Olen kahden lapsen yh ja minä en lapsiani uusioperhekuvioihin pistä!

Molemmat 40v ja yhteensä kymmenen lasta.

Miehellä ekasta liitosta kaksi lasta(lapset jäivät kokonaan hänelle) tokasta liitosta yksi lapsi(käy äidillänsä joka toinen viikonloppu)miehellä siis kolme lasta silloin kun tapasi tämän nykyisen vaimonsa, jolla silloin neljä lasta kolmen eri miehen kanssa, joista ensimmäinen ei ole koskaan isäänsä nähnyt ja tämä toinen käy isällänsä kerran/kk.Kaksi nuorinta käyvät isänsä(myös uusioperhe) luona joka toinen viikonloppu.



Tämä pariskunta muutti siis alle puolen vuoden seurustelun jälkeen yhteen. Nyt heillä omiensa lisäksi kolme yhteistä lasta!! Että silleen...

vasta 2v joten tottuu ja kiintyy varmasti uuteen puolisooni,sittn kun sen aika tulee. Ymmärrän tämän kuvion jos on kyse teineistä,silloin voi olla todella vaikeaa ja ahdistavaa teini-ikäiselle,eikä siinä olekkaan ovin montaa vuotta erillään asuttavana kun teinit muuttaa pois. Minusta tässä keskustelussa olisi hyvä ottaa esille lapsien ikä juurikin. kyllä alle kouluikäinen helposti tottuu uuteen kuvioon. Esim minun tapauksessani lapsi ei tule myöhemmällä ikää edes muistamaan aikoja jolloin asuimme hänen isänsä kanssa,tai aikoija jolloin asuimme kaksin. Muistaa luultavasti vain ajat kun olemme asuneet uuden mieheni kanssa kolmisteen :)

Ja oletko ihan varma, että löydät sen uuden puolison ennen kuin lapsesi on kouluikäinen? Vai kelpuutatko siis kenet tahansa, kunhan on vaan joku?

Entäs jos sillä sun unelmien miehellä on jo lapsia vaikka 3kpl, ja asuavat isällään? Entäs jos ovat kovin mustasukkaisia sun lapsestasi?Entäs jos sä haluat lisää lapsia, teetkö vielä uusperheeseen lapset 5 ja 6?

Niin.

Mutta lapselle voi hyvinkin olla parasta asua naisen sekä miehen kanssa. On tärkeää oppia sukupuolirooleista. Myöskin kasvatusvastuun jakaminen hyvä asia, kun toinen väsynyt hoitaa toinen.

Noita sisko- ja velipuoli asioita et voi välttää vaikka kuinka haluaisit, vanha kumppanisi meinaan voi tehdä lapsia.

Minä olen tehnyt yksin lapsen eli emme ole koskaan asuneet lapsen biologisen isän kanssa yhdessä. Lapsella on isäpuoli jonka kanssa olemme asuneet yhdessä monia vuosia ja hän osallistuu lapsen kasvattamiseen 100%:sesti. Miehellä kaksi vanhempaa lasta jotka käyvät epäsäännöllisesti kun heitä huvittaa. Mukavia kavereita ja aina tervetulleita.

Minä uskon vakaasti että lapselle parempi että meitä on kaksi vanhempaa jakamassa arjen, ilot ja surut.

miksi lapselle on tärkeää oppia sukupuolirooleista? Mitä tuo tarkoittaa? Minustakin on tärkeää, että lapsella on hoivaajina sekä miehiä että naisia, mutta mitä lapsen pitää oppia sukupuolirooleista?

ei pidä tuntea huonoa omaatuntoa, jos kaikki sujuu. Minusta kuitenkin vanhempien pitäisi uusperhekuvioissa a) olla erityisen herkkiä lasten tunteille ja tarpeille (eikä välttämättä aina luottaa lapsen sanaan siitä, että kaikki on OK) ja b) erottaa omat onnen tunteensa lasten tunteista (lapset eivät ole rakastuneet uuteen puolisoon, vaikka rakastunut vanhempi saattaa kuvitella niin).

etkä dumppaa katkeruutta lapsiesi niskaan missään vaiheessa.

Meillä uusperhe ja miehen ex on niin kaunainen ja hankala, että miehen lapset tulevat meille mielellään joka toinen viikonloppu vetämään henkeä ja ottamaan etäisyyttä kuulemma hysteeriseen äitiinsä.

Minulla itselläni on kaksi lasta entisestä liitosta ja lapset odottavat kovasti näiden "etälasten" tuloa, ovat sitä mieltä että hauskempaa kun kaikki ovat koolla.

