Olen kahden lapsen yh ja minä en lapsiani uusioperhekuvioihin pistä!

ihmiset tekevät lapsia toimimattomiin suhteisiin.



Ja eipähän kukaan tässä sanonutkaan, että ydinperheet olisi auvoloita. Mutta jos ei ole osannut ihmissuhteita hoitaa siinä yksinkertaisemmassakaan kuviossa, niin todnäk vaan huonommin menee, kun kuvioon tulee lisää huomioitavia ihmisiä.



Eli siksipä ap just esittikin, että jos on päätynyt eroon, siitä voi ottaa jotain opikseen eikä heti rynniä tekemään lisää lapsia.

päätyy ihan tilastollisesti tarkasteltuna useammin eroon kuin ydinperheet? Tässä ei nyt puhuta sun hyvin toimivasta uusperhekuviosta vaan yleisellä tasolla. Pystytkö tajuamaan eron?

Aluksi ap:n puheista sai sen kuvan, että paree pysyä yksin (tai ainakin olla muuttamatta yhteen) niin kauan kun lapsi asuu kotona.

Minusta tuo on vähän turhan tiukkaa.



Sitten sanotaan, että on älytöntä rynnätä uuteen suhteeseen tekemään heti lisää lapsia.

No tuosta olenkin jo samaa mieltä. Pitää antaa aikaa lapsillekin toipua erosta ym.



Joten tuntuu siltä, ettei tässä nyt nähdä välimuotoja ollenkaan.

On yksinäiset yh:t tai sitten päättömästi uusperheellistyneet suurperheet.

Uskokaa huviksenne, että muitakin tyylejä on...

erojen määrässä oli kuitenkin aika pieni.

Ja kuten ed. postauksessani sanoin, tässä on nyt otettu aika paljon ääripäitä esiin.

päätyy ihan tilastollisesti tarkasteltuna useammin eroon kuin ydinperheet? Tässä ei nyt puhuta sun hyvin toimivasta uusperhekuviosta vaan yleisellä tasolla. Pystytkö tajuamaan eron?

Minä kasvoin uusperheessä. Meitä oli pikkuveli ja minä äidin ekasta liitosta ja minä oli 11 vuotias, kun isäpuoli muutti meille ja sitten tuli parin vuoden päästä pikkusisko.



Minä ja veli ei aiheutettu mitään ongelmia ja äiti aina toitotti joka puolella miten hienosti isäpuoli oli meidän kanssa ja muuta sellaista. No, ei isäpuoli meitä pahoinpidellyt tai muuta sellaista, mutta aika raskasta oli seurata, miten erilainen suhtautuminen sekä äidillä että isäpuolella oli pikkusiskoon. Minä ja veli kelvattiin hyvin lapsenvahdin rooliin ja ihastelemaan kaikkea, mitä pikkusisko kouluiässä teki. Istuttiin aina koko "perhe" balettikoulun kevätnäytöksissä ja koulun juhlissa ja minä leivoin pikkusiskon synttäreille, joita juhlitiin aina moneen kertaan koko suvun voimin.



Minä sain ihan itsekseni hoitaa musiikkikouluni ja tavallisen kouluni ja kaiken muunkin. Ei tullut samanlaista intoa ja ihailua osakseni. Sama veljeni kohdalla.



Nyt aikuisenakin kuvio on sama. Minä ja veli ja ollaan perheen ulkojäseniä, joilla ei ole oikeutta sanoa mitään muuta kuin hymistelyä. Pikkusiskollani on normaali perhe. Ei mulla ja veljelläni.



Näkökulmia juttuihin on monia. Monesti näissä keskusteluissa se on se vanhemman näkökulma. Minä olen omaa uusperhenuoruuttani selvitellyt terapiassa ja olen itse sujut asian kanssa. Mutta ei minulla ole yhä edelleenkään suhdetta äitiini ja isäpuoleeni. Minun roolini on niinä harvoina kertoina, kun viitsin lapsuudenperhettäni tavata, ylläpitää valhetta ja kiiltokuvaa siitä, miten hienosti he ovat tasapuolisia vanhempia jne.

Ja kuten ed. postauksessani sanoin, tässä on nyt otettu aika paljon ääripäitä esiin.

ajoi tyttärensä mielenterveysongelmaiseksi?

minä olen tänne kirjoittanut, että uusperheeni on ihan samanlainen kuin ydinperhe. Ihan vain siksi, että en huomaa siinä mitään eroa.

