iän kynnyksellä. Vihdoinkin lapseni saavat nähdä normaalia perhe-elämää ja parisuhdetta. Olen niin onnellinen!

Olen ap;n kanssa samoilla linjoilla mutta oma mukavuudenhaluni on syy miksi en halua muuttaa yhteen kenenkään kanssa. Pitkä parisuhde takana ja viimeiset kolme vuotta olen todella nauttinut vapaudesta. Hassulta varmaan kuulostaa kun molemmat lapset on alle 6 vuotiaita mutta tunnen olevani todella vapaa, ei tarvitse olla neuvottelemassa kenenkään kanssa tulemisistaan ja menemisistään. Kotona on todellakin rauhallista ja koti tuntuu ensikertaa kodilta eikä markkinapaikalta.

Enää en voisi kuvitella "normaalia" parisuhdetta saman katon alla.



Todella toivon että jokainen löytää sen oman tiensä jolla kulkea onnellisena oli se sitten parisuhteessa, avosuhteessa tai ilman.

Itse sinkku yh:nä 5v. löysin elämäni rakkauden eikä olisi ollut mitään järkeä asua erillään ja piilotella häntä. Elämämme on ollut paljon rikkaampaa nyt kun olemme "oikea" perhe.

Esikoiseni on myös onnellinen kun hänen pitkään toivoma sisarus on vihdoin ja viimein totta.



Sääli jos sinun käsitys miehistä on vain se, että he tulevat sotkemaan lastesi elämän. Sellaisa miestä ei todella kannata samaan kotiin päästäkään.



Omat kriteerit olivat tiukat, lapsi aina etusijlla. Mitään isäpuolia ei haettu, lapsellani on hänelle paras mahdollinen isä jota tapaa usein.

Mä suren jo nyt miten voisin estää mun pojan joutumasta "paha" äitipuolen ja tämän lasten armoille jos/kun mies löytää uuden vakikumppanin. Ahdistaa ajatellakin et joku kohtelis mun pientä huonosti vain koska ei halua sitä kotiinsa.

Entäs jos sinä rakstut? Silloin on kai ok tuoda uusi mies lapsen elämään... ex vain ei saa olla onnellinen.

Olisivatpa omat vahempani aikanaan miettineet asioita lasten kannalta kuten sinä!!

Olen 3 lapsen yh enkä aio sotkea lasteni elämää tuomalla perheeseen lisää porukkaa joihin kuhunkin jokaisen olisi luotava jonkinlainen suhde. Korkeintaan lapsettoman miehen voisin ottaa jos se suuri rakkaus kohdalle sattuu tulemaan (ja jos joku on sitä mieltä ettei kukaan mies jämiä huoli niin vientiä olisi ollut enemmän kuin yhdelle elämälle). Meillä on mukavaa näin ja oma elämäntapamme. Ex:n kanssa hyvät välit enkä halua mahdollisen uuden kumppanin selvittämättömiä kiistoja oman exänsä kanssa meidän elämäämme. Lapsilla on hyvä ja tasapainoinen koti ja siihen heillä on oikeus, tämä on kuitenkin heidän kotinsa ja perheensä, ainoa lapsuusajan perhe, enkä aio pilata sitä huonoilla valinnoilla.

Olen ollur yh nyt kohta 5 vuotta. Lapset 5 ja 7-vuotiaat. Lasten isä ei kyennyt kasvamaan vastuuseen ja jätti meidät yksin, hieman poikani syntymän jälkeen. Eikä eronkaan jälkeen ole kauheasti vastuuta ottanut. Hän kuoli 2009 ja sen jälkeen olen ollut ihan yksin lasten kanssa. Hyvä tukiverkko on kyllä!



Olen välillä seurustellut, välillä en. Mutta mitään tarvetta saada mies elämään tai tänne kotiin ei ole.



Toki, mies voi olla hyväkin asia. Mutta aina se vaatii sopeutumista lapsilta, jos kotiin muuttaa vieras ihminen. On elämässä muutenkin sopeutumista ja stressiä, esim koulun aloittaminen. Haluan, että kotiolot pysyvät samanlaisina lapsilla. Ehdin muuttaa sitten yhteen jonkun kanssa, kun lapset muuttaa pois. Miksi olisi kiire?



Erilaisia ratkaisuja toki on. Juu, tiedän. Ja jos nyt rakastuisin kauheesti, en silti muuttaisi yhteen.



terv ap

Paljon enemmän siitä uudesta suhteesta nauttisi tuolla tavalla.

Kierrätetään vanhat vaimot ja miehet ja lapset. Omat ja yhteiset. Kierrätystähän se on. Mutta sitähän ei uuden rakkauden perässsä itsekkäänä ravaavat yh:t tajua. Lapsista viis.

Hatunnosto ap:lle!



t. ohis

..IHAN SAMAA MIELTÄ KANSSASI :)

Ja itse asiassa seurustelinkin miehen kanssa hetken aikaa joka ymmärsi tämän asian eli tapailimme kun lapset oli isällä ja asuimme omissa asunnoissamme ja mielestäni se toimi hyvin. (suhde päättyi kun hän lähti ulkomaille töihin...)

Eli en tosiaan ole valmis mihinkään uusioperhekuvioihin, enkä ainakaan siihen että omat lapseni joutuisivat jakamaan minut toisten lasten kanssa...EI KÄY.

Nimenomaan: oman kodin rauha lapsille ja minun aika ja huomio heille täysin.

ja miehen lapsi on alusta asti ollut kuin oma, asuu meillä. Yhteisiäkin on saatu 2 kpl, joten mikä tässä on ollessa. Ja vielä kun miehen exä on vallan mukava tyyppi, niin enpä voi valittaa elämäni olevan kovinkaan hankalaa tai vaikeaa ja lapsetkin voivat hyvin :)

ei kaikilla ole rahaa palkata siihen tarkoitukseen lapsenvahtia.