Mutta ilmeisesti mun pitäisi nyt tunteä huonoa omaatuntoa, kun olen sekoittanut lapseni näihin uusperhekuvioihin, vaikka he miehen lapsista tykkäävätkin ( ja miehestänikin, ei sen puoleen )??!

suu vaahdossa selittävät, kuinka uusperhe on ihan samanlainen kuin ydinperhe. Kun ei ole. Uusperheessä kun jokainen jäsen usein määrittelee sen oman perheensä eri tavalla. Ei varmasti uuden äidin perheeseen kuulu miehen ex-vaimo, vaikka lasten perheeseen kuuluukin jne.



JA aika harvoin täälläkään äidit kertoo inhoavansa kahta lapsistaan yli kaiken, paitsi siis äitipuolet, jotka toinen toistaan tukien huutavat kuinka lapsipuolia ei oikeasti tarvitse muuta kuin sietää, eikä varsinkaan heille mitään hyväksyntää saati hellyyttä tms. osoittaa Puhumattakaan nyt mistään taloudellisesta satsauksesta.



Että elkääs nyt viitsikö taas.



JA Ap:lle tsempit. Ei kaikki ole niin nöösäkkeitä, että on pakko olla joku koko ajan, tai muuten ei pärjää.

En jaksanut lukea koko ketjua, uusperhemammeloiden ylevä kitinä ei oikeen napannut, mutta hieno ja epäitsekäs päätös!



Uusi isukkipuoli kylppärin ovella on luonnoton ja karmaiseva ajatus.

ei pidä tuntea huonoa omaatuntoa, jos kaikki sujuu. Minusta kuitenkin vanhempien pitäisi uusperhekuvioissa a) olla erityisen herkkiä lasten tunteille ja tarpeille (eikä välttämättä aina luottaa lapsen sanaan siitä, että kaikki on OK) ja b) erottaa omat onnen tunteensa lasten tunteista (lapset eivät ole rakastuneet uuteen puolisoon, vaikka rakastunut vanhempi saattaa kuvitella niin).

t. se, joka aiemmin kirjoitti ikävästä isäpuolesta

etkä dumppaa katkeruutta lapsiesi niskaan missään vaiheessa.

Meillä uusperhe ja miehen ex on niin kaunainen ja hankala, että miehen lapset tulevat meille mielellään joka toinen viikonloppu vetämään henkeä ja ottamaan etäisyyttä kuulemma hysteeriseen äitiinsä.

Minulla itselläni on kaksi lasta entisestä liitosta ja lapset odottavat kovasti näiden "etälasten" tuloa, ovat sitä mieltä että hauskempaa kun kaikki ovat koolla.

Mutta ilmeisesti mun pitäisi nyt tunteä huonoa omaatuntoa, kun olen sekoittanut lapseni näihin uusperhekuvioihin, vaikka he miehen lapsista tykkäävätkin ( ja miehestänikin, ei sen puoleen )??!

mutta se olikin pointtini!

Ap ei tunnu kiivaassa aloituksessaan ottavan huomioon sitä, että tilanteita ON erilaisia.

Ja sitä tarkoitin sillä mustavalkoisuudella ja ottamalla toisen ääripään esiin.

Saisinko kiillottaa vielä lisää sädekehääsi? Suutelenko maata jalkojesi alla?

katkera kääkkä pamahti tänne vittuilemaan.

Aina tulee raakkumaan, kun joku on onnistunut jossakin.

Ja minä ryhdyn nunnaksi jos joskus miehen kanssa erotaan.

Itse olen onnellisesti naimisissa ja meillä siis uusioperhe (2 yhteista ja 3 erikseen) eli yhteensä ns.5 lasta. Ja meillä ainakin omat lapseni (12v ja 8v) ovat onnellisia uudesta "isistä" ja kutsuvatkin miestäni isäksi. Olemme olleet 3 vuotta yhdessä ja naimisissa reilu 2 vuotta. En vaihtaisi tätä meidän perhettä ja meidän kuviota mihinkään maailmassa. Olemme mieheni kanssa edelleen umpirakastuneita vaikka muutimme heti saman katon alle. Mutta kuten sanottu jokainen tekee niinkuin parhaakseen näkee. Mutta kyllä uusioperhekkin voi olla onnellinen ja lapset olla onnellisia.......

Oikeasti, hienoa jos joillakin toimii uusperhekuvio ja jaksavat siinä.