Eli otin esiin vielä toisen ääripään toisen vastineeksi, kuten jo sanoin siinä aluksi.



Ja itseäni pidän (sekä omaa uusperhettäni että lapsuuden uusperhettäni) justiinsa sellaisena välimallina, jonka ap tuntuu unohtavan täysin.

Myös puolison lapsista voi oppia välittämään ja heistä voi huolehtia kuin omistaan.



Minä en ikinä olisi ottanut miestä, jolla ei olisi ollut omia lapsia. Ihan vain jo siksi, että yli 30-vuotiaana edelleen lapseton mies on tavalla tai toisella tod. näk. jollain tavalla outo.



Minulla onkin ihana mies ja liuta kivoja meidän perheen lapsia.

Tosin mä olen vielä naimisissa lasteni isän kanssa eikä ole aikeita erota. Joskus kuitenkin kavereiden uusperhekuvioita seuranneena olen vakuuttunut, että itse haluaisi samaan rumbaan. En itseni enkä lasteni takia. Mieluummin olisi yksin lasten kanssa ja vain seurustelisin.

Tosin helppo tietysti nyt sanoa, mutta en usko, että kaipaisin uutta parisuhdetta niin paljon, että olisin valmis joustamaan juuri mistään. Lapsia mulla on kolme ja ikää on jo niin paljon, ettei uuden miehenkään kanssa lisää lapsia enää tule eli sen takia ei tarvitse kenenkään kanssa asua.

Niin, se miksi otin lapsilleni niin huonon isän, on pitkä tarina, jota en ala tässä kertomaan. Kyllä, olin tyhmä ja sokea. Ja kovin nuori, kokematon.



En ole täydellinen ja olen tehnyt paljon virheitä. Jos sanon, että lapseni ovat herkkiä tai hiljaisuutta kaipaavia, en tarkoita etteivät muutkin lapset olisi sitä. Ja jos minä koen niin, että on parempi olla ilman uusperhekuviota ja olen tätä mieltä oikeastikin, en tarkoita, etteikö ratkaisu sopisi muille.



Itse olen vaan asiaa pohtinut ja tullut siihen tulokseen, etten halua itseäni sekä lapsiani siihen prosessiin ja härdelliin, mitä uusperheen muotoutuminen perheeksi vaatii automaattisesti, oli sitten hyvä tai huono vaihtoehto laittaa hynttyyt yhteen.



Ja kyllä, on hyviä ja tasapainoisia miehiä. Mutten muuta heidänkään kanssaan yhteen.



Ja minulla on todella suuri sydän, vaikka itse sanonkin. Rakastan lapsia ja olen tehnyt lasten parissa töitä vuosikausia. Lapset pitävät minusta. Ja olen ihan tarpeeksi hyvä äiti. En vaan halua alkaa härdelliin.



terv ap

Ja olen ihan tarpeeksi hyvä äiti. En vaan halua alkaa härdelliin. terv ap

mutta sen verrän viimeiseen lauseeseesi viitaten sanon, että asiat ovat juuri niin hankalia, kun niistä itse tekee.

Jos sinä tekisit yhteenmuutosta miehen kanssa härdellin niin se olisi oma vikasi, itse en ole moisiä härdellejä nähnyt, vaikka pari hyvää ystävää onkin uuden rakkauden elämäänsä löytänyt.

oli helvettiä. Minäkään en aio kolmen yh:na muuttaa kenenkään kanssa yhteen vaan niin kauan kuin lapset ovat alaikäisiä he ovat aina etusijalla. Tämä on heidän kotinsa ja meidän perhe on tässä. Jos joskus vielä rakastun niin sen uuden on odotettava vuoroaan.

jos mies on lapseton sinkku. Mutta sitten ei jos mies on ollut naimisissa ja hänellä on lapsia.

Niin paljon täälläkin mammat huutaa, että miehen lapset pilaa viikonloput ja niitä on vain pakko sietää ja miehen vittumainen exä on ne kakarat tehnyt ihan vain raiskaamalla miehen ja sitten pakottanut vihille jne....

Sitten muka hehkutetaan, kuinka ihanaa kierrätysperhekuvio on muka lapsille. Justjoo...

suu vaahdossa selittävät, kuinka uusperhe on ihan samanlainen kuin ydinperhe. Kun ei ole. Uusperheessä kun jokainen jäsen usein määrittelee sen oman perheensä eri tavalla. Ei varmasti uuden äidin perheeseen kuulu miehen ex-vaimo, vaikka lasten perheeseen kuuluukin jne.