Mutta, ihan oikeasti, jos mietitte, niin kummin teidän lapsi haluaisi asua: äidin kanssa vai jonkun uuden isäpuolen sekä hänen lastensa kanssa? Minulla ainakin on niin herkät ja hiljaiset lapset, että tarvitsevat turvallista kodin rauhaa.



On se kumma, jos sen takia jään yksin tai elän kuin nunna, jos en halua muuttaa kenenkään kanssa yhteen???!!! Kyllä kaksi aikuista ihmistä voi seurustella ja jakaa yhteistä elämää vaikkei yhteistä asuntolainaa olekaan. Voi jopa mennä paremmin, kun on myös sitä omaa aikaa sekä omaa elämää.



Yksi työkaverini, miespuoleinen, erosi juuri hiljaittain ja muutti avovaimon luota pois. Avovaimolla on kaksi lasta. Kyselin sitten, että mitenkäs vanhoja ne sinun avovaimon lapset olivat. (he asuivat useamman vuoden yhdessä) Ja mies ei tiennyt!!! Ei osannut sanoa yhtään jotain tyyliin "en mä muista, ei kauheen pieniä toinen vielä koulussa ja toinen lukiossa kait..." Huh huh kun asutaan saman katon alla eikä tuon vertaa välitetä, että tuollaisia perusjuttuja tiedettäisiin. On varmaan lapsilla ollut olo, ettei heistä välitetä :(



Ja joo, tiedän että hyvinkin voi mennä ja olla ihanaa. En ole väittänyt muuta. Mutta itse en halua, enkä koe oikeaksi.



Voi tietenkin olla osaksi myös ikäkysymys. Itse olen jo 36. En halua lisää lapsia. Eikä kiiretta pariutua. Jos olisin esin 20-vuotias, niin varmasti siinä iässä paljon luontevampaa nuo uusperhekuviot, kun tavallaan koko elämä vielä edessä.



Onko se sitten vaan monilla sitä pelkoa ja omistushalua, että pitää äkkiä saada sormus sormeen ja mies saman katon alle asumaan, ettei se vaan jätä tai lähde menemään...



On se surullista, kun olin kaverin häissä, mies just eronnut vaimostaan alle vuosi sitten ja nyt joutuivat ne miehen lapset siinä juhlimaan jo isän uutta avioliittoa morsiusneidon puvut päällä... Kun varmasta vielä paha mieli avioerosta. Kenen parasta siinä ajateltiin, ihan oikeasti???! Miksei voisi antaa lapsille edes useamman vuoden ajan tottua eroon ja uudenlaiseen suhteeseen vanhempien kanssa?



Ja minulla ei sitä isää lapsilla ole ollenkaan, kuten kirjoitin. Varmaan olisi kiva kahden vanhemman perhe, muttei se meille ole mahdollista. Mutta onneksi on mun vanhemmat sekä sukulaisia, paljon miehenmalleja ja miespuoleisia elämässä. Teen parhaani näillä korteilla, jotka on annettu.



ap

Tiedoksesi, että on myös olemassa tasapainoisia, rauhallisia ja ei-aggressiivisia miehiä. Sellaisen kanssa on mahdollista viettää turvallista ja arkista läheisyyden ja välittämisen täyteistä tavallista elämää. Ei se rakkaus tuhoudu ja rauha hajoa, vaikka naisella on pari lasta.



Näin väitän kuuden vuoden kokemuksella.

Oikeasti, hienoa jos joillakin toimii uusperhekuvio ja jaksavat siinä.

Mutta, ihan oikeasti, jos mietitte, niin kummin teidän lapsi haluaisi asua: äidin kanssa vai jonkun uuden isäpuolen sekä hänen lastensa kanssa? Minulla ainakin on niin herkät ja hiljaiset lapset, että tarvitsevat turvallista kodin rauhaa.

Ja mies ei tiennyt!!! Ei osannut sanoa yhtään jotain tyyliin "en mä muista, ei kauheen pieniä toinen vielä koulussa ja toinen lukiossa kait..." Huh huh kun asutaan saman katon alla eikä tuon vertaa välitetä, että tuollaisia perusjuttuja tiedettäisiin.

ap

mutta esim. minun lapseni ovat kaikkea muuta kuin "rauhallisuutta rakastavia" tai hiljaisia! :) Tykkäävät olla kavereiden kanssa, käydä harrastuksissa, rakastavat tavata kymmeniä serkkujaan ja sukulaisiaan maailmalla. Olin nykyisen mieheni kanssa kaukosuhteessa 3v, lapset odottivat kuin kuuta taivaalta kun mies vihdoinkin tulisi meidän kanssa asumaan. Itse olin ollut aiemmin vastahakoinen, vain sen takia etten halunnut miestä kotiini, mutta ei tuota miestä voinut vastustaa ja rakastaa lapsianikin kuin omiaan! Onneksi en heittänyt omaa onneani hukkaan.

Toiseksi, jos on noin hel*etin tyhmä, että ottaa tuollaisen kuvailemasi miehen, niin silloin on oikeasti jotain vikaa päässä. Ei kukaan huolehtiva äiti tuollaista miestä halua perheeseensä asumaan.

Oikeasti, hienoa jos joillakin toimii uusperhekuvio ja jaksavat siinä.

Mutta, ihan oikeasti, jos mietitte, niin kummin teidän lapsi haluaisi asua: äidin kanssa vai jonkun uuden isäpuolen sekä hänen lastensa kanssa? Minulla ainakin on niin herkät ja hiljaiset lapset, että tarvitsevat turvallista kodin rauhaa.

On se kumma, jos sen takia jään yksin tai elän kuin nunna, jos en halua muuttaa kenenkään kanssa yhteen???!!! Kyllä kaksi aikuista ihmistä voi seurustella ja jakaa yhteistä elämää vaikkei yhteistä asuntolainaa olekaan. Voi jopa mennä paremmin, kun on myös sitä omaa aikaa sekä omaa elämää.

Yksi työkaverini, miespuoleinen, erosi juuri hiljaittain ja muutti avovaimon luota pois. Avovaimolla on kaksi lasta. Kyselin sitten, että mitenkäs vanhoja ne sinun avovaimon lapset olivat. (he asuivat useamman vuoden yhdessä) Ja mies ei tiennyt!!! Ei osannut sanoa yhtään jotain tyyliin "en mä muista, ei kauheen pieniä toinen vielä koulussa ja toinen lukiossa kait..." Huh huh kun asutaan saman katon alla eikä tuon vertaa välitetä, että tuollaisia perusjuttuja tiedettäisiin. On varmaan lapsilla ollut olo, ettei heistä välitetä :(

Ja joo, tiedän että hyvinkin voi mennä ja olla ihanaa. En ole väittänyt muuta. Mutta itse en halua, enkä koe oikeaksi.

Voi tietenkin olla osaksi myös ikäkysymys. Itse olen jo 36. En halua lisää lapsia. Eikä kiiretta pariutua. Jos olisin esin 20-vuotias, niin varmasti siinä iässä paljon luontevampaa nuo uusperhekuviot, kun tavallaan koko elämä vielä edessä.

Onko se sitten vaan monilla sitä pelkoa ja omistushalua, että pitää äkkiä saada sormus sormeen ja mies saman katon alle asumaan, ettei se vaan jätä tai lähde menemään...

On se surullista, kun olin kaverin häissä, mies just eronnut vaimostaan alle vuosi sitten ja nyt joutuivat ne miehen lapset siinä juhlimaan jo isän uutta avioliittoa morsiusneidon puvut päällä... Kun varmasta vielä paha mieli avioerosta. Kenen parasta siinä ajateltiin, ihan oikeasti???! Miksei voisi antaa lapsille edes useamman vuoden ajan tottua eroon ja uudenlaiseen suhteeseen vanhempien kanssa?

Ja minulla ei sitä isää lapsilla ole ollenkaan, kuten kirjoitin. Varmaan olisi kiva kahden vanhemman perhe, muttei se meille ole mahdollista. Mutta onneksi on mun vanhemmat sekä sukulaisia, paljon miehenmalleja ja miespuoleisia elämässä. Teen parhaani näillä korteilla, jotka on annettu.

ap

herkkiä ja hiljaisia ja muut vain resuavat. Ja toisekseen, miksi en olisi saanut perustaa perhettä mieheni kanssa, ihan vain sen vuoksi, että hänen exänsä lähti läppäsemään ja jäitti lapsenkin isälle? Minkä onnen olen lapselta vienyt, kun olen heidän kanssaan asunut 13v ja sisaruksiakin on saanut nyt jälkeenpäin?

Itse sinkku yh:nä 5v. löysin elämäni rakkauden eikä olisi ollut mitään järkeä asua erillään ja piilotella häntä. Elämämme on ollut paljon rikkaampaa nyt kun olemme "oikea" perhe. Esikoiseni on myös onnellinen kun hänen pitkään toivoma sisarus on vihdoin ja viimein totta. Sääli jos sinun käsitys miehistä on vain se, että he tulevat sotkemaan lastesi elämän. Sellaisa miestä ei todella kannata samaan kotiin päästäkään. Omat kriteerit olivat tiukat, lapsi aina etusijlla. Mitään isäpuolia ei haettu, lapsellani on hänelle paras mahdollinen isä jota tapaa usein.