JA aika harvoin täälläkään äidit kertoo inhoavansa kahta lapsistaan yli kaiken, paitsi siis äitipuolet, jotka toinen toistaan tukien huutavat kuinka lapsipuolia ei oikeasti tarvitse muuta kuin sietää, eikä varsinkaan heille mitään hyväksyntää saati hellyyttä tms. osoittaa Puhumattakaan nyt mistään taloudellisesta satsauksesta.

Että elkääs nyt viitsikö taas.

JA Ap:lle tsempit. Ei kaikki ole niin nöösäkkeitä, että on pakko olla joku koko ajan, tai muuten ei pärjää.

Osa miespuolisista tuttavistani on saanut lapsia lähellä 40-v ikää, miehenikin oli "jo" 35v kun esikoisemme syntyi. Hyvässä - tai huonossa - lykyssä olisimme ehtineet erota moneen kertaan ennen ensimmäistäkään lasta.

Ihan vain jo siksi, että yli 30-vuotiaana edelleen lapseton mies on tavalla tai toisella tod. näk. jollain tavalla outo.

Tai jo se tekee sen härdellin, kun lapset seilaa usean eri perheen välillä vuoroviikoin tai viikonloppuisin.

Ja olen ihan tarpeeksi hyvä äiti. En vaan halua alkaa härdelliin. terv ap

mutta sen verrän viimeiseen lauseeseesi viitaten sanon, että asiat ovat juuri niin hankalia, kun niistä itse tekee.

Jos sinä tekisit yhteenmuutosta miehen kanssa härdellin niin se olisi oma vikasi, itse en ole moisiä härdellejä nähnyt, vaikka pari hyvää ystävää onkin uuden rakkauden elämäänsä löytänyt.

Ei kaikki ole niin nöösäkkeitä, että on pakko olla joku koko ajan, tai muuten ei pärjää.

On se fiksumpaa ja turvallisempaa että on joku koko ajan kuin että on joku eri vähän väliä ;))

Toivottavasti et meinannut, että me jotka onnistumme parisuhteessa ja isävalinnassa olemme nöösäkkeitä.

Tai jo se tekee sen härdellin, kun lapset seilaa usean eri perheen välillä vuoroviikoin tai viikonloppuisin.

Ja olen ihan tarpeeksi hyvä äiti. En vaan halua alkaa härdelliin. terv ap

mutta sen verrän viimeiseen lauseeseesi viitaten sanon, että asiat ovat juuri niin hankalia, kun niistä itse tekee. Jos sinä tekisit yhteenmuutosta miehen kanssa härdellin niin se olisi oma vikasi, itse en ole moisiä härdellejä nähnyt, vaikka pari hyvää ystävää onkin uuden rakkauden elämäänsä löytänyt.

Ei ole härdelliä, jos jokainen tekee osansa että kaikki sujuu mutkattomasti. ja toinen osapuolihan saattaa olla kuollut/ ei halua tavata lapsiaan lainkaan, tulitko ajatelleeksi?

lapset asuvat yhdessä kodissa 365 päivää vuodessa, isovanhempia on tasan neljä ja exiäkään ei yhtään sähläämässä.

Tarkoitin vain sitä, että kaikkeen härdelliin ei voi itse vaikuttaa. Minusta lasten liikkuminen kahden perheen välillä tekee hommasta jo levotonta ja yhteisistä menoista vaikeasti suunniteltavia. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni.

Tai jo se tekee sen härdellin, kun lapset seilaa usean eri perheen välillä vuoroviikoin tai viikonloppuisin.

Ja olen ihan tarpeeksi hyvä äiti. En vaan halua alkaa härdelliin. terv ap

mutta sen verrän viimeiseen lauseeseesi viitaten sanon, että asiat ovat juuri niin hankalia, kun niistä itse tekee. Jos sinä tekisit yhteenmuutosta miehen kanssa härdellin niin se olisi oma vikasi, itse en ole moisiä härdellejä nähnyt, vaikka pari hyvää ystävää onkin uuden rakkauden elämäänsä löytänyt.

Ei ole härdelliä, jos jokainen tekee osansa että kaikki sujuu mutkattomasti. ja toinen osapuolihan saattaa olla kuollut/ ei halua tavata lapsiaan lainkaan, tulitko ajatelleeksi?