Esikoiseni kyseli jo, miksei sinulla äiti ole poikaystävää.

Seitsemän yksinäisen - ei ainuttakaan miestä lapsen näytillä - vuoden jälkeen, tapasin nykyisen mieheni ja saimme vielä lapsen. Esikoinen on kiittänyt minua siitä, että "tein" hänelle pikkusiskon. Esikoinen on jo teini.

Mielestäni turvasin lapselleni turvallisen sataman hänen lapsuudessaan. Lapsi oli jo yläasteella, kun tapasin nykyisen mieheni. Olemme perhe nyt.

tekisin varmaan samoin kuin ap, jos ero tulisi. On mielestäni iso riski ottaa uusi mies saman katon alle kun on lapsia ennestään. Lapsille turvallisempaa, ja siinähän ehtisi katsoa rauhassa miten mies suhtautuu lapsiin ja parisuhteeseen, jossa lapsia ennestään.

Aika monessa on kuitenkin ongelmia ja surullista viestiä siitä kertoo esim. noinkin äärimmäinen juttu, kuin että teinejä tyrkitään yhteiskunnan huollettavaksi, kun isä ja äiti kumpikin haluaa elää vain sitä "ydinperhe" onneaan uusissa perheissään ja ne entisen liiton hankalaksi kasvaneet teinit työnnetään yhteiskunnan huollettavaksi.



Ja TIETTY ei se uusperhekuvio VOI olla oireiluun mitenkään syynä ja joo, voi tulla hankalia teinejä muutenkin, mutta yleensä siihen äärihankaluuteen on syynsä ja se voi olla myös uusperhekuvio, jossa lasten tunteille ei anneta tarpeeksi tilaa eikä niitä osata käsitellä.



Ihan sekin, että monet ihmiset, joista ei oikeasti olisi suurperheiden vanhemmiksi, innostuvat pykäämään niitä lapsia siinä uudessa suhteessa enemmän kuin tunne- ja raharesurssit antavat myöten. Ja sitten ruikutetaan, kun on +6 lapsen kanssa niiin hankalaa. Sivusta olen seurannut niin monen monituista tapausta, joissa ratkaisu tuohon suurperhekuvioon on ollut se, että

ne isän entisen perheen lapset pysyy sivujäseninä

isän uusperheessä ja heitä ei kustanneta etelän matkoille, eikä isä osallistu heidän harrastuskuskauksiin jne., jne.



Parhaiten toimii tosiaan ne kuviot, joissa äidin kanssa yhteen muuttaa lapseton mies ja lapsen isä tyytyy sellaiseen kevyeen pikkutapailija vanhemman rooliin eikä puutu mihinkään ja antaa anteliaasti rahaa.

Jos ydinperheet ovat niitä ongelmattomia auvoloita, niin mistä ne uusperheet tulevat? ;)



Minä tiedän niin toimivia uusperheitä kuin ydinperheitäkin.

Tiedä myös ongelmallisia uusperheitä - kuten ydinperheitäkin.

Osasta on voinut ongelmat ennustaa (riippumatta siitä onko kyseessä uus- vai ydinperhe), osasta ei taatusti.

lapset käy etän luona"? Mikähän sen etävanhemman panos oikeasti monissa uusperheissä on teinien kasvatukseen, kun teinin pitäisi aina lähteä erikseen sinne etän luo kyläilemään? Ja teini-ikä on kuitenkin todella oleellinen kasvuvaihe.



Ja eipä ne etät varmaan sieltä omista ihanista uusperheistään ehdi teinin kanssa erityisesti teiniä kiinostavia viikonlopputekemisiä keksimään, kun pitää hyysätä niitä uuden liiton lapsosia ja nauttia siitä ah, niin ihanasta uuden liiton partnerin seurasta kaikki viikonloput ja lomat. Autuaasti unohtaen, että jos on hoitanut hommansa niin, että lapsia on monesta liitosta, niin se oma aika ompi aika kortilla, jos aikoo olla hyvä ja läsnäoleva vanhempi kaikille lapsilleen.



Vanhemmuus on tuntuu kyllä olevan monille ihmisille aivan höpölöpö- sitoumus. Menee miten menee ja vanhemman tekemisissä ei ikinä ole mitään moitittavaa. Upeasti on kaikki hoidettu ja kaikki lapset nauttii niin suunnattomasti, kun on niin upean rikastuttavaa ja huikeeta.